Kesitasmietippä

Sinä pidät itseäsi uskovana, vanhurskaana, eli Jumalalle kelpaavana.

Kuitenkin sinun viestit, vuodesta toiseen tihkuvat vihaa ja pursuavat syytöksiä. Tunnet hyvin muiden synnit ja puhut niistä mielellään.

Oliko Jeesus oikeassa kun sanoi, että "hedelmistään puu tunnetaan." Ja että hyvä puu kantaa hyviä hedelmiä, huono puu huonoja???? Taisi olla oikeassa?

Hyvistä hedelmistä Paavali kertoo, että ne ovat rakkaus, ilo, rauha, ystävyys, hyvyys, kärsivällisyys.....

Ja huonoista hedelmistä:
"Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, [Room. 13:13 ]
20 epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus"

Onko Kesitas sinun vihakirjoittelu uskovan ihmisen käytöstä?
41102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Hyvä että huomasit.
Jokainen, joka tunnustaa Jeesuksen Herraksi pelastuu ja Hän on vanhurskas myös Isän edessä.
Joh 14,6 Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani
Sitä ei sinun narinasi hetkauta.
Olen myös kastatettu HÄNEEN ja elän Kristus ruumissa.
Minun ei tarvitse mielistellä pahaa, ei soopaa, ei vääryyttä ja olen saanut tehtäväkseni Häneltä oikaista harhassa olevia, sanomalla kuten Hän, miten asiat todella on Herrassa.
Keksintö vihasta on Sinun ja lahkosi, tee itse siitä parannus, älä siirtele sitä muualle.
Eikö kristityn tulee syyttää, ottaa esille mm. pedofiilinne, valehtelunne, taloudelliset kyseenlaisuutenne.
Koko lahkohan pohjautuu siihen, mitä mieltä olet Voittosen salailut ja valehtelut Veikko Vihelän asiassa, kuka sen otti aikoinaan esille, kuka Tuomas Hännisen TV jutun, jossa Hän ”ei ollut pf;stä tietoinen ollenkaan” vaikka lähimpiä omaisia makasi toistuvasti pentujen kanssa?
Aikamoisessa tynnyrissä mies eli, vai mitä.
Jeesus sanoo tähän, paljastakaa vääryys ja heittäkää se pois? Ei ole heitetty, ei ole kuulunut anteeksipyyntöä, vaikka asoita oli tuhansia.
Kuitenkin sinun viestit, vuodesta toiseen tihkuvat vihaa ja pursuavat syytöksiä. Tunnet hyvin muiden synnit ja puhut niistä mielellään.
>>Oliko Jeesus oikeassa kun sanoi, että "hedelmistään puu tunnetaan." Ja että hyvä puu kantaa hyviä hedelmiä, huono puu huonoja???? Taisi olla oikeassa? ** Juuri näin sanoo. Olen Teille Jeesuksen totuus. Onko se huono?
Rakkaus tulee vasta totuuden jälkeen, - Minä olen TIE, Totuus ja elämä.
Elämässä se rakkaus on ja se on myös totuutta oikealla tiellä.
>>"Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, ** Enkö ole tästä mm saarnaajien entisaikaisesta puhujamatkoilla siittämistä pennusta kirjoittanut usein, kuten pf,stäkin.
Oikeassa olet.
>> epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus"** Kukahan se lakossa elää?
Et tunne minua, vain harva ihminen on nähnyt minut (poisluettuna urheiluorsitukseni) kiukkuisena, en riitele, sanon KYLLÄ MILIPTEENI, EN KOSKAAN INTÄ, ja kukahan se juonii, juuri se joka ei osaa sanoa, kyllä, tai ei (Jonka Jeesus tähän mainitsee).
Tule seurakuntaani, näet todellista rakkautta, mutta siellä ei olekaan mitään erillisiä nortti- rinkejä.
>>Onko Kesitas sinun vihakirjoittelu uskovan ihmisen käytöstä?** Tule saamaan tuomiosi, haukut minua vihakirjoittajaksi?
Minä kerron vain Jeesuksen ohjeen mukaan.
Uskoa voi vaikka SRK;hon, mutta se ei pelasta, mutta minun Herrani pelastaa.
En nuole takamuksiasi.

Äänestä
  • sinä kurja olet tällä palstalla?

    Äänestä

  • Miksi_ihmeessä kirjoitti:

    sinä kurja olet tällä palstalla?

    Pelottaako?

    Äänestä

  • Miksi_ihmeessä kirjoitti:

    sinä kurja olet tällä palstalla?

    ja tyhmä ynnä kirjoitustaidoton kurja on vain pesiytynyt tänne Jumalan valtakunnan laitamille kun sillä ei enää ole paikkaa minne mennä.

    Oma ylpeys ja arvosana magna cun laude approbatur jossakussa jumaluusopillisessa aineessa estää sitä astumasta sisälle taivaan valtakunnan iloihin ja rauhaan... eikä sinne tietenkään voikaan astua silloin se itsestä tuntuisi sopivimmalta ja mukavimmalta, vaan vain silloin kun Jumala antaa armonsa.

    Äänestä

  • Se_onneton kirjoitti:

    hiljattain ihmettelinkin palstalla, miksei Juhani Pellikka -nimeä esiinny Oulun avoimen yliopiston luennoitsijaluettelossa. Asianomainen itse sitten kertoi luennoivansa Ilmestyskirjasta jossakussa toisarvoisessa kellarikerhossa. Eipä siinä mitään, mukavia kahvisteluhetkiä ja sosiaalista kanssakäymistähän se semmoinenkin on, mutta Ilmestyskirjasta on tosi vaikeaa luennoida, jos ei ymmärrä siitäkään mitään niin kuin ei ymmärrä muistakaan asioista.

    Äänestä

  • Yliopistoja on muussakin maassa, mitä Suomi.

    Se tynnyriin tiedoksi.

    Äänestä

  • Kerropas kesitas, kun nyt kerran olet varajeesus, milloin Jeesus kaiveli toisten syntejä? Ota opiksi.

    Äänestä

  • välivieska kirjoitti:

    Kerropas kesitas, kun nyt kerran olet varajeesus, milloin Jeesus kaiveli toisten syntejä? Ota opiksi.

    En kerro, koska en ole "varajeesus".
    Mutta voin näyttää paikkoja, mistä niitä löytyy.
    -Luuk 6:42 Kuinka saatat sanoa veljellesi: ‘Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi’, sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.
    -Matt 18:
    15 Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahdenkesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi.
    16 Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, ‘että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla’.
    17 Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani.
    -Sittene ehkä ramattisin ositus Pietarin synnillisyydesä;
    Matt. 16:23
    Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"

    Josko siinä jotain.

    Jos haluat, lisää on mm Temppeliherrojen toiminta Jumalan Temppelissä.

    Ja kukahan enemmän syntejä kaivelee kun SRK. JOka saarnassa on aina ynti pääkäsittyssä ja hoitokoukset hoitavat sitten sopimuksiin saatanan kanssa.

    Äänestä

  • Ja taas on murskattu käärmeen pää,halleluujaa,ole siunattu rakas kesitas!

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Joko sinä et ymmärrä tai kiihkossasi menetät kontrollin. Eihän Jeesus noissa Raamatun kohdissa yksilöi syntejä ja avaa niitä oikeilla nimillä. Jeesushan tavatessaan syntisiä toimi hyvin lempeästi ja rakkaudella kohteli heitä.
    Joh.5:11 Hän vastasi heille: "Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: 'Ota vuoteesi ja käy'."
    12 He kysyivät häneltä: "Kuka on se mies, joka sanoi sinulle: 'Ota vuoteesi ja käy'?"
    13 Mutta parannettu ei tiennyt, kuka se oli; sillä Jeesus oli poistunut, kun siinä paikassa oli paljon kansaa.
    14 Sen jälkeen Jeesus tapasi hänet pyhäkössä ja sanoi hänelle: "Katso, sinä olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi".
    Joh.8:10 Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: "Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?"
    11 Hän vastasi: "Herra, ei kukaan". Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".
    Sinulla lienee syysi kiihkeästi puolustaa oikeaksi kokemaasi oppiasi. Palstalla tosin sinut koetaan hieman yhdentekevänä kirjoittajana ja edustamasi oppi vastaväitteistäsi huolimatta on ihmistekoinen, itsekäs ja omaan tulkintaan perustuva. Voihan sitä käyttää aikaansa jonkun lahkon tai yliopiston tarjoamaan
    teologiseen koulutukseen, kun perusajatus Raamatun tulkintaan on se, että ellei Henki sitä avaa, niin se on kuollut kirjain.

    Minkä kiihkon?
    Olen jo se ikäinen, ettei hätäillä.
    Vanha viisas lestadiolainen Iso Isäni tapasi sanoa; - Vain köyhät hätäilevät ja kiihkoilevat.
    Seurasin Hänen mentaliteettiaan n 10 vuotta, ja kuten korkeasti koulutettuna tiedät, Hän ei edes juossut koskaan, juutalaisen perinteen mukaan.
    Ei hosunut ei kiihkoillut, mutta sanoi sanottavansa niin, että terveiset menivät perille.
    Rahojaan Hän e koskaan esitellyt, mutta mitä minä hosumaan ja kiihkoilemaan kun on ollut euro yli tarpeen.
    Silloin kun VL joutuu vastaamaan johonkin hengelliseen kysymykseen, vastukset ovat seuraavia;
    - Kiihkoilet
    - Jeesustelet,
    - Olet väärä ulkoinen,
    - Asia pitää uskoa, ”uskon” kautta
    Näitä riittää, mutta ei exetetiikkaa.
    No käydäänpä läpi;
    >>Joh.5:11 Hän vastasi heille: "Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: 'Ota vuoteesi ja käy'."** Tässä Jeesus sanoo selvästi, että Häntä ei voi palvella muiden herrojen ohella, ei edes jäädä kotiin.
    Hänen seuraaminen on elämän tehtävä aina uudestisyntyneelle.
    Olen tämän lanseerannut palstalla kohdaltani aikakin tuhat kertaa?
    Mutta kun on kuiva, on myös penseä, ei jymmärrä. Näin teille on aina käynyt.
    Lahkoa pitää seurata enemmän kun Jeesusta.
    Samalla tuli täytettyä profetia; Jesajan kirjasta; Hän on kipujen ja sairaiden ystävä.
    Hän myös jätti sanan lahjan meille Hengen Voidelluille, jotta teemme samoja tekoja, ja jopa suurempiakin. Joh 14;12.
    Miten seuroissa, en ole kuullut yhdenkään ramman lähteneen kävelleen, viimeiseen 50 vuoteen.
    Sitä ennen Henki vielä toimi.
    Kristillisissä seurakunnissa parantamisen armolahja toimii hyvin ja kirkastaa Herraa Jeesusta ja auttaa sairaita.
    >>12 He kysyivät häneltä: "Kuka on se mies, joka sanoi sinulle: 'Ota vuoteesi ja käy'?"
    13 Mutta parannettu ei tiennyt, kuka se oli; sillä Jeesus oli poistunut, kun siinä paikassa oli paljon kansaa.** Näin se on, uskotko että näin kävi ja käy vieläkin, samoin, mutta tekijällä ei ole merkitystä, koska lahja on hengen omaisuutta.
    >>14 Sen jälkeen Jeesus tapasi hänet pyhäkössä ja sanoi hänelle: "Katso, sinä olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi".** Mikä on synti.
    Jumalan omaisuuskansa Israel sai Lain, 618 miztvaa, eli käskyä, ja sillä sovitettiin synti, jolla oli aina nimi.
    Uhrina oli viattoman eläimen veri.
    Laki oli vain meille Israelilaisille, ei lestadiolaisille, vaikka Oonan tapausta tulkitaan teillä silmittömässä sikiämisessä, vaikka siinä ei ollut asialle sijaa edes.
    Olisi varmaan hyvä kokeilla kanan uhraamista, jos ei heti joka vedolla ole vaimo paksuna.
    Voisi auttaa, siinä on ripaus myös woo doota.
    No jatketaan.
    >>Joh.8:10 Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: "Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?"
    11 Hän vastasi: "Herra, ei kukaan". Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".** Niin, ketä tulee tuomita aviorikoksessa?
    Pidin 55 minuutin saarnan aiheesta 3 vkk sitten, voin lähettää sen Sinulle.
    Käännös on puutteellinen. Alkutekstissä sanotaan, että lähtivät tunsivat omassa tunnossaan tehneessä väärin ja häpeillen poistuivat.
    Tämä synti ei ole sen kummempi, mitä muutkaan synnit.
    Synti on aina rikkomus kolmiyhteistä Jumalaa kohtaan, mutta Jeesus armahti Kaikkivaltiaana naista.
    Kuolemansyntejä on homous, pf mm ja Pyhän Hengen pilkka.
    Puhuttiin kuitenkin synnistä.
    >>Sinulla lienee syysi kiihkeästi puolustaa oikeaksi kokemaasi oppiasi. ** Näin me evankeliskaaliset sen näemme.
    Olemme kokeneet Jumalan suuruuden Pojassaan niin voimakkaasti, ettei heikkouskoiset sitä tajua, tätä, JEESUSKEN SUURUUTTA ME TUOMME MYÖS SINULLE.
    >>Palstalla tosin sinut koetaan hieman yhdentekevänä kirjoittajana ** Olit juuri tuonut kysymyksen esille; Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?"
    11 Hän vastasi: "Herra, ei kukaan". Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene,
    Onko nyt hyvä mieli.
    Saan useita sähöposteja viikossa, valtaosa lahkostasi, heille ja Jeesukselle minä passaan ja sovin.
    Hänen kanssa yhdessä me taistelemme ihmisoppeja, joilla on Ihmisen nimi vastaan ja arvaa, kumpi voittaa, ja saa seppeleen.
    Se on Jeesus ja Hänen opetuslapsensa, meidät Jeesus myös pelastaa, omansa, mutta ei muita.
    Käydäänpä näitä jakoja hieman läpi.
    - VL jäsen määrä on n 33,000 ja tendenssi < Ei omaa yliopistoa.
    - Luterilaisia n 65 milj. tendenssi><. Ei oma Yliopistoa, mutta valtiollisia on nimetty luterilaseksi opistoksi.
    - Metodisteja n 70 miljoonaa> Kaksi Yliopistoa.
    - Pabtisteja n 110 miljoonaa > 2 Yliopistoa.
    - Helluntailaisuus yli ½ miljardia > 4 Yliopistoa. He kastavat elävään Kristuksen uskoon n 33,000 Pyhää viikossa, eli saman verran, mitä koko VL jäsenmäärä on.
    Siinä niistä jotain, kukaan muu ei näistä mainitse, että Jeesus on vain meillä, he iloitsevat siitä, että Häntä palvellaan mahdollisemman laajalla alueella Jeesuksen suuressa Kansainvälisessä seurakunnassa.
    Yksi on poikkeus, SR joka on exlusiivinen; Vain meillä on

    Äänestä

  • Jatkan;
    SRK. joka on exlusiivinen; Vain meillä on avain ja tämäkin yksin on lahkon tunnusmerkistössä lahkon olemus.
    Lahko mikä laho ja ilman kastetta sekä Henkeä.
    Minun oppini on vahvempi, mitä Pietarin, en kiellä Herraani kolme kertaa yössä, teillä Jeesus ei ole Herra edes lähtiessä sen järjestyksessä SRR, Jumala, Puhujat ja Jeesus heidän renki.
    >>teologiseen koulutukseen, kun perusajatus Raamatun tulkintaan on se, että ellei Henki sitä avaa, niin se on kuollut kirjain.** Taitaa uupua kompetenssi asiasta, sillä Suomessa Lut Yliopistoissa on neljä proffaa Teologian eksegetiikassa, josita on kaksi tunnustautuvia ateisteja.
    Tunnen toisen todella hyvin, kova on mies, kommunistinakin.
    Tätäkö etsit, ei sen kummempia löydy oppilaistakaan.
    Kes. Hengessä.

    Jeesuskin oli näreissään aikansa kirjanoppineille, veikkaan ,että on sinullekin.
    Miksi sinä et osaa vastata, mitä sinulta kysytään. Kirjoittelet puuta heinää asian vierestä, sulle syndroomaksi muodostuneesta vanhoillislestadiolaisuudesta ja samalla ihannoiden hellureita ja muita Raamatun opista vapaita suuntia. Edellisessä vastauksessa yritin peräänkuuluttaa sinulta lempeyttä ja rakkautta mielestäsi syntisiä vääräoppisia kohtaan. Ohitit sen tyylikkäästi myräten mitzvoissa, woo doossa, milloin missäkin. Sanon nyt suoraan, jos luulet koulutuksesi huomioonottaen jotain ymmärtäväsi Raamatun mukaisesta rakkaudesta niin toimi sen mukaan. Vielä sellainen huomio, että viisas on vähäsanainen, mutta puhuu asiaa.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Jatkan;

    #Kes. Hengessä.#
    Vaatimattomuus kaunistaa, kerskaajat on erikseen. Kuka muuten kertoi tuon sinulle?

    En elänyt Jeesuksen aikaan, vaikka samaa heimoa ollaankin, tuskin elit sinäkään.
    Mitä en osaa vastata? pane kysymys?
    Vastus taas menee usein yli hilseenne, ja se ei ole minun vika, vaan sukunne.
    Vastaan nyt näihin, tajuatko?
    Miksi minä ihannoin ”hellareita”, jos ihannoisin, liittyisin heihin.
    Tämäkin kertoo, että hahmottamiskapasiteettisi ontuu vaikka olen 10 vuotta kertonut, etten ole heikäläisiä, vaikka oppi on sata kertaa Jumalallisempi mitä SRK;lla.
    Karsmaatikot ovata poikkeuksetta Uudestisyntyneitä, ei heitä voi moittia.
    Vain todella tyhmä, ei sitä tajua, toista, todella tyhmä.
    Lempeähän minä olen, ei siinä mitään, mutta en pyllysi nuolia, jolla saisin juuri sinun arvostuksen.
    Jeesus on käskenyt olla jämy harhailijoiden kassa.
    Minun lempeys on Jeesuksen seuraamisessa ja mukana on miljardeja ihmisiä, jotka lempeleilevät ja ylistävät Herraa.
    Yksi Herra minulle riittää.
    Yrität harhauttaa minut pakanalliseen soopaa, hempeilyyn pahan kanssa. Ei onnistu.
    Samoja keskusteluja käydään kollegiaalisessa mielessä ja on ihme, kun VL pappi roolitta vastuksensa, kahden kesken aika joustava, mutta kun tulee kolmas, on helvetti valloillaan.
    Osa luterilaisista on samaa, paisti etelä Saksan alueella, siellä on joku luterilainen suuntaus (Saksassa on 4-7 eri lut. suuntaa) ovat hyviä keskustelukavereita.
    Mm ripottelukasteessa tunnustavat LÄHES kaikki papit Lut kirkon olevan väärässä, mutta kun on tehnyt ”valan”?
    Ja kun muistamme, mitä Jeesus siihen sanoi;
    Matt. 5:36
    Älä myöskään vanno pääsi kautta, sillä et sinä pysty muuttamaan ainuttakaan hiustasi mustaksi etkä valkoiseksi.
    Tämän tuotua esille, he myöntävät; - Oli pakko saada virka?
    Niin, virka.
    Hempeydellä, olet hyvä tyyppi.
    Kes.

    En varmaan muista kun muutama ensimmisen tuhannen nimet, oliko se eräs Eerik?
    Joo oli se Eerik, ruotalainen insinööri Volvolla, silloin kolleega.

    Äänestä

  • ei ole kessissä rakkautta ollenkaan

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    En elänyt Jeesuksen aikaan, vaikka samaa heimoa ollaankin, tuskin elit sinäkään.
    Mitä en osaa vastata? pane kysymys?
    Vastus taas menee usein yli hilseenne, ja se ei ole minun vika, vaan sukunne.
    Vastaan nyt näihin, tajuatko?
    Miksi minä ihannoin ”hellareita”, jos ihannoisin, liittyisin heihin.
    Tämäkin kertoo, että hahmottamiskapasiteettisi ontuu vaikka olen 10 vuotta kertonut, etten ole heikäläisiä, vaikka oppi on sata kertaa Jumalallisempi mitä SRK;lla.
    Karsmaatikot ovata poikkeuksetta Uudestisyntyneitä, ei heitä voi moittia.
    Vain todella tyhmä, ei sitä tajua, toista, todella tyhmä.
    Lempeähän minä olen, ei siinä mitään, mutta en pyllysi nuolia, jolla saisin juuri sinun arvostuksen.
    Jeesus on käskenyt olla jämy harhailijoiden kassa.
    Minun lempeys on Jeesuksen seuraamisessa ja mukana on miljardeja ihmisiä, jotka lempeleilevät ja ylistävät Herraa.
    Yksi Herra minulle riittää.
    Yrität harhauttaa minut pakanalliseen soopaa, hempeilyyn pahan kanssa. Ei onnistu.
    Samoja keskusteluja käydään kollegiaalisessa mielessä ja on ihme, kun VL pappi roolitta vastuksensa, kahden kesken aika joustava, mutta kun tulee kolmas, on helvetti valloillaan.
    Osa luterilaisista on samaa, paisti etelä Saksan alueella, siellä on joku luterilainen suuntaus (Saksassa on 4-7 eri lut. suuntaa) ovat hyviä keskustelukavereita.
    Mm ripottelukasteessa tunnustavat LÄHES kaikki papit Lut kirkon olevan väärässä, mutta kun on tehnyt ”valan”?
    Ja kun muistamme, mitä Jeesus siihen sanoi;
    Matt. 5:36
    Älä myöskään vanno pääsi kautta, sillä et sinä pysty muuttamaan ainuttakaan hiustasi mustaksi etkä valkoiseksi.
    Tämän tuotua esille, he myöntävät; - Oli pakko saada virka?
    Niin, virka.
    Hempeydellä, olet hyvä tyyppi.
    Kes.

    En minun tarvitse harhauttaa sinua, Minun näkökulmasta sinä olet jo harhassa. Jos sinä olisit vahva uskossasi, sinä kertoisit siitä, etkä pilkkaisi ja ivaisi muita ihmisiä.
    Aliarvioit muut ihmiset väittämällä, ettet ole hellurei, mutta eihän se toimi, kun huijaat niinkuin hellarit. Totuuden nimissä, jatkuva vetoamisesi juutalaisuuteen, ei sua pelasta sen paremmin kuin muitakaan ihmisiä. Mikä ihmeen trauma tämä kaste, sinulle on? Sinun ja muitten "uudestisyntyneitten" upotuskaste on lähinnä ansioihin ja ihmistekoihin perustuva vaihe matkalla uskoon. Muista , että usko on täysin Jumalan armosta. Kaiken kaikkiaan monissa vastauksissa aliarvioit keskustelukumppaneitasi, käyt ylimieliseksi, laahaat suosta allikkoon. Käytät paljon ala-arvoisia rahvaanomaisia kuluneita ilmaisuja halventaaksesi kanssakeskutelijoita. Minä olen hyvä tyyppi, mutta sinun arviosi minusta hyvänä tyyppinä on väärä.

    Äänestä

  • otah vehviä

    Et ressukka edes tajunnut, mitä osaltasi harhauttaminen on?
    Yrität harhauttaa minua sekä fiksuja palstalaisia harhaan sillä, että lahkosi on kristitty.
    Se onnistui vielä ennen nettiä, mutta ei enää.
    >>Aliarvioit muut ihmiset väittämällä, ettet ole hellurei, mutta eihän se toimi, kun huijaat niinkuin hellarit. ** Niin, en aliarvio, mutta kova pään pitää olla ettei kymmenen vuoden todistelu riitä.
    Vika ei ole minussa, vaan näissä ”uskomattomissa”.
    Miten ne muuten on sinua huijanneet?
    Voisit valaista, niin sekin selviää.
    Vetoathan sinäkin ylivieskalaisuuteen, mitä hävettävää minulla on olla juutalainen ihminen?
    Mikä traumako kaste on minulle?
    Ei se minulle kastettuna ja kastajana ole ongelma eikä trauma, vaan teille, jotka ette sitä uskalla lahkonne kiellon vuoksi toteuttaa, vaikka Jeesus nimenomaan sitä vaatii.
    - Menkää ja kastakaa minun nimeeni.
    Ap. t. 10:48
    Hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.
    Kastajalla on synnit anteeksi ja näin kerho joutuisi myöntämään, että synnin sovitus on vapaa, ei tarvita meitä, kuten ehtoollinenkin.
    Matt. 26:28
    Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.
    Ap. t. 22:16
    Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.'
    Teidänhän huoli tuo vääräuskoisuus on, ei minun, minä vaan kerron, missä se on kirjoitettu Pyhään kirjaan.
    >>Sinun ja muitten "uudestisyntyneitten" upotuskaste on lähinnä ansioihin ja ihmistekoihin perustuva vaihe matkalla uskoon. ** No tsot, tsot.
    Pyhän Hengen teko ei ole koskaan ihmisestä.
    Ensinnäkään, kukaan ei kasta sinua, et tunnusta Jeesusta kaikkivaltiaaksi Herraksi. Jäät osattomaksi, ajattele, olet ilman pelastusta.
    1. Piet. 3:21
    Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton.
    Et ole irtaantunut saastaisesta elämästä ja jatkat ”jalkapuolena”.
    Sitten uudestisyntymisestä,
    Joh. 3:3
    Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
    Vasta sitten pääset Jumalan Valtakuntaan, eikä se ole tuo SR; sitä johtaa ihminen, todellista valtakuntaa johtaa Jumala.
    Minä käyn ylimieliseksi, jollei kysyjä ole korrekti.
    Olen tajunnut jo lähes seitsemänkymmentä vuotta Jeesuksen seuraajana, että SITÄ SAA MITÄ TILAA.
    Älä tilaa sarkasmia, ole asiallinen.
    Usko on OMA, HENKILÖKOHTAINEN RATKAISU, Jumala kyllä vetää Poikansa puoleen, mutta ei tee automaattia.
    Paavalikin uskoi Jumalaan, kuten myös saatana ja teki parannuksen Jeesukseen, Messiaakseen, johon ei saatana usko, mutta uudestisyntynyt uskoo, aina.
    Armo seuraa uskon tulon mukana ja saa ihmiselle rauhan.
    >>Minä olen hyvä tyyppi, mutta sinun arviosi minusta hyvänä tyyppinä on väärä.** Aina ei voi voittaa, ole sitten paha.

    pahakesssi ota vehviä

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Yliopistoja on muussakin maassa, mitä Suomi.

    Se tynnyriin tiedoksi.

    tä yliopistoja, mutta Sinulla reppanalla ei kuitenkaan ole niihin mitään asiaa, turistina ohikulkiessa voit toki näpätä kuvan vaikkapa Sorbonnen yliopiston päärakennuksen julkisivusta.

    Äänestä

  • Osoittaisit edes vähän fiksuutta noissa vastauksissasi, etkä tekisi pieleen meneviä johtopäätöksiä vastausten sisällön perusteella. Jo aiemmin mainitsin sinulla olevan vl-trauma, joka lienee johtanut sinut väärään tulkintaan. Eihän kaikki, jotka kritisoivat kirjoituksiasi ole vl:iä. Minä luterilaisena pidän vl:iä aidompina kristittyinä kuin teitä huikentelevaisia vapaitten suuntien edustajia. Miksi sinun edellisessä vastauksessasi taas piti alentua halventavaan nimittelyyn. Kehut seuranneesi Jeesusta vaikka kuinka kauan, mutta et näytä oppineen Hänen rakkauttaan kanssaihmisiin. Käsityksesi Jumalan armostakin tuntuu olevan omatulkintainen.
    Ef. 2:8
    Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
    Edelleen unohdat, että pelastus on yksin Jumalan armosta,se on Hänen työnsä alusta loppuun, Hän vaikuttaa tahtomisen että tekemisen.Sinun tulkintasi, että armo seuraa uskoontulon mukana on omavanhurskas tulkinta. Ensin armo,sitten usko.

    Äänestä

  • välivieska kirjoitti:

    Osoittaisit edes vähän fiksuutta noissa vastauksissasi, etkä tekisi pieleen meneviä johtopäätöksiä vastausten sisällön perusteella. Jo aiemmin mainitsin sinulla olevan vl-trauma, joka lienee johtanut sinut väärään tulkintaan. Eihän kaikki, jotka kritisoivat kirjoituksiasi ole vl:iä. Minä luterilaisena pidän vl:iä aidompina kristittyinä kuin teitä huikentelevaisia vapaitten suuntien edustajia. Miksi sinun edellisessä vastauksessasi taas piti alentua halventavaan nimittelyyn. Kehut seuranneesi Jeesusta vaikka kuinka kauan, mutta et näytä oppineen Hänen rakkauttaan kanssaihmisiin. Käsityksesi Jumalan armostakin tuntuu olevan omatulkintainen.
    Ef. 2:8
    Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
    Edelleen unohdat, että pelastus on yksin Jumalan armosta,se on Hänen työnsä alusta loppuun, Hän vaikuttaa tahtomisen että tekemisen.Sinun tulkintasi, että armo seuraa uskoontulon mukana on omavanhurskas tulkinta. Ensin armo,sitten usko.

    >>Jo aiemmin mainitsin sinulla olevan vl-trauma, joka lienee johtanut sinut väärään tulkintaan. ** Täysin väärä.
    Jeesuksessa minulla on rauha, se on aivan toista kun teillä se trauma.
    On totta, että VL:iä on myös fiksuja ja siksi se hajoaakin, fiksut Jeesuksen uskovat ja SRK vanhoillisuus.
    Aavistat itsekin, kumpi tie vei eteenpäin.
    Silloin olen jengissä mukana, kun jako on eksakti.
    Luther on isäntänsä Martin näköinen, joka oli Hitlerin oppi isä.
    Menkää ja tappakaa heidät ja polttakaa heidän Temppelinsä.
    Näin Hän lausui.
    Siihen Jumala on jo vastannut ja tuominnut Hänet:
    Gen 12;
    1 Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.
    2 Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus. ]
    3 MINÄ SIUNAAN NIITÄ, JOTKA SIUNAAVAT SINUA (Israel), KIROAN NE, JOTKA SINUA KIROAVAT ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille
    Jo silloin Luther kirjoitti, että sellainen opettaja teillä.
    VL -pohjainen arvostuksesi on Sinun, onnea.
    Eikö Jeesus nimitellyt saatanallisia ihmisiä?
    Lukisit nyt hieman Raamattua, ettet nolaa itseäsi täysin.
    Hän sanoi heille, jotka anoisivat sen; Te kyykäärmeen sikiöt?
    Vain tämän mainitakseen, mutta voin vielä ottaa Pietarin, kun Hän käski Jeesusta menemään piiloon vangitsijoitaan; Mene pois saatana.
    Jeesus oli totinen silloin kun totuutta tarvitsi, sama vika minulla.
    Mitä halventavaa tarkoitat?
    On se omituinen tuo Jumalan armo, minulle se on ainoastaan Jeesus, Hänen poikansa.
    Montako kertaa Jumala, jolla oli kaikki valta VT;n aikaan, näytti armonsa, muille kun omalle kansalleen.
    Jeesushan on meille Jumalan lahja.
    >>Edelleen unohdat, että pelastus on yksin Jumalan armosta,se on Hänen työnsä alusta loppuun, Hän vaikuttaa tahtomisen että tekemisen.** En unohda, vaan tiedän, että pelastus on AINOASTAAN USKOA JEESUKSEEN ja se on oma ratkaisu..
    Nyt alan kastomaan Jussi Sidettä, katso sinäkin, kanavalla 4.
    Kes.

    Äänestä

  • Loppukommenttina tähän ajatusten vaihtoon totean luulleeni sinua vartavasten Raamattuakin opiskelleena hieman tahdikkaammaksi ja älykkäämmäksi. Toisaalta lienee sellainen ominaisuus Pohjanmaan pojilla ihan ajallisissakin asiossa, että ne jaarittelee kirjoittamalla sivun tai puhumalla vartin vaikka asian vois ilmaista muutamalla sanalla, jos sen hallitsee.

    Äänestä

  • välivieska kirjoitti:

    Loppukommenttina tähän ajatusten vaihtoon totean luulleeni sinua vartavasten Raamattuakin opiskelleena hieman tahdikkaammaksi ja älykkäämmäksi. Toisaalta lienee sellainen ominaisuus Pohjanmaan pojilla ihan ajallisissakin asiossa, että ne jaarittelee kirjoittamalla sivun tai puhumalla vartin vaikka asian vois ilmaista muutamalla sanalla, jos sen hallitsee.

    Opiskelu ei lisää älyä, se on eri asia mitä opittu tieto sekä kompetenssi.
    Äo. osamäärä on jokaisella eri ja se pysyy sairastumatta lähes koko iän.
    Teologian opiskelu on aivan eri asia, mitä vaikka insinöörikoulutus, joka etupäässä valmistaa ihmistä tiedon hankinnan hallintaan uusissa haasteissa.
    Teologia, jos sitä opiskelee Yliopistotasolla on hyvä varmistua siitä, että opin ahjo on tunnustuksellinen. Tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi ja Herraksi.
    Näin opiskeluun tulee mieltä ja henkilökohtainen uskonratkaisu tuo Pyhän Hengen voitelun, jolloin tiedon saaminen usein lähtee omasta sydämestä.
    Suomen Yliopistot tekevät virkamiehiä, kirkko Herroja ja tunnustautuvat seurakunnan palvelijoita, kuten sen Raamattu ilmoittaa.
    Molemmista olen kokenut, teknologian ja teologian.
    Minä en ole Pohjanmaan poika, vaan karjalainen, olen täällä hieman pakosta.
    Kes.

    Äänestä

Armoa ja rauhaa kesitakselle,teit sen taas,murskasit juonittelevan käärmeen pään!

Äänestä
  • vetissä! Olet tosi vitsikäs!

    Äänestä

  • Elä_hele- kirjoitti:

    vetissä! Olet tosi vitsikäs!

    alatyylihuumoria kaipaamme lisää tälle totiselle palstalle!

    Äänestä

"" estää sitä astumasta sisälle taivaan valtakunnan iloihin ja rauhaan..""

Anna osoite, niin minäkin tulen!

Äänestä

Uskosta osatonkin, rehellinen suomalainen ottaa opiksi viisaista neuvoista vaikka ne tulisivat tulisilla vaunuill asuoraan kohti.

Uskovainen taas on seuraava askel edellisestä, eli pitäisi olla valmius vielä paljon suurempi nöyrtymään ja toteamaan että väärin olen tehnyt ja vääräässä olin, siitä sitten polku oikenee ja parantuu.

mutta mitä tekee veeälihminen varsin usein!

sitä sopii miettiä hiljaa itekseen.

Äänestä

Emminä oikein usko, että oot Jumalan asialla kun kiihkoilet täällä ja pidät esillä muiden syntejä. Eikä sinun ääni ole Pyhän Hengen ääni, vaan sielunvihollisen, joka kylvää vihaa ja riitaa.

Rakkaus on ensimmäinen Pyhän Hengen hedelmistä.

Äänestä

Kesitas!

Jaakob nuhtelee kirjeessään sinua:

"10 Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni!
11 Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä.
12 Ei viikunapuussa kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita, vai mitä, veljeni? Samoin ei suolaisesta lähteestä juokse makeaa vettä.
14 Mutta jos teidän sydäntänne hallitsee katkera kateus ja riidanhalu, älkää vastoin totuutta kerskuko kuvitellulla viisaudellanne.
15 Sellainen ei ole ylhäältä tulevaa viisautta, vaan maallista, ihmisistä tulevaa, pahojen henkien viisautta. "

Äänestä
  • Juuri näin Jeesuksen veli kirjoitta.
    Kiitos ja nuhde tulevat myös samasta suusta, kun niitä on vain yksi.
    Totuutta joka karttaa, ei karta syntiä, valahtelua joka ei karta, ei karta vääryyttä, eikä petosta.
    Toistan vieläkin, Olen ”totuuden tuoja palstalle” kuten Jeesus Jerusalemiin.
    Jeesus ei nuollut fariseuksia, enkä minä auktoriteetteja, jotka tekevät ja opettavat väärin.
    Miten suhtaudut siihen , kun kysyin pari tuntia sitten Voittosen ja Hännisen törkeisiin valheisiin sekä Suomen lain rikkomisiin.
    Tuleeko se suusta, vai mistä, ei ainakaan sydämestä, se on saastaa mitä he tukevat, mm pedofiliassa.
    Jos tulevat, kuten sanovat, sillä pumpulla ei mennä Taivaaseen.
    Jos tästä palasta ei aukaissut suutaan, naisitte vieläkin kaikki tikasrappuset, potkurit sekä alakoululaiset.
    Pitäisikö siinäkin olla suu kiinni, kuten raiskatun lapsen äidillä, joka itkee iltaisin itsensä uneen.
    Jos puhutaan viisaudesta, paljonko luulet näiden tuhansien isien älykkyysmäärän olevan, 40, 60, tai jopa 70?
    Se on sitä addiktio viisutta.
    Älä yritä siirtää keskustelua pois vanhoillislestadiolaisuudesta, siellä riittää työsarkaa.

    Äänestä

on varmasti seonnut.

Nytkin koko palsta haisee pitkille suolistokaasutupsahduksille ja aivopieruloisille.

Äänestä
  • ohhah tuo vähemästäi seon ku ei hää päässy etuskuntan rääkymään vuan ei piäse ens kerralkaan reppana

    Äänestä

  • örkkivet kirjoitti:

    ohhah tuo vähemästäi seon ku ei hää päässy etuskuntan rääkymään vuan ei piäse ens kerralkaan reppana

    sillei tietenkään oo mitään asiaa, mutta onhan se sentään jotakin, että voi kellariseurakunnassaan kolmelle puolisokealle mummolle ja parille kuurolle papalle luennoida Ilmestyskirjasta, josta ei mitään ymmärrä

    Äänestä

""Oma ylpeys ja arvosana magna cun laude approbatur jossakussa jumaluusopillisessa aineessa estää sitä astumasta sisälle taivaan valtakunnan iloihin ja rauhaan... ""

Apua! Antakaa nyt minulle se osoite, jossa on Taivaan Valtakunta!

Äänestä
  • Tässä Lutherin käsitys Jumalan valtakunnasta :

    ”Minä uskon, että maan päällä on pelkkien pyhien pyhä, pieni joukko ja seurakunta yhden ainoan pään, Kristuksen, alaisena, Pyhän Hengen kokoon kutsumana. Se on samassa uskossa, mielessä ja käsityksessä; sillä on monenlaisia lahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, vailla ryhmittymisiä ja jakautumisia. Minäkin olen sen osa ja jäsen, sen omistamista rikkauksista osallinen. Siihen Pyhä Henki on minut saattanut ja siihen liittänyt siten, että olen kuullut ja yhä edelleen kuulen Jumalan sanaa.” (Iso katekismus.)

    Äänestä

Tiedän, tiedän, että näin on, mutta kerro OSOITE!

Äänestä

"Minun oppini on vahvempi, mitä Pietarin, en kiellä Herraani kolme kertaa yössä, teillä Jeesus ei ole Herra edes lähtiessä sen järjestyksessä SRR, Jumala, Puhujat ja Jeesus heidän renki."

Kovin on Kesitas nyt varmana asiastaan, kun uskaltaa sanoa, että hänen oppinsa on vahvempi kuin Pietarin.

1.Kor. 10:
1. Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
2. ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä
3. ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
4. ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.
5. Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa.
6. Tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille, että me emme pahaa himoitsisi, niinkuin he himoitsivat.
7. Älkää myöskään ruvetko epäjumalanpalvelijoiksi kuten muutamat heistä, niinkuin kirjoitettu on: "Kansa istui syömään ja juomaan, ja he nousivat iloa pitämään".
8. Älkäämmekä harjoittako haureutta, niinkuin muutamat heistä haureutta harjoittivat, ja heitä kaatui yhtenä päivänä kaksikymmentä kolme tuhatta.
9. Älkäämme myöskään kiusatko Herraa, niinkuin muutamat heistä kiusasivat ja saivat käärmeiltä surmansa.
10. Älkääkä napisko, niinkuin muutamat heistä napisivat ja saivat surmansa tuhoojalta.
11. Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.
12. Sentähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea.

Kes, JOKA LUULEE SEISOVANSA, KATSOKOON, ETTEI LANKEA.'

Jeesus luovutti Pietarille (Omilleen) taivaan valtakunnan avaimet. Totisesti sinulla on oltava Pyhä Henki, jos oppisi on vahvempi kuin Pietarin. Samasta syystä minä sitä epäilenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kysympäsinulta kirjoitti:

Sinä pidät itseäsi uskovana, vanhurskaana, eli Jumalalle kelpaavana.

Kuitenkin sinun viestit, vuodesta toiseen tihkuvat vihaa ja pursuavat syytöksiä. Tunnet hyvin muiden synnit ja puhut niistä mielellään.

Oliko Jeesus oikeassa kun sanoi, että "hedelmistään puu tunnetaan." Ja että hyvä puu kantaa hyviä hedelmiä, huono puu huonoja???? Taisi olla oikeassa?

Hyvistä hedelmistä Paavali kertoo, että ne ovat rakkaus, ilo, rauha, ystävyys, hyvyys, kärsivällisyys.....

Ja huonoista hedelmistä:
"Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, [Room. 13:13 ]
20 epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus"

Onko Kesitas sinun vihakirjoittelu uskovan ihmisen käytöstä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu