Olen 50-vuotias ylioppilaspohjainen opistoinsinööri. Olen runsaan vuoden verran saanut ihmetellä vaimoani, jonka kanssa välimme ovat muuttuneet yhä vaikeammiksi. Olen joutunut jopa ajattelemaan eroa. Olen myös alkanut miettiä, onko vaimoni kenties menettämässä henkisen tasapainonsa.
Kaikki alkoi syksyllä 2003 siitä, kun rakastuin, suoraan sanoen korviani myöten, eräällä matkalla ollessani koulutuksessa. Avioliitossamme ei ollut mielestäni mitään vikaa, mutta niin vain kävi kuin kävi. En mitenkään ennalta suunnitellut, että mitään tapahtuisi, eli olen sikäli viaton. Mitään e-välinepaketteja ei esimerkiksi ollut tapanani kanniskella lompakossani matkoillani.
Vaimoni on hyvinkin akateemisesta virkamiestaustasta ja minua aika lailla koulutetumpi, selvästi isopalkkaisempi ja minua varakkaampi, vaikka ei tosivarakas. Vaimoni ei kykenisi johtamaan edes kanatarhaa, vaikka hankkii jonkinlaisena konsulttina hyvin. Itse olen vuosikaudet johtanut milloin sataa, milloin kahtakymmentä alaista.
Vaimoni työ tuntuu olevan niin helppoa, että vaikka hän on nämä ajat valitellut työhalujensa olevan hukassa, hän ei ole ottanut edes sairaslomaa. Itse sen sijaan sain äskettäin rintakipua, ja oli oltava viikko kotona.
Itse olen niin sanotun yhteisen kansan kasvatteja, kuten myös nainen, johon rakastuin. Vaimoni on mielestäni aina ollut itsenäinen ja riippumaton vaikka on muutakin väittänyt. Sen sijaan tämän toisen kanssa koin ensi kertaa halua pitää huolta naisesta, jonkin verran sairaskin kun tämä oli. Hänen harrastuksensakin olivat samat kuin omani, luonnossa liikkumista, liikuntaa ja sellaista.
Vaimoni on sen sijaan halunnut kaikki vuodet kuunnella ties mitä korviani raastavaa viulun vingutusta, käydä ties missä teattereissa ja katsella elokuvia, joissa ei kuin vain puhutaan ja puhutaan ja joissa ei näytä koskaan tapahtuvan mitään.
Vaimoni myös alituisesti lukee kaikenlaista, kurwn romaaneja eikä edes suomen kieli tunnu riittävän. Minusta se on pelkkää rahanhukkaa ja kuvitelmaa ja vain sekoittaa pään. Olen itse ylpeä siitä, etten ole lukenut kuin ammattikirjoja ja lehtiä viimeisten viidentoista vuoden aikana. Minusta on ollut hyvä, että perheessämme ainakin minun jalkani ovat olleet maassa. Mutta tästäkin olen saanut vuosikausia kuulla vaimoltani.
Ja ne ainaiset keskustelut, joita vaimoni on halunnut kanssani käydä, vieläpä hänen tunteistaan. Niitä hänellä on aina riittänyt aivan liikaa. Hän ei ole millään uskonut, ettei minulla ole sellaisia tunteita, joista voisi syntyä mitään keskustelua. Minusta on ollut hienotunteisuutta, etten ole udellut puolestani hänen tunteistaan.
Vaimoni on mukiinmenevän näköinen, itsestään hyvää huolta pitävä ja siisti ja pukeutuu hyvin ja kai kalliisti, mutta kaunis hän ei ole. Itse olen mielestäni edelleen vetävän näköinen ja hyväkuntoinen. Olen entinen piiritason aktiiviurheilija, vaikka painoa onkin alkanut kertyä. Rakastettuni oli sinänsä aika tavallisen näköinen, mutta hän vetosi siihen, mikä minussa on mielestäni parasta. Sitä en oikein ennestään tuntenutkaan.
Tunsin itseni todella onnelliseksi, kun jo heti tapaamisiltana saatoimme paneutua ilman rihman kiertämää sylityksin lepäämään hotellihuoneeseen ikään kuin olisimme aina tunteneet toisemme. Seuraavaksi yöksi teimme asiaankuuluvat varustelut ja saatoimme rakkautemme ensi kertaa täyttymykseen. Sitä ei ollut tarkoitus paljastaa kenellekään sen enempää kuin suhdettammekaan. Meille muodosti heti vakaumus, että meidät oli tarkoitettu toisillemme ja ettemme voisi elää ilman toisiamme.
Onnettomuudeksi tapahtumat vuosivat muutaman viikon kuluttua, aina kirjeenvaihtoamme myöten. Joku pahantahtoinen ihminen paljasti sen mitä luuli tietävänsä. Hyvä kun ei kiristanyt rahaa. Ehkä oli kysymys jostakusta, jonka uralla etenemiseni oli syrjäyttänyt, vaikka ei tämä minun urani nyt niin kummoinen ole.
Koska oli syytä kantaa huolta siitä, että vaimoni nostaisi asiasta äläkän, jos joku ulkopuolinen hänelle siitä kertoisi, paljastin hänelle asian mutta niin pieneltä osin kuin saatoin. Kerroin, että joku saattaa väittää hänelle, että olisin tehnyt jotakin sopimatonta. Taidokkaasti vaimoni kuitenkin nyhti minulta esiin miltei kaiken siihenastisen.
En halunnut lopettaa rakkaussuhdettani, koska olin varma, että se johtaisi eroon ja uuteen avioliittoon. Samasta syystä kerroin lähes kaiken koko ajan vaimolleni tapaillessani rakastettuani, joka asui sen verran kaukana, ettei tapaamisia voinut olla usein. Tarkoituksemme oli, että etsisimme uuden, yhteisen asuinpaikkakunnan.
Ihmettelin jo silloin ja ihmettelen vieläkin, miksei vaimoni antanut minun rauhassa katsoa, mitä suhteestani olisi tullut. Sen sijaan hän puhui asiasta vain aggressiivisin äänenpainoin jopa mollaten rakastettuani ja käynnisti avioerovalmistelut. Hän on edelleen arvostellut minua silloisesta rehellisyydestäni, kun kerroin jokseenkin kaiken joka tapaamisen jälkeen rakastettuni kanssa tuoreeltaan. Hän väittää sen loukanneen itseään verisesti, vaikka mielihalullapa kuunteli, mitä kullakin kerralla kerroin.
Jostakin syystä rakkaussuhteeni kuitenkin kariutui. Tiesin rakastettuni köyhäksi ja siltä osin miehestään riippuvaiseksi, vaikka toisaalta hänellä oli tiettyä entistä mainetta viihdealalta. Kun hän alkoi epäröidä, tunnustan, että suutuin ja kovasti. Näin itseni yksin ja turhaan odottamassa häntä, vaikka häntä ei tulisi. Siihen se sitten kai päättyi, vaikka vieläkin karvastelee. Olin tuntenut itseni niin nuoreksi jälleen kuin aktiiviurheilija-aikoinani 17-20 -vuotiaana, enkä ollut sellaista rakastumista uskonut enää tapahtuvan.
Minun on ollut syytä epäillä, että vaimoni on jo kuukausia käynyt jossakin terapiassa saamassa mitä hulluimpia ideoita. Koska hänellä on omat pankkitilinsä, en voi tarkistaa, paljonko hän sellaiseen tuhlaa. Mutta ehkä hänen tulonsa sellaisen haaskauksen kestävät.
Vaimoni valittaa ja itkee, vaikka rehellisenä miehenä olen hänelle ilmoittanut, että en enää häntä rakasta sen jälkeen mitä tapahtui ja sen jälkeen kuinka rumasti hän arvosteli rakkauttani. En kai minä nyt hänelle valehtelemaan ryhdy, vaikka kuinka hän tunteitaan päälleni latelisi. Hän jopa syyttää minua henkisestä väkivallasta, mutta syyllistyy mielestäni siihen itse halutessaan aina väännellä ja käännellä suhdettamme.
Minusta on tuntunut, että vaimoni haluaisi minutkin mukaan johonkin kallonkutistukseen. Sellaiseen hän ei minua saa, sillä eihän minussa mitään sellaista vikaa ole kuin hänessä. Kyllä minä ne virkamiesperheet tiedän, luuranko jokaisessa kaapissa. Minun kodissani hyvä kun oli edes kaappeja. Jos suru tuli, siihen riitti kossupullo ja jos ei toettu, annettiin nyrkistä.
Raha ei merkitse minulle, mutta kipristäähän se, kun lasken varojeni ja velkojeni erotuksen ja huomaan, että saatan joutua asumaan pitkät ajat vuokrakaksiossa, jos tästä ero tulee. Vaimollani sen sijaan taitaa olla varaa hyvinkin kohtuulliseen asumistasoon, vaikka hän se tässä on kärsimätön ollut.
Minulla on kyllä pari hyvää naisystävää, vaikka suhteiden lämmittely voikin olla vaikeaa vuosien jälkeen. Toinen heistä on kaikki nämä vuodet ollut luotettuni, vaikka emme olekaan olleet fyysisesti tekemisissä keskenäni. Olen tämän vaimollenikin kertonut, ja siitäkös vaimoni on minua nyt näpäytellyt. Hän jopa sanoo, että olisin ollut hiljaa tuollaisista entisistä heiloista, mutta en kyllä ymmärrä, mitä pahaa heissä on. Vaimoni esimerkiksi väittää, että olisi ollut väärin, että olen pitänyt toista ystävättäristäni ajan tasalla siitä, miten minulla vaimoni kanssa menee.
Uskoisin, että ulkonäköni ansiosta en jää yksin, vaikka vaimoni menettäisikin malttinsa ja haluaisi eron, jos vain terveyteni kestää. Silti tuntuu jotenkin tyhjältä eikä elämänhalu ole entisellään. Vaimostani sen sijaan olen varma, että hän on pahasti poissa tasapainosta, sanoo vain surevansa ja surevansa, vaikka tässähän minä edelleen olen. Tosin olen jonkun kerran ajatellut, jaksanko sittenkään elää edes itse.
Vaimoni on mielestäni aivan turhaan menettänyt melkein koko henkisen tasapainonsa. Mielestäni hän suorastaan väittää, että häntä loukkaa niin menneisyyteni, nykyisyyteni kuin tulevaisuuteni. Mutta miten voi loukata, jos aikanani minulla oli paljon tyttöjä ja jos muistutan häntä siitä, miten häntä voi loukata se, että minulla ovat jo vaimoani edeltävältä ajalta luotetut naisystäväni tai häntä miten voi loukata sekään, että rakastuin, vaikka ei ollut tarkoitus?
Kaikki alkoi syksyllä 2003 siitä, kun rakastuin, suoraan sanoen korviani myöten, eräällä matkalla ollessani koulutuksessa. Avioliitossamme ei ollut mielestäni mitään vikaa, mutta niin vain kävi kuin kävi. En mitenkään ennalta suunnitellut, että mitään tapahtuisi, eli olen sikäli viaton. Mitään e-välinepaketteja ei esimerkiksi ollut tapanani kanniskella lompakossani matkoillani.
Vaimoni on hyvinkin akateemisesta virkamiestaustasta ja minua aika lailla koulutetumpi, selvästi isopalkkaisempi ja minua varakkaampi, vaikka ei tosivarakas. Vaimoni ei kykenisi johtamaan edes kanatarhaa, vaikka hankkii jonkinlaisena konsulttina hyvin. Itse olen vuosikaudet johtanut milloin sataa, milloin kahtakymmentä alaista.
Vaimoni työ tuntuu olevan niin helppoa, että vaikka hän on nämä ajat valitellut työhalujensa olevan hukassa, hän ei ole ottanut edes sairaslomaa. Itse sen sijaan sain äskettäin rintakipua, ja oli oltava viikko kotona.
Itse olen niin sanotun yhteisen kansan kasvatteja, kuten myös nainen, johon rakastuin. Vaimoni on mielestäni aina ollut itsenäinen ja riippumaton vaikka on muutakin väittänyt. Sen sijaan tämän toisen kanssa koin ensi kertaa halua pitää huolta naisesta, jonkin verran sairaskin kun tämä oli. Hänen harrastuksensakin olivat samat kuin omani, luonnossa liikkumista, liikuntaa ja sellaista.
Vaimoni on sen sijaan halunnut kaikki vuodet kuunnella ties mitä korviani raastavaa viulun vingutusta, käydä ties missä teattereissa ja katsella elokuvia, joissa ei kuin vain puhutaan ja puhutaan ja joissa ei näytä koskaan tapahtuvan mitään.
Vaimoni myös alituisesti lukee kaikenlaista, kurwn romaaneja eikä edes suomen kieli tunnu riittävän. Minusta se on pelkkää rahanhukkaa ja kuvitelmaa ja vain sekoittaa pään. Olen itse ylpeä siitä, etten ole lukenut kuin ammattikirjoja ja lehtiä viimeisten viidentoista vuoden aikana. Minusta on ollut hyvä, että perheessämme ainakin minun jalkani ovat olleet maassa. Mutta tästäkin olen saanut vuosikausia kuulla vaimoltani.
Ja ne ainaiset keskustelut, joita vaimoni on halunnut kanssani käydä, vieläpä hänen tunteistaan. Niitä hänellä on aina riittänyt aivan liikaa. Hän ei ole millään uskonut, ettei minulla ole sellaisia tunteita, joista voisi syntyä mitään keskustelua. Minusta on ollut hienotunteisuutta, etten ole udellut puolestani hänen tunteistaan.
Vaimoni on mukiinmenevän näköinen, itsestään hyvää huolta pitävä ja siisti ja pukeutuu hyvin ja kai kalliisti, mutta kaunis hän ei ole. Itse olen mielestäni edelleen vetävän näköinen ja hyväkuntoinen. Olen entinen piiritason aktiiviurheilija, vaikka painoa onkin alkanut kertyä. Rakastettuni oli sinänsä aika tavallisen näköinen, mutta hän vetosi siihen, mikä minussa on mielestäni parasta. Sitä en oikein ennestään tuntenutkaan.
Tunsin itseni todella onnelliseksi, kun jo heti tapaamisiltana saatoimme paneutua ilman rihman kiertämää sylityksin lepäämään hotellihuoneeseen ikään kuin olisimme aina tunteneet toisemme. Seuraavaksi yöksi teimme asiaankuuluvat varustelut ja saatoimme rakkautemme ensi kertaa täyttymykseen. Sitä ei ollut tarkoitus paljastaa kenellekään sen enempää kuin suhdettammekaan. Meille muodosti heti vakaumus, että meidät oli tarkoitettu toisillemme ja ettemme voisi elää ilman toisiamme.
Onnettomuudeksi tapahtumat vuosivat muutaman viikon kuluttua, aina kirjeenvaihtoamme myöten. Joku pahantahtoinen ihminen paljasti sen mitä luuli tietävänsä. Hyvä kun ei kiristanyt rahaa. Ehkä oli kysymys jostakusta, jonka uralla etenemiseni oli syrjäyttänyt, vaikka ei tämä minun urani nyt niin kummoinen ole.
Koska oli syytä kantaa huolta siitä, että vaimoni nostaisi asiasta äläkän, jos joku ulkopuolinen hänelle siitä kertoisi, paljastin hänelle asian mutta niin pieneltä osin kuin saatoin. Kerroin, että joku saattaa väittää hänelle, että olisin tehnyt jotakin sopimatonta. Taidokkaasti vaimoni kuitenkin nyhti minulta esiin miltei kaiken siihenastisen.
En halunnut lopettaa rakkaussuhdettani, koska olin varma, että se johtaisi eroon ja uuteen avioliittoon. Samasta syystä kerroin lähes kaiken koko ajan vaimolleni tapaillessani rakastettuani, joka asui sen verran kaukana, ettei tapaamisia voinut olla usein. Tarkoituksemme oli, että etsisimme uuden, yhteisen asuinpaikkakunnan.
Ihmettelin jo silloin ja ihmettelen vieläkin, miksei vaimoni antanut minun rauhassa katsoa, mitä suhteestani olisi tullut. Sen sijaan hän puhui asiasta vain aggressiivisin äänenpainoin jopa mollaten rakastettuani ja käynnisti avioerovalmistelut. Hän on edelleen arvostellut minua silloisesta rehellisyydestäni, kun kerroin jokseenkin kaiken joka tapaamisen jälkeen rakastettuni kanssa tuoreeltaan. Hän väittää sen loukanneen itseään verisesti, vaikka mielihalullapa kuunteli, mitä kullakin kerralla kerroin.
Jostakin syystä rakkaussuhteeni kuitenkin kariutui. Tiesin rakastettuni köyhäksi ja siltä osin miehestään riippuvaiseksi, vaikka toisaalta hänellä oli tiettyä entistä mainetta viihdealalta. Kun hän alkoi epäröidä, tunnustan, että suutuin ja kovasti. Näin itseni yksin ja turhaan odottamassa häntä, vaikka häntä ei tulisi. Siihen se sitten kai päättyi, vaikka vieläkin karvastelee. Olin tuntenut itseni niin nuoreksi jälleen kuin aktiiviurheilija-aikoinani 17-20 -vuotiaana, enkä ollut sellaista rakastumista uskonut enää tapahtuvan.
Minun on ollut syytä epäillä, että vaimoni on jo kuukausia käynyt jossakin terapiassa saamassa mitä hulluimpia ideoita. Koska hänellä on omat pankkitilinsä, en voi tarkistaa, paljonko hän sellaiseen tuhlaa. Mutta ehkä hänen tulonsa sellaisen haaskauksen kestävät.
Vaimoni valittaa ja itkee, vaikka rehellisenä miehenä olen hänelle ilmoittanut, että en enää häntä rakasta sen jälkeen mitä tapahtui ja sen jälkeen kuinka rumasti hän arvosteli rakkauttani. En kai minä nyt hänelle valehtelemaan ryhdy, vaikka kuinka hän tunteitaan päälleni latelisi. Hän jopa syyttää minua henkisestä väkivallasta, mutta syyllistyy mielestäni siihen itse halutessaan aina väännellä ja käännellä suhdettamme.
Minusta on tuntunut, että vaimoni haluaisi minutkin mukaan johonkin kallonkutistukseen. Sellaiseen hän ei minua saa, sillä eihän minussa mitään sellaista vikaa ole kuin hänessä. Kyllä minä ne virkamiesperheet tiedän, luuranko jokaisessa kaapissa. Minun kodissani hyvä kun oli edes kaappeja. Jos suru tuli, siihen riitti kossupullo ja jos ei toettu, annettiin nyrkistä.
Raha ei merkitse minulle, mutta kipristäähän se, kun lasken varojeni ja velkojeni erotuksen ja huomaan, että saatan joutua asumaan pitkät ajat vuokrakaksiossa, jos tästä ero tulee. Vaimollani sen sijaan taitaa olla varaa hyvinkin kohtuulliseen asumistasoon, vaikka hän se tässä on kärsimätön ollut.
Minulla on kyllä pari hyvää naisystävää, vaikka suhteiden lämmittely voikin olla vaikeaa vuosien jälkeen. Toinen heistä on kaikki nämä vuodet ollut luotettuni, vaikka emme olekaan olleet fyysisesti tekemisissä keskenäni. Olen tämän vaimollenikin kertonut, ja siitäkös vaimoni on minua nyt näpäytellyt. Hän jopa sanoo, että olisin ollut hiljaa tuollaisista entisistä heiloista, mutta en kyllä ymmärrä, mitä pahaa heissä on. Vaimoni esimerkiksi väittää, että olisi ollut väärin, että olen pitänyt toista ystävättäristäni ajan tasalla siitä, miten minulla vaimoni kanssa menee.
Uskoisin, että ulkonäköni ansiosta en jää yksin, vaikka vaimoni menettäisikin malttinsa ja haluaisi eron, jos vain terveyteni kestää. Silti tuntuu jotenkin tyhjältä eikä elämänhalu ole entisellään. Vaimostani sen sijaan olen varma, että hän on pahasti poissa tasapainosta, sanoo vain surevansa ja surevansa, vaikka tässähän minä edelleen olen. Tosin olen jonkun kerran ajatellut, jaksanko sittenkään elää edes itse.
Vaimoni on mielestäni aivan turhaan menettänyt melkein koko henkisen tasapainonsa. Mielestäni hän suorastaan väittää, että häntä loukkaa niin menneisyyteni, nykyisyyteni kuin tulevaisuuteni. Mutta miten voi loukata, jos aikanani minulla oli paljon tyttöjä ja jos muistutan häntä siitä, miten häntä voi loukata se, että minulla ovat jo vaimoani edeltävältä ajalta luotetut naisystäväni tai häntä miten voi loukata sekään, että rakastuin, vaikka ei ollut tarkoitus?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Nyt on kyllä selityksen makua...
usko ihekkää...
Ihme että pittää selevittee nuin luajasti, sitä kun tekköö miel lähttee mökisttään ja ehttii uus muijja ja tai tekköö miel käyttee vierasta.
insnyörillä ketunhäntä kainalossa touta rommaannii kirjuttaissa`´
Parahin ylioppilaspohjainen opistoinsinööri!
Kiitokset makoisista iltanauruista, etten sanoisi hörötyksistä.
Palstan taso tuntuu nousevan kohinalla :))
Mieltä, edellisen kera. Kuinka moni insingjööri, ehtii tai yleensä viitsii käyttää aikaansa täällä? Jos lukemisinakin on vain ammatti kirjallisuus? Jos vaimoas petät. Niin petä. Älä täältä lupaa kysele.
kuin höynäytetyllä, en jaksanu lukea nuan paksua tekstiä.
virsi kaunis, amen.
Mitä sinä haluat? Pitää haaremia.
Minkälainen vaimosi pitäisi olla miellyttääkseen sinua.
Miksi et ota sitä sukulais-sieluasi, vai huomasiko hän millainen olet.
Vai pitäisi vaimosi odottaa tuleeko uudesta suhteestasi mitään, jos ei niin hänkin kelpaa sitten toistaiseksi.
Kunnes löytyy taas uusi niin kauan, kun olet voimissasi. Taitaa pumppu reistata jo nyt. Olet opetellut ainakin pari sanaa työkirjojesi lisäksi: MINÄ, MINÄ HALUAN, MINÄ TARVITSEN.
En halunnut haaremia, minulla ei ollut pienintäkään tarkoitusta ryhtyä mihinkään, halusin vain hänet jonka halusin ja vain hänet, koko loppuelämäksi.
En aikonut mitään, mutta niin vain kävi kuin kävi. Tunsin itseni niin nuoreksi jälleen, oli kuin olisin palannut sinne 1970-luvulle, kun ensi kerran suutelin uutta tyttöä.
Niin se oli, että kaikki oli aivan itsestään selvää, ja olin aivan kuin kohtalo olisi puuttunut peliin. Se oli kuin ennalta määrättyä, vaikken luullut kohtaloon uskovanikaan.
Jos kuitenkin järjelläni asiaa ajattelen, luulen kyllä, että tuo pieni, hauras ja köyhä nainen oli sukulaissieluni vain sattumalta. Hän vain "kolahti" johonkin minussa mutta kolahtikin perille saakka.
Jos ajattelen järjelläni, niin aivan vieras ihminenhän hän oli, ja sellaiseksi jäi. Silti hän kävi elämässäni niin järisyttävästi kuin kävi. En tiedä, onko kukaan muu koskaan kokenut vastaavaa? Miten te, lukutoukat, onko vastaanne tullut mitään sellaista? Omaan mieleeni tulevat vain jotkut autoradiosta kuulemani iskelmän sanat.
En edelleenkään ymmärrä, miksei vaimoni voinut hyväksyä sitä hyvää ja kaunista, joka minulla oli menossa. Miksi ihmeessä hän ei suostunut antamaan minulle aikaa, edes muutamia kuukausia? Nyt en voi koskaan tietää, mitä siitä olisi voinut tulla, koska tuskinpa koskaan koetan enää ottaa yhteyttä. Aika tavalla kun nimittäin tuli haukutuksi, kun hän, siis rakkaani, vitkasteli.
Minusta vaimoni saa syyttää vain itseään, jos ja kun nyt voi huonosti. Mitäs meni puuttumaan asioihini, uhkailemaan ja hätäilemään, erolla ja kaikella. Ja vielä sitten morkkaamaan minua, kun kerroin hänelle kaiken, väittäen, että se muka olisi haavoittanut. Ei kai totuus nyt voi ketään haavoittaa, ja samaahan minä tein rakkaani kanssa kuin vuosikaudet vaimoni kanssa.
Ja ei minua voi mielestäni siitä syyttää, etten enää tunne mitään vaimoani kohtaan. Miksi tuntisinkaan? Onhan hän riistänyt minulta kalleimman mitä minulla koskaan oli? Vaimoni ei edes tuntenut kiitollisuutta minua kohtaan, kun peruin lähtöni ja vaikka olen ottanut ylimääräisiä lomia rakennellakseni kotonamme kaikenlaista uutta. Puhua, puhua, keskustella, keskustella, sitä vaimoni vain haluaa, vaikka ei tässä mitään keskusteltavaa ole. Palasinhan minä takaisin ja olen valmis jatkamaan hänen kanssaan, vaikka ei hän sitä ole ansainnut.
Ai että on ihanan hauskaa ja piristävää luettavaa! Sitä piristyi kummasti näin väsyaikaan töissä.
Kuulehan sie insinöörin retale!
Mites oisit ihe suus pannu, jos vaimos ois tehny siun laillais samansuuntaset temput.
Kyl miun sympatijat siun vaimos puolel on.
Ei ihme jos hää joutuu terapiois käymää, kyl sie semmone vesseli oot.
Kyl siun nyt pittää ihtees peilist kahtoo, ennenko ruppeet vaimoos mielpuoleks nimittämmää...
vaik kylhä siun kanssais saattaa kuka tahasa naiseläjä mielesä pahottoo.
Elä sie nimetön mies ennee enemppee halloo tie.
Paremp vissii siun vaimos kannalt ois, jos erroisitta.
Kerra se kirpassee, vaa kyl siit selvijjää.
Myö naiset selvittää ain, vaik kyssees ois millane insinööri retale.
Kaikenlaisia vaimoja sitä onkin olemassa.
Onkohan se kaikkein kallein tällä erinomaisella insinöörillä ollu se poikuus jonka tämä vaimo on vieny, eikä ossaa olla kiitollinen!
--"En halunnut haaremia, minulla ei ollut pienintäkään tarkoitusta ryhtyä mihinkään, halusin vain hänet jonka halusin ja vain hänet, koko loppuelämäksi.--"
Kaipa sä aikoinaan halusit vaimosokin loppuiäksi, mutta sittemmin olet muuttanut mieltäsi.
PAH, PAH ja PAH.....
Olen onnellinen siitä, ettei minun insinöörimieheni ole niinkuin sinä!!!
Kaikki vika avioliitossasi onkin vaimosi syytä (sinun mielestäsi). Katso hyvä mies peiliin, mikähän urpo sieltäkin kurkistaa.
Vaikuttaakin ihan insinöörin kirjoittamalta, joskin naisen. Tiedä häntä, mikä motiivi, haiskahtaa provolta.
Toivottavasti vaimosi tajuaa pian, ettei hänellä ole sinussa mitään menetettävää.
Paljon voittoisi, jos sinut kehen tahansa mieheen vaihtaisi!
Hyvää uutta vuotta - vaimollesi!
Terveisiä omaan napaan tuijottavalle.
En usko, että insinöörikään voi olla noin tyhmä.
Näkyykö navassasi nöyhtää? Sen verran olet sinne tuijotellut (koko ikäsi?), että varmaan tiedät. Tuijota napasi sijasta joskus peiliin ja mieti mahtaa olla ja mitä hyvänäköisen opistoinsinöörin korvien välissä. Josko mitään?