Onko mahdollisuuksia lääkikseen 2016?

Yo2013

Hei!
Olen valmistunut lukiosta 2013 ja vaiheillut sen jälkeen milloin oikiksen ja milloin psykologian välillä. Nyt kuitenkin tuntuu, että haluaisin lääkikseen ja lopulta psykiatriksi. Opiskelin lukiossa ahkerasti kaikkea ja ka oli 9.4, kirjoituksista sain 4 L, 3 E ja 2 M. Ongelmana onkin, että keskityin kieliin ja reaaliaineisiin (olin silloin vakuuttunut, että haluan juristiksi) ja jätin matemaattiset aineet syrjään. Minulla oli lyhyt matematiikka ja sainkin siitä vaivatta E:n ja kursseista aina 9 tai 10. Kemiaa ja fysiikkaa olen käynyt vain yhdet pakolliset kurssit ja samaten biologian kaksi pakollista kurssia (kympit kummastakin). Onko liian myöhäistä alkaa opiskelemaan itsenäisesti lukion kaikki fysiikat, biologiat ja kemiat? Matematiikkaa olen viimeksi opiskellut tuolloin 2013. Haluaisin päästä ensi syksyksi kouluun, mutta onko liian riskialtista panostaa vain lääkistä varten ja kuulostaako tuo mahdottomalta tehtävältä? Olen määrätietoinen ja itsekurini on hyvä, mutta tunnen monia, jotka eivät ole päässeet lääkikseen vaikka ovat olleet lukiossa hyviä fysiikassa ja kemiassa, joten usko siihen että aivan pystymetsästä pääsisin sisään, on aika heikko. Kaipailisin siis vinkkejä etenkin sellaisilta, jotka eivät vielä lukiossa tienneet haluavansa lääkikseen eivätkä ole opiskelleet siellä fykebg! :)

13

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kauppatieteilijä

      Yrittäisit vain vaikka juristiksi tai psykologiksi. Ikävä kyllä sinulla on takamatkaa ma-fy-ke-linjalta. Mutta ehdit toki lukea vuoden 2017 kokeisiin. Näytät olevan määrätietoinen nuori.

      Se on vain niin, että lukion abivuonna olisi viimeistään hyvä tietää, mitä isona haluaa. Muuten tulee mutkia ja kiertoteitä ja vuosia kuluu.

    • Valmentavalle

      Oon itse hakemassa lääkikseen vähän samalta pohjalta. Valmistun tänä keväänä, mutta en ole lukenut fysiikkaa tai kemiaa. Valmennuskeskus ja esim. Eximia järjestävät vuoden kursseja joissa kerrataan/opetetaan koko lukion fysiikka kemia ja biologia. Itse suuntaan sellaiselle, ja luulenpa että juuri se on se, mitä tarvitset!

    • hftygdg

      Kunhan tiedostat, että kovaa työtä se vaatii.
      Ota lyhyen matematiikan kirjat oheen mukaan, jotta fysiikan laskut sujuvat paremmin.
      Valmennuskurssit monesti vie enemmän aikaa, kun niistä olisi hyötyä. Suosittelen mieluummin itsenäistä opiskelua ensin ja keväällä lyhyelle valmennuskurssille. ÄLÄ MENE Eximian kursseille. Ovat täynnä huonoja opettajia, vaikka muka ovat opettajia monet koulutukseltaan...
      Käy kurssi kerrallaan ja laske kurssikirjan kaikki tehtävät läpi. Sitten vasta valmennuskurssille.

    • tsemppiä

      Älkää menkö valmennuskursseille ennen kuin olette kaikki kurssikirjat käynnyt läpi. Muuten ne kurssit menevät hukkaan sekä tietty rahanne.

    • Yo2013

      Tuota minäkin mietin, että kannattaako mennä valmennuskurssille, ennen kuin on oikeasti kunnolla opetellut kurssit jo etukäteen. Aloitan luultavasti itseopiskelun, mutta saattaa olla, että panostan kunnolliseen valmennuskurssiin vasta ensi syksynä. Harmittaa vaan taas yksi välivuosi, mutta mitäpä sitä ei unelma-ammatin eteen tekisi. Aion kyllä jo nyt aloittaa sillä mentaliteetillä, että haen tänä vuonna ja luultavasti käyn pääsykokeessakin, mutta taidan panostaa rahani vuoden 2017 hakuun! Kiitos vinkeistä. :)

    • Kandi1

      Vaatii työtä vaikka kävisit valmennuskurssin. Ite kävin eximian kurssin viime keväänä ja se oli mun mielestä hyvä, niin opettajat ku materiaalikin. Kurssi rytmitti hyvin lukemista ja osasin paneutua oikeisiin asioihin. Mut vaikka käy kurssin niin vaatii myös omatoimista lukemista.

    • Lääkisopiskelija1

      Jos lääkärin ammatti on haaveena, kannattaa ehdottomasti hakea. Itse kirjoitin lukion fysiikasta E, kemiasta B ja biologiasta kävin vain pakolliset kurssit. Oma lähtötasoni ei siis ollut todellakaan kummoinen, mutta kolmannella hakukerralla pääsin sisään aika hyvällä marginaalilla. Suuri osa pääsykoemateriaalista oli sellaista minkä olin kokonaan opiskellut itse ilman mitään ulkopuolista opetusta.
      Tärkeintä on pitkäjänteisyys ja lukutyön aktiivisuus. Vanha kliseinen pääsykoelukuun liittyvä sanonta on, että urakka "ei ole pikajuoksu vaan maratoni". Se pitää hyvin paikkansa. Varaudu henkisesti siihen että pääsykokeista tulee pitkä projekti. Uskon kyllä että varmasti jollain aikavälillä pääset sisään, jos jaksat vain yrittää. Varsinkin kun muutenkin tunnut olevan hyvä oppimaan koulumenestyksesi perusteella.

    • lääkis96

      Itse kävin valmennuskurssin ja sisään pääsin. Kaikista parhaimpia olivat simuloidut kokeet, jotka olivat hyvin monipuolisia ja suuntaan antavia omasta tasosta. Kuitenkaan en opetuksesta niin innoissani ollut, koska se ei ollut mielestäni riittävän haastavaa, vaan samoja asioita jankattiin. Kuitenkin tehtäviä tunneilla tehtiin, joten ei opetustuokiot kuitenkaan hukkaan menneet. Voisin hyvin myydä vanhat simuloidut kokeet ja ison pinon tehtäviä kurssilta huokeaan hintaaan, jos joku kiinnostuu? :)

    • Yo2014

      Mulla on hyvinkin vastaavanlainen tilanne! Kaks eri yliopistoalaa on tullu kokeiltua ja nyt olis suuntana lääkis, enkä ole käynyt lukiossa kuin muutamia syventäviä kemiasta ja fysiikasta pakollisten lisäks. Täysillä meinasin yrittää sisään nyt keväällä, mutta jos ei onnistu niin sit se on vaa koko ens vuos lukemista. Kun on yliopistossa kirjoilla, voi sielläkin lukee biologiaa, fysiikkaa ja kemiaa ens vuonna, jos ei tänä keväänä pääse. Tän kevään täysillä lukeminen ei oo millään tapaa pois kevään 2017 hauista, päinvastoin, joten et menetä mitään jos yrität nyt täysillä! Eiköhän noita töitäkin ehdi tehdä vielä, vaikka sisäänpääsy nyt vielä viivästyiskin. Kyllä sinne lopulta pääsee.

      Nyt oon alottanu kertailemalla jo käytyjä kursseja, ja oon ilmottautunut iltalukion verkkokursseille ja muutamalle sellasellekin, joissa järjestetään opetusta, sen mukaan kuin tässä nyt ehtii. Biologian kirjoitan nyt keväällä, jos se vaikka auttais lähtöpisteissä. Opetus.tv on hyvä sivusto, jos haluu opetusta oppikirjojen tueks. Myös Otavan opiston nettilukion kursseilla voi tehdä tehtäviä ja kurssejakin. Valmennuskurssin meinasin ottaa Valmennuskeskukselta (KOTI-paketti, videoita ja harjotustehtäviä, niin saa käydä ja tehdä niitäkin omaan tahtiin) sitten, kun on perusjutut kursselista hallussa, jos vain millään ehdin. Kyllä se kuulemani mukaan joka päivä ihan sellasta koulupäivän pitusta opiskelua vaatii - lääkikseen ei päästä vahingossa.

