Oonko ihan tunnevammanen ku toi Aasian tulva juttu jossa ihmisiä on kuollu ihan hirveesti, niin se ei kosketa mua tippaakaan! Oon nähny telkusta kuinka ihmiset joutuu sen veden alle, eikä se kosketa mua mitenkään, eikä kuolleiden lukumäärä mikä on ihan järkyttävä kun numeroina ajattelen. Oonko ainut joka tuntee näin? Oonko normaali? Asiallisia vastauksia kiitos.
Ihan tunne-vammanen??
tytttö
19724
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Samaa olen minäkin miettinyt. Ei liikuta tippaakaan mikään mitä televisiosta noita näkee. 55 000 ihmistä jo kuollut ja pari suomalaista seassa. Mitä väliä? Miten se minuun vaikuttaa? Ei mitenkään. Ei kiinnosta. Mitkään televisiosta näkemäni sodatkaan tai onnettomuudet eivät tunnu missään, ei edes harmita niitten toisten puolesta. En tietenkään ole asiasta iloinenkaan, mutta minulle se on aivan yhdentekevää. Huolestuttaa vähän tämmöinen, kun mikään ei tunnu liikuttavan. Ei niin mikään. Mistä tämä johtuu ja onko tämä epänormaalia? Voiko asiaan vaikuttaa jotenkin?
Yleensä tytöt alkavat pillittää tai kauhistella kun kuulevatkin tuollaisia asioita, saatikka sitten, että näkevät siitä videokuvaa. Taidamme siis olla ainoat poikkeukset tässä suhteessa.
Minuakaan ei kauheasti hetkauta... Siis, kamalahan tuo on kun ihmisiä menee, mutta minua ei liikuta yhtään. En tunne kerrassaan mitään.
Eihän se katastrofi kyllä kosketa minua siinä mielessä, koska en tuntenut ainuttakaan noista tuhansista ihmisistä, mutta silti... Mikä lie tunnevammainen...?
Sama juttu, minuakaan ei paljoa kiinnosta tuo tulva eikä muutkaan suuren maailman tragediat.
Sensijaan Konginkangasta, M/S Estoniaa ja Eveliina Lappalaista surin ja vähän itkeskelinkin.
Olen huomannut että minua liikuttaa vasta kun jokin nuori neitonen on loukkaantunut (kyllä me jätkät kestetään mutta naiset ei saa kärsiä).
Esimerkiksi Estonian muisto dokumentissa kerrottiin 17-vuotiaasta Åssa tytöstä niin johan kyyneleet valu.
Suurkatastrofit eivä tosiaan vaikuta, mutta todellakin joku Eveliina Lappalainen tyyliset nuorten ja lastenmurhat - varsinkin jos siihen liittyy seksuaalista hyväksikäyttöä - vaikuttavat jo enemmän, sellaiset murhaajaraiskaajat jos saisin käsiini, niin...!
Minua eivät ole edes nuo lähemmät ja pienemmät onnettomuudet hetkauttaneet. Ei niissäkään ole kukaan läheinen tai muu tuttu menehtynyt tai ollut vaarassa.
Nyt puri hyökyaalto minuunkin kun katselin kadonneiden etsintäkuulutuksia.
alkoi käymään sääliksi kun oli niin monta lasta ja nuorta joukossa...
Eipä olisi kukaan heistä uskonut sille matkalle mennessään että heidän elämä päätyy siellä niin julmalla tavalla, siellä missä piti olla mukavaa.
(Hukkumasta pelastettuna tiedän mikä paniikki iskee, kun vetää vettä keuhkoihin.)
Hukkaan menivät kaikki heidän haaveet ja tulevaisuuden suunnitelmat. Käymättä jäivät jonkun koulut, eipä saanut omaa perhettä perustettua, eikä ensi-suudelmaakaan tuntunut joidenkin huulilla koskaan ym.
Asiat alkaa vissin koskettamaan vasta kun niitä pohdiskelee kunnolla.
Ei minuakaan kiinnosta eikä liikuta pätkääkään. Show what, ihan sama minulle. En välittänyt syyskyyn 11. iskuista, en Myyrmannin pommituksista, joka vuotisista Aasian monsuunitulvista... Minua vaan ei yksinkertaisesti kiinnosta. Jos menisi läheisiä, niin ehkä sitten, mutta ei muuten...
Siskoni ajoi kolarin, jossa olisi voinut käydä pahastikin, mutta vain peltiä ruttaantui. Ohitin koko asian vain olan kohautuksella. Äitini oli kauhuissaan. Ei meinannut päästä yli siitä ja märehti asiaa...
Minä en ole koskaan murehtinut asioita, mottoni on "murehditaan vasta kun on aihetta". Minua kummastuttavat kaikki herkät ihmiset, jotka näkevät televisiossa uhreja ja järkyttyvät.
Olen tehnyt (epävirallisen) tunneäly -testin internetissä. Tulokseni oli: VÄLTTÄVÄ, VÄLTTÄVÄ, HYVÄ (noin monta tulosta, koska siinä oli eri aihepiirejä, esim. työ, vapaa.aika yms.). En luota tuollaisiin testeihin, mutta tiedät itsekin, etten ole kauhean tunneälyllinen. Lahjakas kyllä muuten, mutta tunneälyä rajallisesti. Ja olen hieman sadismiin taipuvainen, nautin toisen ihmisen henkisestä kärsimyksestä jos itselläni menee paremmin.
Mutta inhoan ruumiillista väkivaltaa. En katso elokuvia, joissa tapetaan ihmisiä kuin itkoita, mautonta huumoria.
Ja rasismia inhoan enemmän kuin mitään muuta. Se on JÄRKYTTÄVÄÄ.
Jos minulla olisi rahaa, ostaisin nimikkokaivon (hinta reilu 1000 €). Se on sellainen hanke, että kun maksan summan, jonnekin köyhään kylään (Afrikassa, Aasiassa...) perustetaan kaivo, jolle annetaan minun nimeni. Minä maksaisin summan, vaikkei kaivoa nimettäisikään.
Eli kyllä minussakin hieman sääliä asuu. En voi sanoa itseäni "tunnevammaiseksi". Tunnen vain eri tavalla kuin muut.
Onnittelut, mikäli jaksoit lukea koko viestin!
se on so what eikä show what. sinä kiität minua vielä ylioppilas kokeissa (paitsi jos menet amikseen).
Niin, eipä sinun viestissäsikään ollut kaikki ihan kohdallaan... Tässä sinun versiosi ja sen alla tekemäni korjausversio:
se on so what eikä show what. sinä kiität minua vielä ylioppilas kokeissa (paitsi jos menet amikseen).
Se on "so what" eikä "show what". Sinä kiität minua vielä ylioppilaskokeissa (paitsi jos menet amikseen).
Ja mieluiten "amis" = "ammattikoulu"
Joten kun minä hallitsen tämän äidinkielen ja sinä enlannin kielen, niin pysykäämme vain omilla aloillamme.
Ihan vain sinun ystävällistä huomautustasi vastaan nostettu mielipide.
Etpä taida sinäkään osata suomen kielioppia kunnolla.
Tässä on viestisi korjaamattomana versiona:
Niin, eipä sinun viestissäsikään ollut kaikki ihan kohdallaan... Tässä sinun versiosi ja sen alla tekemäni korjausversio:
se on so what eikä show what. sinä kiität minua vielä ylioppilas kokeissa (paitsi jos menet amikseen).
Se on "so what" eikä "show what". Sinä kiität minua vielä ylioppilaskokeissa (paitsi jos menet amikseen).
Ja mieluiten "amis" = "ammattikoulu"
Joten kun minä hallitsen tämän äidinkielen ja sinä enlannin kielen, niin pysykäämme vain omilla aloillamme.
Ihan vain sinun ystävällistä huomautustasi vastaan nostettu mielipide.
Tässä korjaamani versio:
Niin, eipä sinun viestissäsikään ollut kaikki ihan kohdallaan... Tässä on sinun versiosi ja sen alla tekemäni korjausversio: (lauseessa on aina oltava predikaatti)
se on so what eikä show what. sinä kiität minua vielä ylioppilas kokeissa (paitsi jos menet amikseen).
Se on "so what" eikä "show what". Sinä kiität minua vielä ylioppilaskokeissa (paitsi jos menet amikseen).
Ja mieluiten "amis" = ammattikoulu (ammattikoulu ei ole laina- tai murresana, joten ei tarvitse laittaa lainausmerkkejä)
Joten kun minä hallitsen tämän äidinkielen ja sinä englannin kielen, niin pysykäämme vain omilla aloillamme. (englanti- sanassa on
g-kirjain)
Ihan vain sinun ystävällistä huomautustasi vastaan nostettu mielipide. (Tämä on... Edelleenkin jokaisessa lauseessa on oltava predikaatti.)
Toivottavasti et itse ole osallistumassa ylioppilaskirjoituksiin, sillä predikaattivirheet ovat juuri niitä pahimpia virheitä. Harjoittelemalla sinusta voi kuitenkin tulla jopa mestari! Kannattaa siis ottaa äidinkielen kirja kauniiseen käteen.
Kai se on ihan okei, kun ei tunne tässä tilanteessa mitään. Johtuu varmaan siitä, ettet (toivottavasti) koe tätä itse, tai kukaan sukulaisista/tutuista oo ollut niissä paikoissa silloin. Nolottaa myöntää, mut muakin liikuttaisi paljon enemmän, jos kuulisin, että joku koiratarha paloi poroksi asukkineen, kuin tämä :D Onhan se tietenkin surullista jne. mutta koska se tapahtuu "jossain siellä kaukana", emmekä ole sitä itse kokeneet, emme myöskään osaa ottaa sitä niin vakavasti. Kai sitä vanhempana oppii arvostamaan elämää pikkasen enemmän.
Muaki enemmän koskettaa se jos esim susi on raadellu koiran.. :|
Oon tosi eläinystävällinen niin johtuu kai siitä.. Mut koirat ja kisut ja muut turrikat on nii ihanii :)
Mummo ja ukkikin kauhisteli sitä ja mä olin ihan vaa et "jaa..?". En tietty sanonu sitä nehän olis ihan pöpiks kattonu..
jos susi olisi raadellut ihmisen se ei olisi tuntunut yhtä pahalta? jos kaikki eläimiin käytettävät rahat laitettaisiin afrikkaan niin moni musta olisi paljon iloisempi!!! luonnossa vain vahvin selviytyy ja jos ei selviydy niin se on oma vika. meidän ihmisten ei tarvitse semmoiseen shittiin puuttua.
suutuin vain. minä en itse tykkää mistään eläimistä mitenkään erityisesti, koiratkin vain haisevat, joten voit uskoa että kommenttisi sai minut suuttumaan. minun pitäisi varata aika kallonkutistajalle sillä päässä alkaa soida tango TÖNK TÖNK TÖNK!! --->
Ymmärrän kyl, miksi suutuit. Kuulostaa aika uskomattomalta, että jotkut ihmiset välittävät eläimistä enemmän kuin ihmisistä :D Asia vain on niin, että kun on eläinrakas niin ne elukat vaikuttavat (ainakin mun mielestä) jotenkin suloisen avuttomilta ja väkisinkin alkaa miettiä, miten monta esim. norsua on tapettu norsunluun jahdissa tai tiikeriä niiden turkin takia tai valasta niiden rasvan takia jne jne. Eläimethän ei sentään tapa "huvikseen" vaan selviytyäkseen, toisin kuin eräät muut lajit ;)
mai point iis, kuten edellä mainitsin: etten ota näitä tapahtumia kovinkaan vakavasti, koska EN KOKENUT NIITÄ HENKILÖKOHTAISESTI.
P.S. En ole "kukkatyttö" enkä eläinaktivisti yms.
Jos nyt oikein ymmärsin, niin toi oli aika ristiriitainen kommentti. Ja yksi eläinlajeista me ihmisetkin ollaan.
Kyllä teitä tunnevammasia näyttää riittävän, enkä oikeastaan ole kovin yllättynyt. Kaikkihan me kyynistymme iän karttuessa, toiset enemmän, toiset vähemmän. Monilla jonkinlainen kyynisyys-huippu tuntuu ajoittuvan teini- ikään, joten älkää luopuko toivosta, ehkä tekin voitte vielä tuntea jotain. Älkää ainakaan hakeko täältä ymmärrystä tunteettomuudellenne, vaan yrittäkää herättää itsessänne säälin tunteita. Paljon on kiinni myös asenteesta.
Ehkä toi on jossain määrin tottaa, mutta toisaalta taas jos huolehtii kaikista asioista liikaa ja on koko ajan itkemäsä jokaisen kuolleen ihmisen perään, siitä tulee aika pian tukka harmaaksi ja savua alkaa tulemaan korvista :D Kukin tyylillään.
Minusta ne uutisotsikot ovat järkyttäviä. Kuitenkin minuun vaikuttavat erityisesti ne eri ihmisten kertomukset tapahtuneesta. Esimerkiksi se poika, joka selitti kaikkien perheenjäseniensä kadonneen ja seisoskeli lentoasemalla ilmankenkiä ja itku kurkussa. Ei sitä katastrofia täältä käsin pysty käsittämään, mutta miettikääpä jos omalle tai omaisten kohdalle sattuis jotain tuollaista?