Mitä minä vihaan?
Minä vihaan ihmisiä, koska he tuntuvat kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta tunteettomammilta. Toiselle voidaan sanoa ja tehdä mitä tahansa, jotta itsekkäästi itsellään olisi parempi olo. Toisen verestä, kärsimyksestä vuodatetut tuskat ovat ihmisten eliksiiri, vaihtokauppa itsekkäästi varastettuun hetkellisesti parempaan oloon sairaissa mielissä.
Henkinen tuskan tuottaminen on veren vuodatusta, kuin uhraisi ihmisen Saatanalle ja pistäisi sen läpi polttavempien ja pistävempien Helvetin liekkien.
Mitä kuolleempi sisäisesti ihmisestä tulee, sitä enemmän saa tunteettomat ihmiset saavat elämäänsä jonkinsortin käsittämätöntä elämän liekkiä, eliksiiriä.
--- Mitä kenelläkään enään liikkuu päässä tässä maailmassa? Miten henkisesti palasina olevat hyvät ihmiset jaksaisivatkaan joutua näiden palavien ilmiliekkien lävistämiksi uudelleen ja uudelleen kun vanhat arvet ja vuotavat syvät haavat ovat parantumatta? Kuinka koskaan heidän kipunsa ja sielunsa raatelema tuska voisi ehtiä kuroutumaan umpeen, kun he takaavat heille uusia haavoja joka päivälle elämässä?
Pahat ihmiset väijyvät varjoissa, valossa, kodeissamme, työpaikoillamme, kouluissamme, jopa kaduilla kävellessämme ja odottavat hetkeä, jolloin iskeä syvemmälle.
--- Meidän pitäisi antaa anteeksi pahoillekin, mutta kuinka kun me emme anna enään itsellemme anteeksi, sillä kaikki ne pahat ajatukset meistä omista itseistämme, ovat nyt tulleet toteen pahojen ihmisten toimesta ja tuhonneet meidät? Me haihdumme hiljalleen, joka päivä sateisiin asfaltteihin, lehdettömiin puihin, tyhjiin kasvoihin, lakastuneisiin kasveihin, kuluneisiin katupenkkeihin, harmaisiin kerrostaloihin, kunnes he ovat saaneet mitä ovat halunneet: Meidän sielumme.
Me kuolemme hiljalleen, kuten kaikki minkä näimme joskus olevan kaunista, se kaikki on muuttunut, peilikuvamme on muuttunut. Me huudamme henkisesti apua latautuneina aseina, mutta vain hiljaisuus näkyy fyysisistä kehoistamme.
---
Me yritämme pärjätä, saada ihmiset ymmärtämään, mutta he eivät koskaan enään voi. Niin monta arpea, että vuodimme kuiviin, ja jos emme niin uhrasimme itse itsemme verellämme lopullisesti pois tästä maailmasta, joka sanoo etteivät sanat satu, etteivät kylmät katseet ja alistaminen tapa.
Minä vihaan ihmisiä, koska he tuntuvat kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta tunteettomammilta. Toiselle voidaan sanoa ja tehdä mitä tahansa, jotta itsekkäästi itsellään olisi parempi olo. Toisen verestä, kärsimyksestä vuodatetut tuskat ovat ihmisten eliksiiri, vaihtokauppa itsekkäästi varastettuun hetkellisesti parempaan oloon sairaissa mielissä.
Henkinen tuskan tuottaminen on veren vuodatusta, kuin uhraisi ihmisen Saatanalle ja pistäisi sen läpi polttavempien ja pistävempien Helvetin liekkien.
Mitä kuolleempi sisäisesti ihmisestä tulee, sitä enemmän saa tunteettomat ihmiset saavat elämäänsä jonkinsortin käsittämätöntä elämän liekkiä, eliksiiriä.
--- Mitä kenelläkään enään liikkuu päässä tässä maailmassa? Miten henkisesti palasina olevat hyvät ihmiset jaksaisivatkaan joutua näiden palavien ilmiliekkien lävistämiksi uudelleen ja uudelleen kun vanhat arvet ja vuotavat syvät haavat ovat parantumatta? Kuinka koskaan heidän kipunsa ja sielunsa raatelema tuska voisi ehtiä kuroutumaan umpeen, kun he takaavat heille uusia haavoja joka päivälle elämässä?
Pahat ihmiset väijyvät varjoissa, valossa, kodeissamme, työpaikoillamme, kouluissamme, jopa kaduilla kävellessämme ja odottavat hetkeä, jolloin iskeä syvemmälle.
--- Meidän pitäisi antaa anteeksi pahoillekin, mutta kuinka kun me emme anna enään itsellemme anteeksi, sillä kaikki ne pahat ajatukset meistä omista itseistämme, ovat nyt tulleet toteen pahojen ihmisten toimesta ja tuhonneet meidät? Me haihdumme hiljalleen, joka päivä sateisiin asfaltteihin, lehdettömiin puihin, tyhjiin kasvoihin, lakastuneisiin kasveihin, kuluneisiin katupenkkeihin, harmaisiin kerrostaloihin, kunnes he ovat saaneet mitä ovat halunneet: Meidän sielumme.
Me kuolemme hiljalleen, kuten kaikki minkä näimme joskus olevan kaunista, se kaikki on muuttunut, peilikuvamme on muuttunut. Me huudamme henkisesti apua latautuneina aseina, mutta vain hiljaisuus näkyy fyysisistä kehoistamme.
---
Me yritämme pärjätä, saada ihmiset ymmärtämään, mutta he eivät koskaan enään voi. Niin monta arpea, että vuodimme kuiviin, ja jos emme niin uhrasimme itse itsemme verellämme lopullisesti pois tästä maailmasta, joka sanoo etteivät sanat satu, etteivät kylmät katseet ja alistaminen tapa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pahuus elää kaikkialla.
Siinä olikin sitten minun ajatusmaailmani maailmasta ja kertomus minun masennuksestani ja kaikesta paskasta sen ympärillä.
Pahuus ja kylmyys on lisääntynyt selvästi. Ihmisillä ei ole enää minkäänlaista omaatuntoa, ei empatiaa, tai sympatiaa.Voidaan tehdä mitä vaan. Otetaan kaikkea, mutta ei vastavuoroisesti anneta, kylmää kiittämättömyyttä ja hyväksikäyttöä, sitä tämä nykyisin on. Lohdutusta kaipaavat ihmisetkin jätetään yksin selviämään.Ketään ei hetkauta murheelliset, tukea kaipaavat ihmiset.
Vihaan tälläistä maailmaa.
Totta. Olemme doomed.
Taas jälleen esimerkkejä löytyy omastakin elämästä juuri tälläkin hetkellä., kolme ihmistä on käyttäytyneet kuten tunteettomat kuoret toisia ihmisiä kohtaan. Ottaneet toisen ja vaihtaneet pois. Neljäs vain yrittää viedä kontrollia elämästäni.
http://takku.net/ /
https://www.youtube.com/watch?v=-8wMObTtmU8 /
Mä en vihaa ihmisiä, vaan heidän johtajia. Lammasparat eivät osaa ajatellakaan mitään, jollei paimenemme kaitse valmiiksi pureksittuja aatoksia katraan märehdittäväksi.