Jumalan lapsen ilonaiheet...

Kertokaa_sitten
26.11.2015 0:46

seminaarissa - - - siis epäuskoisten kaulailu- ja hengennostattamisseminaari Oulussa 2.12.2015 - - - kävijät tällä palstalla, millaista seminaarissa oli.

Itse lopputulosta eli loppujulkilausumaa ei tietenkään tarvitse kertoa, koska senhän tiedämme jo etukäteen. Se on tämä:

"Me olemme hyviä ja kelvollisia ja me olemme aina oikeassa. Jumalan lapset ovat huonoja ja kelvottomia ja kaikissa asioissa aina väärässä."

Mutta sen voisitte kertoa, millaisen prosessikaavion jälkeen ja millä aikataululla tähän lopputulemaan tällä kerralla päädyttiin ja käytettiinkö prosessoinnissa avuksi kaikessa tieteessä suosittua nelikenttäanalyysiä ja tarvittiinko lopputuleman hoksaamisessa lopulta konsulttiapua kempeleläiseltä kunnanvaltuutetulta, siltä, jolla on arvosana magna cum laude approbatur jossakin jumaluusopillisessa aineessa. Ei täkään muuten tarvitsi kertoa, mutta ikään kuin ajanvietteeksi ja huviksi meille Jumalan lapsille, jotka joudumme tällä korven matkalla jatkuvasti taistelemaan syntiä ja saastaisuutta vastaan eikä aina ole löydettävissä paljonkaan maailman ainoille oikeille uskovaisille soveltuvia sirkushuveja, niin voisimme nyt Oulun seminaarin tapahtumille hirnua ihan sydämemme kyllyydestä, ja näin sekä iankaikkisella evankeliumilla virvoitettuina jaksaisimme taas huomiseen.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

me maailman ainoat oikeat uskovaiset emme ainakaan päin naamaa hirnu noille epäuskoisille reppanoille, joilla ei toivoa nyt näytä olevan, vaikka kehotammekin heitä parannukseen. Kun pääsemme tilanteesta näköetäisyyden päähän, hirnumme sitten noille seminaareille koska ei kait niistä nyt mitään hyötyä ja ilokaan voi kenellekään muulle olla...

Tämä tällainen tietenkin on sitä paljon puhuttua henkistä väkivaltaa, mutta kirjoitankin oikeastaan siinä tarkoituksessa, että tässä seninaarissa osanottajilla olisi jotakin aineistoa. Hehän voisivat ottaa näistä paperikopion, sitten vain kalvolle ja heijastus seinälle niin seminaarilaiset voisivat yksituumaisina päivitellä, että tuollaista roskajoukkoa se on tämä maailman ainoiden oikeiden uskovaisten joukko.

Äänestä
  • ne seminaariin osallistujatkin elämänsä sulostuttajaksi jonkinlaista sosiaalista kanssakäymistä. Monet heistähän saattavat olla hyvinkin yksinäisiä reppanoita, jotka yksinäisyytensä pitkinä päivinä ja unettomina öinä ovat suorastaan pakahtumaisillaan Jumalan lapsia kohtaan tuntemaansa vihaan sekä hukkumaisillaan suusta valtoimenaan pursuavaan vihan vaahtoon. Kun Jumalan lapset käyvät seuroissa kuuntelemassa Jumalan sanaa ja tapaamassa uskonystäviään niin nämä seminaarilaiset kai vertailevat vihansa laatua ja määrää sekä kylpevät vihansa vaahdossa seminaaripaikalle järjestetyssä kylpytynnyrissä. Ei se ole läheskään niin vaarallista kuin nämä maahan nyt ujuttautuneet muslimiterrosistit, joiden ainoana tarkoituksena uskontonsa velvoittamina on tuhota niin vanhurskaat kuin väärätkin ynnä siinä sivussa koko Suomi.

    Äänestä

nauru pidentään ikää. Jotenkin se vaikuttaa ristiriitaiselta, että Jumalan lapset ovat läkähtymäisillään nauruun kun epäuskoiset ja muut fariseukset pitävät kaulailu- ja hengennostattamisseminaarejaan, ja ikä siis jatkuu ja taivaan kotiin siirtyminen vastaavasti siirtyy tuonnemmaksi....

Äänestä

Kesitas

17.9.2014 20:22

Minun älykkyyttäni on palstalla ehkä eniten, Melperiä lukuun ottamatta ja olen vakuuttunut, että sen tekee huomattavasta heikoimmilla varustetut lestat.

Äänestä

varmaan osallistuu tähän seminaariin?

Äänestä

epäuskoiset seminaarinpitäjät eivät onneksi ole läheskään niin vaarallisia kuin maahamme tunkeutuneet pyllistelevät muslimit, joita me kaikki armeliaasti hyysäämme hamaan siihen päivään saakka kunnes he uskontonsa velvoittamina tuhoavat meidät kaikki, niin uskovaiset kuin epäuskoisetkin.

Äänestä
  • tässäkin toistaa itseään.

    Kansalaissodan (vapaussodan) jälkeenhän maan väestö oli jakautuneena kahtia. Normaaleihin ihmisiin ja niihin, jotka halusivat tänne kommunistisen hallinnon. Vasta talvisota yhdisti kansan... kun Stalin/Neuvostoliitto hyökkäsi tänne.

    Tietysti maan väestö aina on ollut jakaantuneena Jumalan lapsiin ja epäuskoisiin, mutta tämä vastakkainasettelu ei vaikuta kovin vaaralliselta, koska se ilmenee vain joissakin itättömissä seminaareissa ja suoli-keskustelupalstoilla, joilla ei paljon ole merkitystä.

    Jumalan lapsethan ovat esimerkiksi yrittäjinä monilla paikkakunnilla ja työllistävät suuren määrän epäuskoisia lähimmäisiämmekin. Millään paikkakunnalla ei ole mitään avointa sotaa Jumalan lasten ja epäuskoisten välillä. Jumalan lapset toimivat myös kunnanvaltuustoissa ja -hallituksissa sekä eduskunnassa. Pääministerikin tunnustaa lestadiolaista uskoa, mikä on pelkästään hyvä asia ja koituu suureksi siunaukseksi koko kansalle.

    Yhteinen vihollisemme on tämä muslimien lauma, joka on rynnännyt maahamme. Oman kulttuurimme mukaisesti me haluamme auttaa hädänalaisia eikä meillä ole mitään mahdollisuuksia erotella porukasta terroristeja ja todella hädänalaisia. Maahantunkeutujien perimmäisenä tavoitteena on uskontonsa velvoittamina tuhota meidät kaikki. Tämän ymmärtäminen yhdistää suomalaisia, sekä uyskovaisia että epäuskoisia.

    Äänestä

  • Ehkä_historia kirjoitti:

    tässäkin toistaa itseään.

    han se

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ilonaiheidenlöytäjä kirjoitti:

Kertokaa_sitten
26.11.2015 0:46

seminaarissa - - - siis epäuskoisten kaulailu- ja hengennostattamisseminaari Oulussa 2.12.2015 - - - kävijät tällä palstalla, millaista seminaarissa oli.

Itse lopputulosta eli loppujulkilausumaa ei tietenkään tarvitse kertoa, koska senhän tiedämme jo etukäteen. Se on tämä:

"Me olemme hyviä ja kelvollisia ja me olemme aina oikeassa. Jumalan lapset ovat huonoja ja kelvottomia ja kaikissa asioissa aina väärässä."

Mutta sen voisitte kertoa, millaisen prosessikaavion jälkeen ja millä aikataululla tähän lopputulemaan tällä kerralla päädyttiin ja käytettiinkö prosessoinnissa avuksi kaikessa tieteessä suosittua nelikenttäanalyysiä ja tarvittiinko lopputuleman hoksaamisessa lopulta konsulttiapua kempeleläiseltä kunnanvaltuutetulta, siltä, jolla on arvosana magna cum laude approbatur jossakin jumaluusopillisessa aineessa. Ei täkään muuten tarvitsi kertoa, mutta ikään kuin ajanvietteeksi ja huviksi meille Jumalan lapsille, jotka joudumme tällä korven matkalla jatkuvasti taistelemaan syntiä ja saastaisuutta vastaan eikä aina ole löydettävissä paljonkaan maailman ainoille oikeille uskovaisille soveltuvia sirkushuveja, niin voisimme nyt Oulun seminaarin tapahtumille hirnua ihan sydämemme kyllyydestä, ja näin sekä iankaikkisella evankeliumilla virvoitettuina jaksaisimme taas huomiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu