Olen tätä palstaa seuranneena ja Kastellitalon rakentaneena ihmetellyt tuota yleistä Kastellivihaa mikä tällä palstalla esiintyy.
Meille valmistui toissa syksynä oman suunnitelman mukainen 1,5-kerroksinen 150m2 talo joka tuli Kastellilta lämmitysvalmiiksi pystytettynä niin että sisätyöt jäivät itselle. Aikaa pystytyksen alusta muuttoon meni 4,5kk (perustukset siis olivat silloin jo valmiina) ja itse tein suurimman osan sisätöistä.
Mitään ongelmia ei ollut Kastellin taholta, mutta me aloitimmekin rakentamisen keväällä emmekä tehneet taloa syksyn sateita vasten joka taatusti on suuri ongelman aiheuttaja monella työmaalla.
Rungon pystytyksen aloittamisesta oli alle viikossa katto päällä ja levyt seinissä jonka jälkeen ei enää sade haitannut.
Tavaroiden säilyttäminen on suuri haaste ja se kannattaa miettiä etukäteen kunnolla mitä tavaroita laitetaan mihinkin paikkaan jotta sadesuojaus säilyy kunnes tavara laitetaan paikoilleen.
Jokaisen talopaketin saa pilattua huonolla etukäteissuunnittelulla sekä hosumisella joten suunnitelkaa projekti kunnolla minkä tahansa paketin valitsettekin.
Kumma juttu, mutta vanha viisaus "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" pitää erittäin hyvin paikkansa ja saatte kotinne valmiiksi aikataulussa ja ilman "pahempia" ongelmia.
Onnea projekteihinne :)
Meille valmistui toissa syksynä oman suunnitelman mukainen 1,5-kerroksinen 150m2 talo joka tuli Kastellilta lämmitysvalmiiksi pystytettynä niin että sisätyöt jäivät itselle. Aikaa pystytyksen alusta muuttoon meni 4,5kk (perustukset siis olivat silloin jo valmiina) ja itse tein suurimman osan sisätöistä.
Mitään ongelmia ei ollut Kastellin taholta, mutta me aloitimmekin rakentamisen keväällä emmekä tehneet taloa syksyn sateita vasten joka taatusti on suuri ongelman aiheuttaja monella työmaalla.
Rungon pystytyksen aloittamisesta oli alle viikossa katto päällä ja levyt seinissä jonka jälkeen ei enää sade haitannut.
Tavaroiden säilyttäminen on suuri haaste ja se kannattaa miettiä etukäteen kunnolla mitä tavaroita laitetaan mihinkin paikkaan jotta sadesuojaus säilyy kunnes tavara laitetaan paikoilleen.
Jokaisen talopaketin saa pilattua huonolla etukäteissuunnittelulla sekä hosumisella joten suunnitelkaa projekti kunnolla minkä tahansa paketin valitsettekin.
Kumma juttu, mutta vanha viisaus "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" pitää erittäin hyvin paikkansa ja saatte kotinne valmiiksi aikataulussa ja ilman "pahempia" ongelmia.
Onnea projekteihinne :)
Vastaukset 41
Vanhimmat
Jostain syystä viime aikoina on tosiaan aika kovaa kritiikkiä esitetty Kastellia kohtaan. Hyvin ymmärrän tapaukset, joissa on ollut ongelmia materiaalien ja toimittajan kanssa. Käsittääkseni Kastelli ei loppujen lopuksi ole yhtään sen kummempi paketti kuin muutkaan pre cut -paketit. Monethan on todellakin olleet Kastelliin erittäin tyytyväisiä...
Tosiasia taitaa olla kuitenkin se, että meillä kaikilla ei taito, aika, mielenkiinto eikä muutkaan resurssit anna myöten rakentaa Kastellia. Kastellilta kyllä saa mieleisensä ratkaisun, jos vaan itse tekee paljon hommmia. Siinä taitaa olla syy siihen kateuteen, tilaaja saa todellakin sellaisen talon kuin itse haluaa ei tarvitse tyytyä valmispaketteihin, joissa muuntelumahdollisuudet ei ole ihan yhtä hyvät kuin Kastellissa.
Tässä vaiheessa on kyllä pakko jo sitten tunnustaa, etten ikimaailmassa ottaisi Kastellin pakettia. Kyse ei ole vihasta eikä kateudesta vaan siitä yksinkertaisesta syystä, ettei oma taito eikä ajalliset resurssit anna myöten Kastellia pystyttää. Sen takia tässä ollankin taipumassa 'avaimet käteen' ratkaisuun ilman mitään suuria kikkailuja ja muutoksia. Saadaan sitä mitä tilataan... Näinhän se on... Mutta uskon, että ollaan myös tyytyväisiä siihen mitä saadaan. Kyllä 'valmis talo' aina kerrostalokämpän pesee... :)
Summa summarum... Toiset tykkää äidistä toiset tyttärestä... Sama pätee taloissakin. Toinen tykkää Kastellista toinen esim. Älvsbytalosta. Omiin tarpeisiin ja omaan käyttöönhän se talo rakennetaan. Vai voiko joku rehellisesti tunnustaa, että rakentaa talonsa vain naapuria ja sukulaisiaan kiusatakseen. Tyyliin... Kattokaa meitä, meillä on millä mällätä :))
panostaa asumiseensa enemmän, kuin Kastellit ja Älvsbyt kykenevät tarjoamaan. Itse ainakin haluan että ei kotiin mennessä tarvitse nimestä postilaatikossa varmistaa kenen taloon sitä on menossa, vaan haluan että taloni kertoo jotain myös siellä asuvista ihmisistä. Jos se aiheuttaa kateutta tai raivoa muissa, ja sitä pidetään näyttämisen tarpeena ... ongelmahan ei todellakaan ole minun.
pohjalta kun markkinoivat talojaan, siis hyvinkin keskeneräisiä toimituksiaan joista on pitkä matka niin työn kuin rahankin suhteen viellä esitteissä näytettyihin erikoisvarusteisiin taloihin, joiden pihalla seisoo onnellinen ja tyytyväinen rakentaja perhe kehumassa kuinka halpa ja hyvä tuli itse tehden. Myöskin palstailla kirjoittelevat Tee-se-itse-jyrit eivät asiaa juurikaan paranna näillä "kyllä meillä ainakin"-kertomuksilla, joista esimerkkejä löytyy aivan liikaa pitkin peltoja, siis kun on tyritty perinpohjaisesti projekti. Ja kuitenkin hehkutetaan nimettömänä palstailla. Tosiasiassa se Kastellin rakentaminen tulee edulliseksi todella harvoille, mutta sitähän ei tietysti kerrota - vai kuinka ? Tai jos joku koettaa tuoda mokoman epäkohdan julki, rusikoidaan se välittömästi suurella määrällä "kehu kirjoituksia" ja "kyllä meillä ainakin"-jutuilla, jollain epäonnistuneet rakentajat poistuvat "häpeissään" vähin äänin estämästä tehokasta ja ilmaista markkinointi kanavaa tuottamasta lisää noita jotka eivät "kehtaa" epäonnistumistaan myöntää.
Samoista metsistä,samoina vuodenaikoina kaadetaan kaikkien puut.Kyllä ne samanlailla "homehtuu" kaikkien muidenkin precut talot olipa se koskisen oy:n tai kastellin tai kenen muun ja myös PITKÄSTÄ tekijän.Kenelle se PITKÄSTÄ-TEKIJÄ voi valittaa ? Ai sille appiukolleen vai anopilleen jonka metsästä ne puut on.Ei auta kuluttaja-asiamies,ehkä Anja Eerikäinen lähinnä.Kun rakentajaa alkaa vituttaa niin hyvä se on haukkua kasvotonta "talopaketti" toimittajaa.
t.Jore
Jos edustaja ei tee täysin selväksi Kastellin toimintatapaa, on ko. edustaja väärällä alalla tai asiakas aivan tampio. Kastellin saa kyllä samaan valmiuteen kuin elementtitalotkin. Hinta tietysti nousee. Itse tehtynä tulee maksamaan saman kuin vaikkapa Jukka.
100 000 euroa helposti, se harmittaa osaamattomia tai muuten muka kiireisiä/malttamattomia (muutettava 4 kk päästä) rakentajia aikalailla.
...on kyllä tuo. Mutta lyödäänkö vetoa että seuraavaksi joku kirjoittaa miten tee-se-itse miehet ovat talonsa pilanneet =))? Ei kyllä sen puoleen, niitäkin olen jokusen nähnyt. Mutta eipä pidä yleistää.
...Kastelli on todellakin huono.
Muovi villojen välissä, ja kallis ratkaisu.
Mikä Kastellista tekee kalliin muihin verrattuna ja miksi muovi on väärässä paikassa.
Mistähän johtuu ?????? Ärhäkämpiä kuin mitkään muut talomerkeistä kirjoittelevat.
En vain ole yhtään kunnon perustelua nähnyt sille miksi Kastelli on olevinaan muita kalliimpi tai mikä vika siinä höyrynsulkumuovin paikassa on.
Kun se on tehty edes keskeneräisimpien elementtien tasalle.
talopaketiksi, kuten valtaosa suomalaisista "talopaketeista", tai onko kyse suomalaisesta käsitteestä "talo". Täällä siis taloksi kutsutaan sellaista rakennelmaa, josta joskus hyvällä tuurilla, suurella työllä ja rahalla voi syntyä talo. No jokainen taklaa tyylillään, mutta kovasti samanlaisia ovat nämä "Kastelli-kehut" kuin samasta kynästä - mistä lie sitten johtuva ;D
Mikä on kenellekin suuri tyo? Meitä rakentajia on joka lähtöön. Itse rakensin oman työn ohessa enkä ole rakennusalan ammattilainen, ei se helppoa ollut, mutta hauskaa, haastavaa ja opettavaista.
Ei mikään talo tietenkään helpolla valmistu ellei osta kaikkea työtä ulkopuolelta ja istuu vain itse kotona pois jaloista, mutta jos viitsii nähdä vaivaa oman kodin eteen niin kyllä siitä talo syntyy ihan samoin kuin muillakin vaihtoehdoilla.
Itse en halua nostaa Kastellia muita paremmaksi vaihtoehdoksi varsinkaan kun minulla ei ole OMAKOHTAISTA kokemusta muista talopakettitoimittajista.
Ihmetyttää vain tuo yleinen purnaaminen jota täällä esiintyy.
Jos ei itse osaa kannattaa jättää työt niille jotka ehkä osaavat sen paremmin ja jos itse mokaa niin silloin pitää myös osata itse kantaa vastuu ja hyväksyä tekemänsä virhe, oli se sitten oman kyvyn ennakkoarvioimisessa tai virheellisessä tekemisessä.
-samasta kynästä on toki lähtenyt muihinkin keskusteluihin joskus kehuja ja joskus kenties jopa rakentavia kommentteja...mistähän se sitten johtuu, olisiko kenties kyse tyytyväisyydestä-
erinomaisuuttaan täällä anonyymi palstoilla, kovin tuntuu olevan suomalaisten miesten itsetunto alhaalla, eikä näköjään syyttä.
Ise tehdystä ja omasta kokemuksesta on helpoin puhua sillä siitähän on omaa kokemusta eikä muilta kuultua ja huhujen pohjalta tehtyjä päätelmiä.
Tarkoitus ei ole ollut kehua itseäni, mutta olen tyytyväinen saamaanli lopputulokseen sillä tiesin minkälaiseen projektiin lähden mukaan ja mitä ostin.
Edelleen silti palaan alkuperäiseen viestiini jossa ihmettelen noita purnaajia joilla ei ole omakohtaista kokemusta aiheesta.
Minä kun olen ajatellut että haukut taitavat olla samasta kynästä, koska en oikein minäkään keksi miksi täällä ollaan niin hanakasti haukkumassa.
Et ole ilmiselvästikään vielä löytänyt tämän Suomi24
-keskustelupalstan syvintä olemusta.
Se on helppo purnata ja puhua puuta heinää kun ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta aiheesta. Eihän sitä voi toista edes syyttää valehtelusta kun kirjoittaja ei edes tiedä mistä kirjoittaa.
Taitaapi tosiaan suurin osa noista "tikkutalo" -jutuista tulla saman näppäilijän toimesta.
Kun niitä on rakennellut vuosia eri valmiusasteiin ja eri valmiusasteista, ei kovin paljon hyvää sanottavaa - ja kalliiksi tulee.
kastellia ja jos olisitkin tehnyt niin mitä se sinulle kuuluu jos rakentajalle tulee kalliiksi?
Ja jos itsellesi olet vuosia niitä rakennellut niin tappiollako kaikki myit kun tuli niin kalliikasi?
Eli joku rakentamisesta mitään tietämätön kirjoittelee aikansa kuluksi, vai oletko se "homekastellin" rakentaja joka jätti puutavaran peittämättä sateeseen eikä saanut korvauksia mistään.
Eiköhän tuo viha johdu Kastellin suurista myyntimääristä. Vuodesta toiseen Suomen eniten myyty talopaketti niin pistäähän se kilpailevien valmistajien talomyyjät vihaiseksi. Tulevat sitten tänne anonyymille keskustelupalstalle purkamaan ahdistustaan milloin milläkin nimimerkillä. Haukkuvat kilpailevan firman tuotetta toisessa viestissä ja seuraavassa kehuvat oman työnantajansa tekelettä. Senpä takia näitä kaikkia Suomi24:n kirjoituksia saa lukea aikamoisella varauksella oli aihe sitten mikä tahansa.
mitään ristiriitaa mainosten ja talopaketin välillä ei ole eteen tullut, esim kastellin sivulta löytyy tarkat selitykset asennusvaihtoehdoista.
Hintakaan ei mielestäni ollut liian kallis, työtä tosiaan on riittänyt ja lopullinen hinta riipuu paljolti rakentajasta itsestään.
Itselläni on sisätyöt talossani menossa. Keväällä kun tutkin ja ihmettelin eri talopaketteja, niin tulin kastellin osalta seuraaviin kielteisesti vaikuttaviin päätelmiin:
- pystytyksen aikainen sääsuojaus? Viime kesän sateet...surku tuli paria kastellikohdetta katsellessa, nyt jo kuitenkin tavarat makaa lumen alla
- Höyrysulun paikka. Vaikka se toimisi villojen keskellä, niin jos se olisi SE OIKEA paikka niin eikö se olisi kaikilla samassa kohtaa?
- Pystytysporukkaa ei tunne, ja vastaavan mestarin jatkuva tontilla olo pystytyksen aikana maksaa.
Tämä kirjoitus ei ole provo, tai ainakaan sellaiseksi tarkoitettu.
Se nyt vain on niin että joku kuvittelee "säästävänsä" ostaessaan kastellin. Sen on pakko olla vähän halvempi kuin suurelementeistä pystytetty, muutenhan niitä ei myytäisi yhden yhtä??
Jokainen tyylillään.
"- pystytyksen aikainen sääsuojaus? Viime kesän sateet...surku tuli paria kastellikohdetta katsellessa, nyt jo kuitenkin tavarat makaa lumen alla"
On kyllä tullut nähtyä monta suurelementeistä tehtyä pakettia jotka ovat kastuneet rankkasateessa kun kattotuolien päälle laitetut pressut eivät ole pysyneet tuulenpuuskissa paikallaan. Surku on tullut.
"- Höyrysulun paikka. Vaikka se toimisi villojen keskellä, niin jos se olisi SE OIKEA paikka niin eikö se olisi kaikilla samassa kohtaa?"
Kastelli ei ole ainoa talopaketti toimittaja jolla höyrynsulku on kyseisessä paikassa. Monien mielestä höyrynsulun OIKEA paikka on villojen välissä sähkäreiltä turvassa.
"- Pystytysporukkaa ei tunne,"
Sehän on itsestä kiinni tunteeko vaiko eikö. Monikos suurelementin tilaaja tuntee pystytysporukan?
"ja vastaavan mestarin jatkuva tontilla olo pystytyksen aikana maksaa."
Ei siellä vastaavan mestarin tartte olla sen enempää paikalla kuin suurelementti työmaallakaan.
"Tämä kirjoitus ei ole provo, tai ainakaan sellaiseksi tarkoitettu."
Ei tämäkään - vastine vain vastaukseesi Pre-cut rakentajan näkökulmasta.
"Se nyt vain on niin että joku kuvittelee "säästävänsä" ostaessaan kastellin."
Eihän siinä säästämisestä ole kyse jos Kastellin valitsee. Kastellin valinneet haluavat paikalla rakennetun talon että näkevät miten talo syntyy ja miten se on tehty. Suurelementtien seinien sisästä on löytynyt potkunsa saaneiden työkenkiä sun muuta kun ostaja ei ole nähnyt alusta loppuun talonsa valmistumista. Ne jotka haluaa "säästää" ostaa Älvsbyn.
"Sen on pakko olla vähän halvempi kuin suurelementeistä pystytetty, muutenhan niitä ei myytäisi yhden yhtä??"
Niitä myydään yksittäisistä talotoimittajista eniten koska moni haluaa nähdä miten elämän suurin investointi syntyy paikan päällä pystytettynä. Kerrostalot tehdään elementeistä - omakotitalon moni haluaa paikan päällä pystytettynä.
"Jokainen tyylillään."
Aivan.
"Sehän on itsestä kiinni tunteeko vaiko eikö. Monikos suurelementin tilaaja tuntee pystytysporukan?"
Suurelementtipaketin pystyttäjät eivät pysty sössimään vesikatevalmiuteen pystytettävää taloa, niin ettei sitä vatupassilla saa todettua.
"on kyllä tullut nähtyä monta suurelementeistä tehtyä pakettia jotka ovat kastuneet rankkasateessa kun kattotuolien päälle laitetut pressut eivät ole pysyneet tuulenpuuskissa paikallaan. Surku on tullut."
Mulla tuli elementit käärästynä sisäpuolellata tuplamuoviin. 6h aloittamisen jälkeen oli aluskatesuikaleet sisäseinien kohdalla katolla.
Itse olisin huolissani kastellirakentajana niistä taivasalla olevista villapaketeista, jotka tönöttävät viikkoja sateessa. Kevytpressut on lennellyt ukkoskuurojen mukana mikä minnekkin. Paketeissa on aina muutama reikä, josta vesi pääsee näppärästi imeytymään villoihin.
Tämä on kyllä paras:"Eihän siinä säästämisestä ole kyse jos Kastellin valitsee. Kastellin valinneet haluavat paikalla rakennetun talon että näkevät miten talo syntyy ja miten se on tehty. Suurelementtien seinien sisästä on löytynyt potkunsa saaneiden työkenkiä sun muuta kun ostaja ei ole nähnyt alusta loppuun talonsa valmistumista."
Meinasitko vieressä kytätä kun jätkät pystyttää taloasi? Mitä ihmettä sää siellä raksalla käkit, kun voit mennä suurelementtitehtaalle katsomaan kuiviin sisätiloihin kun seinäsi tehdään.
Ei ihme että Kastellin pystytysporukoista on tullut sanomista. Kyllähän se rupeaa *itutttamaan kun kaiken maailman urpot kyttää selän takana.
Jos se kastelli maksaa pystytettynä yhtä paljon kuin suurelementtipaketti, niin KUKAAN EI VOI OLLA NIIN JURPO ETTÄ VALITSEE KASTELLIN, eihän?
Istuuhan toiset muurahaispesässäkin, mutta....
Meillä ainakin suurelementin ja Kastellin ero oli 30 000 e. Tulimme siihen tulokseen, että otamme Kastellin. Suurelementit ei sovi, jos talo on kulmikkaampi tai peräti kaarevia seiniä sisältävä. Näin meillä v. 2004 keväällä.
"Suurelementtipaketin pystyttäjät eivät pysty sössimään vesikatevalmiuteen pystytettävää taloa, niin ettei sitä vatupassilla saa todettua."
Kyllä niitä sössittyjä suurelementti pystytyksiä on tullut nähtyä. Vatupassin kera se Pre-cut talonkin runko pystyyn pistetään.
"Mulla tuli elementit käärästynä sisäpuolellata tuplamuoviin. 6h aloittamisen jälkeen oli aluskatesuikaleet sisäseinien kohdalla katolla."
Monta huonommin hoidettua suurelementti pystytystä on tullut nähtyä myös. Eipä ole aluskatteet joka pystytys työmaalla ollut saman vuorokauden aikana paikallaan.
"Itse olisin huolissani kastellirakentajana niistä taivasalla olevista villapaketeista, jotka tönöttävät viikkoja sateessa. Kevytpressut on lennellyt ukkoskuurojen mukana mikä minnekkin. Paketeissa on aina muutama reikä, josta vesi pääsee näppärästi imeytymään villoihin."
Sehän on ihan rakentajasta osaako suojata tavaransa niin että suojat myös pysyy paikallaan kelissä kuin kelissä. Joltain uusavuttomilta se ei tietystikään onnistu.
"Meinasitko vieressä kytätä kun jätkät pystyttää taloasi?"
Emme kytänneet vaan teimme muita hommia tontilla eteenpäin sillä aikaa kun kastellin asentajat pystyttivät talon rungon. Siinä samassa tuli seurattua että hommat tehtiin kunnolla.
Tämä on kyllä paras: "Mitä ihmettä sää siellä raksalla käkit"
Moni tekee raksalla tulevaa kotiaan.
"kun voit mennä suurelementtitehtaalle katsomaan kuiviin sisätiloihin kun seinäsi tehdään."
Osa meistä rakentajista nyt vaan haluaa että ne seinät laitetaan pystyyn paikan päällä. Kukin valitsee sen rakennustavan josta itse enemmän pitää. Sitä ainoaa oikeaa tapaa kun ei ole edes talonrakentamisessa.
"Ei ihme että Kastellin pystytysporukoista on tullut sanomista. Kyllähän se rupeaa *itutttamaan kun kaiken maailman urpot kyttää selän takana."
Kyllä meillä ainakin oli hauskaa kastellin pystytysporukan kanssa puolin ja toisin herjoja heitellen ja siinä samalla hommia tehden. Toiset meistä ihmisistä kun tulevat toimeen toisten ihmisten kanssa.
"Jos se kastelli maksaa pystytettynä yhtä paljon kuin suurelementtipaketti, niin KUKAAN EI VOI OLLA NIIN JURPO ETTÄ VALITSEE KASTELLIN, eihän?"
Jos Bemari maksaa yhtä paljon kuin Mersu niin kukaan ei voi olla niin jurpo että valitsee bemarin, eihän?
Kaikki nyt ei vaan arvosta suurelementtitaloja kuten sinä. Kuten aikaisemmin jo kirjoitin niin kerrostalot tehdään elementeistä - omakotitalon voi tehdä paikanpäällä rakentamalla. Me kaksi vain arvostamme eriasioita - ei tässä sen kummemmasta ole kyse. Makuasioista kiistellään aina vaikka ei siinä mitään järkeä olekaan.
Joten olkaamme kaikki tyytyväisiä koteihimme rakennustapaan katsomatta.
"Istuuhan toiset muurahaispesässäkin, mutta...."
Eri ihmiset arvostaa eri asioita. Sinä et ole tässä aiheessa sen enempää oikeassa kuin minäkään. Kuulumme rakentamisessa ei kuppikuntaan.
Hyvää uutta vuotta vaan kaikille rakentajille.
vieläkin, vaikka pystytyksestä jo kuukausi niin aluskatteen alla näkyy talo olevan ja lunta ja räntää tullut runsaasti, kastelli meni meillä tiilikatteen alle asennettuna parissa viikossa.
Mitenköhan tuossa käy, pitääkö siinä odottaa kevättä kun aluskate on täynnä lunta/räntää.
Mielestäni olet täysin oikeassa. Muistan vielä ajat jolloin elementtejä pidettiin vasemman käden tuotteina ja kaikki tositalot tehtiin pitkästä. Nykyään elementit ovat varmaan laadukkaita ja tosiaan mielipiteitä on monia, pitkästä tai elementeistä kukin mielensä mukaan.
Kuka Kastellia itsessään vihaisi. Mutta eihän meidän rakennusalan ammattilaisten pidä hyväksyä ymmärtämättömien, ensikertaa rakentamista suunnittelevien nuorten ihmisten suoranaista kusetusta.
Kastellilla ei ole talotehdasta vaan suunnittelutoimisto ja lankkujen ja lautojen hankintaorganisaatio. Kastellitalosta ei voi käyttää talopaketti nimitystä, koska tontille toimitetaan valmiiksia katkottuja lankun ja laudan pätkiä sikamaisen kalliilla hinnalla. Toki vapaassa maailmassa on lupa ymmärtämättömiä kusettaakkin, mutta on meillä oikeus ja myös velvollisuus varoittaa tulevia rakentajia näiden kusettajien harhauttavista puheista!
"Kuka Kastellia itsessään vihaisi. Mutta eihän meidän rakennusalan ammattilaisten"
Sinäkö? Ettei nyt olisi tullut otettua uuden vuoden aattona "muutama" paukku liikaa...
"pidä hyväksyä ymmärtämättömien, ensikertaa rakentamista suunnittelevien nuorten ihmisten suoranaista kusetusta."
Tiedän montakin perhettä jolla on kolmas Kastellin talopaketti työn alla.
"Kastellilla ei ole talotehdasta vaan suunnittelutoimisto ja lankkujen ja lautojen hankintaorganisaatio. Kastellitalosta ei voi käyttää talopaketti nimitystä, koska tontille toimitetaan valmiiksia katkottuja lankun ja laudan pätkiä sikamaisen kalliilla hinnalla."
Nyt vaan taidat unohtaa sen että Kastellin asentajat käyvät tontilla tekemässä talon rungon niistä katkotuista lankuista.
"Toki vapaassa maailmassa on lupa ymmärtämättömiä kusettaakkin,"
Tuskin moni rakentaja kahta kertaa haluaa tulla kusetetuksi. Ja Suomesta löytyy aika monta perhettä jolla on toinen tai kolmas Kastelli paketti työn alla tai valmiina.
"mutta on meillä oikeus ja myös velvollisuus varoittaa tulevia rakentajia näiden kusettajien harhauttavista puheista!"
Tekstistä päätellen kyllä kuulut itse kusettajien kurjaan joukkoon.
Ymmärrän Teidän arvoisien Kastellin myyntmiesten mielipiteen. Mutta kun tota kustannuslaskentaakin tullut harrastettua useampia vuosikymmeniä, niin edelleenkin totean, että harrastatte rakennuskustannuksia ymmärtämättömien kusetusta.
Monet perheet ympäri Suomen ovat rakentaneet useampiakin taloja Kastellin paketeista. Noista perheistä löytyy useita kustannuslaskentaa työkseenkin tekeviä eri alojen ammattilaisia.
Luuletko tosiaan että he tekisivät useita taloja Kastellin paketeista jos heitä olisi kusetettu? He ovat saaneet mitä ovat tilanneet ja tyytyväisyyden takia ovat tehneet seuraavankin talon saman valmistajan tuotteista.
Joten jatkahan sinä vaan harrastelua.
Kastelli on ollut vissiin kymmenen vuotta myydyin talopaketti. Jos luulen että tuohon tulokseen päästään asiakkaita kusettamalla niin sulla ei ole kyllä mitään käsitystä kaupallisesta puolesta.
torvi, eli Kastellin ihanne asiakas. Uskoo mainoslehdyköiden tekstit sellaisinaan ja puolustaa omaa virhe hankintaansa (useampaan kertaan) eikä edes ymmärrä sitä, vaan markkinoi töppiään viellä sinisilmäisesti eteenpäin - aikaste on uskomaton "elvis".
Edelleen luulen muiden merkkien myyjien olevan asialla. Muutoin en moista mollaamista ymmärrä. Kastelli on paketti siinä kuin muutkin. Ja valinta on jokaisen oma. Virheitä? Eipä tunnu niitä kauheasti löytyvän, paitsi tietysti niillä joilla ei ole asiasta mitään kokemusta. Meillä on kahdesta Kastellista ja yhdestä Jukasta, joten hiukan pystyy vertaamaan. Hinta? Samoihin hintoihin molemmat merkit menivät ainakin meillä. Kastellissa on enemmän töitä (villoitus ja levytys) mutta sen ei pitäisi olla yllätys jos sateelta suojaan pystytyksen valitsee.
"Tämä "asiakas" on kyllä taatusti Kastellimyyjä"
Ei ole. Pari Kastellin pakettia rakentanut asiakas.
"tai sitten todellinen torvi, eli Kastellin ihanne asiakas."
Eli tuhannet suomalaiset perheet ovat torvia kun ovat valinneet Kastellin? Perustelehan toki mihin tämä väitteesi perustuu.
"Uskoo mainoslehdyköiden tekstit sellaisinaan"
Ei tarvitse uskoa yhteenkään mainoslehdykkään kun on omakohtaisia kokemuksia kahden kyseisen valmistajan paketin rakentamisesta alusta loppuun.
Kerro toki meille Suomi24 lukijoille millä kokemuksella sinä kyseistä valmistajaa morkkaat.
"ja puolustaa omaa virhe hankintaansa"
Perheemme on kummallakin kertaa saanut mieleisen kodin joihin olemme olleet tyytyväisiä. Mistään virhe hankinoista ei siis ole ollut kyse.
"(useampaan kertaan)"
Pitäähän jonkun antaa realististakin tietoa aiheesta kun sinun kaltaisesi aiheesta tietämättömät kirjoittelee mitä sattuu.
"eikä edes ymmärrä sitä, vaan markkinoi töppiään viellä sinisilmäisesti eteenpäin - aikaste on uskomaton "elvis"."
Uskomattomia olette te Suomi24:lla eri talovalmistajia ja toisia kirjoittajia haukkuvat kirjoittajat jotka ette pysty perustelemaan yhtään väitettänne. Pakko on tulla tänne "elvistelemään" ja sössöttämään mitä sattuu näppikseltä tulemaan vaikka yhtään väitettänne ette pysty järkevästi todelliseen tietoon tukeutuen perustelemaan.
keskustelusta. ei oo tällä palstalla näkynyt liian usein näin asiallisia vastauksia. Kiitos sinulle. Ja loppuun tietenkin nää klassiset: en oo mikään kastellin myyntimies ja silleen..
Joku sanoi, että Kastelli on suunnittelutoimisto ei talotehdas. Voi olla, mutta sehän siinä tärkeintä onkin. Kastellin, kaikki elementtitalot ja pitkästä tehdyt saa juuri siinä valmiusasteessa kuin haluaa ja on varaa. Jos on aikaa ja osaamista, niin varmaan kannattaa tehdä pitkästä, mutta suunnittelu ontuu monella "rakennusalan ammattilaisella". Maksaa se pitkän sahaaminen siellä raksallakin. Jos ei laske omalle työlle mitään, niin siitä vain. Itselleni olisi kaikkein kallein ratkaisu alkaa väkertää jotain mitä en kunnolla osaa. Aikataulut "kusee" alihankkijoilla kun hommat ei joudu ajoissa ja se maksaa.
Missä Kastellin talotehdas sijaitsee, jotta voisi käydä tutustumassa heidän rakentamistapaansa?
Vaikka tiedänkin kysymyksesi provoksi niin vastataan nyt silti niinkuin et tietäisi vastausta.
Kastelli-talo rakennetaan Pre-Cut menetelmällä eli paikallaan pystyttämällä teollisesti esivalmistetuista, määrämittaan katkaistuista ja lovetuista runkomateriaaleista.
Kastellin rakentamistapaan pääset tutustumaan omalla paikkakunnallasi etsimällä käsiisi jonkun Kastelli-taloa rakentavan perheen.
Toivottavasti vastaus tyydytti tiedon nälkäsi...