Pyöräkolari

Aamulla töihin mennessä näin oudon tilanteen. Kaksi pyöräilijää törmäsi osittain yhteen, eivät kaatuneet. Kumpikin syyttivät toisiaan hirveällä huudolla.
Tapaus sattui edessäni muutaman kymmenen metrin päässä. Kohdalla ei ollut muita ihmisiä. Lähimmät ihmiset olivat 100m päässä.
Kuis ne nyt tollai? Sama vanha syy. Alla oli 2,5 m väylä joka oli jaettu keskeltä pyörä- ja jalkakäytäväksi. Nämä poloiset pyöräilijät eivät osanneet väistää viivan yli jalankulkijoiden puolelle, vaan pysyivät urhoollisesti omalla puolellaan. Vastaantulleessa kummallakin on 0,75 m käytössä, joka menee lähes ohjaustangolle. Saa siinä tarkkana olla. Nyt ei ihan onnistunut.

Tämä juuri on outoa täällä Turussa. Missään ei osata toimia tilanteen mukaan.
Ihan samoin kun vastaantuleva auto ei voi väistää kohteliaasti viivan yli, vaan pitää tulla niin että lenkkeilijä saa väistää pientareelle. Siitäkin huolimatta että on suora pätkä ja näkyvyys 500m.

Tämmöistä on vaan Turussa.

Sitä ihmettelen, mistä tämä johtuu.
0100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Jasitäihmetteleekaikki kirjoitti:

Aamulla töihin mennessä näin oudon tilanteen. Kaksi pyöräilijää törmäsi osittain yhteen, eivät kaatuneet. Kumpikin syyttivät toisiaan hirveällä huudolla.
Tapaus sattui edessäni muutaman kymmenen metrin päässä. Kohdalla ei ollut muita ihmisiä. Lähimmät ihmiset olivat 100m päässä.
Kuis ne nyt tollai? Sama vanha syy. Alla oli 2,5 m väylä joka oli jaettu keskeltä pyörä- ja jalkakäytäväksi. Nämä poloiset pyöräilijät eivät osanneet väistää viivan yli jalankulkijoiden puolelle, vaan pysyivät urhoollisesti omalla puolellaan. Vastaantulleessa kummallakin on 0,75 m käytössä, joka menee lähes ohjaustangolle. Saa siinä tarkkana olla. Nyt ei ihan onnistunut.

Tämä juuri on outoa täällä Turussa. Missään ei osata toimia tilanteen mukaan.
Ihan samoin kun vastaantuleva auto ei voi väistää kohteliaasti viivan yli, vaan pitää tulla niin että lenkkeilijä saa väistää pientareelle. Siitäkin huolimatta että on suora pätkä ja näkyvyys 500m.

Tämmöistä on vaan Turussa.

Sitä ihmettelen, mistä tämä johtuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu