Moi. Ongelmani on niinkin suuri kuin sellanen..yritän selittää tän mahdollisimman selkeästi..Kun olin pieni asuin Suutarilan suunnalla yhdessä taloyhtiössä jossa asuin äidin ja hänen miehensä kanssa ja miehen pojan kanssa (saman ikäinen kuin mä)
Tutustuimme sitten myöhemmin samassa taloyhtiössä asuneeseen poikaan joka oli muutaman vuoden vanhempi kuin me (minä 7v Miehen poika 6v ja se toinen poika 9v) Tutusttuamme olimme joka päivä yhdessä teimme kaikkee mahollista mitä sen ikäiset tekevät. Pelasimme fudista ja oltiin vain sitä kesti n. 2-3v kunnes jouduimme muuttamaan äitini väkivaltaisen miehen takia, enkä enää koskaan tavannut sitä poikaa johon tutustuimme, kunnes TÄNÄÄN tämä poika on tänä päivänä 19 ja minä 17v...Satuin näkemään hänet sattumalta aiemminkin mutten tuolloin sanonut mitään, kunnes menin rohkeasti kysymään tältä että muistaako hän minua...ei muistanut, en näyttänyt milläänlailla tutulta enkä mitään ja kun MINÄ TAAS MUISTAN JOKA IKISEN PÄIVÄN MITÄ SILLOIN JOSKUS TEHTIIN IHAN JOKAIKISEN PÄIVÄN, hän ei muista mitään ja minä sillon jo pikkuisena pidin pojasta kovasti ja pidän vieläkin ja paljon mutta on kuin en olisi koskaan tuntenut häntä kun ei hän muista minua... Tämä saattaa kuulostaa joidenkin silmissä ja korvissa naurettavalta, mutta minulle tämä ei ole yhtään iloinen asia..tuntuu kuin häntä ei koskaan ois ollut.....Onko muilla mitään samantapaisia kokemuksia..? Kuulisin mielelläni ihan mitä vaan muten tarvitse yhtään negatiivisa kommentteja, huono olo jo ilmankin..Kiitos :) ps en tiedä mihin kategoriaan tämä olisi kuulunut.
Tutustuimme sitten myöhemmin samassa taloyhtiössä asuneeseen poikaan joka oli muutaman vuoden vanhempi kuin me (minä 7v Miehen poika 6v ja se toinen poika 9v) Tutusttuamme olimme joka päivä yhdessä teimme kaikkee mahollista mitä sen ikäiset tekevät. Pelasimme fudista ja oltiin vain sitä kesti n. 2-3v kunnes jouduimme muuttamaan äitini väkivaltaisen miehen takia, enkä enää koskaan tavannut sitä poikaa johon tutustuimme, kunnes TÄNÄÄN tämä poika on tänä päivänä 19 ja minä 17v...Satuin näkemään hänet sattumalta aiemminkin mutten tuolloin sanonut mitään, kunnes menin rohkeasti kysymään tältä että muistaako hän minua...ei muistanut, en näyttänyt milläänlailla tutulta enkä mitään ja kun MINÄ TAAS MUISTAN JOKA IKISEN PÄIVÄN MITÄ SILLOIN JOSKUS TEHTIIN IHAN JOKAIKISEN PÄIVÄN, hän ei muista mitään ja minä sillon jo pikkuisena pidin pojasta kovasti ja pidän vieläkin ja paljon mutta on kuin en olisi koskaan tuntenut häntä kun ei hän muista minua... Tämä saattaa kuulostaa joidenkin silmissä ja korvissa naurettavalta, mutta minulle tämä ei ole yhtään iloinen asia..tuntuu kuin häntä ei koskaan ois ollut.....Onko muilla mitään samantapaisia kokemuksia..? Kuulisin mielelläni ihan mitä vaan muten tarvitse yhtään negatiivisa kommentteja, huono olo jo ilmankin..Kiitos :) ps en tiedä mihin kategoriaan tämä olisi kuulunut.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulle käyny vähän sama ko sulle, tiiän et toi on syvältä. Enkä mä tuu sitä koskaan unohtaan, vaikka mä oon puhun sen kans viimeks seittemän vuotiaana... Sori ei varmaan paljoa lohuttanu. Mut ei kaikesta varmaan kuulukkaan päästä yli
Kiitos ::) jotenkin satuttaa se ettei toinen muista yhtään mitään mistään kun itse muistaa kuin elisen pöivän..tuli olo ihan kuin en olisi koskaan tavannut sitä eikä hän minua ..haluisin unohtaa mutten vaan pysty
Ja harmittaa nii suunnattomasti että vaikka kuinka yritän unohtaa, niin silti en vaan pysty ja nousee uudet kyyneleet taas silmiin...en ymmärrä miten hän ei muista minua...:(