Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Miten opetetaan katupoikia ihmisen tavoille ?

terveisiäbrysselistä

Europarlamentin ECR-ryhmän perussuomalaisjäsen Pirkko Ruohonen-Lerner haluaa torpata maahanmuuttoa Suomeen. Kempeleen raiskaustapaukseen hän ottaa suoraviivaisen linjan.

- Jos aiheuttaa toimillaan tuskaa ja haittaa, niin pitäisi miettiä, onko oikein antaa näille ihmisille turvapaikkaa, Lerner-Ruohonen sanoo Strasbourgissa toimittajaryhmälle.

Vastaanottokeskuksissa annetaan hänen mukaansa opastusta suomalaisista tavoista ja siitä, miten naisia voi lähestyä ja etenkin, miten ei voi lähestyä.

- Mutta jos on katupoika Afganistanista, niin miten sellaista opetat, Ruohonen-Lerner pohdiskelee.

- Tullaan niin toisenlaisesta kulttuurista Suomeen, että kotouttamisessa on ongelmia.

Hänen mukaansa koko Suomen pakolaistilanteen syynä on toimimaton Schengen-järjestelmä, jossa maahantulijoita ei pysäytetä ensimmäiseen maahan.

- Schengen-sääntöjen mukaan meillä ei pitäisi olla nykyisenkaltaista tilannetta pakolaisineen. EU-tasolla ei noudateta yhteisesti sovittuja sääntöjä, euroedustaja sanoo.

Ruohonen-Lerner ottaisi Suomeen vain sellaisia pakolaisia, joilla on hänen mukaansa "kotouttamisedellytyksiä".

- Näitä edellytyksiä on ihmisillä, jotka osaavat lukea ja laskea ja osaavat mahdollisesti jo jonkin toisen kielen äidinkielen lisäksi. Kielen opiskelu pitäisi aloittaa välittömästi ja edistyminen pitäisi sitoa yhteiskunnan antamiin tukiin.

- On edelleen ihmisiä, jotka kymmenen vuotta Suomessa oltuaan tarvitsevat tulkkauspalveluja. En tiedä, onko muissa maissa yhtä hienoja tulkkauspalveluja kuin meillä.

MSN uutiset

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tavallinen-pulliainen

      Kyllä samantapaisia ajatuksia liikkuu tavallisten pulliaistenkin päässä. Kaikille sotaa pakoon lähteneille tulisi tarjota suojapaikka pommituksilta ja väkivallalta. Suureen tulija määrään kuitenkin sekoittuu ei toivottaviakin yksilöitä joukkoon. Näiden löytäminen onkin sitten mission impossible.

      • onko.vihiä

        Missä on supon terävä pää kun heitä tarvitaan. Vai onko tulijoiden seulominen heillekin se mission imposible. Auttaisiko siihen suppo.


    • synkkä.tulevaisuus

      Ei ole ihmisten tavoille opettaminen onnistunut Keski-Euroopassakaan. Isoissa kaupungeissa, kuten Pariisi ja Berliini, on jo sellaisia kaupunginosia, mihin valkoisella ei ole asiaa edes päivällä saati pimeällä.
      Löytyy jo runsaasti kolmannen polven maahanmuuttajia, jotka eivät osaa maan kieltä, kun eivät viitsi käydä koulussa. Elävät vain omien kansalaisten keskuudessa ja puhuvat omaa kieltään eivätkä integroidu ikinä yhteiskuntaan. Tätäkö meilläkin suvakit haluavat ?
      Kannattaisi katsella vaikka youtubesta muutama "open gate" filminpätkä, niin selviäisi epäilijöille, mitä on todellisuus euroopassa monessa maassa, eteläisessä Ruotsissa ja pian meilläkin. Tulossa on pöyristyttävää tuhoa.

      • menetetty.alue

        Nyt on sitten Porvoossa(kin) jälleen uusi alue eli Karijärvi jonne ei valkoisella ole asiaa.
        Kunhan "alaikäiset" partalapset hiukan reviiriään laajentaa on lähiseudun asukkailla vakavan arvioinnin paikka, muuttaako pois vain altistaako itsensä ja perheensä suurella todennäköisyydellä toistuville "Kempeleen tapahtumille".


    • Erkkikulliveri

      Kuiskaaja rajalla. Aikanaan hauska sananmuunnos, nyt arkea. Teidän äänestämillä päättäjillä on tästä vastuu. Teillä on vastuu. Vastatkaa teoistanne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      92
      2421
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2133
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1780
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1575
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1556
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1505
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1468
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      54
      1340
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      87
      1296
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe