Heips, olen 19 vuotias ja epäilen että olisin raskaana. Olen kuullut sellaista, että olisi joku tietty aika, jolloin raskaustesti kannattaisi tehdä. Oliko se niin, että 2 päivää kuukautisten poisjäännistä? Minulla on epäsäännölliset kuukautiset ollut aina. Ovulaatiota on hankala siis laskea. Kuitenkin laskin että jos kiertoni olisi 24 päivää, koska parina kertana se on ollut niin. Joskus on saattanut menkat alkaa ihan 15 päivän jälkeenkin, joskus on jäänyt väliin ja tullut sitten vain parin päivän ajan. Yleensä verta tulee se 5 päivää.
Harrastin suojaamatonta seksiä kaksi viikkoa sitten. Laskin 24 päivän kierron mukaan että ovulaatio oli juuri siihen aikaan kun olimme sängyssä. 3 päivää yhdynnän jälkeen alkoi tulla pari tippaa verta, sitten seuraavana päivänä tuli aika paljonkin, ja sitä seuraavana taas pari tippaa. Kuvittelin että se oli kiinnittymisvuotoa.
Tein raskaustestin eilen (lauantaina), koska minun kuukautisten olisi pitänyt alkaa (24 päivän kiertoni mukaan) perjantaina. Testi epäonnistui.
En oikein tiedä, milloin kannattaisi tehdä uusi testi. Olikohan se parin päivän vuoto ihan "normaalit kuukautiset"? Onko testi luotettava noin kahden viikon päästä yhdynnästä, vaikka sitä ei tekisikään kuukautisten alkamisen aikoihin? Koska en oikein tiedä pitäisikö laskea se niukka vuoto kuukautisiksi.
Milloin raskaustesti kannattaa tehdä?
2
309
Vastaukset 2
- Hmmmmp
Oli ne kuukautiset. Joskus kuukautiset voi olla pari viikkookin myöhässä hormooneista johtuen. Minulla näkyi raskaus nimenomaan sillä että kuukautisia ei tullut,mitään pieniä verivuotoja välissä ei ollut.
- Jdjdjdj
Mulla taas oli pieniä vuotoja muutaman viikonkin. Lääkäri sanoi sen johtuvan siitä, että raskausaikana limakalvot ohenee tai jotain muuta vastaavaa. Mutta ap:n tapauksessa kuulostaa siltä, että on tosiaan voinut olla kiinnittymisvuotoa. Mulla näytti testi plussaa vasta sitten kun kuukautiset oli monta päivää myöhässä. Verikokeet näyttää tarkan horminitason, ja se vaihtelee kovasti eri odottajilla. Mun hormonitasot oli normaalin raskauden alarajoilla. Ehkä siksi kesti..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS561784Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13820Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.41688Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke41656- 42611
- 80596
- 47584
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29526- 42489