Kun alla olevaa tilastokoontia katsoo, niin lehdissä voisi olla päivittäin kahdesta kolmeen raiskausepäilyuutista päivässä.
Joka viides tapaus, eli yksi uutinen joka toinen päivä, voisi olla raiskausepäilyuutinen, jossa tekijäksi epäiltäisiin maahanmuuttajataustaista henkilöä.
Tuomion sai epäillyistä vajaa seitsemäsosa. Siitä saisi yhden otsikon revityksi 2-3 päivän välein.
Olisi kiinnostavaa selvittää, nostetaanko maahanmuuttajien rikokset otsikoihin helpommin, kuin suomalaistaustaisten.
Kun seuraa keskustelupalstojen tekstejä, uutiskynnyksen ylittävät maahanmuuttajien tekemät rikokset ja muut lapsiin kohdistuneet rikokset.
Toinen asia on se, että läheisten/tuttujen tekemiä raiskauksia ei useinkaan ilmoiteta. Omassa ystäväpiirissäni tiedän olevan kolme raiskattua naista. Yhden raiskasi ensimmäisen poikaystävä ja kaksi muuta mies harrastuksen parista heidän itse ollessaan alaikäisiä. Yksikään heistä ei kertonut tapahtuneesta vanhemmileen tai tehnyt siitä ilmoitusta.
Voin siis olettaa, että rikostilastoista puuttuu valtava määrä kantasuomalaisten tekemiä raiskauksia.
POINTTINI SIIS EI OLE SE, ETTÄ JOILLAIN KANSANRYHMÄLLÄ OLISI OIKEUS RAISKATA, VAAN SE, ETTÄ ON KOHTUUTONTA KÄYTTÄÄ RAISKAUSTEN UHREJA RASISTISEN PROPAGANDAN VÄLINEENÄ.
Wikipedia
"Vuosina 2011–2013 poliisille ilmoitettiin noin tuhat raiskausta vuodessa." "Syntyperäisten suomalaisten osuus raiskausepäillyistä on ollut noin 80 prosenttia, loput ovat ulkomaalaistaustaisia (ulkomaan kansalaisia tai Suomen kansalaisia, joiden syntymämaa on jokin muu kuin Suomi)."
"Vuonna 2013 annettiin tuomio yhteensä 144 raiskausrikoksesta. Tuomituista 109 (75,7 %) oli Suomen kansalaisia, 23 (16,0 %) Suomessa asuvia ulkomaan kansalaisia ja 12 (8,3 %) ei vakinaisesti Suomessa asuvia ulkomaan kansalaisia."
"Vuosina 2005–2010 Suomessa annettiin kolme kertaa tuomio raiskauksesta, jossa tekijä oli nainen."

Vastaukset 8
Vanhimmat
Aivopesty muslimi avautuu. Tämä muslimi ihannoi muslimimamuraiskaajia ja haluaa heitä Suomeen lisää. On hyvä muistaa että raiskaukset ja naisten kaikenlainen alistaminen kuuluvat muslimimamujen kulttuuriin.
Sairasta!!!!!!!
Keksi nyt jo jotain muuta.
Totuus satuttaa aivopestyä muslimia. Vaikutat sairaalta.
Rasse-ressukka. Elä nyt järkyty, mutta voisiko olla, että koko maailma ei jaakaan mielipiteitäsi. Itse asiassa, olet vähemmistössä. Se että turvabaarisi asiakaskunta on seitsemännen kaljan jälkeen kanssasi NIIN SAMAA MIELTÄ, ei ole kuitenkaan yleinen mielipide.
Ihmisiä, joiden ajattelu pohjaa reaaliteetteihin, on kuitenkin vielä paljon olemassa. Ja lisää tulee, kun näitä angstihuuruisia tekstejä postaatte.
Kuinkahan paljon tuosta tilastosta puuttuu muslimimamujen tekemiä raiskauksia. Muslimimamu raiskaa myös kotioloissa ja esimerkiksi masturbointi ei ole Islamin mukaan sallittua, myös se lisää näiden sairaiden elukoiden raiskaushalukkuutta. Ja on todellakin hyvä muistaa että raiskaukser ja naisten kaikenlainen alistaminen kuuluvat muslimimamujen kulttuuriin.
Ja oiskos jotain faktoja tulossa jossain vaiheessa?
Sinulta ei ainakaan :D mutta kerro toki miksi ihannoit sairaita muslimimamuraiskaajia?
Muslimimamu raiskaa aina tilaisuuden tullen.
Onko nimimerkki OnTheTop avohoitopotilas? Siltä vaikuttaa. Harmi että mielenterveyshoidon määrärahoja on jouduttu karsimaan maahantunkeutujia koituvien menojen takia. OnTheTop on surullinen esimerkki tästä, hän kuuluisi laitoshoitoon mielisairaalaan.