Luhanka, Latamäen tuulipuisto tänään 21.11. 2015

ALKO-asukas

Mölyä melusta, täällä sitä kärvistellään tuuliturbiinien katveessa.
Jostain syystä kukaan ei juuri nyt valita, ovatko ne muuttaneet pois jotka kärsivät jatkuvasta tuulimyllyjen melusta? Luulisin, että paikalliset asukkaat ovat tottuneet ajoittaiseen turbiinien huminaan, siis ajoittaiseen, eihän täällä sisämassa tuulta löydy joka päivälle. Suuret turbiinit ovat myös sulautuneet maisemaan ja niitä on tultu katsomaan kaukaakin. Selvästi tuulipuisto on lisännyt liikennettä Lempääntien - Siitimenjärven tien välillä.
Rajala - Purnu - Vuorenkylä - Leppäkoski - Vuorenkyläntien liittymä, tällä välillä on 36 kV syöttökaapeli tuulipuistosta valtakunnan verkkoon. Nyt kaapeli on ollut kunnossa, sitä ei ole tarvinnut kaivaa maasta ylös. Tuulipuiston toimintaa haittasi vuosi sitten kaapelivauriot , ne saatiin ilmeisesti korjattua. Maasto, Latamäki - Purnu on todella haasteellista, joten ei mikään ihme, että suurjännite pukkasi narusta ulos.
Turbiinit pyörii, mitään vaurioita tai isompia remontteja ei ole näkynyt, Vestaksen huoltoauto näkyy tiellä silloin tällöin.
Täällä eletään ja pärjäillään tuulimyllyistähuolimatta, pois muutamien ei käy edes mielessä. Päivän reissu Kehä 3 sisään riittää, sitä palaa mielellään tänne "tuulipuiston hiljaisuuteen".
http://tofo.me/tag/Latamäki

9

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KivatSulle

      Noista mittauksista senverran että myllyt eivät tuottaneet mittausaikana juurikaan merkittävästi . Maasto ei ole haasteellista kaapelille , aloituksen tekiä lienee hieman tai kokonaan tipahtanut kärryiltä .

      • ALKO-asukas

        Olipa kattava analyysi,kerro lisää !


      • Ruunaankorpi

        Se on tosi, ei maasto ole haasteellista kaapelille, mutta kaapelin asentajille se ol enemmä ku haastava ! :D Ruokamultaa tottuneille lusikoijjille, hieman rakeisempi moreeni alko jo tiettättämää töitä ! :D :D


    • ALKO-asukas
    • Huvituksia

      Jos tuollaisen näkeminen tekee autuaan olotilan niin onneksi olkoon . Mutta yhteiskunta maksaa ruhtinaallisen korvauksen teille tuotetusta näkymästä . Paljon parjattu ooppera & baletti eivät yllä edes promillen tuhannesosalle teidän viihteen hintalapusta.

      • ALKO-asukas

        Onko mielestäsi luhankalaisten syy kun uusiutuvia energialähteitä tuetaan ja Latamäessä viuhtoo propellit. Se on jotenkin kummaa, että joka asiassa muut ovat viisaampia kun ne jotka tekevät päätöksiä? Yleensä ensin on tehtävä ne päätökset, jotta selviää ovatko ne vääriä. Toisaalta mikään päätöstai asia ei ole kiveenhakattu, päätösiä voidaan muuttaa.
        Kun puhutaan syöttötariffeista, tuki tulee kaikille uusiutuvalla energialla tuotetulle sähkölle, ei vain tuulivoimalle.
        http://www.energiavirasto.fi/tuotantotuki1/
        "Syöttötariffilla tuetaan tuulivoimaan, metsähakkeeseen, biokaasuun ja puupolttoaineeseen perustuvaa sähkön tuotantoa. Tukea maksetaan laissa määritellyn tavoitehinnan ja sähkön markkinahinnan erotuksena tai päästöoikeuden markkinahinnan ja turpeen veron perustella."
        Henkilökohtaisesti kannatan atomivoimaa, niin kauan kun se on korvattavissa paremmilla ja peinemmän riskin omaavilla energialähteillä.


    • ihanaihanaa

      Tuulivoimanteollisuusaluetta on aivan ihanaa katsoa n. 10 vuoden päästä.

    • kaivinkoneenkulkejttaan

      kaapelin asennuksesta ohi ajaessa katsottuna: jos ohjeita olisi noudatettu kaivamisessa se olisi mennyt kerralla, mutta ohjeita kun ei haluta noudattaa vaan lasketaan kaapeli kivikkoon ja kiveä ja multaa päälle niin ei tarvitse edes ajatella että se yhtälö toimisi. purnun takaakin uusittiin aika pitkälti kaapelia koska oli ihan paskan pitkältä matkalta.

      • sähköäijä

        Äärettömän kivisellä maapohjalla oli tietysti osuutensa, mutta ei se kaapelin lasku ihan noin tyhmästi mennyt. Työmaalla kävi Elenian työnjohto lähes päivittäin, eikä kaapelia haudattu ilman heidän hyväksyntäänsä. Myös kaapelintoimittaja antoi ohjeet kaapelin hautaamiselle, ei sitä kaivinkonekuksi omasta päästään tehnyt.

        Kaapeltyömaalle ajettiin Luhangan puolelta kymmeniä autokuormia filleriä. Kaapeliojan pohjalle mätettiin koneella filleriä jolla tasoitettiin ojan pohja. Kun kaapeli oli vedetty ojaan, se peitettiin fillerillä ennen täytemaata. Kivisen maan märkyys ja karkean maa-aineksin painuminen aiheutti ilmeisesti nuo läpilyönnit, jotka johtivat kaapelin vaihtoon. Noilla vaikeimmilla osuuksilla olisi pitänyt käyttää valettuja kaapelikanavia, jolloin olisi säästytty ylimääräiseltä työltä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      462
      6574
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      186
      3907
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      109
      2521
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      26
      2040
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      137
      1424
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1315
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      68
      1166
    8. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1095
    9. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      77
      1089
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      45
      1028
    Aihe