ajatus:

Hyvin monia ihmisiä kiinnostaa nykyaikana uskon asiat, ollaan jopa niin kiinnostuneita asioista, että pitää kiusata uskovaisia ja kirjoitella kaikkea kummallista. Mikä siinä on, että ei anneta jokaisen uskoa omalla tavallaan. Tämä on vanhoillislestadiolaisuuden aiheita käsittelevä palsta ja muilla uskontoryhmillä on myös omat palstansa. Miksi jotkut haluavat jahdata ja leimata juuri vanhoillislestadiolaisia? Omat näkemykseni ovat sillä tavalla, että en mene edes lukemaan niiden uskontopalstojen kirjoituksia, mitkä eivät minua kiinnosta ja joiden kanssa olen erimieltä asioista. En jaksa väitellä kenenkään kanssa, vaan jokaista uskontoa kunnioitan ja mielestäni jokainen uskokoon kuten tahtoo.

Olen huomannut muuallakin kuin netissä ihmisten miettivän hyvin paljon uskonasioita nykyään, mietitään onko Jumalaa olemassa, ym.

Jotenkin tuntuu, että tälle palstalle kirjoittaa vähän itse vanhoillislestadiolaisia. Lestadiolaistenkaan chatissä ei taida vanhoillislestadiolaisia olla.

Suurista luonnonkatastrofeista aletaan kyselemään uskovilta syytä ja mietitään, onko se Jumalan rangaistus ihmisille. Kautta aikojen on sattunut suuria onnettomuuksia maailmallla ja ihmisille saattaa sattua omassa elämässäänkin ikäviä juttuja ja sen jälkeen moni alkaa miettimään, onko Jumalaa edes olemassa, kun Hän sallii ikävyyksiä. Siinä voi jokainen miettiä syitä itsekseen ja etsiä Raamatusta vastauksia.
Kuitenkin kaiken syyn ja tarkoituksen, mitä ja miksi ja milloin tietää yksin Jumala. Jos aletaan syyttämään Jumalaa että miksi Hän sallii sitä ja tätä, sitten aletaan inttämään uskovaisilta, että miksi ja miksi. Kuitenkin kun vain Jumala itse tietää, mitä ja miksi. Iloiset tapahtumat eivät yleensä saa ihmisiä miettimään elämää ja kuolemaa, vaan valitettavasti vasta surulliset tapahtumat saavat ihmiset pysähtymään hetkeksi ja miettimään sitä omaa, henkilökohtaista suhdettaan Jumalaan. Itse pyrin aina muistamaan sen, että ei täällä maan päällä olla ikuisesti ja päivät voivat kenellä hyvänsä täynnä milloin hyvänsä.
3301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olipa harvinaisen fiksu kirjoitus.
Niitä tapaa liian harvoin tällä palstalla.
Kiitos siitä.
Tämä kirjoitus sai minut ajattelemaan.

Äänestä
  • ihmistä. Ja eiköhän tämä katastrofi ole juuri idässä puhutellut voimaakkaasti ihmistä. Jo siitäkin syystä että kuolema voi tulla milloin tahansa.
    Se voi tulla siis silmänräpäyksessä, ja jos uskon asiat ei ole kunnossa, asioita ei ehdi korjata jos tulee äkkilähtö. Ja olis hyvä olla uskomassa ja aina valvovan paikalla, jos kuuluu taivaasta, että kutsu tulee iäisyyteen.
    Kyllä se on suuri vahinko, jos ihminen epäuskoisena lähtee, eikä jää todistusta, että
    sielu kelpasi Jumalalle.

    Äänestä

  • Kicki1 kirjoitti:

    ihmistä. Ja eiköhän tämä katastrofi ole juuri idässä puhutellut voimaakkaasti ihmistä. Jo siitäkin syystä että kuolema voi tulla milloin tahansa.
    Se voi tulla siis silmänräpäyksessä, ja jos uskon asiat ei ole kunnossa, asioita ei ehdi korjata jos tulee äkkilähtö. Ja olis hyvä olla uskomassa ja aina valvovan paikalla, jos kuuluu taivaasta, että kutsu tulee iäisyyteen.
    Kyllä se on suuri vahinko, jos ihminen epäuskoisena lähtee, eikä jää todistusta, että
    sielu kelpasi Jumalalle.

    todisteita sinä kaipaat??

    Kenelle meidän täytyy todistaa? Miksi?

    Millaiset todisteet jäi niistä ihmisistä jotka elivät ennen Jeesusta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tatjanaxx kirjoitti:

Hyvin monia ihmisiä kiinnostaa nykyaikana uskon asiat, ollaan jopa niin kiinnostuneita asioista, että pitää kiusata uskovaisia ja kirjoitella kaikkea kummallista. Mikä siinä on, että ei anneta jokaisen uskoa omalla tavallaan. Tämä on vanhoillislestadiolaisuuden aiheita käsittelevä palsta ja muilla uskontoryhmillä on myös omat palstansa. Miksi jotkut haluavat jahdata ja leimata juuri vanhoillislestadiolaisia? Omat näkemykseni ovat sillä tavalla, että en mene edes lukemaan niiden uskontopalstojen kirjoituksia, mitkä eivät minua kiinnosta ja joiden kanssa olen erimieltä asioista. En jaksa väitellä kenenkään kanssa, vaan jokaista uskontoa kunnioitan ja mielestäni jokainen uskokoon kuten tahtoo.

Olen huomannut muuallakin kuin netissä ihmisten miettivän hyvin paljon uskonasioita nykyään, mietitään onko Jumalaa olemassa, ym.

Jotenkin tuntuu, että tälle palstalle kirjoittaa vähän itse vanhoillislestadiolaisia. Lestadiolaistenkaan chatissä ei taida vanhoillislestadiolaisia olla.

Suurista luonnonkatastrofeista aletaan kyselemään uskovilta syytä ja mietitään, onko se Jumalan rangaistus ihmisille. Kautta aikojen on sattunut suuria onnettomuuksia maailmallla ja ihmisille saattaa sattua omassa elämässäänkin ikäviä juttuja ja sen jälkeen moni alkaa miettimään, onko Jumalaa edes olemassa, kun Hän sallii ikävyyksiä. Siinä voi jokainen miettiä syitä itsekseen ja etsiä Raamatusta vastauksia.
Kuitenkin kaiken syyn ja tarkoituksen, mitä ja miksi ja milloin tietää yksin Jumala. Jos aletaan syyttämään Jumalaa että miksi Hän sallii sitä ja tätä, sitten aletaan inttämään uskovaisilta, että miksi ja miksi. Kuitenkin kun vain Jumala itse tietää, mitä ja miksi. Iloiset tapahtumat eivät yleensä saa ihmisiä miettimään elämää ja kuolemaa, vaan valitettavasti vasta surulliset tapahtumat saavat ihmiset pysähtymään hetkeksi ja miettimään sitä omaa, henkilökohtaista suhdettaan Jumalaan. Itse pyrin aina muistamaan sen, että ei täällä maan päällä olla ikuisesti ja päivät voivat kenellä hyvänsä täynnä milloin hyvänsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu