Voiko poliisiin tiedotukseen luottaa?

Poliisin virallinen tiedote lehdistölle:

#Kempeleessä 14-vuotiaan tytön raiskauksesta epäillyt miehet ovat iältään 15-17-vuotiaita, rikoskomisario Seppo Leinonen kertoo Uudelle Suomelle.

Raiskauksesta kertovassa tiedotteessa todettiin, että kaksi ulkomaalaistaustaista miestä kävi tyttöön käsiksi Kempeleen Asematiellä. Poliisi otti miehet kiinni#.

Onko poliisi mukana valtamedian raiskaajien siedätyskamppanjassa kansalaisia kohtaan kun pitää valehdella epäillyn ikä? Voisiko poliisi kertoa kuinka monen turvapaikanhakijan ikä ja nimi on todennettu?

http://mvlehti.net/2015/11/27/video-oulun-karajaoikeuden-ratkaisu-kempeleen-raiskaaja-waheri-nazirin-vangitsemisoikeudenkaynnissa-26-11/
1117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Miksi raiskaaja oli syntynyt 1. tammikuuta ? Tuhannet Suomessa olevat pakolaiset ovat myös syntyneet 1. tammikuuta !!!
Se johtuu siitä, että viranomaisilla ei ole varmistettua tietoa henkilön nimestä, tai iästä. Kun pakolainen kertoo, tai valehtelee, ettei tiedä itsekää syntymäaikaansa, niin viranomainen arvioi silloin hänen ikänsä ja merkkaa syntymäajaksi 1. tammikuuta sinä vuonna, milloin pakolainen arvioidaan syntyneeksi.
Eli, Suomessa on kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita, tai jo turvapaikan saaneita, joista ei varmuudella tiedetä, keitä he ovat, mistä maasta, tai minkä ikäisiä. Ikää pyritään selvittämään lääketieteellisillä teisteillä, mutta ei siinäkään syntymäpäivää saada selville, pelkästään esim. n. 25-30 vuotias, ei 17 v. mitä väittää olevansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


missä.ammattitaito kirjoitti:

Poliisin virallinen tiedote lehdistölle:

#Kempeleessä 14-vuotiaan tytön raiskauksesta epäillyt miehet ovat iältään 15-17-vuotiaita, rikoskomisario Seppo Leinonen kertoo Uudelle Suomelle.

Raiskauksesta kertovassa tiedotteessa todettiin, että kaksi ulkomaalaistaustaista miestä kävi tyttöön käsiksi Kempeleen Asematiellä. Poliisi otti miehet kiinni#.

Onko poliisi mukana valtamedian raiskaajien siedätyskamppanjassa kansalaisia kohtaan kun pitää valehdella epäillyn ikä? Voisiko poliisi kertoa kuinka monen turvapaikanhakijan ikä ja nimi on todennettu?

http://mvlehti.net/2015/11/27/video-oulun-karajaoikeuden-ratkaisu-kempeleen-raiskaaja-waheri-nazirin-vangitsemisoikeudenkaynnissa-26-11/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu