Tarvittava keskiarvo pääaineisiin?

Huolestunutopiskelija

Opiskelen Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa, ja pääainehaku on edessä ensi syksynä. Hakuun vaikuttaa 60op perusopintojen opintokokonaisuuden keskiarvo. Olisinkin kiinnostunut, millä keskiarvoilla esimerkiksi Aallossa on päässyt opiskelemaan rahoitusta/taloustiedettä? Vaadittavat keskiarvot varmaankin ovat korkeimmat siellä, joten samaan tasoon tähtäämällä varmistaisin luultavasti itselleni paikan myös Oulussa haluamassani pääaineessa. Toki muidenkin kaupunkien tiedot kiinnostavat!

15

4986

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Homopetteri

      Rahoitukseen pääsi Aallossa viime vuonna n. 4,3 keskiarvolla. Taloustieteeseen pääsi kaikki halukkaat.

      • Aallonkylteri_

        Jos siis keskiarvo on niin paska, että sen korottaminen tasolle, joka takaisi rahiksen pääaineeseen pääsyn, tuottaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, ja haluat kuitenkin valmistuttuasi päästä rahoitukseen liittyviin hommiin, niin suosittelen komboa taloustiedettä pääaineeksi ja rahista sitten siinä sivussa. Ajaa tismalleen saman asian. Ja pakko kysyä ihan varmuuden vuoksi: Kai olet Huolestunutopiskelija kuitenkin lukenut matematiikkaa ja tilastotiedettä sivuaineena kandivaiheessa? Jos et, niin on korkea aika ottaa muutama matematiikan kurssi ylimääräisenä. PS. Selvittele itse tuota vaadittavaa keskiarvoa, minä en ainakaan jaksa alkaa kaivelemaan asiaa mistään. :)


      • Huolestunutopiskelija

        Matematiikan ja tilastotieteen sivuaineopinnot toki jo hyvässä vaiheessa, ja keskiarvokin mukavasti siinä 4 paikkeilla. Lähinnä mietinkin, että kuinka paljon tässä kannattaisi alkaa nipottamaan ja nostelemaan nelosia vitosiksi ihan vain varmuuden vuoksi. Keskiarvon nostaminen ei varmastikaan tuota mitään vaikeuksia, mutta en viitsisi turhaan tinkiä vapaa-ajasta ja urheilusta korottaakseni esim. markkinoinnin tai johtamisen arvosanoja, jotka eivät aiheina jaksa ainakaan arvosanaa 4 enempää kiinnostaa. Ennemmin käyttäisin turhaan keskiarvon korottamiseen kuluvan ajan oikeasti tärkeiden asioiden opiskelemiseen ja omaksumiseen, siksi kyselen.

        T. Huolestunutopiskelija


      • oijrgewr

        No kyllä nelosen keskiarvolla luulis pääsevän rahikseen Oulussa. :)


      • Kiinnostaisi

        "No kyllä nelosen keskiarvolla luulis pääsevän rahikseen Oulussa. :)"

        Mihin perustat väitteesi?


      • nohöhl
        Huolestunutopiskelija kirjoitti:

        Matematiikan ja tilastotieteen sivuaineopinnot toki jo hyvässä vaiheessa, ja keskiarvokin mukavasti siinä 4 paikkeilla. Lähinnä mietinkin, että kuinka paljon tässä kannattaisi alkaa nipottamaan ja nostelemaan nelosia vitosiksi ihan vain varmuuden vuoksi. Keskiarvon nostaminen ei varmastikaan tuota mitään vaikeuksia, mutta en viitsisi turhaan tinkiä vapaa-ajasta ja urheilusta korottaakseni esim. markkinoinnin tai johtamisen arvosanoja, jotka eivät aiheina jaksa ainakaan arvosanaa 4 enempää kiinnostaa. Ennemmin käyttäisin turhaan keskiarvon korottamiseen kuluvan ajan oikeasti tärkeiden asioiden opiskelemiseen ja omaksumiseen, siksi kyselen.

        T. Huolestunutopiskelija

        " Ennemmin käyttäisin turhaan keskiarvon korottamiseen kuluvan ajan oikeasti tärkeiden asioiden opiskelemiseen ja omaksumiseen, siksi kyselen."

        Tee sitten niin! Urheile ja vietä riittävästi vapaa-aikaa! Älä viitsi "turhaan tinkiä vapaa-ajasta ja urheilusta". Ei se rahoitus kovin tärkeää ole, sen voivat hoitaa muutkin ihmiset, jos sinun resurssit eivät siihen riitä.


      • Asenne_kuntoon
        nohöhl kirjoitti:

        " Ennemmin käyttäisin turhaan keskiarvon korottamiseen kuluvan ajan oikeasti tärkeiden asioiden opiskelemiseen ja omaksumiseen, siksi kyselen."

        Tee sitten niin! Urheile ja vietä riittävästi vapaa-aikaa! Älä viitsi "turhaan tinkiä vapaa-ajasta ja urheilusta". Ei se rahoitus kovin tärkeää ole, sen voivat hoitaa muutkin ihmiset, jos sinun resurssit eivät siihen riitä.

        Tämän kirjoittajan kanssa on pakko olla samaa mieltä. Jos haluaa päästä tavoitteisiinsa niin joskus vaan täytyy tehdä asioita, vaikka kuinka vituttaisi.


    • laskijaäläkysy

      Yli 4,5 pitää olla keskiarvo jos haluat 30 parhaan joukkoon, eli rahoitukseen.

      • Huolestunutopiskelija

        Mihin perustat arviosi?


      • alfarahis
        Huolestunutopiskelija kirjoitti:

        Mihin perustat arviosi?

        Opiskelen Aalto-yliopistossa. Rahoitukseen on oikeasti vaikea päästä täällä. Kursseista saa vitosiakin nykyään vaikeammin kuin ennen, ja porukka on vuosi vuodelta kilpailuhenkisempää. Ennen vitosen raja oli 80-83 pistettä, nykyään kaikilla kursseilla 90.

        Jos koet olevasi laiska tai tyhmä ja haluat opiskella rahoitusta niin en suosittele Aaltoa koska muut eivät ole laiskoja.


      • asafasf

        rahotukseen otetaan 60. Mutta tuo on totta, että kilpailuhenki kasvaa kokoajan. Ennen hyvä ka oli joku 4,3-4,5 mutta nykyään pitää jo olla (selvästi) yli 4,5 että erottuu


      • laskijaäläkysy
        Huolestunutopiskelija kirjoitti:

        Mihin perustat arviosi?

        Sanoinhan että älä edes kysy. Ei minulle mitää hyötyä paljastaa tietojani, ehkä sitten syksyllä. Tajusin muuten että aikaisemmim maitsemani 4,5 oli yläkanttiin paristakin syystä.


    • pentti91

      Suosittelen Vaasan yliopistoa jos haluaa päästä suht helposti erittäin laadukkaaseen rahoituksen ohjelmaan. Työllistyminenkin on rahoituksessa huipputasoa.

    • Niinvarmaan

      Eipä ole kuulunut kovinkaan monesta päälle 4 keskiarvosta, taitaa olla 4,5 aiiiiiika reilusti yläkanttiin :D

    • kuumottajaa

      No niin, tuomionpäivä lähestyy ja kuumotus nousee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      170
      2051
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      37
      1445
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      132
      1154
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      882
    5. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      836
    6. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      250
      804
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      782
    8. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      16
      722
    9. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      703
    10. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      196
      624
    Aihe