      Tsemppiä urakkaan! Minne ajattelit hakea?

    • Korjaa jos olen väärässä, mutta minusta kuulostaa siltä ettet täysin itsekään tiedä mitä haluat? Oletko perehtynyt täysin lääkärin työhön ja mitä se pitää sisällään? Ja mitkä ovat motiivisi hakea lääkäriksi lukemaan? Kuitenkin kaksi edellistäkin alaa ovat olleet korkeasti arvostettuja aloja, joten onko lääkis vain luonnollinen jatkumo sille että alan täytyy olla hyvin korkeasti koulutettu ja arvostettu.

      Jos kuitenkin oikeasti tiedät mihin olet ryhtymässä ja sitä todella sydämestäsi haluat niin voin lohduttaa, että ahkeralla työllä pystyy mihin vain. Olin itse keskiverto ylioppilas eikä minulle ole suotu ylivertaisia geenejä vanhempien osalta, joista molemmat ovat duunareita. Matemaattisesti en myöskään ollut lahjakas. Luin kuitenkin 2007 kevään ahkerasti antamatta itselleni tekosyitä olla lukematta tai ohittaa aihe alue jota en täysin ymmärtänyt. Saman vuoden syksynä aloitin opinnot.

      Muuta vinkkiä en voi antaa kuin sen, että älä kuvittele voivasi oikoa lukemisessa. Jos on asia jota et täysin ymmärrä niin selvitä, lue lisää ja harjoittele kunnes ymmärrät. Fysiikassa älä opettele ulkoa, vaan pyri ymmärtämään syy- ja seuraussuhde. Harjoittele kaavojen johtaminen ruohonjuuritasolta alkaen (ei voi liikaa korostaa), tämä avartaa luovaa ajattelua laskujen osalta merkittävästi. Biologiassa pyri ymmärtämään ihmiselmistön fysiologia, anatomia tarttuu kyllä mukana.

      Eikun tsemppiä matkaan. Sinulla on mahdollisuudet siinä missä kenellä vain. Kaikki on itsestäsi kiinni.

      Ps. Erikoistumista ei kannata tässä vaiheessa miettiä, koska lyhimmilläänkin se veisi n. 13 vuotta opintojen alkamisesta. Moni löytää opintojen edetessä sen oman juttunsa.

    • Kyllästynytkandi

      Jos kaupunkia mietit niin älä hemmetissä hae Kuopioon, tänne hakee vain ne jotka ei uskaltanu hakee Helsinkiin ja voi luoja kun kyseisillä spoilatuilla pennuilla ei tunnu olevan mitään muuta tekemistä kuin valittaa miten juntti maalaiskylä Kuopio onkaan ja "hyi saatana ku en ymmärrä tätä murretta"

    • cesillja

      Sulla vaikuttaa olevan hyvät lähtökohdat vaikket ottanut fykebiä lukiossa. Mene iltalukioon, valmennuskurssit on niille joilla on jo suoritettu syventävät fykebistä. Mikäli fysiikka ja kemia sujuu loistavasti niin ovat aukenee. Toki itsekin voi opiskella mutta et ehdi kevään 2016 kokeisiin. Voi käydä mutta sisälle et tule pääsemään ellet oo super oppija.

    • ceeee

      Sehän riippuu kuinka välkky on matemaattisissa aineissa. Lääkikseen pääsee erittäin hyvällä fysiikan taidoilla. Kiire tulee jos meinaat kahlata fykebin läpi joten en usko läpimenoosi 2016, eriasia sitten 2017.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      319
      7544
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1843
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1171
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe