Vinopistorasioiden suunta

Onko jotain "standardia" (varsinainen SFS600 tuskin määrää), mutta vakiintunutta asennustapaa miten päin asennetaan Schneiderin "vinopistorasiat" http://www.taloon.com/kuvat/tk/schneider_e/P101040.jpg ? Eli "luoteesta kaakkoon" vai "koillisesta lounaaseen"?
5153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

siten että vierekkäin olevat pistorasiat on eri suuntiin ja jos kourussa paljon niin ripotellaan ne ihan sattuman kanssa. ei sillä ole käytön kannalta merkitystä sähkö tulee ihan samalla tavalla ja kukaan ei niitä katso. kannattaa käyttää luovuutta.

Äänestä

Makuasia, itse laitoin kuvan mukaisesti. Omaan silmään jotenkin mukavamman näköinen.

Äänestä

Välillä kuulee puhuttavan sellaisestakin kuin "hyvä asennustapa", vaikkei standardi sellaista tunnekaan. Siihen kuuluu mm. "vaihe oikealle (tai alas), nolla vasemmalle (tai ylös)", vaikkei standardi määritä mitään tuollaisesta. Jopa ABB:n pistorasioissa ei ole edes merkitty vaiheen ja nollan puolta, muttei ABB:llä vinoja olekaan.

Toiset vannoo "hyvän asennustavan" nimeen jopa merkintöjä uhmaten, eli vaihe oikealle ja nolla vasemmalle vaikka merkintöjen vastaisesti. Itse en koe merkintöjen uhmaamista millään tavalla hyvänä asennustapana, vaan ennemminkin erittäin huonona. Kyllä mielestäni hyvää asennustapaa edustaa ennemmin merkintöjen, kuin jonkun vakiintuneen asennon noudattaminen.

Ja asiaan: mainitussa Schneiderin vinopistorasioiden tapauksessahan merkinnät menee niin, että ainoa oikea tapa asentaa se merkintöjen sekä hyvän asennustavan mukaisesti, on "koillisesta lounaaseen", jolloin vaihe on "kaakossa" eli oikealla alhaalla. "Hyvä asennustapahan" menee, että vaihe oikealla (pystyasennus) tai alhaaalla (vaaka-asennus), niin tällöin se tulee hyvän asennustavan mukaiseen kohtaan oikealle alas merkintöjenkin täsmätessä.

Jos asennetaan "luoteesta kaakkoon", merkintöjä noudatten vaihe tulisi "oikein" alas mutta "väärin" vasemmmalle, tai merkintöjä uhmaten "oikein" oikealle mutta "väärin" ylös.

Äänestä
  • Niin ja sen töpselin voi laittaa siihen pistorasiaan edelleen ihan kummin päin tahansa joten mitään varsinaista hyötyä siitä ei ole kummin päin ne johdot on sinne kytketty.

    Äänestä

  • hölmönhommaa kirjoitti:

    Niin ja sen töpselin voi laittaa siihen pistorasiaan edelleen ihan kummin päin tahansa joten mitään varsinaista hyötyä siitä ei ole kummin päin ne johdot on sinne kytketty.

    Niin ja se "hyvä asennustapa" onkin nimensä mukaisesti hyvä _asennustapa_. Ei asennusvaiheessa oteta kantaa miten päin sinne jotain tungetaan käyttöönoton jälkeen. Ei sillä turvallisuuden tai liittettävien laitteiden toimivuuden kannalta olekaan mitään merkitystä, ei kai kukaan niin ole väittänytkään. Kyllä nuo vinot yleensä onkin asennettu "koillisesta lounaaseen" -suuntaan, jolloin toteutuu hyvä asennustapa sekä merkintöjen täsmäävyys.

    Siitä on hyötyä vain asennus- ja testausvaiheessa ja ehkä myöhemmin vianetsintävaiheessa, että vaihe ja nolla olisi aina samoin päin rasioissa. Jotkut tykkää asentaa hyvän asennustavan mukaisesti ja jossain työmailla sitä jopa vaaditaan.

    Kyllä se aina "särähtää silmään" jos vianhaku- testaus- tms. keikalla huomaa, että pistorasiassa on vaihe vasemmalla. Heti tulee mieleen, että kukakohan tämänkin on laittanut ja onkohan täällä mikään muukaan kunnossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kumminpa-päin kirjoitti:

Onko jotain "standardia" (varsinainen SFS600 tuskin määrää), mutta vakiintunutta asennustapaa miten päin asennetaan Schneiderin "vinopistorasiat" http://www.taloon.com/kuvat/tk/schneider_e/P101040.jpg ? Eli "luoteesta kaakkoon" vai "koillisesta lounaaseen"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu