http://yle.fi/uutiset/utriainen_ulkomaalaiset_yliedustettuina_raiskaustilaistoissa/8480098
Parasta tekemistä pakolaismiehille on kun menevät kiireesti puolustamaan omaa maataan ja perheitään. Pakoonjuoksu pitkin eurooppaa on raukkamaista omia perheitä ja sukulaisia kohtaan jotka yrittävät selvitä sodan jaloissa kotona.
Miehistykää jo pakolaismiehet
150
314
Vastaukset
- kenraali.kaluna
Korpisoturievp puskassa ?
Luuletko sinun sanomillasi menevät ehei seuraile vain tilannetta korvessasi. - TurvallisuusMenetetty
Pojat panevat vahinkoa kiertämään, jättivät omat naisensa sinne kotiin isisin raiskattavaksi.
- tytötpiiloonjoutuin
Tai sitten on isisin porukkaa mamujen joukossa, mistä niistä tietää. Mutta meidän lystin maksajien kannalta tilanne eikun pahenee päivä päivältä, että hyvin menee :(
- Odotan.uteliaana
100 varmaa. Isis huokaisi helpotuksesta. Se on saanut ujutetuksi soturinsa suomeenkin. Se ken muuta kuvittelee, saa tehdä itsemurhan moottorisahalla. Täällä ovat turvassa raiskaajat. jihadistit - kaikki. Odottaen...odottaen...ja kun käsky käy, siinä lepattaa hallituksenkin housunlahkeet. Eikä mene kauan kun alkaa tapahtua ja se on hieno asia. Eihän pöntöt usko ennen kuin tapahtuu. Soinikin röhnöttää kuin marttaliiton emakko ja röhisee itsekeskeisyydessään, sokeana kuin päätön kukko.
- Tuira.8.9.2015
Jokohan joulukirkossa alkaisi tapahtua? Koko maassa yhtä aikaa? Veitset on jo teroitettuna ja onhan niitä aseitakin nähty jo syksystä alkaen, mutta hiljaa on oltu...
- Joulurauhaa
Aselähetykset jatkuvat koko ajan: http://riippumatonmedia.com/2015/11/27/italian-poliisi-pysaytti-800-haulikkoa-matkalla-turkista-belgiaan-video/
Kyseessä saattaa olla Turkissa tehdyt automaattihaulikot. Lipas siinä piipun alla. Samoja ilmeisesti kuin aiemmin Kreikan rannikkovartioston pysäyttämässä laivassa. Olikohan siinä 5000 haulikkoa vai enemmänkin? Ja panokset lisäksi.
- houkuttaa
Löhölomalle loisimaan Suomeen, naiset käytössä..
Korpisoturi, eivät taatusti lue 60 viestiäsi saatikka kuule vetoomustasi,
taitaa kuulua kuuroille korville.- Korpisoturievp
Voit olla oikeassa rosaliin, mutta toivotaan yhdessä että joku taitavampi netinkäyttäjä veisi viestiä etiäpäin ja saisi nuoret pakolaiset ajattelemaan minkälaisiksi me suomalaiset oletamme heidän karkuunjuoksunsa ja vastuun pakoilunsa omiensa silmissä lähtömaissaan.
- malttia
Poliisin tiedotteessa uhri ja syytetty olisivat tunteneet jollain tavalla myös syyttetty kiistää raiskauksen joten katsotaan rauhassa eikä uhota.
- ainavääristellään
Se toinen joka vapautettiin on taatusti Sipilän tuttu tai tuttavan sukulainen. Toinen taas ei, koska vangittiin. Ja eihän sitä tiedä, jos "tuttavuus" on sellaista, että tyttö on jonkun suvakin lapsi. Käynyt vaikka äitinsä/isän? luona ja nähneet toisensa. Siinä jo tulee "tutuksi" kun ohittavat toisensa parin metrin päästä.
- selitä
ainavääristellään kirjoitti:
Se toinen joka vapautettiin on taatusti Sipilän tuttu tai tuttavan sukulainen. Toinen taas ei, koska vangittiin. Ja eihän sitä tiedä, jos "tuttavuus" on sellaista, että tyttö on jonkun suvakin lapsi. Käynyt vaikka äitinsä/isän? luona ja nähneet toisensa. Siinä jo tulee "tutuksi" kun ohittavat toisensa parin metrin päästä.
Mikä tai kuka on suvakki ?
- jäitä-hattuun
ainavääristellään kirjoitti:
Se toinen joka vapautettiin on taatusti Sipilän tuttu tai tuttavan sukulainen. Toinen taas ei, koska vangittiin. Ja eihän sitä tiedä, jos "tuttavuus" on sellaista, että tyttö on jonkun suvakin lapsi. Käynyt vaikka äitinsä/isän? luona ja nähneet toisensa. Siinä jo tulee "tutuksi" kun ohittavat toisensa parin metrin päästä.
Aina vääristellään kirjoitti;"on taatusti Sipilän tuttu tai tuttavan sukulainen".??
Kukahan täällä vääristelee, vai onko varmaa tietoa?
Nykynuoret (tytöt) ovat erilaisia, kuin me silloin ennen. Pojat on aina poikia, koska se on "luonnonlaki", että haetaan sitä "vastanappia". Tytötkin suorastaan hakeutuvat näiden ulkomaalaisten seuraan ja niinhän on kehoitetukin. "Tehkää heidän olonsa kotoisaksi, siis kotiuttakaa heitä, ottakaa vaikka luoksenne asumaan"!
Jos noissa maissa, mistä pakolaisetkin tulivat on 14-v vaimoksi kelpaava ja tyttö vielä haluaa tutustua, siis, kuten on kehoitettu, hakeutuu hänen seuraansa, niin lopputuloksena on raiskaus, siis senkin voi arvailla, mitä sitä ennen tapahtui?
Mikäli Suomessa yleistyy enemmän nämä raiskausilmoitukset ja väkivalta, niin varmasti tilastot muuttuisivat, että kyllä täälläkin tapahtuu kaikenlaista, jopa perheissä, eikä suinkaan ole kuin kotimaiset ukon turilaat. - seuraahan.aikaasi
Kouluissahan noita eläimiä on käytetty tutustumassa ja valitsemassa mieleisensä. Etkö muka tiennyt?
Nyt sitten löysivät toisensa. Partalapsi ja pisilän veljentytär 14 v. Eli kaikki meni niinkuin Qoraani ja Opetushallitus määräsivät. Huomenna olisi Kempelessä mielenosoitus kello 14 vaan uskaltaako ketään paikalle? Oulun seudulla kun ollaan tunnetusti paskahousuja. ruåtsistakin löytyy jostakin enemmän munaa kuin suomaasta: http://www.finnleaks.net/ruotsalaisesta-pikkukylasta-tuli-turvapaikanhakijoiden-ja-kylalalaisten-sotatanner/
Niin ja Jyväskylässä on mielenosoitus lauantaina kello 13.
- LÖYTYIHÄN...se
KIITOS, Korpisoturievp ! - Nyt se löytyi, MIES Suomestakin, se jota Eino Leino etsi:
"Jos tääll' ois MIES, jos yksikin...."- hienoa
Samaa mieltä, tällä palstalla on siis kuitenkin YKSI mies.
- ihansamaa
Korpiukko puhuu mitä sylki suuhun tuo.
- Korpisoturievp
http://yle.fi/uutiset/oikeusministeri_lindstrom_turvapaikanhakijat_ovat_turvallisuusuhka/8486407
Nyt näyttää pahalta, noin 10 mamu-raiskaajaa tutkinnassa tällä hetkellä, kertoo oikeusministeri Lindström. Turvallisuusriski on minusta todella lievä ilmaisu tämän hetken tilanteesta, entäs kun 50 tai sata epäiltyä on tutkinnassa?- Mustanaamat-takaisin-
Parast-aikaakin on tutkinnassa 10 raiskausta,
SIIS kymmenen naisen tai tytön elämä tuhottu
noiden irvinaamojen toimesta! - voisi.kysyä
Mustanaamat-takaisin- kirjoitti:
Parast-aikaakin on tutkinnassa 10 raiskausta,
SIIS kymmenen naisen tai tytön elämä tuhottu
noiden irvinaamojen toimesta!Miten näitten raiskattujen yli 1000 tuhannen ja vielä suuremman määrän lapsiin kohdistuvan elämä jatkuu ja kymmenkertaisen määrän elämä joita ei tule tietoon. Tämä on isompi ongelma kuin muutama tapaus, olisiko yleinen kansalaiskestelun paikka.
