En voi sisäisesti hyvin. Minut on jätetty ulkopuolelle ja aina minua syrjitään. En nuku enää hyvin ja päätäni särkee. En tiedä enää, mitä tekisin. En jaksa enää esittää sitä hyvinvoivaa, kun en oikeasti edes voi hyvin. Ei niitä kiinnostanut voinko hyvin vai en.
Olen nyt aika stressaantunut
meilläonyhteys
26145
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Hae apua vaan rohkeasti jos heti ei kemiat täsmää, voit yrittää eri työntekijää, yleensä se on mahdollista.
Mitä tarkoitat?
Jos sanoisit ko. asioita lääkärissä, saisit todennäköisesti jotain apua. Täällä on nyt jankattu näitä asioita toisten palstalaisten niskaan, vaikka ammattiapu vois olla paikallaan. Sitä tarkoitan.
Niin.
http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288553128453.html
Ei koske pelkästään työelämää vaan ihmisen ajanjaksoja elämässä
saat tuntea sen miltä tuntuu olla minä :)
Nähtävästi. Vähitellen olen oikeasti tuntenut, että olisin sinä.
Jaksamista sulle, ehkä kannattaa huilia ja syödä jotain. Ei tämä ole elämää kummempaa.
Kiitos.
Jos itse olisin lähipiiriäsi, auttaisin sinua siinä missä voisin.
Olen kokenut joskus samankaltaisia tunteita, joten tiedän, kuinka apea mieli siitä tulee. Tuntuu, ettei kukaan välitä tippaakaan!
Ota yhteyttä häneen, jota ajattelet. Jos se olen minä, niin varmasti olen ainakin vertaistukenasi ja ystävänäsi!
Ole rohkea ja tee jotakin ihan itsesi vuoksi. Älä ainakaan luovuta missään tilanteessa!
Toivon vilpittömästi, että pääset tilanteestasi selville vesille ihan pian!
En pysty.
No sitten ei auta muu, kuin hakeutua ammattilaisten juttusille ja alkaa sitä kautta purkaa tilannettasi.
Itse olisin valmis kuuntelemaan ja olemaan myötätuntoinen ja ymmärtäväinen jo yksin omien kokemusteni perusteella.
Toivon, ettet sekoita nyt ihmistä...
En varmasti sekoita, koska en ajatellut tätä jonkun tietyn henkilön kautta, vaan ihan yleisesti.
Silloin neuvonikin on yleispätevä kaikkien samankaltaisessa tilanteessa ponnistelevien ihmisten kohdalla.
Ei kannatakaan esittää mitään mitä ei ole tai miltä ei tunnu. Eri asia sitten se, että eihän itsestäkään 24/7 tunnu yleensä huonolta ja silloin pitää uskaltaa myös antaa itsensä olla iloinen kun siltä tuntuu. Kun jotain kivaa sattuu, vaikka sitten pari minuuttia päivässä. Ei se ole näyttelemistä. Vaikka olisi murheita. Sillä saa taas itselleen lisää voimia vaikeisiin hetkiin.
Totta.
olla keskipisteenä?
Itse en edes kuvittele sitä että kaikki huomioisivat minut, vaan joskus voi loistaa sivusta, olla se joka kuuntelee ja tulee esille silloin kun on sen aika.
Niin.
Miksi et voi ottaa yhteyttä? Soita!
Kerro jos olet hän.
Tai ota itse yhteyttä, eihän sitä osiota ole poissuljettu, vai onko?
Kuule.. Ei teillä mitään yhteyttä ole. Jospa tekisit niin et hakeudut sellaisten seuraan joista oikeasti pidät.. Ja muutat sinne missä viihdyt paremmin.. Ja teet niitä asioita joista pidät.. Ja tavoittelet niitä asioita jotka ovat sinulle tärkeitä.. Siitä se lähtee, elämä uuteen alkuun..
Niin minäkin aion tehdä.. En pidä kenestäkään tässä kaupungissa (Oulussa) enkä myöskään siellä toisaalla (Kemissä) joten kumpikin on täysin poissuljettuja vaihtoehtoja. Rakennan elämäni muualle.. Sinne jossa ystävänikin (naispuolinen) asuu ja muutamia sukulaisia.
En keksi enää mitään. En vain osaa sun kanssa.
Jätä ikävät ihmiset taaksesi ja netti, niin voit paremmin. Elämä on tuolla ulkona, ei muuta kun peppu ylös sohvalta / tuolilta ja lenkille! Ja kohti uusia juttuja! Täällä jos ruikutat niin ei se mitään paranna. Jokainen rakentaa elämänsä itse, aloita pienistä asioista ja jatka kohti isompia. Ei semmoista ihmistä olekaan joka ei ole mokannut. Ne jotka toisten asioita tonkii, ei niillä ole omaa elämää. Poislukien ammattitonkijat.
kateellisia sulle. kuinka ja kumpa rohkaistuisit yhteyden ottoon.
olet nyt saanut hyviä neuvoja. moni ei voi hyvin ja alat pakenee maailmaan nettiin. et sinä kauaan lepata pyykki narulla kohta joku ottaa sinut päälleen ihoa vasten ja hymyilet kun koet olevasi tärkeä ja tarraudut vielä syvemmin.
Stressiä riittää mullakin. Sisältä olen yhtä sekaisin kuin huoneeni. Onneks ei sentään koko huusholli ole yhtä kaaoksessa, sitten mun asiat alkais olla pahasti vialla. Ehkä jotkut luulevat mun pärjäävän kohtuullisen hyvin, mutt sisältä olen rikki ja väsynyt ja yksinäni vaikeuksien keskellä. Ketään ei todellakaan kiinnosta pärjäänkö vai en, ei mua ole edes olemassa muille ihmisille. Ulkopuolinen olen aina ollut ja jätetty syrjään, kun en ole millään tavalla kiinnostava ihminen. Välillä on tullut valvottua, kun ei pysty nukkumaan. Pakko on jaksaa vaikka ei jaksaisikaan. Apuja ei tule keneltäkään, itse pitää asiat handlata ja hommat tehdä. En tiedä kauanko jaksan vielä ja kuten jo sanoin, ketään ei oikeasti edes kiinnosta mun jaksaminen vaikka olen ihan virallisellekin taholle sanonut mun jaksamisesta tässä omaishoitajan hommassa. Ei heitä vois vähempää kiinnostaa ja annettiin ymmärtää ett pitää hoidettava hoitaa itse vaikka lopettaisin omaishoitajuuden, sittenkään ei apuja heru ainakaan kaupungin puolelta. Harmi vaan kun en ole varakas, eikä hoidettavakaan ole. Ei auta itku markkinoilla, pitää vaan mennä päivä kerrallaan, eikä miettiä huomista. Pitää turruttaa tunteet, ei liika fundeeraminen, tunteilu hyödytä ketään. Oikeasti ketään EI kiinnosta, miten joku toinen voi, nykyään vain oma napa kiinnostaa.