Arvattavissa oli, kun Kempeleessä raiskattiin lapsi, niin Helsingin Sanomat alkaa tyypilliseen tapaan puolustelemaan raiskaajia.
Tapanilassa joukkoraiskauksen uhriksi joutunut poljettiin ihan suohon Helsingin Sanomien toimesta, raiskaajia puolusteltiin seuraavat kolme viikkoa ja tekoa vähäteltiin, uhri jäi oman onnensa nojaan.
Miksi Helsingin Sanomat haluaa suojella raiskaajia??
Ovatko valtionpäämiehet mukana raiskaajien suojelussa?
Ainakin vaikuttaa siltä kommenteista päätellen, etenkin Stubb, Orpo ja Sipilä,
Stubb nyt onkin aivan häiriintynyt, pulusteli Romanialaisia raiskaajia eduskunnan täysistunnossa muutama vuosi sitten, kun nuori tyttö raiskattiin kaisaniemen puistossa romanien toimesta.
Pakolaisbisnes on tuottavaa liiketoimintaa keskuksia vuokraaville kokoomuslaisille, hyvävelijärjestö toimii, kansalaisia yritetään aivopestä.
Ruotsissa raiskauksia on toiseksi eniten maailmassa Afrikan jälkeen, hesari ei niistä uutisoi ollenkaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei ole mikään pakko seurata Helsingin Sanomia. Siellä on selvästi valheita, joten lasitalon voi jättää oman onnensa nojaan.