- Suhteellisuudentaju
Mustanaamat-takaisin- kirjoitti:
Parast-aikaakin on tutkinnassa 10 raiskausta,
SIIS kymmenen naisen tai tytön elämä tuhottu
noiden irvinaamojen toimesta!Miksi sinä et ota kantaa kun suomalainen tuhoaa väkivalloin naisen tai tytön elämän? Kymmenen on paljon vähemmän kuin tuhat.
- Nyt-selvisi
Palstan Mies on Korpisoturievp !!!!
- åöygh
Feministit iskee nähtyään sanan "mies":::
- vaaralaki
suomalainen mies raiskaa ihan kodeissa oman vaimonsa, sellaistakin kuulemma on ja jopa 90 % raiskauksista ei kuulemma tule edes tietoon.
ei ne ole mamut päänä näissä.- Mamujen-sota-suomalaisia
vasataan!
MAMUJEN kuukuisi olla KIITOLLISIA kaikesta avusta, mitä ovat saaneet ihan MITÄÄN itse tekemättä, mutta he käyvät sotaa täällä.
Raiskaaminen on heidän sodankäyntiaan aina ollut. - kaikki.miehet.aseisiin
Mamujen-sota-suomalaisia kirjoitti:
vasataan!
MAMUJEN kuukuisi olla KIITOLLISIA kaikesta avusta, mitä ovat saaneet ihan MITÄÄN itse tekemättä, mutta he käyvät sotaa täällä.
Raiskaaminen on heidän sodankäyntiaan aina ollut.On suomessa sota, kas ei ole tullu ilmoitusta joko on julistettu armeija liikkeelle, kauheaa.
- pallitpulleena
Musta keppi etsii pesää!
- NÄMÄ_YMMÄRSIVÄT
Parast-aikaakin on tutkinnassa 10 raiskausta,
SIIS kymmenen naisen tai tytön elämä tuhottu
noiden irvinaamojen toimesta!
Miten näitten raiskattujen yli 1000 tuhannen ja vielä suuremman määrän lapsiin kohdistuvan elämä jatkuu ja kymmenkertaisen määrän elämä joita ei tule tietoon. Tämä on isompi ongelma kuin muutama tapaus, olisiko yleinen kansalaiskestelun paikka.- Lapsen-raiskaaminen
Jos 14-vuotias lapsi raiskataan, hänen seksielämänsä on pilattu IÄKSI.
Se on sama kuin jos kukka avattaisiin nuppuna väkisin auki.
Se sattuu todella pahasti ja kaikki on iäksi pilalla. - tepanat
Lapsen-raiskaaminen kirjoitti:
Jos 14-vuotias lapsi raiskataan, hänen seksielämänsä on pilattu IÄKSI.
Se on sama kuin jos kukka avattaisiin nuppuna väkisin auki.
Se sattuu todella pahasti ja kaikki on iäksi pilalla.Ei, vaan myös hänen koko elämänsä on pilattu. Haluaisi olla kuollut.
- Naiset-alistetaan
Nuo elukathan silpovat omatkin tyttövauvansa, vauva kiljuu kuin henkensä hädässä ja sen pimppi leikellään ja revitään. Siitä se alkaa siellä tyttöjen alistaminen.
- Täsä-arvo-Suomessa
Heidän ..mamujen ..niin sanotussa " kulttuurissaan " tehdään niin. Voi saamari.
- ikävä.kyllä
Maailma samanlainen siellä täällä.
- Turvapaikanhakijat_maks-
Turvapaikanhakijat maksavat valtiolle lähes miljardin ensi vuonna
Eri ministeriöille koituu yhteensä lähes miljardin euron kulut turvapaikanhakijoista ensi vuonna. Suuri turvapaikanhakijoiden määrä on pakottanut ministeriöiden budjetit uusiksi.
JA sitten ne vielä tappavat ja raiskaavat meitä suomalaisia,
joilta tuo 1000 000 000 euroa annetaan pois!
UUTISET
A-STUDIO
A-studio 27.11.2015 klo 19:42
http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijat_maksavat_valtiolle_lahes_miljardin_ensi_vuonna/8487839"Turvapaikanhakijat_maks-"
Näin on valtiomme tahto.
Ministeriemme into-himo.
Virka-miestemme märkä uni.
Muista siis lippusi numerot
ethän sinäkään numeroista mitään ymmärtänyt.
Vaikka lipullesi kuolasit.
H.- Tappaja-raiskaajat-pois
JA sitten ne vielä tappavat ja raiskaavat meitä suomalaisia,
joilta tuo 1 000 000 000 euroa OTETAAN ja annetaan pois! - en.kuullut
Tappaja-raiskaajat-pois kirjoitti:
JA sitten ne vielä tappavat ja raiskaavat meitä suomalaisia,
joilta tuo 1 000 000 000 euroa OTETAAN ja annetaan pois!Kuka tappanut kenet ?
- Ei-saanut-puhua-siitä
Tappaja-raiskaajat-pois kirjoitti:
JA sitten ne vielä tappavat ja raiskaavat meitä suomalaisia,
joilta tuo 1 000 000 000 euroa OTETAAN ja annetaan pois!– Opettaja ei antanut niinkään tuoda omia mielipiteitä, vaan hänen mielipiteet piti kuunnella. Se ei ollut kunnon kommunikointia.
- Elävältä.polttaja
en.kuullut kirjoitti:
Kuka tappanut kenet ?
No etkö lue lehtiä vai? Se afganistanilainen 26 v. tyyppi murhasi 17-vuotiaan tytön Porissa viime talvena. Raiskasi ja poltti elävältä tytön. Että sellaisia mamuja meillä. Eikä saa pahaa sanaa sanoa, sehän on rasismia!!!
http://www.finnleaks.net/ramin-azimi/
- Kiitos-
Paras aloitus ikinä tällä palstalla!
- poutainenmaa
Miehistykää jo Suomalaiset miehet !
Älkää raiskatko vaimojanne,tytäriänne,napureitanne älkääkä tuntematomia neitosia,
siis älkää raiskatko. Näin pyytää täysin suomalainen nyt yli 60;tias nainen joka
tuli raiskatuksi 15 vuotiaana naapurin pojan toimesta. Kauan kesti siitä toipuminen,
siltikin luulen että myös tuo poika teki myös itselleen kauhean teon josta ei toipunut
koskaan.
Sitten osoitelkaa näitä maahanmuutajia kun itse lakkaatte raiskaamasta.- teen.miehen.työn
En raiskaa minä nussin häntä koska jos hän on puutteessa.
- HYI________hyi
KAI-ken-lai-si-a tääl-lä---
- eppu2
Hyvä kirjoitus poutainenmaa. Ensin pitäisi löytää malka omasta silmästä ja sitten etsiä roskaa toisen silmästä.
Suomen miehet voisivat näyttää esimerkkiä ja pistää vaikka pystyyn kampanjan, seksuaalisen koskemattomuuden puolesta.
Jos miehet sen tekisivät se voisi mennä jakeluun myös näille vierasmaalaisille. - poutainenmaa
Kiitos epppu2 !
Todella hieno idea,se että Suomalaismiehet kertoisivat maahanmuutajille
että meillä naisilla täällä kylmässä pohjolassa on seksualinen koskemattomuus
aivan itsestään selvyys ja että sitä myös kunnioitetaan ;)
Täydet pisteet sinulle !
Minä teen vieläkin työtä itseni kanssa etten turhaan säikkyisi kosketusta,,,,,
Toipuminen on pitkä tie ,,,,,,,,, - poutainenmaa
teen.miehen.työn kirjoitti:
En raiskaa minä nussin häntä koska jos hän on puutteessa.
Miehen työ on suojella ja rakastaa.
Jos et sitä ymmärrä jäät elämässä paljosta paitsi. - 1eero
poutainenmaa kirjoitti:
Miehen työ on suojella ja rakastaa.
Jos et sitä ymmärrä jäät elämässä paljosta paitsi.Itsestään selvyyksiä meille, mutta ei kaikille Suomalaisillekaan näille pakolaisille on iskostettava juurtajaksain niin että on perillä aivokopassa mikä passaa mikä ei.
- poutainenmaa
Näimpä Teero ;) toivon että olette esimerkkejä tässä tärkeässä asiassa,
sillä en todellakaan hyväksy heidänkään taholta tulevaa raiskausta.
Heidän kulttuurinsa on erilaista,toivotavasti siitä kerrotaan myös kotona
ja kouluissa nuorille neitosille ja tämä ei tarkoita sitä että missään mielessä
syylistäisin näitä kovin nuoria tyttöjä.
Itse tiedän ettei minulla uhriksi joutuessani ollut mitään avistusta
tällaisest käytöksestä,se tuli täytenä kauhistuttavana yllätyksenä. - eppu2
poutainenmaa kirjoitti:
Kiitos epppu2 !
Todella hieno idea,se että Suomalaismiehet kertoisivat maahanmuutajille
että meillä naisilla täällä kylmässä pohjolassa on seksualinen koskemattomuus
aivan itsestään selvyys ja että sitä myös kunnioitetaan ;)
Täydet pisteet sinulle !
Minä teen vieläkin työtä itseni kanssa etten turhaan säikkyisi kosketusta,,,,,
Toipuminen on pitkä tie ,,,,,,,,,Kiitos kiitoksesta ja elämä Sinua kantakoon, muuta en osaa sanoa. Jaksoit silti myös ymmärrystä kantaa tuolle pojalle.
Sinä olet niitä, joka olet ymmärtänyt elämän tien. Jos minullan hattu olisi, sen korkealle nostaisin kohdallasi. - poutainenmaa
Kiitos hatun nostostasi eppu2 !
Kuulin aikuistuttuani vasta tuosta pojasta ja hänen kohtalostaan,
se auttoi antamaan anteeksi, vaikka en pysty tekoan vieläkään hyväksymään.
Vuosikausia välttelin ja pelkäsin häntä.
Siksi tartuin tähän aiheeseen,kosto,uhkailu ja riidanrakentaminen kun
ei auta ketään vaan pahentaa vain entisestään asioita.
Täällä kirjoitukset ovat kovin kriitisiä ja röyhkeitä, asioiden selville ottamisen
sijaan lietsotaan uhmaa.
No saimpa taas kerottua osan tarinaani ja se helpotaa ;)
Nyt taasen vaikenen ja tulen takaisin kun tarpeeksi mielenkiintoinen aihe
tai jotenkin minua kiinostava sattuisi pomppaamaan esiin.
Hyvää yötä, nähkää miellyttäviä unia ;) - 1.000.000.000euroa
Annettiinkos suomalaismiehille 1. 000. 000. 000 euroa ilman työtä ja vaivaa?
Kun noin hyvin otetaan mamu-miehet Suomeen vastaan, eikö heille mustille irvinaamoille kuuluisi edes käytäytyä kunnolla?
- MIES-on-ihminen
IHMISEN, Miehen työ on suojella ja rakastaa.
Jos et sitä ymmärrä jäät elämässä paljosta paitsi.
...
MIES ei ole sika eikä koira, sika-naaras tulee kiimaan ja silloin sitä saa naida,
samoin koira tulee kiimaan, - ihminen taas , nainen ei tule kiimaan, vaan tarvitsee hyviä kayseita, hyviä puheitä sitoutumisesta parisuhteeseen, naimisiin menon, salliakseen sukupuoliyhteyden, ja naimisissa ollessakin hän aina tarvitsee ne hyvät puheet, hyvät katseet, HYVÄILYT, tullakseen valmiiksi yhdyntään.
Ymmärtäkää tämä suuri ero IHMISEN ja eläimen välillä ,
...ihmisen ja sian / koiran välillä. - ampiainew
Mies se vaan ajattelee alapäällään ja alapäitä.
- vintalat
Näin se on. Omaansa ja toisten, ajattelee.
- sattuu.ottaan
Uskaliasta mennä puolustamaan http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015112920746595_uu.shtml
- Tyhjä.uutinen
Vastaavia tilanteita päivässä kymmeniä.
- Revisiitä
Naisen naamaKIN oli kireä. Uutisissa viikolla sanottiin, että noin kymmentä (10) ulkomaalaistaustaista epäillään väkivallasta naisia kohtaan. Suomalaisepäiltyjen osuus vuosittain sen sijaan oli tuhat (1000).
- täälläkin.esintyy
10 nostetaan häly, 1000 ei nosteta.
Rasitien nostattamaa kirjoitusta joitakin ryhmiä vastaan, eli lietsontaa. - Käsittämätöntä
Yeap, taisit tajuta. Miksi suomalaiset ovat noista tuhannesta hiljaa?
- eentiedä
Kirkuvia otsikoita lehdet täynnä, niinkö
- Onko_siis_niin
täälläkin.esintyy kirjoitti:
10 nostetaan häly, 1000 ei nosteta.
Rasitien nostattamaa kirjoitusta joitakin ryhmiä vastaan, eli lietsontaa.että ne 10 lisäraiskausta ovat tarpeen noiden 1000 lisäksi?
Entäpä montako olisi lisäraiskattu, jos matut olisi käännytetty jo rajalta?
Minäpä kerron.
Ei yhtään. Käsittämätöntä kirjoitti:
Yeap, taisit tajuta. Miksi suomalaiset ovat noista tuhannesta hiljaa?
Kyllä lehdet on kirjoitelleet suomalaistakin aina kun asia on tullut tietoon. Perheen ja suvun keskuudessa tapahtuneiden asioiden ilmoittamiseen on korkeampi kynnys. Myös uskonnolla on osuutta, jos synti on pyydetty anteeksi ja upotettu armonmereen sitä ei saa muistella. Sukulainen voi raiskata kerta toisensa jälkeen ja pyytää anteeksi ja asia on sillä selvä. Nuori ihminen tai lapsi pelkää kun sanotaan että sovittu synti tulee hänen päälleen jos puhuu asiasta, lapsi parka pelkää helvettiin joutumista muun kärsimyksen lisäksi. Näistä oli kova kohu välillä, tuomioitakin tuli.
Minusta on todella hölmöä että ulkomaalaisten raiskauksia puolustellaan sillä että niitä tekee myös suomaliset!- hbc
Onko_siis_niin kirjoitti:
että ne 10 lisäraiskausta ovat tarpeen noiden 1000 lisäksi?
Entäpä montako olisi lisäraiskattu, jos matut olisi käännytetty jo rajalta?
Minäpä kerron.
Ei yhtään.voi vain kuvitella paljonko ovat lisäksi raiskanneet näitä tänne tulleita musliminaisia, he tuskin tekevät poliisille ilmoituksia, sillä raiskauksethan kuuluu heidän kulttuuriinsa, siihen jota nyt ovat tuomassa rikastuttamaan omaamme
- Vaijokumuuvaje
Tämä sekopäinen asian ja aiheen kommentointi tarkoittanee siis, että suomalaisen suorittama raiskaus on jotenkin paree kuin eriuskontoisen. Eikä tämän maan miesten suorittama väkivalta lopu siihen, että tänne tulee muita. Voisi kuvitella että jopa päinvastoin, vähä-älyinen ajattelee, että nyt on 'lupa'.
Raiskaus ei kuulu heidän kulttuuriinsa sen enempää kuin meidänkään, mutta naisten on pakko olla siitä hiljaa, kun hänet tuomitaan siitä, mitä mies tekee.
Mitä muuta teiltä on jäänyt väliin vai eikö ikä riitä ymmärtämiseen ja käsittämiseen? - ex-vasemmistolainen
Kyllä nämä etelän apinat näköjään kehtaavat ja viitsivät rikoksia tehdä,mutta varmasti eivät tule koskaan tekemään päivääkään työtä tämän maan eteen.tulevat elämään sosiaalituilla vuosikausia suomalaisten veronmaksajien rahoilla.kyllä jämpti on niin.
- Puolueeton
Mistä hevosta sinäs sen tiedät? Heissä on yksilöitä aivan kuten meissäkin. Suomalaisissakin on paljon rikollisia ja työnkaihtajia, jotka elävät koko elämänsä sosiaalituilla. Omasta mielestäni apina ei ole sen kummallisempi eläin kun sikapossukaan.
- ent.siivoojaparka
Puolueeton kirjoitti:
Mistä hevosta sinäs sen tiedät? Heissä on yksilöitä aivan kuten meissäkin. Suomalaisissakin on paljon rikollisia ja työnkaihtajia, jotka elävät koko elämänsä sosiaalituilla. Omasta mielestäni apina ei ole sen kummallisempi eläin kun sikapossukaan.
Ja jos niitä jo on, niin niitähän on sitten tuotettava vielä lisääkin? Niinkö?
Kummallinen ajattelutapa. Niinhän lapsetkin tosin ajattelevat; mutta kun tuokin tekee niin... kai minäkin sitten saan tehdä niin.
Ainakin minulle opetettiin jo pienenä (ainakin yritettiin), että älä tee niinkuin toiset tekevät, vaan tee niinkuin on oikein.
- adriaan
suomalaismies on joskus raiskannut omia sukulaisiaankin, lapsiaan ja puolisoaan. Sellaiset vielä kauheempia!
- hbc
jaa, ja sinun mielestäsi nämä maanvalloittajat eivät ole tehneet niin?
- 01.12.2015
Annettiinkos suomalaismiehille 1. 000. 000. 000 euroa ilman työtä ja vaivaa?
Kun noin hyvin otetaan mamu-miehet Suomeen vastaan, eikö heille irvinaamoille kuuluisi edes käytäytyä kunnolla?
- Todellakin-parasta-olisi
"Parasta tekemistä pakolaismiehille on kun menevät kiireesti puolustamaan omaa maataan ja perheitään. Pakoonjuoksu pitkin eurooppaa on raukkamaista omia perheitä ja sukulaisia kohtaan jotka yrittävät selvitä sodan jaloissa kotona."
- Riittäisiköuskallus
Kukaan ei halua kuolla ei-minkään-puolesta. Niissä maissa ns. soditaan, terrorismi on ehkä vähän jotain muuta kuin meidän ymmärtämämme sota. Täysin idioottimaisista syistä tapahtuvaa ihmisten lahtaamista vain siitä syystä, ettei suvaita eikä hyväksytä muita eikä heidän erilaisia uskontojaan, mielipiteitään, yhteiskunnallisia arvoja ja asetelmia yms. elämään ja maailmaan kiinteästi kuuluvia aiheita.
Ehkä sinun todellakin olisi parasta käydä vaikka siellä paikan päällä tutkimassa ja tutustumassa jos tv- ym. mediat eivät riitä asioitten sisäistämiseen. Jutellaan sitten esim. raukkamaisuudesta uudestaan. - Mitä-sinä
Riittäisiköuskallus kirjoitti:
Kukaan ei halua kuolla ei-minkään-puolesta. Niissä maissa ns. soditaan, terrorismi on ehkä vähän jotain muuta kuin meidän ymmärtämämme sota. Täysin idioottimaisista syistä tapahtuvaa ihmisten lahtaamista vain siitä syystä, ettei suvaita eikä hyväksytä muita eikä heidän erilaisia uskontojaan, mielipiteitään, yhteiskunnallisia arvoja ja asetelmia yms. elämään ja maailmaan kiinteästi kuuluvia aiheita.
Ehkä sinun todellakin olisi parasta käydä vaikka siellä paikan päällä tutkimassa ja tutustumassa jos tv- ym. mediat eivät riitä asioitten sisäistämiseen. Jutellaan sitten esim. raukkamaisuudesta uudestaan.tai minä ymmärrämme sodasta? Emme yhtään mitään.
Ne satatuhatta Suomen nuorta miestä, jotka murhattiin rintamalle, he tiesivät!
He eivät paenneet pitkin Eurooppaa vaikkapa Somaliaan
kun henkensä oli uhattuna omassa kotimaassaan! - Repäisepäsiitä
Sun ymmärryksestä en todella tiedä ja tuon kommentin perusteellaa sitä ei ole kovin paljoa. Mutta omani handlaan täydellisesti ja osaan myös mielikuvitella, asettua samaan asemaan ja vielä paremmin vaikka sotamiehen äidin asemaan ja empatiakykyni on kehittynyttä laatua - sattuneesta syystä.
- Edellä-vastaus
Tuossahan edellä on vastaus toisen ketjun kysymykseen:
"Mitä turvapaikanhakijat tekevät kaiken päivää?"- Töihin-siintä-senkin-
Työtä pakoon ne ovat lähteneetki!
- Lasten-äiti-mumma
Töihin-siintä-senkin- kirjoitti:
Työtä pakoon ne ovat lähteneetki!
Minulla ei ollut mitään miljardeja kukaan jakelemassa lapsena ja nuorena, ite jouduin kouluvaatteenikin pesemään ja silittämään, vanhoja isojen siskojen housuja, jotka putosivat päältä. Kuminauhaa solmittiin viiteen solmuun.
Ja kouluruuan söin kiitollisena, että jotain sai.
- Kaksi-turvapaikanhakijaa
Nainen ehti paeta ensimmäisen raiskauksen jälkeen noin sadan metrin päähän ennen kuin hänet raiskattiin uudestaan.
Aftonbladetin mukaan mies raiskasi nuoren naisen elokuun 23. päivänä Ruotsin Strängnäsissä. Nainen oli ennen tapahtumia ollut viettämässä iltaa yökerhossa.
Nainen oli päässyt pakenemaan noin sadan metrin päähän ensimmäisen raiskauksen jälkeen, kun hänet raiskattiin uudestaan. Toisella kertaa toinen miehistä piteli naista paikallaan miehen raiskatessa hänet brutaalisti.
Syyskuussa kiinniotetut miehet ovat 31- ja 39-vuotiaita. 39-vuotias tunnistettiin, kun eräs nainen kertoi miehen ahdistelleen häntä seksuaalisesti yökerhossa.
Molemmat ovat kiistäneet syytteet, mutta miesten siemennesteitä on lehden mukaan löytynyt naisen vaatteista.
Poliisi on tutkinut, ovatko miehet tunteneet toisensa entuudestaan, mutta poliisin mukaan näyttöä tästä ei ole saatu.
Aftonbladet kuitenkin kertoo, että syyttäjän mukaan miehet olisivat asuneet samassa turvapaikanhakijoille tarkoitetussa majoituspaikassa.
31-vuotias tuomittiin neljän ja 39-vuotias kahden ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen raiskauksesta. 39-vuotiasta ei kuitenkaan tuomittu yökerhossa tapahtuneesta seksuaalisesta ahdistelusta.
Vanhempi mies karkotetaan myös Ruotsista, eikä hän saa palata maahan- USKOMATONTA-pahuutta-
NAISIA kohtaan osoittavat nuo xxxxxxxn mustat irvinaamat!
"Kaksi-turvapaikanhakijaa"
Onneksi meillä Suomessa on turvallista:
Petteri Orpo kertoo, huhujen mukaan, että Vanhukset ja muutkin maalla asuvat majoitetaan Poliisimme naapuriin.
Ambulanssit ja muut sairas-ajoneuvot siirretään myöskin Poliisin tuntumaan.
Eli, koko Suomi tulee hyötymään maahan-muuttajista.
Nuori neito voi rauhassa kehuskella hameellaan.
Kauneilla kintuillaan.
Yksinäisen vanhuksen pelko katoaa.
Eikä hänen loppuun kulunut, kipeä lonkkansa enää pakota häntä kauppa-
reissullekaan.
Huhuilevat sanovat Päivi Nerginkin olevan siellä ohjaajana.
Tiettävästi asian tulee vanhusten osalta hoitamaan muodostettavan Iso-
Veikkauksen Lotto- ja Laukka-johtaja.
Ehkäpä LL, Lasse Lehtinen ?
Hän lunastaa samalla vanhusten ja eläkeläisten asunnot/talot huitsin
nevadastakin käypään hintaan.
Niihin taloihin majoitetaan vain nuoria, kalliiksi käyviä, Stadilaisia
Kanta-Suomalaisia, tyhmä-kultturellisia-päihde-ongelmaisia kerjääjiä.
Sekä typerät, leikko-suku-puoli-poliittisten uutisten linkittäjät.
H.- vähänkritiikkiä
vähänkritiikkiä
Pakolaisille tulee ilmainen asuminen, ruoka, vaatteet, terveydenhoito ja vielä rahaa käteen jo turvapaikanhakijoina. Harrastuksia järjestetään ja lapset pääsee heti kouluun. Harvinaiset taudit kuten tuberkuloosi hoidetaan heti. Kun saavat oleskeluluvan, sitten alkaa sossun tuella eläminen, eli sitten vielä enemmän rahaa käyttöön, asumistuki, lapsilisät, koulutus, päivähoito vaikka molemmat vanhemmat kotona. Pienipalkkaisille, jotka itse maksavat elämisensä, jää vähemmän rahaa käyttöön.
- eivätkä.jää.puheeksi
Kun hankaluuksia on ja olette viisaita, kai teette jotain.
- PELOTTAVAA-INHOTTAVAA
Helsinki 2.12.2015 klo 9:58 | päivitetty 2.12.2015 klo 16:36
Poliisi: Puskaraiskauksissa selvä piikki Helsingissä – tekijät ulkomaalaisia!
Tänä vuonna tuntemattoman tekemiä raiskauksia on tullut poliisin tietoon 14, kun viime vuonna tapauksia oli yhdeksän. (Silloinkin ulkomaalaisia!)
Tällä hetkellä Helsingissä tutkitaan kolmea raiskausta, joissa tekijäksi epäillään turvapaikanhakijaa. Kaikki epäillyt ovat vangittuina.
- Hyihyihyiiiii
MILJARDI euroa
meidän rahojamme
näille saastaisille mulkuille! - vähänkritiikkiä
Totta , noin on. Yksi kyllä unohtui luettelosta pois. Se että heillä on oikeus purnata ruuasta jota suomen lapset kouluissa syövät- se ei heille kelpaisi valmiiksi ja ilmaiseksi eteen tarjottuna ! Mutta poliisilla riittää kiirettä nujakoiden, tappeluiden ja raiskausten selvittelemisessä. Tämä ei ole rasismia vaan tosiasioiden toteamista. Joita nyt kyllä jo uutisissakin päivittäin luetaan.
- vähänkritiikkiä
vähänkritiikkiä
Pakolaisille tulee ilmainen asuminen, ruoka, vaatteet, terveydenhoito ja vielä rahaa käteen jo turvapaikanhakijoina. Harrastuksia järjestetään ja lapset pääsee heti kouluun. Harvinaiset taudit kuten tuberkuloosi hoidetaan heti. Kun saavat oleskeluluvan, sitten alkaa sossun tuella eläminen, eli sitten vielä enemmän rahaa käyttöön, asumistuki, lapsilisät, koulutus, päivähoito vaikka molemmat vanhemmat kotona. Pienipalkkaisille, jotka itse maksavat elämisensä, jää vähemmän rahaa käyttöön.
Totta , noin on. Yksi kyllä unohtui luettelosta pois. Se että heillä on oikeus purnata ruuasta jota suomen lapset kouluissa syövät- se ei heille kelpaisi valmiiksi ja ilmaiseksi eteen tarjottuna ! Mutta poliisilla riittää kiirettä nujakoiden, tappeluiden ja raiskausten selvittelemisessä. Tämä ei ole rasismia vaan tosiasioiden toteamista. Joita nyt kyllä jo uutisissakin päivittäin luetaan. - Helsingissä-on
raiskauksissa selvä piikki turvapaikanhakijoiden tultua maahamme,
tänä vuonna tuntemattoman tekemiä raiskauksia on tullut poliisin tietoon 14, kun viime vuonna tapauksia oli yhdeksän. Silloinkin ulkomaalaisia!Nyt on mahdollista OTTAA dna --RAISKATUSTA -- ETTEI SITTEV VÄÄRÄ IHMINEN JOUDU SYYTTEESEEN -- jA NE NAISET JOTKA OVAT JOUTUNEET UHREIKSI kOKISIVAT JA HUUTOA HETI --KYLLÄ LUULIS AINAKI REPIMÄLLÄ VAATTEITA -- EN TIEDÄ --MUTTA KAMALANKOHTALON OVAT SAANEET .. ,yKSINÄÄN KUN KULKEVAT OTTAISIVAT JONKUN SUKKAPUIKON JA PISTÄISIVÄT SILLÄ . kUNNON NASKALILLA .
- hyshyshys
ullamirjami kirjoitti:
Nyt on mahdollista OTTAA dna --RAISKATUSTA -- ETTEI SITTEV VÄÄRÄ IHMINEN JOUDU SYYTTEESEEN -- jA NE NAISET JOTKA OVAT JOUTUNEET UHREIKSI kOKISIVAT JA HUUTOA HETI --KYLLÄ LUULIS AINAKI REPIMÄLLÄ VAATTEITA -- EN TIEDÄ --MUTTA KAMALANKOHTALON OVAT SAANEET .. ,yKSINÄÄN KUN KULKEVAT OTTAISIVAT JONKUN SUKKAPUIKON JA PISTÄISIVÄT SILLÄ . kUNNON NASKALILLA .
ÄLÄ HUUVA!
- painajaista-
Tv ssä mamu-äillä 7 lasta ja Suomi-äidillä 1 tai
2 ja mamuäiti oli yksinhuoltaja
joten nuorella isällä oli monta tälläistä perhettä ja raiskauksia tietysti päälle vielä-
voi kuinka kauheaksi Suomi on muuttunut.- Maan-valtaajat
Turvapaikan hakijoista on suurin osa elintasopakolaisia.
- Heovataseettomiakin
Oletko sinä tutustunut heihin kaikkiin henkilökohtaisesti? Mutu-tuntumalta ei kannattaisi esitellä luulojaan ja kuvitelmiaan julkisesti. Siitä saa tyhmän maineen.
- KauhullaOdotan
Heovataseettomiakin kirjoitti:
Oletko sinä tutustunut heihin kaikkiin henkilökohtaisesti? Mutu-tuntumalta ei kannattaisi esitellä luulojaan ja kuvitelmiaan julkisesti. Siitä saa tyhmän maineen.
Koska Suomesta lähteneet palaavat tekemään hirviömäisiä tekojaan? http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1449206526980.html
- ihanerijuttu
Heitä ei nimitetä maahanmuuttajiksi ja turvapaikanhakijoiksi. Mitä muuta sulta on jäänyt väliin?
- Musta-suomalaisuus-ok
Lapsia voi tehdä senverran kun pystyy itse elättämään. Missä vaiheessa on asia lipsahtanut väärille raiteille.
MUTTA:
Maahanmuuttajamies sanoi, että kun tekee 5 lasta
niin ei tarvi enää ikinä mennä työhön.
7 lapsen jälkeen voi elää herroiksi, Eihän ne naimisiin mene,
yksinhuoltajastatus antaa maksimiavustukset jokaisen perheen elatukseen.
Kun lapset ovat kaikki eri-ikäisiä ja kun aina nuoemman naisen kaa tekee lisää niin avustuksia saa aina.- ainaainaaina
Voiko muslimit asua yhessä susipareina?
- 1.000.000.000-euroa
vuodessa.)
Voi asua vaikka neljän vaimon kanssa,
mutta Suomessa on edullisinta että eri asunnoissa,
jokainen vaimo lapsineen voi anoa asumisavustuksen isoonkin 7 lapsen asuntoon,
ja mies vierailee niissä sitten-
Sillä nuorella muslimi-äidillä oli jo 7 lasta, ja taisi olla uusi hautumassa siellä kankaiden sisällä. Lapsilisiä Suomen valtio maksaa että rutisee.
Meidän rahoillamme.
- nimim.erkki
https://www.youtube.com/watch?v=jkaNXhQKoN4&feature=youtu.be
Mitähän tästä vielä tule? Minusta video on pelottava.- Hyvävideo
Hyvä video tosielämästä ja remarien lietsomasta mamukiimasta.
Jos remarit ois nyt hallituksessa niin täällä olis jo samanlainen kaaos mitä nyt on ruotsissa. Toivotaan että nykynen hallitus saa lakeja voimaan mamutulvan pysäyttämiseen ja elintasoturistien poistamiseen maasta. - maailma.muuttuu
Hyvävideo kirjoitti:
Hyvä video tosielämästä ja remarien lietsomasta mamukiimasta.
Jos remarit ois nyt hallituksessa niin täällä olis jo samanlainen kaaos mitä nyt on ruotsissa. Toivotaan että nykynen hallitus saa lakeja voimaan mamutulvan pysäyttämiseen ja elintasoturistien poistamiseen maasta.En ole huomannu mitään lietsontaa sitävastoin demarit on kohta suosituin kun joku mikä se olikaan joku takapuoli perse maata viistäen.
- Asiatasioina
Mitä pelottavaa tuossa muuta oli kun se ettei siellä jotkut osanneet käyttäytyä tilaisuuden järjestäjien toivomalla tavalla. Lopputuloksesta täysi kymppi järjestäjille. Häiriköiden poistaminen salista.
- ozzy10000
Jos todellisen hädän keskeltä pääsee suomeen, niin ei luulisi että ensimmäisenä on mielessä ruveta repimään naisilta housuja pois. Turvapaikan hakijoista on suurin osa elintasopakolaisia.
- Mamuvyöryn-Suomeen-
aiheuttaneille tulee historian tuomio. Heitä VIHATAAN tulevaisuudessa.
- muista.hymy
Nasse setä on hyvin hyvin vihainen vihapuheista.
- sukuakuitenkin
muista.hymy kirjoitti:
Nasse setä on hyvin hyvin vihainen vihapuheista.
Tai sitten Nasser-setä.
- ME-olemme-Suomen-valtio
Suomen valtio yksinhuoltaja niin mustien äijien kuin mustien naisten ja lastenkin kohdalla.
- Aloitus.Korpisoturin
http://yle.fi/uutiset/utriainen_ulkomaalaiset_yliedustettuina_raiskaustilaistoissa/8480098
Parasta tekemistä pakolaismiehille on kun menevät kiireesti puolustamaan omaa maataan ja perheitään. Pakoonjuoksu pitkin eurooppaa on raukkamaista omia perheitä ja sukulaisia kohtaan jotka yrittävät selvitä sodan jaloissa kotona.- Kehity
Perhe, yleensä vanhemmat, ovat lähettäneet perillisensä etsimään ja hakemaan parempaa elämää. Mitä muuta sulta on jäänyt väliin elämässäsi?
- Niimpäniinon
Kehity kirjoitti:
Perhe, yleensä vanhemmat, ovat lähettäneet perillisensä etsimään ja hakemaan parempaa elämää. Mitä muuta sulta on jäänyt väliin elämässäsi?
Niimpäniin, perhe on turvassa kotoseudulla ja pakoonjuoksijat pojat yrittävät päästä suomeen joka elättäisi heidät ja myöhemmin koko sukunsa. Kyllä kerjäämisellä ja valehtemisella pitäisi olla joku tolkku vaikka olisi kuinka pakolainen. Rehellisyys taitaa olla näille aivan vieras käsite.
- Entäomasi
Mistä helwetistä sinä sen tiedät? Keskity pelkästään omaan rehellisyyteesi niin hyvä tulee.
- HYVIN-sanottu
Kyllä kerjäämisellä ja valehtemisella pitäisi olla joku tolkku vaikka olisi kuinka pakolainen. Rehellisyys taitaa olla näille aivan vieras käsite.
Jotkut turvapaikanhakijat ovat ilmoittaneet iäkseen 17 vuotta vaikka ovat yli 30 vuotiaita.- MIKSImiksimiksiSuomessa
Suomessa on kansa aivopesty vain MUSTAIHOISIA auttamaan TVn propagandalla, se mukamas ainoastaan olis ' hyväntekemistä ',vaikka Suomessa on paljon esimerkiksi koulukiusattuja, jotka eivät saa mistään apua
ja joiden vanhemmat vääntelehtivät tuskissaan töissä pyyrtaessaan eivätkä tiedä mihin pitäisi jaksaa ryhtyä, lapsia menetetään mielisairaaloihin loputtoman tuskan jälkeen romahdettuaan, täällä on hallaa ja kylmää
https://www.youtube.com/watch?v=8R_hJtOCzAw
MIKSImiksimiksi
- JO-riittää
Joo het kun joulu lähenee niin olohuoneemme on pilattu kerjäämisellä.
Sen lapsen kuva jolla oli kärpäsiä silmissään on ollut kymmeniä vuosia esillä.
Rahan vonkuminen on = suomalaisparkojen JOULUN ODOTUSTA,
jonkinlainen syyllistäminen ----- (ilman syytämme)
siitä ON tultava LOPPU. - Xxxxxxxxxxiiiiiiiiiiiii
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/poliisipartio-piiritettiin-vastaanottokeskuksessa-hs-poliisissa-sisainen-selvitys/5591814
Poliisipartio piiritettiin vastaanottokeskuksessa – HS: Poliisissa sisäinen selvitys
Poliisissa on käynnistetty sisäinen selvitys tapauksesta, jossa poliisipartio joutui miesjoukon piirittämäksi vastaanottokeskuksessa.
Selvityksestä kertoo Helsingin Sanomat.
Välikohtauksesta kertoi alun perin blogissaan Suomen Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonenblogissaan.
Tapaus sattui Lahdessa Hennalan vastaanottokeskuksessa marraskuussa.
Suhosen mukaan paikalla ollut poliisipartio joutui taistelemaan tiensä ulos vastaanottokeskuksesta jouduttuaan kymmenien vihamielisten nuorten miesten piirittämäksi.
Helsingin Sanomien mukaan miesjoukon piirittämä poliisipartio pakeni uhkaavaa tilannetta kaasun ja patukan avulla. Sisäisestä selvityksestä kertoo lehdelle Hämeen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen.
– Tapahtuma on ollut erittäin sekava ja varmasti hankala. Haluamme tietää, mitä tarkalleen on tapahtunut. Selvitämme, tarvitaanko partioille muuta varustusta kuin nyt on ollut käytössä ja olisiko tässä jotain, josta voisi ottaa oppia. Tietenkin selvitämme myös sen, onko tilanteessa toimittu oikein, Seppänen sanoo lehdelle.
Suhonen sanoi poliisien niukkoja resursseja kritisoivassa blogikirjoituksessaan, että partio oli vastaanottokeskuksessa paikalla yksin. Seppänen kertoo kuitenkin Helsingin Sanomille, että Hennalassa oli paikalla useampia poliisipartioita.
Seppäsen tiedossa ei ole yhtään tapauksen johdosta aloitettua rikostutkintaa. - Poliisia-puukotettiin
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/alaikaisten-vastaanottokeskuksessa-puukotus-pertunmaalla/5595586
Etelä Savossa Pertunmaan vastaanottokeskuksessa on sattunut puukotustilanne.
Poliisin mukaan kyseessä on asukkaiden keskinen tappelutilanne, johon osallistui useampia henkilöitä. Kärhämä johti lopulta puukotukseen, jonka seurauksena uhri jouduttiin toimittamaan hoitoon.
Tekoon epäiltynä otettiin kiinni yksi henkilö. Poliisi tutkii puukotusta törkeänä pahoinpitelynä.
Kyseinen vastaanottokeskus on tarkoitettu alaikäisille turvapaikanhakijoille.
.............
Poliisia puukotettiin vastaanottokeskuksessa Tanskassa – tekijä yhä kateissa
ULKOMAAT JULKAISTU 29.09.2015 13:27 - Hohhoijaa-
Kolmessa vastaanottokeskuksessa tapeltiin – paikalle useita poliisipartioita
http://www.hs.fi/kotimaa/a1449283078222?jako=ff988f2e8c6c5321f04647faa472dd80&ref=tw-share - Keuruu
Keuruun vastaanottokeskuksessa syttyi perjantai-iltana tappelu, jossa oli ensitietojen mukaan ”usean kymmenen hengen kesken rähinää”, tiedottaa Sisä-Suomen poliisilaitos. Poliisi sai tiedon tappelusta noin kello 21 ja lähetti paikalle neljä partiota.
- Kihniö
Myös Kihniön vastaanottokeskuksessa tapeltiin lauantain vastaisena yönä. Poliisi sai kello yhdeltä ilmoituksen ja lähetti paikalle kolme partiota.
Kahden asukaspariskunnan välisessä tappelussa yksi henkilö menetti tajuntansa, kun tätä lyötiin juomalasilla päähän.
Uhri vietiin lääkärintarkastukseen ja epäilty tekijä otettiin kiinni. Tekijää epäillään pahoinpitelystä. - Siilinjärvi-
Poliisi selvitteli perjantai-iltana tappelua myös Siilinjärven vastaanottokeskuksessa. Kuopion poliisin mukaan kahden miehen välisen nyrkkitappelun syynä oli ”mustasukkaisuus”. Osapuolet saivat vain lieviä vammoja, mutta poliisi vei miehet putkaan ja tutkii tapausta lievänä pahoinpitelynä.
Poliisi käynnisti tutkinnan myös epäillystä pahoinpitelystä, jossa Siilinjärven vastaanottokeskuksen asukas oli aiheuttanut kumppanilleen mustelmia.
Poliisi on viime kuukausina selvittänyt useita kymmeniä vastaanottokeskuksissa kirvonneita tappeluja, ja vastaanottokeskusten turvallisuus on ollut keskustelussa.
Marraskuun lopussa sisäministeriön kriisityöryhmä päätti, että kaikista vastaanottokeskuksista tehdään turvallisuusarviointi, jonka perusteella kaukana viranomaisista sijaitsevia keskuksia yhdistetään.
Marraskuussa poliisipartio joutui pakenemaan uhkaavaa tilannetta Lahden Hennalan vastaanottokeskuksessa kaasua ja patukkaa käyttämällä.- VOI-herraa-jestas-
Poliisityötä näyttääkin Suomessa nyt riittävän.
- 24957
Ei ne mitään pakolaisMIEHIÄ ole, vain pakolaissurkimuksia,
jotka TYÖTÄ ja vastuunottamista pelätessään juoksevat pitkin Eurooppaa
etsimään maata, jossa saa ilmaiseksi rahaa ja jossa voi katsella ja raiskata
tyttöjä. Halveksittavia pakolaishyypiöitä.- jooo-ha-ha-ha--
""mua jossain, kaukana aivan, elo ihana odottaa...""
- Osaatkoarvella
Kuinka monta pakolaista / pakolaismiestä sinä tunnet henkilökohtaisesti? Oletan että et yhtä ainutta. Kenestä kommenttisi silloin kertoo? Ei ainakaan yhdestäkään pakolaisest.
- voi.herra.jestas-nikille
Kirjoitit:
VOI-herraa-jestas-
6.12.2015 8:13
Poliisityötä näyttääkin Suomessa nyt riittävän.
.......
Miten tää sopii siihen?
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kaleva-poliisi-valmistautuu-vahentamaan-vakea-rajusti-karut-vaikutukset/5596196- 1eero
Ja samalla tulee valituksia liian vähän poliisia, kumallista kun harmaantalouteen erikoistuneita resusseja vähennetään vaikka näistä päinvastoin tuo tuloja valtiolle kuka siellä tuumii näitä,todenennäköisesti henkilö jolla on kumileimasin hallussaan.
- hfbom
Koviskiusaajat jatkavat täälläkin. Luuletteko jonkun teidän viestejänne lukevan?
........
Suomessa on kansa aivopesty vain MUSTAIHOISIA auttamaan TVn propagandalla.
SE mukamas ainoastaan olis ' hyväntekemistä ',vaikka Suomessa on paljon esimerkiksi koulukiusattuja, jotka eivät saa mistään apua.
´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´
ja joiden vanhemmat vääntelehtivät tuskissaan töissä puurtaessaan
eivätkä tiedä mihin pitäisi jaksaa ryhtyä!
Lapsia menetetään mielisairaaloihin loputtoman tuskan jälkeen romahdettuaan.- en-ota-osaa
Lapsia menetetään mielisairaaloihin loputtoman tuskan jälkeen romahdettuaan?
On sinulla uskomatonta murhetta näin Itsenäisyys päivänä? - Kummastuttavaa
10 000 suomaista oli köyhäin ruokajonossa Hakaniemessä, ja asunnotomiakin heissä on paljon.
Jos Suomessa on asunnottomana näissä talvikeleissä
se ei liene enää inhimillistä lainkaan.
Miksi ei heitä auteta? Aina kerjuu tulee vain jonnekin kauas
näissä TVn kerjäämisohjelmissa.
"Se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa..." - jaanamt
en-ota-osaa kirjoitti:
Lapsia menetetään mielisairaaloihin loputtoman tuskan jälkeen romahdettuaan?
On sinulla uskomatonta murhetta näin Itsenäisyys päivänä?Pirullinen luonne, joka tekee tällaista:
jaanamt
5.12.2015 12:24
Ilkee, pirullinen ja tyhmä, joka tekee toiselle sen elämän pilaavan teon:
http://www.iltalehti.fi/viihde/2015120520783482_vi.shtml - Tyhmiä-ja-PAHOJA-riittää
Suomessa olisi tosiaan alaikäistenkin pirujen
rikolliseen toisten kiusaamiseen vihdoin puututtava!
Ja Hurstin ruuan jako sai aivan hengen salpautumaan. Täällä vain jotkut hokevat mustaihoisten auttamista kuin papukaijat. - kuin-aivopestyt
papukaijat
TV aivopesee ihmiset jotka menevät halpaan - nauraa.kulkuri
en-ota-osaa kirjoitti:
Lapsia menetetään mielisairaaloihin loputtoman tuskan jälkeen romahdettuaan?
On sinulla uskomatonta murhetta näin Itsenäisyys päivänä?Liioitellaan oikein roppakaupalla, nauraa saa lukiessa kun mummot tuohtuu suut vaahdossa. Kiitos hupituokiosta sivullanne.
- Mamun-raiskaustuomio
Vammaisen raiskanneelle yli kahden vuoden tuomio
Maanantai 7.12.2015 klo 19.15
Helsingin Tapanilassa kuulo- ja näkövammaisen marraskuussa raiskannut mies on saanut yli kahden vuoden tuomion.
Raiskaus tapahtui Helsingin Tapanilassa.
Raiskaus tapahtui Helsingin Tapanilassa.
Oikeuden mukaan mies oli tarkkaillut näkövammaista naista jo Helsingin rautatieasemalla, lyöttäytynyt naisen seuraan ja seurannut tätä hänen kotipihalleen saakka. Oikeuden mukaan mies oli tarttunut naiseen ja suudellut tätä vasten naisen tahtoa. Näkönsä vuoksi nainen palasi katulamppujen valaisemalle tielle ja jatkoi matkaansa.
Hieman edempänä mies veti naisen ranteesta metsään ja raiskasi naisen tämän rimpuilusta ja vastustelusta huolimatta.
Ahmed Nadim Khalil Al-Gandog, 26, tuomittiin kahden vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistukseen raiskauksesta. Lisäksi hän joutui korvaamaan uhrille 7 700 euron korvaukset. Mies itse kiisti teon, mutta oikeuden mukaan syyllisyydestä ei jäänyt varteenotettavaa epäilyä.
Poliisi nosti esiin
Tapanilan raiskaus oli yksi kolmesta Helsingin poliisin esiin nostamasta raiskauksesta, jossa tekijäksi epäiltiin turvapaikanhakijaa. Raiskaustuomio Tapanilan jutussa annettiin perjantaina.
Asiantuntijoiden mukaan turvapaikanhakijat näyttävät olevan tällä hetkellä yliedustettuina raiskaustilastoissa.
Jos turvapaikanhakijoiden määräksi arvioidaan noin 30 000, noin yksi 3 000 turvapaikanhakijasta on ollut epäiltynä raiskauksesta. Suomalaistaustaisilla luku oli viime vuonna suunnilleen 1:10 000:een.
Tilastoja vinouttaa muun muassa se, että turvapaikanhakijoissa on paljon nuoria miehiä ja vähän vanhoja naisia. Joukossa on myös suhteellisesti enemmän vähäosaisuutta, joka on yksi rikollisuuden riskitekijöistä.
Tapanilan raiskaustuomiosta uutisoivat aiemmin useat eri mediat.
STT - LIIAN-lievä-rangaistus
" Ahmed Nadim Khalil Al-Gandog, 26, tuomittiin kahden vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistukseen raiskauksesta. Lisäksi hän joutui korvaamaan uhrille 7 700 euron korvaukset. "
Mutta kun on rahaton surkimus muutenkin, niin sekin korvaus kärsimyksestä
jäänee saamatta.- jos.nyt.syyttelemään
Sama rangaistus kuka tahansa teki, ei armoa.
Voisitko väliin kirjoittaa Suomalaisten tekemistä raiskauksista - 1.000.000.000-euroa
Maksetaanko suomalaisille miljardi euroa käteen ILMAN TYÖTÄ ja vaivannäköä?
- ei.hyvä
Maksetaan tänä vuonna työttömyys kuluja 5-6 miljardia ja miljardi pakolaisiin valitettavasti.
- Olet-hölmöläinen
Olet samaa mieltä kuin hölmöläisukko joka lastasi hirsikuormaa hevoselleen:
"JOS se jaksaa tuon vetää, niin jaksaa vielä tämänkin..."
kunnes kuorma ei LIIKAHTANUTKAAN...
- Saamari_sanon_minä
" Ahmed Nadim Khalil Al-Gandog, 26, tuomittiin kahden vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistukseen raiskauksesta. Lisäksi hän joutui korvaamaan uhrille 7 700 euron korvaukset. "
Mutta kun on rahaton surkimus muutenkin, niin sekin korvaus kärsimyksestä
jäänee saamatta.
NUO perkeleen irvinaamat luulee että mitä vaan saa täällä naiselle tehdä!!! - Tärkeätä
Turvapaikanhakijoiden sopeuduttava, ei suomalaisten tyttöjen
Heinolan Lyseonmäen koulu on lähettänyt 01.12.2015 Vilma-järjestelmän kautta julkisen tiedotteen…
JUHAKARJALAINEN1.PUHEENVUORO.UUSISUOMI.FI
http://juhakarjalainen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208024-turvapaikanhakijoiden-sopeuduttava-ei-suomalaisten-tyttojen- Maassamaantavalla
Asiallinen puheenvuoro ja suomalaisten suuren enemmistön mielipide, mutta kuinka tämä saataisiin iskostettua hyysäreiden päihin. Hyysärit ovat kuin pieniä lapsia jotka leikkivät vielä nukkeleikkejä, he eivät ymmärrä tai eivät halua ymmärtää tosiasioita vaan elävät omassa mielikuvituskuplassaan. Maassa maan tavalla tai ulos maasta on muuallakin vaatimus kuin suomessa.
- turha.venkoilla
Suomessa toimitaan lakien mukaan jos väität että hyysätään niin perustele ja tosiasioitten mukaan, Orpo toi esiin, kansaivälistä keskitasoa on toimintamme näissä, luotan päättäjiin enemmän kuin johonkin sohvalla istujaan.
- Kiitos-Maassamaantavalla
Maassamaantavalla kirjoitti:
Asiallinen puheenvuoro ja suomalaisten suuren enemmistön mielipide, mutta kuinka tämä saataisiin iskostettua hyysäreiden päihin. Hyysärit ovat kuin pieniä lapsia jotka leikkivät vielä nukkeleikkejä, he eivät ymmärrä tai eivät halua ymmärtää tosiasioita vaan elävät omassa mielikuvituskuplassaan. Maassa maan tavalla tai ulos maasta on muuallakin vaatimus kuin suomessa.
*Maassamaantavalla* olit kirjoittanut viisaan viestin.
Hyysärit ovat aivan kuin hölmöläisiä, joillla ei kaikki ole kotona,
vintillä eivät kaikki kamarit ole lämpiminä. - HÖLMÖLLÄ
Ei kaikki inkkarit kanootissa
eikä kotona kaikki kupit kaapissa. - maan.tavalla
Kiitos-Maassamaantavalla kirjoitti:
*Maassamaantavalla* olit kirjoittanut viisaan viestin.
Hyysärit ovat aivan kuin hölmöläisiä, joillla ei kaikki ole kotona,
vintillä eivät kaikki kamarit ole lämpiminä.Maassa on maan lait sitä virkavalta ja päättäjät joutuu käyttämään, ei mievaltaa jota epänemokratia käyttää.
- Vinksahtaneet
Älytöntä että tänne referoidaan ja linkitetään jo päivittäin uutisissa olleita tapauksia. Jokainen osaa lukea ne itse.
- Turha.toivo.taitaa.olla
Turvapaikanhakijat maksavat valtiolle lähes miljardin ensi vuonna
Eri ministeriöille koituu yhteensä lähes miljardin euron kulut turvapaikanhakijoista ensi vuonna.
Suuri turvapaikanhakijoiden määrä on pakottanut ministeriöiden budjetit uusiksi.
JA sitten ne vielä tappavat ja raiskaavat meitä suomalaisia,
joilta tuo 1000 000 000 euroa otetaan annetaan tuollaisille !
http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijat_maksavat_valtiolle_lahes_miljardin_ensi_vuonna/8487839 - Valitettavasti
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1449725259783.html
Kaksosveljeksiä epäillään isisin murhamiehiksi. Nämä ovat ensimmäiset suomesta löydetyt, loput ovat vielä piilossa pakolaikeskuksissa. Nyt alkaa suomessakin tapahtua kun kaksosten isis-kaverit aloittavat vastaiskujen sarjan suomalaisia vastaan.- tyhjää.puhetta
Ei suomalaisia kohtaan voi olla syytä vastaiskuun mehän autamme heitä koko ajan. Voi joukossa olla tämän mielisiä mutta voi näitä olla muuallakin kuin pakolaisten joukossa. Miksi kysyt palstalaisilta kysy Supolta tai poliisilta ei me pystytä estämään.
- Valitettavasti
tyhjää.puhetta kirjoitti:
Ei suomalaisia kohtaan voi olla syytä vastaiskuun mehän autamme heitä koko ajan. Voi joukossa olla tämän mielisiä mutta voi näitä olla muuallakin kuin pakolaisten joukossa. Miksi kysyt palstalaisilta kysy Supolta tai poliisilta ei me pystytä estämään.
Isisin mielestä kaikki ovat vihollisia jotka eivät ole samaa mieltä kuin he. Kahden murhaajan pidättäminen on heille riski, nämä kun voivat kuulusteluissa paljastaa muitakin isisin riveissä (suomessa) piileskeleviä murhaaja-sekopäitä. Et kai tosissasi usko että nämä veljekset ovat ainoita täällä piileskeleviä isis terroristeja.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad831332- 45950
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että367788- 142749
- 55689
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän117667- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594