Sappikivet

Kertokaa kokemuksia sappikivien tähystysleikkauksesta! Kuinka kauan sairaslomalla, jääkö hirveä arpi yms?
Itse olen menossa kyseiseen toimenpiteeseen ensi kuun puolella. Olen kärsinyt sappikoliikista puolen vuoden ajan ja sapen pohjalta löytyi ultrassa soraa.

Kiitos asiallisista vastauksista!
83463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minulta poistettiin sappi tähystyksellä viime huhtikuussa. Viikon sain sairaslomaa, sairasloma on yleensä viikosta kahteen, riippuen työn raskaudesta. Itse olisin saanut kaksi, mutta en ottanut kuin yhden.

Haavoja tuli neljä kappaletta ja tikkejä yhteensä 6. Haavat, eli nyt arvet, ovat todella pieniä. Heti rintalastan alapuolella keskellä ja aivan navan alapuolella on vaakatasossa n. 2cm leveät haavat, joihin meni kaksi tikkiä molempiin. Näkyvät tietenkin bikineitä käytettäessä, mutta itse en sellaisista jaksa välittää. Sitten kyljessä oikeallapuolella on kaksi n. 0,5cm pistoreikää, joissa oli vain yksi tikki molemmissa.

Haavat olivat tietenkin alkuun kipeät, mutta buranalla selvisi hienosti. Yhden yön olin sairaalassa ja sen jälkeen kotiin toipumaan. Torstaina leikattiin ja seuraavan viikon perjantaina lähdin jo viikonloppumatkalle. Tikit olivat minulla todella tiukalla ja ne aiheuttivatkin kipuja noissa isommissa haavoissa. Repivät ihoa ja niistä onkin nyt melkein isommat arvet, kuin itse leikkaushaavoista.

Tällä hetkellä arvet ovat melko huomaamattomia. Muut haavat jäivät parannuttuaan heti vaaleiksi, mutta tuo napahaava punoittaa edelleen hieman ja oli myös vähän kireä melko pitkään. Muuten arvet ovat todella huomaamattomia. Kyljessä olevia ei edes huomaa ellei läheltä katso ja tiedä mitä etsii.

Minäkään en joutunut odottamaan leikkausta kuin puolisen vuotta. Alkuun kohtauksia oli viitisen kappaletta, ennen kuin sappikivistä saatiin sitten syyllinen kiinni. Sen jälkeen pysyi ruokavaliolla kohtaukset pois tuon puolivuotta. Kun viimeinen kohtaus iski ja jouduin vaihteeksi sairaalaan, oli kivi niin pahasti, ettei mahaportintähystyksellä saatu sitä pois, niin leikkauspäivä määrättiinkin heti viikon päähän siitä. Ei ehtinyt juurikaan jännittää ;) Onnea leikkaukseen, hyvin se menee!

Äänestä

kokemusta on mullakin, kuin edellisellä kirjoittajalla. Varsinaisia sappikiviä multa ei leikattu, mutta koko sappirakon veivät kuitenkin (niin kuin s-kivileikkauksessakin).

Homma oli nopee, aamulla sisään, iltapäivällä leikkaukseen ja seuraavana aamuna kotiin. Muistaakseni viisi pikkuhaavaa, jokaisessa sulavat tikit. Haavat parani nopeasti, särkylääkkeitä en tainnut syödä lainkaan. Viikko saikkua, sitä kyllä kävin parilla päivällä lyhentämässä.

Nimimerkistäsi päätellen saattaisit olla nainen... Mulla ainakin oli tosi vaikea pissata eka päivänä leikkauksen jälkeen. Lihakset eivät millään meinanneet totella (eli rentoutua, tässä tapauksessa). Massuni on avattu tähystyksellä kahdesti, toisen kerran jälkeen en tuntenut varsinaista vessahätää lainkaan muutamaan kuukauteen. Sitä sitten oppi kellosta katsomaan, että jaaha, pitäis mennä. =)

Äänestä
  • minä olin sairaalassa kaksi yötä, koska leikkauksen piti olla aikaisin aamulla ja esilääkitykset (ns. napapistos) piti antaa ajoissa. Mutta leikkauksen jälkeen periaatteessa nukuin vaan nukutusaineet pois ja seuraavana päivänä kotiin ihan omin jaloin.

    Pissaamisesta sen verran, että seuraavana aamuna pissaaminen onnistui minulta ihan hyvin. Yöllä yritin ensimmäisen kerran pissata, kun hätä oli jo silloin tosi kova, mutta siitä ei tullut mitään. Hoitajat pelkäsivät että tuuperrun siihen ämpärille, kun nukutusaineet vielä vaikuttivat ja olin ihan tokkurassa, enkä saanut mitään aikaseksi vaikka kuinka yritin. Alusastiaa en kuitenkaan huolinut, vaan päätin odottaa aamuun.

    Pahin muisto ko. leikkauksesta on minulla se ensimmäinen herätys operaation jälkeen. Niistä nukutusaineista tuli niin hirveä krapula, että ensimmäiseksi rupesin yökkimään, ja se vasta kipeää tekikin, kun kipulääkitystä ei oltu vielä aloitettu. Mutta onneksi sain samantien kipu- ja pahoinvointilääkkeet kanyyliin, niin olo parani silmänräpäyksessä. Tuo pahoinvointi on tietenkin täysin yksilöllistä, sitä ei kaikille tule.

    Äänestä

diab.kaverilta tähystettiin ja oli tosi hyvä juttu.itselläni on leikattu ja lääkärin mokauksen ansiosta oli aika traumaattinen kokemus.

Äänestä

Toivottavasti sinulta ei leikata sappirakkoa pois, niin kuin yhdeltä tutulta, joka sairastui todella vakavasti sen jälkeen. Sairaalassa jättivät jälkitilan hoitamatta ja potilaan henki oli vaarassa. Tiedoksi, että kun sappirakko poistetaan, niin sen jälkeen ei välttämättä sappihapot imeydykkään suolistossa ja siitähän tulee tosi pahat ongelmat. Suosittelen vain kivien poistoa, niin että rakko jätetään paikalleen.

Äänestä
  • Veikkaan, että poistavat minulta kokonaan sappirakon, koska sappeni pohjalla on paljon soraa, ei siis kokonaisia kiviä. Kuulemma tällaisissa tapauksissa vievät koko sapen. Kuinka suuri arpi jää, kun sappi poistetaan täysin?

    Äänestä

  • Bella kirjoitti:

    Veikkaan, että poistavat minulta kokonaan sappirakon, koska sappeni pohjalla on paljon soraa, ei siis kokonaisia kiviä. Kuulemma tällaisissa tapauksissa vievät koko sapen. Kuinka suuri arpi jää, kun sappi poistetaan täysin?

    multa poistettiin sappirakko ja ei ongelmia sen jälkeen.Minulle tuli kylläkiin valtava arpi.kiitos lääkärin,,Mutta jos normaali leikkaus,arpi on noin 3-5cm.Ei kannata vetkutella leikkauksen kans.mitä nopeammin pääset leikkaukseen kuta parempi.

    Äänestä

  • leikata koko sappirakkoa pois. kivut on niin valtavat jo ekalla tulehdus kerralla, ettei kukaan terve järkinen halua kipuja uudestaan.
    Sanotaan että sappikivut on niin kipeitä ettei ole olemassa mitään asentoa niiden helpottamiseksi.
    tutkin asiaa tarkkaan vuonna 2003 kun minulla sellaiset olivat.
    t:aliisa
    kirjoitukseni on leikkaus sivulla (sappikivet ja leikkaus)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bella kirjoitti:

Kertokaa kokemuksia sappikivien tähystysleikkauksesta! Kuinka kauan sairaslomalla, jääkö hirveä arpi yms?
Itse olen menossa kyseiseen toimenpiteeseen ensi kuun puolella. Olen kärsinyt sappikoliikista puolen vuoden ajan ja sapen pohjalta löytyi ultrassa soraa.

Kiitos asiallisista vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu