kasvatustiede

Hei!

Tietääkö kukaan, voiko päästä opettajaksi (luokanopettajaksi tai aineenopettajaksi) jos lukisi kasvatustiedettä pääaineenaan, siis ei okl:ssa vaan kasvatustieteiden tiedekunnassa?
Kun kovasti vain painotetaan sitä, että kasvatustieteilijät sijoittuvat hallinto- ym. tehtäviin, eikä varsinaiseen opetukseen esim. peruskoulussa.

Ja voisiko sivuaineeksi ottaa esim. jonkin kielen, eikä psykologiaa tms. kasvatustieteeseen liittyvää. Onko mahdollista? Olisiko tällöin kielenopettaja?
4576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sillon sulta jää uupumaan monialaiset opinnot 35 ov. ynnä kaikkea muuta sälää.

Äänestä

muutenkin kokemukset ja mielipiteet kasvatustieteestä pääaineena tulisivat tarpeeseen.....

Äänestä
  • ..kasvatustiedettä pääaineenani nyt toista vuotta. Tarkoituksenani on kuitenkin pyrkiä OKL:n keväällä.

    Kasvatustieteen maisterin tutkinto antaa pätevyyden moniin työtehtäviin koulutuksen ja kasvatuksen saralla, ja muutenkin se on sen verran humaani aine, että hyötyä on varmasti jo jokapäiväisessä elämässä ihmisiä kohdatessa. Hyödyllinen tutkinto, sitä en kiellä.

    Itse en kuitenkaan pidä näin teoriapohjaisesta ja itsenäisestä (yksinäisestä..mielestäni )opiskelusta joten toivon pääseväni sisälle opiskelemaan luokanopettajaksi mikä onkin ollut tavoitteenani useamman vuoden..

    Äänestä

Kasvatustieteiden opiskelu on mukavaa, mutta toivoisin vielä, että alalla palkat nousisivat huomattavasti. Verrattuna moneen muuhun korkeakoulutettuun saavat Kasvatustieteiden maisterit huonoa liksaa. Jos alalla aiotte rikastua niin turha unelmoida.

Ihan mukavaa työ on, mutta opettajat, konsultit ja kunnalla työskentelevät tienaavat saman minkä AMK sairaanhoitajatkin. Jos palkka pyörii 2500 € kieppeillä eikä se siitä nouse vaikka töitä tekisikin.

Jos ei halua valmistumisen jälkeen opettaa ipanoita niin täytyy varautua määräaikaisiin työsuhteisiin. Muita vakitöitä on vaikea löytää.
Tiedän kyllä, että osalla teistä ura on nousussa ja palkka on kohdallaan, mutta monien alalle aikovien kannattaa kyllä harkita uudelleen.

Olisi mukava kuulla onko muilla tullut pettymys opiskelun loputtua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alalle aikova kirjoitti:

Hei!

Tietääkö kukaan, voiko päästä opettajaksi (luokanopettajaksi tai aineenopettajaksi) jos lukisi kasvatustiedettä pääaineenaan, siis ei okl:ssa vaan kasvatustieteiden tiedekunnassa?
Kun kovasti vain painotetaan sitä, että kasvatustieteilijät sijoittuvat hallinto- ym. tehtäviin, eikä varsinaiseen opetukseen esim. peruskoulussa.

Ja voisiko sivuaineeksi ottaa esim. jonkin kielen, eikä psykologiaa tms. kasvatustieteeseen liittyvää. Onko mahdollista? Olisiko tällöin kielenopettaja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu