Virolaiset puna-armeijassa

Historiaaa

Viron luovuttaessa lentokenttänsä puna-armeijalle, perusti virolainen Kalev M. Kulli Stalinin määräyksestä, mutta Viron valtionjohdon aloitteesta sotilasretkikunnan Suomea vastaan. Aloitteeseen oli syynä halu miellyttää Stalinia. Se ei lopultakaan pelastanut valtionjohtoa.

Divisioona virolaisia oli helppo haalia vapaaehtoisista. Ne jotka kieltäytyivät, joutuivat NKVD:n kuulusteltavaksi ja he katosivat.

Vapaaehtoisia ei Neuvosto-virolaisista ollut vaikea saada ja Tallinnasta lähti kohti Helsinkiä useita venekuntia virolaisia. Heille ja heidän lapsilleen oli luvattu perintöosa ja rahaa Suomesta. Lupausta ei tietenkään aiottu pitää, mutta se toteutui lopulta vähän odottamattomalla tavalla jossain määrin EU:n myötä.

Kun nämä venekunnat saavuttivat merenselän, yrittivät suomalaiset radioteitse varoittaa virolaisia mitä tuleman pitää jos eivät käänny. Uho oli kuitenkin valtava, joten lähellä Suomen rannikkoa lähti Malmin lentoasemalta hävittäjälaivue merelle. Yksi ainoa pudotettu pommi per virolaislaiva riitti upottamaan ne. Kaksi ajoi miinaan. Lentolaivue jatkoi virolaisretkikunnan tuhoamisen jälkeen vielä pommittamaan kostoksi Tallinnaa.

4

542

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eestitudruk

      Jah sina ei tieda mita Eesti soda historiikist. Eestlased paeseb Soome maahan 1939 eika soomlased mahdanud middan.

    • kaidokuukap

      Eesti kangelaslik sõjaajalugu...see on nali. Nüüd on eestlased vallutasid Soome. Või vähemalt Korso. Täiesti ilma relvad.

    • Suomipoika

      Aika hurja tarina. Tästä kuulin ensimmäisen kerran ala-asteella kun opettajamme, sodan käynyt mies tästä kertoi.

    • zdanov

      Virolaisia otettiin Puna-Armeijaan pakolla vasta 1941, vaikka sallivat lentokenttiensä käytön Suomea vastaan. Puna-Armeijassa palveli sodan aikana 30 000 virolaista. Virolaisia kommunisteja on saattanut olla Kuusisen kansanarmeijassa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1620
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1091
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      960
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      325
      913
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      671
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      639
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe