Pietarsaaressa törkeä lapsen raiskaus!

loca.herro

Ilmeisesti ei ole oleellista, että paikalliset tietävät mitä täällä tapahtuu!



Poliisi epäilee 14-vuotiaan tytön joutuneen raiskauksen uhriksi Pietarsaaressa marraskuun alussa.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ove Storvall myöntää, että poliisilla on tutkittavanaan noin kolme viikkoa sitten tapahtunut nuoren tytön raiskaustapaus.

- Meille on kirjattu rikosilmoitus törkeästä raiskauksesta, jossa kohteena on ollut 14-vuotias tyttö, Storvall kertoo.

Törkeän raiskauksen epäillään tapahtuneen kerrostaloalueen läheisessä metsikössä ilta-aikaan, kun tyttö oli ulkoilemassa alueella. Iltalehden tietojen mukaan tapaus sattui kello 19.30 illalla.

Teolle ei ole silminnäkijöitä.

Poliisi sai ilmoituksen tapauksesta vuorokausi tapahtuneen jälkeen.

- Se tuottaa poliisille tietynlaisia vaikeuksia teknisen tutkinnan osalta. Siinä mielessä olisi hyvä, että tällaisissa tapauksissa uhrit ottaisivat välittömästi yhteyttä esitutkintaviranomaisiin jollain tavalla. Se on näissä tapauksissa erityisen tärkeää, Storvall muistuttaa.

Tutkinnanjohtaja ei toistaiseksi kommentoi teosta epäiltyä henkilöä millään tavalla.

- En halua kommentoida sitä puolta millään tavalla, esitutkinta on kesken tässä asiassa, Storvall sanoo.

Storvallin mukaan tapausta tutkitaan törkeänä raiskauksena muun muassa uhrin alaikäisyyden takia.

- Jos 14-vuotias on uhrina ja se tehdään tuollaisissa olosuhteissa, niin kyllä se aina luonnehditaan törkeänä ainakin esitutkintavaiheessa, Storvall toteaa.

Poliisi ei ole aiemmin tiedottanut tapauksesta. Asiaa perustellaan uhrin suojelemisella.

- Tietysti kun tällaista tapahtuu näin pienellä paikkakunnalla, niin pyritään mahdollisuuksien mukaan suojaamaan uhria. Kun on lapsesta kyse, olemme päätyneet siihen, että uhrin suojaaminen on tärkeämpi tässä, kuin se, että asia saa julkisuutta, Storvall perustelee.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015112520726035_uu.shtml

27

610

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • päätelkää-itse-siitä
    • Mustapecca

      Suomeksi: raiskaaja on matu.

      • bxnzbldlznz

        sitähän se sanoi.


    • salailua

      Sisäministeriöstä on kovat ukaasit kenttätyötä tekeville poliiseille. Matujen tekemät rikokset on pidettävä salassa muuten seuraa potkut. Tämä on vaikuttimena tuon pietarsaarelaisen komisarionkin vaitonaisuuteen. Toivottovasti poliisit kuitenkinkin nimettöminä kertoisivat asioista jukisuuteen.

      • Edes_nimettömänä

        Niin, täytyy vain toivoa, että isänmaallisuus ja kansan puolien pitäminen menee ohi noista törkeistä ja perustuslain vastaisista pimittämisvaatimuksista.


      • MVkertoo

    • nytonmittatäynä

      Vitun vittu eikö noita puoliapinoita saada kuriin.On helevetti vaarallista kun poliisikin alkaa salaamaan näitä törkeyksiä.Nyt aletaan veri punnittemaan, ei muutako happotynnyriin ettei jää jälkeäkään

    • NYT.RIITTÄÄ

      JUMALAUTA!!!!!!! PERKELE! ALKAA KIRVES HEILIMAAN MATUJEN PÄIHIN!!!!

      • niskalaukaus

        hyvä hyvä ,olen samaa mieltä.
        nyt riittää.
        niskalaukaus .se on laaki ja vainaaa


    • SaariPietari47

      Kukaan ei tiedä mitään mutta täällä jo ammutaan niskalaukauksia. Hengittäkääs ensin sisään, sitten ulos.....

    • pippppppppppppp

      Salailemalla poliisi edistää uusia raiskauksia, myös matut osaavat ymmärtää, että teot salataan. Toisaalta tulevat uhrit eivät voi varautua vaaraan, koska eivät tiedä, että raiskauksia onkin tapahtunut vaikka kotipaikkakunnalla.
      Ennen matujen invaasiota naisia varoitettiin poliisin tiedotteilla lehdissä jos jossain raiskaus tapahtui ja annettiin vielä tuntomerkkejä...

    • kuskomatonta

      Nuoret tytöt eivät osaa varoa, kun koko ajan hyssytellään, että mitään vaaraa ei ole ja matut ei raiskaa, vaan suomalainen mies raiskaa. Puskarakasteluja sattuu nähtävästi tiheään, mutta ne pitää piilottaa ja samalla kukaan ei osaa varoa. Riittää riistaa miehille tyhjentää pussinsa, kun naivit, yleä uskovat tytöt kulkee ulkona ja luulee, että matut on vaarattomia, kilttejä miehiä.

    • Muslimimamukotaas

      Oliko tekijä muslimimamu? Miksi tapausta salaillaan?

      • dooheghhhh

        No koska se oli juurikin moo-slim-mamu


    • Jeppiksenjeesusko

      Ei se ole ihme jos salaillaan ku lasten raiskausta on harjoitettu jo yli 100 vuotta seudulla.

    • isoC
    • näinonn

      Kaikki nämä raiskaukset peitellään, ettei suomalaisia luulla rasisteiksi. Mitä ne muutkin meistä ajattelee, jos lehteen kirjoitetaan, että maahanmuuttaja raiskasi alaikäisen. Herranen aika, luulevat suomen poliisin olevan rasistisia. Raiskatuille tiedoksi, että hyssytellään ja ollaan hiljaa. Älkää menkö poliisille, sillä Suomen maine menee sillä, että houkuttelit viattomat ulkomaalaiset pojat ullatusseksiin kanssasi. Julkinen kivitys sellaisille, jotka houkuttelevat miehiä syntiin.

    • Crusaider1978

      Katoin tossa sähköpostia kun piti tilata onlinegame forumille uus salasana, siinä se oli (14-vuotias tyttö raiskattu Pietarsaaressa) sit mä niin ku et... mitä vittu! Olen paikkakuntalainen syntynyt ja asunut täällä oli aika shokki ! ja kolmeviikkoa sitten tapahtunut huhu ja varmasti on Mammu ollut asialla, voipi olla et porukka lähtee metsästään niitä mutiaisia nyt. Tää kaupunki tuli nyt vaan kylmemmäksi paikaksi asua, kyllä pistää vihaksi. siskollani on kaksi lasta, alkaa huolestuttaan tää suomen touhu.

      Vuosi sitten veli yritettiin ryöstää kun tuli baarista Mammut ajo autolla viereen ja kysy tulta sit uhkas aseella et anna lompakkoja ja puhelin veli sano vitut ja lähti juokseen 911 puhelimessa. ei löytynyt mammuja. mut jos minä löydän niin se on BUENO.

    • Crusaider1978

      Nyt elämme 2015 ja kukaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan tulevaisuudessa, Jos jotain Historia on meille opettanut niin se on se että virheistä pitäisi oppia mutta jos teemmekin uusia ennen tuntemattomia virheitä. Ja se on tätä aikaa (nykyaika) ja miten

      voimme verrata suoraan eurooppalaisia uudisraivaajia irakilaisiin/syyrian ja Afrikan

      elintaso-pakolaisiin, niin kuin se porukka olisi tänne tullut töitä tekemään ja kehittämään tätä maata. Suomelle eli meille tulee vain lisää kuluja ja ihan kuin meidän talous olisi niin mahtavalla tasolla.

      Kävin eilen kaupassa ostin yhden tomaatin 56Centtiä 3 vanhaa markaa yks tomaatti!

      Ja miten nämä ihmiset tänne löytää? Jotku Nato maat haluaa Floodata Euroopan pakolaisilla ja rikastua sitten siinä samalla Syyrian ja lähi-idän konflikti alueilla he ovat ISIKSEN kanssa tekemisissä öljyn takia, he kertovat että kuinka täältä saa ilmaiseksi pienen lukaalin/tukun rahaa käteen kuukaudessa ja

      Rikoksista/Raiskauksista/Väkivaltaisuuksista saa naurettavan rangaistuksen kun heidän omassa maassa heidät kivitetään tai hirtetään. KIITOS meidän Hallituksen ja parlamentin jäsenet.

      Saksassa ja Tanskassa oma väki on tajunnut pelin nimen ja alkanut toimimaan sen mukaan. Ongelmaksi muodostuu myös tämmönen Sensuurit ja muka rauhallinen olemus mutta tämä tilanne ei tule pitkään säilymään. Se onkin sitten sen ajan murhe.

      Islam uskonto on itsemurha on se nähty niin monta kertaa monessa maassa ja tämä (INVAASIO) on jo tapahtunut täällä meidän suomessa. Islam on se kaikista pahin kävin rukous huoneessa yksi päivä juttelemassa Imaamin aka "johtohahmon" kanssa.. se koko ajan puhu että jumala (Allah) antaa kaikki teot anteeksi elikkä voit tehdä mitä tahansa hän vakuutti minulle hymy kasvoilla se ei haittaa Jumala antaa sen anteeksi, ja jos et alistu Islam uskontoon olet sitä vastaan huhu...

      Bestgore.com sivuilla ei ole sensuuria voi käydä katsomassa ja tietää vähän koko maailmasta ilman sensuuria.

      Jospa pohditaan vähän Suomen

      Vaihtoehtoja?

      1. Lappu luukulle ja portit kiinni, ottaa muun Euroopan paskan puheet niskaan. Ja ehkä erota EUsta.

      2. Samaa rataa niin kuin nyt Suomi / islam&muslim terrori alkaa mellakat,tuhopoltot,väkivalta,raiskaukset jne.. Ruotsin suuntaan...

      3. Löytää yhteisymmärrys myötätunto ja tulla toimeen näiden uusien ihmisten kanssa.

      4. Todella kova maahanmuutto laki, ei saa harjoittaa Islam uskontoa BANNED! erilliset Rangaistukset maahanmuuttajille rikoksista.

      2 vuoden koe aika ja koulutus mahdollisuus, joko kirjotat sopimuksen tai et pääse maahan kysy itseltäsi kuinka paljon arvostat elämääsi. Sillä sinä haet apua meiltä.

      Noh kohta nämä niin sanotut "hyvät ihmiset" alkaa tajuun virheensä arvon.

    • eirasistivaanrealisti

      Ei 14 vuotias ajattele järkevästi raiskausken jälkeen, että nyt ilmoitan poliisille minut on raiskattu. Tämä valistus kuuluisi kouluihin poliisin tehtäviin täsä tilanteessa pikaisesti!!! Ensimmäisenä lapsella on kauhu ja häpeä tapahtuneesta eikä siinä ehdi ajattelemaan kovin selvästi. Tämä tapaus olisi jäänyt täysin ilman huomiota jos Kempeleen tapausta ei olisi sattunut, poliisi salaa ja heille on hallituksen taholta annettu tämä ohje, viestiä vaan [email protected]..... Kuka puolustaa Suomen tyttöjä kun kesä tulee ,pelottaa ajatella ?

      • Pullabertta

        Mietin itekin et ois hyvä sipilälle ja muille tästä sanoo... aatella että tämmösestä ei kerrota kansalle mitäs jos ei ois ikinä tullu ilmi ja kukaan ei olis varuillaan! Rajat kiinni


    • Pullabirgitta

      Ite asun sveedenissä ja heti mieleen tuli yks mamu kolmikko n.35-40v miehiä jotka ajelee pyörillä ja huutelee perään,kattelee silleen flirttaillen,kukee pyörillään hitaasti lähiatöllä jatkuvasti katsellen se on todella ahistavaa... en oo nähny tota kolmikko n 3viikkoon onneks

    • suutari-pieri

      Mitään raiskausta ei ole tapahtunut.

      • Pikepöö

        Ei niin. Ei tietenkään. Myöskään Ramin Azimi ei polttomurharaiskannut ketään! Ei varmasti! Se oli rasistien juoni! Pirjo Pönnit ja muut kertoo totuuden!


    • AAHHLLAAAH

      14V ON SEN VERRAN NUORI ET JOS JOKU MUTAKUONA OTTAA SEN VÄKISIN ,SE YRITTÄÄ OLLA KERTOMATTA SIITÄ KENELLEKKÄÄN.KUKAAN EI TIEDÄ MITEN MONTA PUSKA REISSUA NUO MUTAKUONOT ON ONNISTUNU SUORITTAAN, VIELÄ JOS ON JOSTAIN SAANU PÄIHTEITÄ ET ON HELPPO SAALIS .MUT NUO ON KOHTA JOKAPÄIVÄSTÄ KUN KEVÄT JA KESÄ TULEE JOLLOIN VÄHÄN NÄKYY PALJASTA PINTAA SEKÄ VAALEEVERIKKÖJEN KURVEJA,MINKÄS NUO MAHTAA KUN KY'PÄ SEISOO JA HALUT ON KOVAT NUORILLA MIEHILLÄ,JA KUN MUUTEN EI SAA NII TÄYTYY OTTAA VÄKISIN KUN NIIDEN USKONTO SALLII TUON ET ,VÄHÄN PUKEISIA VÄÄRÄUSKOSIA NAISIA SAA OTTAA VÄKISIN.

    • calle06

      Pietarsaaressa ollaan totuttu raiskauksiin ensin lessut nyt mamut.On saarnaus, mennyt muslimeillakin perille ei tuomioita bedofiliasta tai raiskauksista ollaan ns: suvakki kaupunki

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3710
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      74
      1954
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1243
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1067
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1008
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      863
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      788
    Aihe