Poliisiylijohtaja jatkaa edeltäjänsä linjaa

Näitämerkkejäeisallita

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uyjuykkuy

      Voisi kaikki rehelliset poliisit tehdä nyt samaan aikaan itsemurhat. Kovinkaan montaa arkkua ei tarvita. Muutamia on jo lähtenyt etukäteen kasvamaan multaa, kun on vihdoin ymmärtäneet millaisten mätäjoukkojen ja saastaisten rikollisten joukossa on työskennellyt.

      • Klimppisoppaa

        Vai lähetetty?

    • 19-4

      Eiköhän riitoja Suomessa ole muissakin ammateisissa, kuin poliisissa. Media kirjoittaa innokkaasti poliisista, koska sana poliisi lisää aina lehden myyntiä.

      Toisaalta poliisit ovat Suomen toiseksi kanteluherkin ammattikunta heti toimittajien jälkeen. Poliisit ratkovat keskinäiset riitansakin aina käräjillä, koska kantelut ja käräjöinti kuuluvat poliisien ammattiin. Yhtä monta työpäivää käräjillä, kuin työpaikassakin.

      • TuttuJuttuna

        Eli, yksinkertaisesti poliisit ovat kusipäitä!!

      • Kestonäätä

        Eikö nyt kuitenkin ole niin että poliisin ylin johto rypee häpeällisissä skandaaleissa viikoittain, nyt jo lähemmäs kymmenen vuoden ajan? Poliisin ylimmässä johdossa, kaikenlaiset riitelyt ja tutkintapyynnöt ja haastamiset ovat nähtävästi osa toimintakulttuuria. Millaista on johtamisosaaminen kun johtajisto tehtailee tutkintapyyntöjä, selvityspyyntöjä ja kuulusteluttaa omiaan ihan hatusta vetäistyillä perusteilla ja siunauttaa tekemisensä muilla viranomaisilla ja salaa järjestelmällisesti kaikki epäonnistumisensa. Täyttääkö hyvän hallintotavan ja asiallisen johtamisen kriteerit?

        Kansalaiset ovat tienneet että korppi ei noki korpin silmää ja käytännössä valtakunnansyyttäjänvirasto ja oikeuasaiamies ovat poliisijohdon käsikassaroita, huonomuistisia poliisin johtamisen legitimoijia.

        Poliisin skandaaleissa on poikkeuksellista se että johtajisto haastaa alaisiaan. Yleensä organisaatioiden sisällisriitelyissä alaiset haastavat johtajiaan.

        http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/poliisin-kiusallinen-virhe-yritetty-salata-johto-sotki-keskenaan-kaksi-eri-huumerikostutkintaa/2176921

      • Kestonäätä_nyt_vauhdissa

        Kolehmainen, jonka piti olla taustaltaan nuhteettomista nuhteettomin näkyy vehkeilleen samalla lailla kuin edeltäjänsäkin. Molempien nimet samassa paperissa.
        "Selvityspyyntöjen allekirjoittajina olivat muun muassa poliisijohtajat Seppo Kolehmainen (nykyinen poliisiylijohtaja) ja silloinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero.

        Kuka yllättyi Paateron seuraajan valinnasta? Poliisi on eräs suomalaisen yhteiskunan pimeimpiä organisaatioita. Johtajuuden substanssiosaamisessa vaje on hyvin samantapainen kuin sairaanhoidossa. Poliisi johtaa poliisia, lääkäri lääkäreitä. Hallintokulut hirvittäää tasoa ja johtamisen tulos on huono. Palkkaisivat ammattijohtajan johtamaan ja keskittyisivät hoitamaan poliisille laissa määrättyjä tehtäviä. Kuten sakottamaan sumuvalojen käyttöä silloin kun olosuhteet eivät puolla valojen käyttämistä.

      • 1234321
        Kestonäätä kirjoitti:

        Eikö nyt kuitenkin ole niin että poliisin ylin johto rypee häpeällisissä skandaaleissa viikoittain, nyt jo lähemmäs kymmenen vuoden ajan? Poliisin ylimmässä johdossa, kaikenlaiset riitelyt ja tutkintapyynnöt ja haastamiset ovat nähtävästi osa toimintakulttuuria. Millaista on johtamisosaaminen kun johtajisto tehtailee tutkintapyyntöjä, selvityspyyntöjä ja kuulusteluttaa omiaan ihan hatusta vetäistyillä perusteilla ja siunauttaa tekemisensä muilla viranomaisilla ja salaa järjestelmällisesti kaikki epäonnistumisensa. Täyttääkö hyvän hallintotavan ja asiallisen johtamisen kriteerit?

        Kansalaiset ovat tienneet että korppi ei noki korpin silmää ja käytännössä valtakunnansyyttäjänvirasto ja oikeuasaiamies ovat poliisijohdon käsikassaroita, huonomuistisia poliisin johtamisen legitimoijia.

        Poliisin skandaaleissa on poikkeuksellista se että johtajisto haastaa alaisiaan. Yleensä organisaatioiden sisällisriitelyissä alaiset haastavat johtajiaan.

        http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/poliisin-kiusallinen-virhe-yritetty-salata-johto-sotki-keskenaan-kaksi-eri-huumerikostutkintaa/2176921

        Täältä löytyi tietoa että mikä meni pieleen Mikko Paateron ja Tomi Vuoren muistikuvissa ja miten sekaannukset sitten saivat Jukka Haaviston hyökkäämään Kuopion huumepoliisin kimppuun. Jukka Haavisto antoi kyllä synninpäästön Kuopion poliisille työnsä tehtyään.

        Kiitos Asta Tenhunen selkeydestä.

        Jäikö pesäpallomailallisen verran kuitenkin hiertämään vanhat ja uudet oivallukset, Rabbe von Herzen?

      • 1234321
        1234321 kirjoitti:

        Pesäpallomailalla kolistellaan mutta vetovastuuseen putosi Paasio, koneiston voitelumestariksi.

    • Oikeusturva

      Poliisit on ihan jokka sorkka niitä kusipäitä.

    • Kaltaisensa

      Poliiisit isomasta pienimpään kusipäähän on siksi outoo sakkia ettei mitään ei myönetä eikä mitään tunnusteta ja kaikki kostetaan kuin isisiksen porukkaa. ja vero varoin noita elätetään loisia koko sakki ja ehkäpä kommareita koska tovereitaan suojelevat.

      • Kovanaama_t

        Samaa minäkin olen ihmetellyt. Valvovat kanssaihmisiä ja rötöksestä, vaikka vain pari-kolmen sadan sakon arvoisesta teosta kiinni jäätyään kiistävät kaiken viimeiseen asti. Kuten urkinnat henkilötietojärjestelmistä. Ylinopeus on poikkeuksetta liittynyt virkatehtävien hoitamiseen, vaikka sitten vapaa-ajalla. Kiinnijäätyä muisti lakkaa pelaamasta ihan yhtään. Näin se virkavastuu toimii. Mitään ei ole nähnyt, ei mitään kuullut ja jos jotakin olisikin, ainakaan ei voi muistaa. Rikollisen logiikka.

    • Kansan-rahat

      Poliisi johto laitos.eli pol.hall. on lopetettava hyödyttömänä ja vero varoja nielevänä kommari pesäkeenä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1458
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1002
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      751
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      725
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      670
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      659
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      644
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      67
      623
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe