Vetovoimainen Kari Tapio Paalupaikka Areena

kysynpähänvaantaas

Kuntalaisille ja valtuutetuille perusteltiin veturitallien rakentamista sillä, että se muodostaa vetovoimaisen ankkurin, joka vetää puoleen kauppakeskussijoittajia ja auttaa näin kauppakeskuksen toteutumista.

Lisäksi perusteltiin, että jo ensimmäisenä vuonna pelkkä Veturitalli tuottaa uusina työpaikkoina ja vuokratuloina voittoa kaupungille.

Nyt meillä on Kari Tapio Paalupaikka Areena, jonka kaikki neliöt on vuokrattu. Areenalla toimii

- kahvila
- lounasravintola-karaokebaari-disco
- kuntosali
- matkailuneuvonta

Kuka osaisi nyt kertoa miten nämä neljä toimintoa yhdessä humppabaaritason iskelmätanssilauantaiden kanssa muodostavat vetovoimaa, joka auttaa kauppakeskuksen syntymiseen?

169

5880

    Vastaukset

    • lauantainmenomesta
      • kysynpähänvaantaas

        Miten silti ne 600 tanssijaa houkuttelisi siihen kauppakeskuksen? Ihmiset ei käy samalla reissulla kaupassa ja tansseissa.

      • Anonyymi

        Hyvin Pieksämäki vetää puoleensa
        TANSSIJOITA
        Finkut saapuu parketille
        La 16.11.2019 klo 20
        https://youtu.be/q6LZNDN459I
        Tule ja koe massatanssit 🤣
        Nyt ei itketä lauantaina vaan humpataan 😎
        Tonttu👠tytöt saapuvat kaupunkiin
        🎅Pukit tänne pukkailee...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä vaan Pieksämäellä humppnppakansa
        MAHTUU hyvin Paalupaikan parketille.
        Eilen lattia olikin loistavasssa kunnossa 👍😁.
        Moni tanssija kehui järjestäjiä
        miten ilta oli onnistunut .
        Upea kattovalo lolonaisuus vaan puuttui,
        mutta orkesterin omat valot pääsivät nyt paremmin tummalla pohjalla oikeuksiin.
        Joulukuussa näkyy tanssut jatkuvan
        La 21.12.2019 20:00--00:30 15 euroa
        Pekkaniskan Pojat
        Ti 31.12.2019 20:00--00:30 15 euroa
        Sanna Liimatainen, Markku Uhlbäck, Calibra
        Pieksämäelle on hyvä tulla useammasta suunnasta !

        "Kyllä vaan Pieksämäellä humppnppakansa
        MAHTUU hyvin Paalupaikan parketille."

        Betonilattia siellä on! Ei ole parkettia nähnytkään!
        Yksi suurimpia syitä miksi akustiikka on iso susi. Kova kiiltävä pinta heijastaa ääntä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä vaan Pieksämäellä humppnppakansa
        MAHTUU hyvin Paalupaikan parketille.
        Eilen lattia olikin loistavasssa kunnossa 👍😁.
        Moni tanssija kehui järjestäjiä
        miten ilta oli onnistunut .
        Upea kattovalo lolonaisuus vaan puuttui,
        mutta orkesterin omat valot pääsivät nyt paremmin tummalla pohjalla oikeuksiin.
        Joulukuussa näkyy tanssut jatkuvan
        La 21.12.2019 20:00--00:30 15 euroa
        Pekkaniskan Pojat
        Ti 31.12.2019 20:00--00:30 15 euroa
        Sanna Liimatainen, Markku Uhlbäck, Calibra
        Pieksämäelle on hyvä tulla useammasta suunnasta !

        TAAS TANSSITAAN....
        tanssut jatkuu.....
        La 21.12.2019 20:00--00:30 15 euroa
        Pekkaniskan Pojat
        https://youtu.be/Gu1b4E9vo-0
        Tule ja koe massatanssit 🤣
        Nyt ei itketä lauantaina vaan humpataan 😎
        Tonttu👠tytöt saapuvat kaupunkiin
        🎅Pukit tänne pukkailee...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TAAS TANSSITAAN....
        tanssut jatkuu.....
        La 21.12.2019 20:00--00:30 15 euroa
        Pekkaniskan Pojat
        https://youtu.be/Gu1b4E9vo-0
        Tule ja koe massatanssit 🤣
        Nyt ei itketä lauantaina vaan humpataan 😎
        Tonttu👠tytöt saapuvat kaupunkiin
        🎅Pukit tänne pukkailee...

        Kaikki tiet vievät tänään Pieksämäelle

        ☆☆☆☆☆☆☆

        TANSSIT LAUANTAISIN PIEKSÄMÄEN VETURITORILLA!

        Järjestämme tansseja Suomen valovoimaisten tanssittajien kanssa upeissa tiloissa Pieksämäellä
        Veturitorilla.

        A-oikeudet tansseissamme sekä kahvia ja virvokkeita tanssijoille ja kuuntelijoille tarjoilee Ravintola UKKO Bistro & Deli.

        Yöpyminen Hotelli Savonsolmussa

        Kysy yöpymispaketeista Hotelli Savonsolmussa. Tanssipaketti saatavilla lauantai illoille.

        TANSSIT 21.12.
        21.12. PNP eli Pekkaniskan Pojat

        Olen tonttu tarkkasilmä,
        osaan monta seikkaa.
        Näin mä jousta sipsutan ja
        heitän kuperkeikkaa.
        Tikapuita kiipeän ja
        ikkunasta kurkkaan,
        näen näillä silmilläni ihan joka nurkkaan.
        ***
        Pieni liekki tänään syttyy
        talven synkkään pimeyteen.
        Pieni liekki valon antaa,
        toivon tuikkeen sydämeen.

        Pieni liekki pimeydessä
        nyt voi olla jokainen,
        pieni liekki, joka kantaa
        valon luokse kaikkien.

        Joulu tuo tullessaan ison ilon,
        ja ehkäpä myös muutaman lisäkilon.
        Mutta ei huolta nyt asiasta tästä,
        vaan nautitaan elämästä!
        https://youtu.be/Bys-OE_C7lQ
        Joulupukin suuret saappaat jalkaani jos saisin
        koko maailman tietystikin heti parantaisin
        Ruokaa, rahaa, terveyttä niille minä soisin,
        joille täällä tänään onkin käynyt vähän toisin.
        Sulle lahjan antaisin mä erityisen hyvän:
        joulumielen iloisen ja rakkauden syvän.
        ***
        Venytä, venytä, jousta, jousta.
        Kyykkyyn mene ja yritä nousta.
        Heiluta peppua, nosta jalkaa,
        siitä se hyvä joulu alkaa!

        Hyvää Joulunaikaa ♡ Tanssikansalle !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin Pieksämäki vetää puoleensa
        TANSSIJOITA
        Finkut saapuu parketille
        La 16.11.2019 klo 20
        https://youtu.be/q6LZNDN459I
        Tule ja koe massatanssit 🤣
        Nyt ei itketä lauantaina vaan humpataan 😎
        Tonttu👠tytöt saapuvat kaupunkiin
        🎅Pukit tänne pukkailee...

        Kevättä kohdin ....
        Loppiaishumpat... nyt kaikki kynnelle kykenevät seuraan mukavaan 👙
        Pieksämäkeläisten Veturitallit
        Kari Tapion Paalupaikassa
        Tänään kansa karkeloi.😊
        FINLANDERS 😋
        Suomalaista sisua 🤗
        Käy Viihteelle ja Varmaan Viihdyt 👌

      • Anonyymi

        Maaliskuu 🌞
        Tanssit Veturitorilla
        ALKAA
        Kari Tapio Paalupaikka (Pieksämäki) 
        La 5.3. 2022
        Klo 20:00--00:30 18 € Souvarit
        "Kun joki virtaa kosket kohisee
        Päivä paistaa purot solisee
        Niin laulu kuuluu virralta
        Ja airoin loiske soi
        Ei souvareita huomaamatta kukaan olla voi
        Kai tiedät souvarit sen tekee, kun kevät tulee eteen
        Ja uitot ne alkaa taas
        Kai tiedät souvarit kun vetää, niin rannalle ei jää ketään
        Ei seksikään kuivumaan.
        Tää juttu on jokakeväinen.."

    • Pers-Mäki

      Konsepti muuten hyvä mutta väärä kaupunki, väärät yrittäjät ja väärä arkkitehti!

      • Mäki-Pers

        Kyllä tuo Juse Venäläisen ja Jupe Lipposen idea järjestää tansseja vanhoilla veturitalleilla on hyvä ja vetää varmasti turisteja Pieksämäelle (50 viikonloppua x 600 tanssijaa = 30000 ihmistä vuodessa!) mutta tosiaan ei se varmasti kauppakeskuksen toteutumiseen vaikuta. Olisi kai muuten Tulenliekin ja Syvälahden vieressä jo Ideaparkit pystyssä.

      • lisäämajoitustilaa

        Liian pieni kylä isoille tapatumille eihän täällä ole kunnon majotuspaikkojakaan isolle määrille

      • 9-7
        lisäämajoitustilaa kirjoitti:

        Liian pieni kylä isoille tapatumille eihän täällä ole kunnon majotuspaikkojakaan isolle määrille

        Pieni majoituspaikkojen määrä tuli vastaan jo Kelkka ja ATV messujen yhteydessä kun messuosastojen esittelijät ja rakentajat eivät tahtoneet mahtua yöpymään kaupungissa.

      • Liian_Pienikö
        9-7 kirjoitti:

        Pieni majoituspaikkojen määrä tuli vastaan jo Kelkka ja ATV messujen yhteydessä kun messuosastojen esittelijät ja rakentajat eivät tahtoneet mahtua yöpymään kaupungissa.

        Ja koko areena alkoi olla niillä rajoilla ettei juurikaan enempää näytteilleasettajia olisi voitu ottaa.

        Vuodenvaihteessa messualue pienenee entisestää kun Kunnonkeskus ottaa käyttöönsä loput vapaat veturipilttuut jotka ovat nyt olleet messujen näyttelyalueena.

      • kävikuinkälviällä
        Liian_Pienikö kirjoitti:

        Ja koko areena alkoi olla niillä rajoilla ettei juurikaan enempää näytteilleasettajia olisi voitu ottaa.

        Vuodenvaihteessa messualue pienenee entisestää kun Kunnonkeskus ottaa käyttöönsä loput vapaat veturipilttuut jotka ovat nyt olleet messujen näyttelyalueena.

        Tilat on todella huonosti suunniteltu. On yritetty tehdä halvalla kaikille kaikkea. Jokainen on saanut jotain mutta kukaan ei oikeastaan lopulta mitään. Ja rakennusprojektin loppulaskukin karkasi käsistä niin pahasti, että kun vertaa sitä vaikkapa Turkuhallin (HK Areena) tai Logomon rakennusprojekteihin niin voi nähdä, että siellä on samalla kustannuksella saatu tehtyä paljon enemmän ja paljon toimivampaa.

      • Valitettavasti_Näin_On
        kävikuinkälviällä kirjoitti:

        Koko areena projekti olisi pitänyt käynnistää vasta kun kauppakeskuksen suunnittelu ja vuokralaisten kanssa käydyt neuvottelut olisivat olleet valmiina. -Nyt mentiin per-se edellä puuhun ja aloitettiin kauppakeskuksen oheispalveluista (kahvila/tapahtuma areena) ja itse kauppakeskuksen suunnitelmat ovat edelleenkin levällään kuin jokisen eväät.

      • 4-6
        Valitettavasti_Näin_On kirjoitti:

        Perce edellä puuhun on jo kauan ollut kaupungin motto!

      • Progressive_
        9-7 kirjoitti:

        Pieni majoituspaikkojen määrä tuli vastaan jo Kelkka ja ATV messujen yhteydessä kun messuosastojen esittelijät ja rakentajat eivät tahtoneet mahtua yöpymään kaupungissa.

        Kyllä tähän kaupunkiin kaivattaisiin lisää majoitustilaa. Nyt ollaan liikaa yhden 70-luvulle jämähtäneen hotellin varassa.

        Keskeisellä paikalla oleva rakennus joka on nykyisin vajaakäytöllä olisi Kaxin-kujan vieressä oleva entinen verotoimiston talo.

        Siinä olisi riittävän iso rakennus jonka ylimmät kerrokset voisi muuttaa hotelliksi.

        Muualtakin löytyy entisiä toimistotaloja hotelliksi muutettuna.

        Hotel F6, Helsinki
        https://t-ec.bstatic.com/images/hotel/max1024x768/962/96201519.jpg
        https://www.tripadvisor.fi/LocationPhotoDirectLink-g189934-d10263887-i235993960-Hotel_F6-Helsinki_Uusimaa.html

        Hotel Haven, Helsinki
        https://images.oyster.com/photos/the-hotel--v5041371-w902.jpg
        https://goo.gl/XQhlse
        https://www.tripadvisor.fi/LocationPhotoDirectLink-g189934-d1158907-i173163148-Hotel_Haven-Helsinki_Uusimaa.html

      • Mr_Happening
        Progressive_ kirjoitti:

        Siinä taitaisi olla vapaana isohko toimistorakennus. Mutta puuttuuko rakennuksesta hissi? Mahdollinen hissin puute on melkoinen miinus hotellisuunnitelmalle ja uuden asentaminen olisi tarpeettoman kallista. Lisäksi pääovi taitaa olla Kaxinkujan puolella ja melko pieni hotellin oveksi. Jos ei sitten hankita etupuolelta jotakin katutason liiketilaa ja muuteta etuoven paikkaa ja vastaanottotiski siihen.

      • Mr_Logic
        Mr_Happening kirjoitti:

        Lähinnä sellainen ilman 24/7-henkilökuntaa pyörivä Omenahotellin tapainen voisi menestyä siinä talossa. Asiakkaitahan ei tässä kaupungissa ole riittävästi että ympärivuorokautinen respa ja ravintola menestyisi hotellin yhteydessä.

      • Thank_You_
        Mr_Logic kirjoitti:

        Lähinnä sellainen ilman 24/7-henkilökuntaa pyörivä Omenahotellin tapainen voisi menestyä siinä talossa. Asiakkaitahan ei tässä kaupungissa ole riittävästi että ympärivuorokautinen respa ja ravintola menestyisi hotellin yhteydessä.

        Joo, ei siihen viiden tähden hotellia saada, mutta sellainen hyvätasoinen 4 tai 4 tähden hotelli jonka sisustus on vähän modernimpi kuin tämä pysähtynyt betoninen komentobunkkeri ja hotellimuseo yhdistelmä toikanniemessä.

    • AikamoinenRikos

      Kunnan toimialaan ei kuulu kiinteistöjen rakentaminen yksityisensektorin toimijoille. Kuntalaisilta on varastettu miljoonia euroja ja eihän tyhmä savolainen mitään älyä. Ylimielinen paskakasa kaupunginjohtajana ja taas mennään...

      • Mäki-Pers

        Kukaan yksityinen ei kykene rahoittamaan tanssipaviljongin ja viihdekeskuksen rakentamista. On aivan perusteltua, että kunta rakentaa tilat koska kyse on matkailuelinkeinosta. Lisäksi Pieksämäki on tämän maineestaan velkaa Kari Tapiolle.

        Nämä 30000 tanssijaa jos kukin ostavat pieksämäeltä 100 eurolla niin silloin on jo kolme miljoonaa tullut takaisin.

      • Bisnesonbisnes

        52 viikkoax600Kävijääx15€/kävijä. Tekeehän se yrittäjälle 0,5 miljoonan € tulot. Jää siitäkin ainakin 150000€ vuoteen verottajan kassaan kun kaikesta on kuitit kirjoitettu. Ei näitä tansseja kukaan pelkästä harrastuksesta järjestetä. Pitäähän yrittäjänkin elää.

    • Niinettä_tankkavat_auton

      Jos ne muutama matkailuauto tulisi tyhjällä tankilla niin tulis satanen halvin bensa-automaattiin jonka tuotto menee Venäjälle. Tanssi kansa on kuin suunnistajat. Omat eväät ja pohjat tullessa.

    • afgyikph

      Älkää olko huolissanne, ei se humpparäkälä kauaa toiminnassa pysy. Väärä kaupunki, väärät yrittäjät, väärä konsepti, väärä suhtautuminen kaikilla koko asiaan. Nurin menee puolen vuoden sisällä ja pmäkeläiset saavat taas tyytyväisyyden aihetta.

    • khhk

      Paikan nimi on Veturitori. Se sijaitsee Veturitalleilla.

      Tarkistin asian elinkeinojohtaja Markus Vesteriseltä ja näin on. Tallit omistaa kaupunki ja se myös päättää nimen.

      Tämä Kari Tapion ruumista ryöstävä nimi on hirvitys eikä minkään maailman kielioppisääntöjen mukainen.

      Vanha kysymys Maamiehen tietolaarista: "Saako toisen tontille rakentaa?" kysyy nimimerkki "Valoinko perustukset turhaan?"

      Tulenliekki teki konkurssin äskettäin. Syvälahti toimii muodollisen yhdistyksen siipien suojassa ja saa kait sitä kautta veroetuja. Käytännössähän se on yhden miehen bisnes. Alkaa olla ikämies eli sekin kohta kaataa kuppinsa.

      • karitapioforever

        Höpö höpö. Paikan nimi on KARI TAPIO PAALUPAIKKA AREENA, tuo Veturitori oli vain työnimi kun areenaa rakennettiin koska siinä vaiheessa ei vielä voitu tätä ainutlaatuista konseptia julkistaa. Nyt Kari Tapio Paalupaikka Areena esiintyy laajalti mainonnassa ja markkinoinnissa ja on kautta Suomen tunnettu juuri Pieksämäen viihdekeskuksena.

        Veturitalleja ja veturitoreja on joka ikisessä suomalaisessa rautatiekaupungissa, mutta Paalupaikka Areena vain ja ainoastaan Pieksämäellä. Uniikki hyvä ja positiivisella tavalla Pieksämäestä kertova nimi.

        Kari Tapio on nostanut Pieksämäen maailmankartalle ja tuonut kaupunkiin uransa varrella paljon positiivista mainetta. Aivan itse oikeutetusti kaupungin maamerkki on hänen mukaansa nimetty Kari Tapio Paalupaikka Areenaksi, vaikka khhk:n kaltaiset kateelliset ja katkerat pieksämäkeläiset mustaa koettaa valkoiseksi selittääkin.

      • 1-16

        "Tarkistin asian elinkeinojohtaja Markus Vesteriseltä ja näin on. Tallit omistaa kaupunki ja se myös päättää nimen. "

        Mitäs kaupunki omistajana aikoo tehdä tälle arkkitehdille joka kieltää sisustamasta Veturitorilla sijaitsevaa kahvilaa?

        Siis ennen kuin on yrittäjän kannalta liian myöhäistä! Kuinka pitkään menee ennen kuin virkamies nostaa perseensä penkistä ja päättää aidosti edistää yritystoiminan edellytyksiä tässä kaupungissa!

      • Jalkavaimokin
        karitapioforever kirjoitti:

        Höpö höpö. Paikan nimi on KARI TAPIO PAALUPAIKKA AREENA, tuo Veturitori oli vain työnimi kun areenaa rakennettiin koska siinä vaiheessa ei vielä voitu tätä ainutlaatuista konseptia julkistaa. Nyt Kari Tapio Paalupaikka Areena esiintyy laajalti mainonnassa ja markkinoinnissa ja on kautta Suomen tunnettu juuri Pieksämäen viihdekeskuksena.

        Veturitalleja ja veturitoreja on joka ikisessä suomalaisessa rautatiekaupungissa, mutta Paalupaikka Areena vain ja ainoastaan Pieksämäellä. Uniikki hyvä ja positiivisella tavalla Pieksämäestä kertova nimi.

        Kari Tapio on nostanut Pieksämäen maailmankartalle ja tuonut kaupunkiin uransa varrella paljon positiivista mainetta. Aivan itse oikeutetusti kaupungin maamerkki on hänen mukaansa nimetty Kari Tapio Paalupaikka Areenaksi, vaikka khhk:n kaltaiset kateelliset ja katkerat pieksämäkeläiset mustaa koettaa valkoiseksi selittääkin.

        Eikös Jalkanen ollut Suonenjoelta?

    • 4-20

      Tänään sen "Paalupaikan" tai "Veturiareenan" takapihalta ammutaan klo. 16:15 ilotulitus joulunavajaisten yhteydessä.

      • karitapioforever

        Kiitokset Juse Venäläiselle!!

      • Nytpaalupaikkaaniltaan

    • tappuri

      Ekaksi tuo nimi on hirviö. Lyhyempi kerrassaan. Veturitori olisi riittänyt. Elinvoimaa Pieksämäelle. Sitä tulee vain uusien työpaikkojen kautta. Ihmisiä vailla tämä kaupunki on.

    • 1200kävijäämenirikki

      Kari Tapio oli hyvä meininki. Vähän oli ahdasta mutta ei se haitannut. Pääasia että fyffee tulee Pieksämäen kaupungille jonka luottamushenkilöstö ja rakennuspäällikkö oli tilaisuudessa hyvin edustettuna paikalla. Kaupunginjohtaja rouvansa kanssa oli tosi vaikuttava.

      • Kevätkarkelot

        PÄIVÄMÄT – ILTAMAT
        Muut tapahtumat pe 07.04.2017 13:00Pieksämäen Veturitallit / Veturitori
        Kaikkiin tilaisuuksiin vapaa pääsy! Wau ;)
        http://www.pieksamaki.fi/tapahtumat/aamumat-paivamat-iltamat/

        PÄIVÄMÄT SENIORIVÄELLE KLO 13.00-15.00
        13.00 alkaen 300 ensimmäiselle pullakahvit

        Musiikkia, lausuntaa, valokuvia, muotinäytös, yhteislaulua. Juontaa Asko Hankilanoja.

        ILTAMAT KAIKILLE KAUPUNKILAISILLE KLO 18.00 – 19.30
        Seutuopiston ryhmien esityksiä – musiikki, tanssi yms. Juontaa Sampsa Simpanen

        KLO 20.00 – 0.00 MassaTANSSIT - Sekahaku
        Tommi Soidinmäki ja Vastakaiku
        https://www.youtube.com/watch?v=yPCDP7pv5eQ

      • massaanmukaan
        Kevätkarkelot kirjoitti:

        Ihanaa et on oikeat tanssitkin
        tarjolla 😁👍

      • Käyviihteelle

      • Mitätekemistä

        Paalupaikalla on kaupungin järjestämän ja rahoittaman tapahtuman kanssa?

      • Soidinmäkiolihyvä
        Mitätekemistä kirjoitti:

        Paalupaikalla on kaupungin järjestämän ja rahoittaman tapahtuman kanssa?

        Ilmaiseksi sai eilen tanssia Paalupaikassa eli Veturitorilla ☆
        Hienot olivat eiliset puitteet ♡
        Kiitos.

      • persiistä

        Perseestä koko paikka aivan paska fiilis joutais panna pönkän ovelle

      • Hyvälläfiiliksellä
        Soidinmäkiolihyvä kirjoitti:

        Ilmaiseksi sai eilen tanssia Paalupaikassa eli Veturitorilla ☆
        Hienot olivat eiliset puitteet ♡
        Kiitos.

        Paalupaikassa tanssit jatkuu ,,,
        Kari Tapio Paalupaikka, Pieksämäki
        La 15.4.2017 20:00--01:00, 15 euroa
        Markku Aro & Diesel
        https://www.youtube.com/watch?v=hD4qoT0AKII

      • peukutsulle

      • Tanssinilonanne

      • Että_mitähän_vittua

      • Että_Mitähän_Robinia

      • menopaussi
        Että_Mitähän_Robinia kirjoitti:

        Robin Packalen 15 - 16.4.2016 Pieksämäki ja Kankaanpää
        https://www.youtube.com/watch?v=LGJuQ-FC4yg

        Konkurssipaikka se on koko veturitalli. Ei auta humpat, räpit, rokit tai edes kaupungin rahojen kuppaajat. Suuruuden hulluus on tiensä päässä Pieksämäellä.. Menkää tiistaina katsomaan valtuuston kokouksen draamaa livenä. Parempaa aitoa teatteria ei ole nähty aiemmin Pieksämäellä, kun johtavia virkahenkilöitä piestää. Sisäänpääsy maksua ei ole. .

      • En_ole_kuullut
        menopaussi kirjoitti:

        Konkurssipaikka se on koko veturitalli. Ei auta humpat, räpit, rokit tai edes kaupungin rahojen kuppaajat. Suuruuden hulluus on tiensä päässä Pieksämäellä.. Menkää tiistaina katsomaan valtuuston kokouksen draamaa livenä. Parempaa aitoa teatteria ei ole nähty aiemmin Pieksämäellä, kun johtavia virkahenkilöitä piestää. Sisäänpääsy maksua ei ole. .

        Mikäs suuruudenhulluus nyt on iskenyt?

      • 17-5

        Vieläkös siellä areenalla on se sama äänentoistoon liittyvä ongelma? Ja vieläkö on käytössä lainalaitteet äänentoistossa?

        Noin vuosi sitten kun olin kuuntelemassa erästä juhlapuhetta siellä, niin joka toinen sana oli aivan puppua valtavan kaiun vuoksi. Ei varmasti mikään hyvä paikka konserteillekaan jos pelkkä puhekin kaikuu noin voimakkaasti.

        Jotain mittauksia on kuulemma tehty ja akustiikkalevyjen asentamista oli suositeltu, mutta onko asialle käytännössä tehty mitään?

      • Kieku-Kaiku

        Kaikumiseen saattaisi auttaa esimerkiksi kelkkamessujen aikana lattialle levitetty koko areenan kokoinen huopamatto.
        Kovat ja tasaiset pinnat ovat juurikin kaikumisen vuoksi ongelmallisia. Pehmeä materiaali imee ääntä itseensä ja estää kaiun syntymistä.

      • Mr_Happening
        Kieku-Kaiku kirjoitti:

        Taisi tuo iso huopamatto olla vuokralla messuja ja tapahtumia järjestävältä firmalta.
        http://cdn.ksml.fi/incoming/p22win-5700523.jpg/ALTERNATES/FREE_1140/5700523.jpg
        Sinänsä ei olisi pahitteeksi jos Veturiareena omistaisi itsekin ison maton jonka voisi tilaisuuksien ajaksi levittää lattialle.

      • Kunhan_ajattelin-

        Mitkä luulet olevan mahdollisuudet että tällaisessa syrjäkylässä areenan omistaja viitsisi kiinnittää huomiota tuollaiseen pieneen yksityiskohtaan kuin maton tarjoamiseen tapahtumien järjestäjille?

        Täällä manataan että "eikö katto päänpäällä riitä" ja kehotetaan menemään muualle jos ei kelpaa.

        Vaikkakin laadukkailla ereenoilla ja messukeskuksissa tällainen palvelu on aivan päivänselvää järjestää areenan puolesta.

      • paksu_lompakko
        Kunhan_ajattelin- kirjoitti:

        Puuttuuhan areenalta edelleenkin niin sanottu catering keittiö.
        Eli iso keittiötila jota voisi vuokrata isojen tapahtumien ajaksi ja käyttää tapahtumien aikana tarjottavien annosten valmistuskeittiönä.

        Nyt kaikki ruokatarjoilu pitää ostaa Paalupaikka ravintolalta tai sitten ne on tuotava muualta, joka on aina hankalampaa etenkin lämpimien aterioiden osalta.

        Hivenen haiskahtaa tuo kaiken ruokatarjonnan uittaminen Paalupaikalle jonkinlaisena kaupungin ja ravintolan välisenä sopimuksena.

      • Progressive_
        Kunhan_ajattelin- kirjoitti:

        Mitkä luulet olevan mahdollisuudet että tällaisessa syrjäkylässä areenan omistaja viitsisi kiinnittää huomiota tuollaiseen pieneen yksityiskohtaan kuin maton tarjoamiseen tapahtumien järjestäjille?

        Täällä manataan että "eikö katto päänpäällä riitä" ja kehotetaan menemään muualle jos ei kelpaa.

        Vaikkakin laadukkailla ereenoilla ja messukeskuksissa tällainen palvelu on aivan päivänselvää järjestää areenan puolesta.

        Toisaalta onko tällä kylällä edes sellaisia tapahtumia ja niiden järjestäjiä joille tulisi pieneen mieleenkään pyytää mattoa areenan betonilattialle tilausuutensa ajaksi? Paikallinen laatutuntemus on lähellä nollaa.
        Kun ei taida paljon korvien välissä liikkua tavallisella kansalla, samoin kuin ei heidän johtajillakaan.

    • eihyvinkäy

      Paalupaikalla pimeetä työvoimaa, kuka viitsisi ilmoittaa johonkin? Edes verotarkastus pikimmiten käyntiin.

      • gurtuvisio

        Muiluttakaa verohallinnon väkeä niin kait tietävät jotain jos hämärää ilmenee.

    • vetotalja

      Tilat ovat enimmäkseen tyhliltään ja käyttöaste heikko. Tapahtumien ja konserttien aikaan tiloissa on kävijöitä. Paikallinen politiikka vaikuttaa näissäkin tiloissa nokkimisjärjestykseen.

    • Kyllärahoittajat

      Esim. Eu ja Pieksämäen kaupunki varmasti alkuperäisissä suunnittelivat muuta kuin hieromalaitosta, voimistelusalia ja humppahelvettiä sijoitettavaksi rakennettaviin tiloihin. Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla ulkopuolista arvioitsijaa esim. Kunnonkeskuksen maksamasta vuokrasta kaupungille. Vaikuttaa omituiselta kun kaikki kaupungin tilajutut aina jotenkin päätyvät paikallisten kokoomuslaisten jäljille, ilmeisesti ilman minkäänlaista kilpailutusta.

      • vetotalja

        Kuntosalilaitteet ovat ylijäämävarastosta. Veturitallin tilojen täytettä.

        Alkuperäisten suunnitelmien mukaan paikasta piti tulla kaupan ja palveluyritysten paikka kahteen kerrokseen. Veturitorista piti tulla monitoimitila. Kunnonkeskus piti tulla kauppakeskuksen yläkertaan. Jäljet johtaa tällä hetkellä kriisikeskukseen ja ongelmaan ei ole ratkaisua tiedossa. Kukaan ei osta kaupungilta yli viittatuhatta neliötä liiketilaa ja kaupunki ei voi myydä, koska joutuu maksamaan EU- rahavirroista saadut avustukset takaisin ja kaupoista verot.

        Seuraava siirto tulee olemaan, että tilat kierrätetään pilkkahintaan bulvaanin kautta kauppakeskusta hallinnoivalle yhtiölle. Tällä tavalla kaupunki sitoutetaan yritysmaailman riskin kantajaksi.

    • Järvisydän
      • Olettäysin

        Oikeassa, hienon näköinen pytinki, mutta ei Pieksämäelle tälläinen sovi, esim. PILPO eksyisi tällaiseen paikkaan.

      • Hannu_Ja_Kerttu

        Loppuisiko siltä leivänmurut kesken?

      • Jotakin_Nähtävää

        Tällainen lasipyramidi siihen suolle mihin Ideaparkin piti tulla ja sen sisälle ympärivuotinen vesipuisto/kylpylä/huvipuisto ja viereen tasokas hotelli.
        http://www.hotel-r.net/im/hotel/bg/luxor-hotel-17.jpg
        https://media-cdn.tripadvisor.com/media/photo-s/01/17/8e/79/las-vegas.jpg
        https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/564x/d8/ec/20/d8ec203ec5d5cd5f96c80fec72701ec7.jpg

        Aivan kuten Saksassa on tehty suureen ilmalaivahangaariin.

        Tropical Island, Krausnick Germany
        https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/originals/d3/4c/89/d34c897a0880997b4b495ce16952c9a3.jpg

        Saksan Essenissä on toinen vesipuisto jossa sisä- ja ulkoaltaita.
        http://www.pizzatravel.com.ua/uploads/6043.jpg
        http://www.parksmania.it/media/park/2010/04/erding_Therme_Panoramica.jpg

      • ihan_vaan_ajatus

      • Pois_Eestä

        Mitenkähän tuollainen huvipuisto toimisi näillä seuduilla?

        P-Mäki kun ei ole tunnettu huvista ja viihteestä. Pikemminkin murjotuksesta ja ankeudesta.

        Taitaa olla vuoristorataa tarpeeksi tälle seudulle kun eläkemummot laskevat yläristinmäkeä alas rollaattoreillaan. Siinä ne helmat paukkuu ja jännäpissa tulloo tukisukkaan!

      • Kun-torinvalot-sammuu

        Siellä on pantu monta merkittävää päätöstä livena tähän päivään. Eikä siinä korkeassa hallissa pillun haju kauan tuoksu.

    • ryhtiliike

      Uusi kauppakeskus on vireillä länsiväylälle, koska metsää on jo raivattu. Pian saadaan uusi työkykyisempi kaupungin hallitus.

      • 17-5

        Se on vain kaupungin ylipuutarhuri joka paikkaa puukaupalla yläkoulun aiheuttamaa menoaukkoa kaupungin kassassa.

        Kohta loppuu taajamametsät mitä kaataa. Tahiniemi on jo parturoitu paljaaksi.

      • ihan_vaan_ehdotus

        Mitä sekin tupeerattu täti on saanut aikaiseksi?

        Ruosteen värjäämä ruskea betoni kasvaa kaupungissa ja rikkaruohot rehottaa asvaltin halkeamissa.

        Kaukana ollaa kauniista puistokaupungista, puhumattakaan esim. länsirannikon ja varsinais-suomen kauniista kaupunkikuvasta. Siellä on kukkaväriä ja loistoa joka kadulla ja hyvin hoidettuja istutiksia ja puistoja.

        Käykää katsomassa kesäistä Turun keskustaa, Tamperetta tammerkosken ympäristössä, Naantalia, Raumaa, Vaasaa, Kokkolaa ja vaikkapa Hämeenlinnan toria.

        Värikkäitä kaupungin ja maakunnan viirejä hulmuamassa jokaisesta lipputangosta lämpimässä kesätuulessa ja joka puistossa ja valopylväässä runsaasti kukkivia ja suorastaan rönsyäviä kukkia ja istutuksia.
        http://kaupunkipuisto.fi/kaupunkipuistot/

      • ropelilortot
        ihan_vaan_ehdotus kirjoitti:

        Turkulaiset saisivat siivota Aurajokensa. Lunden asuu siellä ja vikisee teletappikummum perään vielä. Tampere on paljon parempi paikka kuin Turku. Tampereella on Pyynikki, näsineula, Hämeenpuisto, Tammerkoski, torni ja uusi tunneli. Tamperella on myös kohennusta kaipaava Hervanta, kaukajärvi ja Ikuri. Messukeskuskuksen alue on räihnäinen.

        Pieksämäen kaupunkimetsiä ei ole siivottu pusikoista 20-vuoteen ankeuttajien johdosta. Nykyisen suuntauksen mukaan pohjoismaissa tehdään kaupunkimetsistä metsäpuutarhoja. Metsäpuutarhan hoito on ollut ikivanha keino hoitaa ympäristöä ihmisyhteisöjen asumisalueiden lähimetsissä.

        Nykyiset pusikoituneet alueet kuhisee punkkeja ja Espanjan etanoita. Villiintyneinä kasveina rehotaa jättiputkea ja jättipalsamia. Myrkkyvillakkoa on myös tavattu ja jäniksiä on kuollut, kun ovat syöneet vieraslajiketta. Yhden hevosen myös epäillään kuoleen villakkomyrkytykseen.

        Peiksämäen kaupungin alueella on 600 000- 700 000 puuta puistoissa tai puistometsissä.

      • 17-5
        ropelilortot kirjoitti:

        Punkit ja etanat eivät viihdy havumetsissä!

        Tämä ei ole mitään muuta kuin kaupungin rahan ahneutta ja virkamiehen sabotaasia!

      • Haamunyrkkeilyä
        ropelilortot kirjoitti:

        Turkulaiset saisivat siivota Aurajokensa. Lunden asuu siellä ja vikisee teletappikummum perään vielä. Tampere on paljon parempi paikka kuin Turku. Tampereella on Pyynikki, näsineula, Hämeenpuisto, Tammerkoski, torni ja uusi tunneli. Tamperella on myös kohennusta kaipaava Hervanta, kaukajärvi ja Ikuri. Messukeskuskuksen alue on räihnäinen.

        Pieksämäen kaupunkimetsiä ei ole siivottu pusikoista 20-vuoteen ankeuttajien johdosta. Nykyisen suuntauksen mukaan pohjoismaissa tehdään kaupunkimetsistä metsäpuutarhoja. Metsäpuutarhan hoito on ollut ikivanha keino hoitaa ympäristöä ihmisyhteisöjen asumisalueiden lähimetsissä.

        Nykyiset pusikoituneet alueet kuhisee punkkeja ja Espanjan etanoita. Villiintyneinä kasveina rehotaa jättiputkea ja jättipalsamia. Myrkkyvillakkoa on myös tavattu ja jäniksiä on kuollut, kun ovat syöneet vieraslajiketta. Yhden hevosen myös epäillään kuoleen villakkomyrkytykseen.

        Peiksämäen kaupungin alueella on 600 000- 700 000 puuta puistoissa tai puistometsissä.

        Punkit ja etanat on selvästi otettu sieltä "huonoimpien selitysten kirjasta". Kaupungin virkamiesten haamunyrkkeilyä olematonta keksittyä vihollista vastaan.

        Aika jäädä eläkkeelle..?

        Reunakadun urheilukentän ympärillä oli jo ennestään melko harvaan kasvavaa tukkikokoista mäntymetsää ja nyt hakkuiden jälkeen vieläkin harvempaa. Tulevat kesä- ja syysmyrskyt varmasti entisestään harventaa tätä seutua jossa etanat eivät muutenkaan viihdy.

      • ropelilortot

        Kaupungin puistoista vastaa nuori koulutuksen saanut nainen puistoista. Pieksämäellle on tullut uusi aikakausi, joka vastaa valtakunnan tavotteita.

        Jäähyttelijä puutarhurin mukaan punkeja on koko kaupungin alueella ja espanjan etanoita on kontioipuistossa, pappilan mäellä ja vekseliperällä.

        Lundeenin pappilan puutarha opit ovat vieraita Itä- Suomalaisessa keräilijä- omavaraiskulttuurissa. Ne eivät sovi nykyajatteluun ollenkaan. Muulla pohjoismaissa arvostetaan ja uudelleen elvytetään paikallisia tuhansiavuosia vuosia vanhoja ominaispiirteitä asumisympäristöjen hoidossa.

        Pieksämäellä on jo muutaman vuoden tehty yksityisillä alueilla hoidetuihin metsiin avautuvia puutarhoja, jossa puut ovat osa systeemiä. Ikävanhaa metsäpuutarhojen hoitoa on harjoittaneet mm. viikingit, pohjoisamerikan intiaanit. Se on ollut osa kulttuuria. Nykyinen metsälaki mahdollistaa metsäpuutarjojen ja puistojen pidon. Pieksämäki on erittäin hyvä paikka tällaiseksi alueeksi. Metsäpuutarha ajattelussa puut ovat hyödykkeitä eikä museotavia tai suojeltavia. Se ei suinkaaan tarkoita, että metsä puutarhassa ei voi olla isoja puita.

        Peiksämäen on aika erottua paikallisella omaleimaisuudella " Turkulaisista".

      • Mitä_ilmeisimmin

        "Kaupungin puistoista vastaa nuori koulutuksen saanut nainen puistoista"

        Ammattitaito voitettu arpajaisista?

      • TahinniemenTane

        Onkohan nuorella puistovastaavalla oma puutarha kunnossa.

      • röppäsenveke
        Mitä_ilmeisimmin kirjoitti:

        "Kaupungin puistoista vastaa nuori koulutuksen saanut nainen puistoista"

        Ammattitaito voitettu arpajaisista?

        Hyvin on rimmattu rajaus ja pönäkkä etumus puutarhurillamme. Tahiniemen akat ei voi enää ukkoja puskissa pitää. Yli-insinöörin tarkuudella ekometsäpuutarhaa hoidetaan. Tamperellakin kaikki ukot on mukana yhteisöllisessä puutarhan hoidossa. Pirttihirmuilta meni tämäkin tilaisuus ohi.

        https://metsapuutarha.wordpress.com

    • Höpsöt

      Voi hyvä luoja miten tolloja olette. Koko talli joutaa purkaa,vanha rötiskö.

    • PettynytPianExPMKlainen

      Eläkeläisten tanhuliiteri se on.

      Viime kesänä areenan tapahtumajärjestäjille ehdotettiin nuorten tapahtuman järjestämistä areenalla ja siihen olisi kuulunut radion nuorisokanavan YLEX:n maanlaajuisen kiertueen yksi pysähdyspaikka, mutta tätä ehdotusta ei otettu vastaan ollenkaan.

      Sen sijaan toinen jalka haudassa kansanosalle järjestetään tyränrytkytystilaisuuksia yhtenään.

      Elinvoimainen ja nuorekas kaupunki tämä ei ole! Eikä yhtään nuorekkaammaksi muutu, jos vain eläkeläiset otetaan huomioon tapahtumajärjestäjien toimesta.

      • Valitettavasti_Näin_On

        Täältä on lähdössä pois tänä vuonna taas iso muuttoaalto työn perässä ja muutenkin paikkakuntaan pettyneinä. Kymmenet perheet lähtevät kun valtio lakkauttaa raideliikenteen ohjaustoimipisteen vuoden lopussa.
        Kyllä nämä kauppakeskukset ja yläkoulut voidaan jo kuopata ja alkaa suunnitella rollaattoriystävällisiä kävelykatuja ja hoitokoteja ikääntyvälle väestölle.

      • Aina_Myöhässä

        Pieksämäen lehden sivuilla kaupunki vetoaa rautatien liikenteenohjauskeskuksen säilyttämiseen Pieksämäellä!

        Nyt kun päätös sen lakkauttamisesta on ollut ilmassa jo melkein vuosikymmenen ajan ja uusien liikenteenohjauskeskusten rakentaminen on alkanut.

        Taas ollaan vuosia jäljessä, kuten kauppakeskusten rakentamisenkin kanssa. Mustat savet on jo housussa ja vasta nyt kaupungintalolla on kiinnitetty asiaan huomiota. Tämä kertonee paljon mihinkä työpäivän aika siellä käytetään. Kahvin juontiin ja joutavan juoruamiseen! Selvästi kaupungin johtobunkkerissa ei olla ajantasalla siitä mitä maailmassa tapahtuu. Ilmeisesti aikamerkkikin tulee sinne kirjeellä?

      • Mr_Logic
        Aina_Myöhässä kirjoitti:

        Paikkakunnan kehitys on jämähtänyt sinne 70-80 luvulle. Sen ajan aikamerkkikin on vasta tulossa postissa!

      • Saatanan-Tunarit-
        Aina_Myöhässä kirjoitti:

        Pieksämäen lehden sivuilla kaupunki vetoaa rautatien liikenteenohjauskeskuksen säilyttämiseen Pieksämäellä!

        Nyt kun päätös sen lakkauttamisesta on ollut ilmassa jo melkein vuosikymmenen ajan ja uusien liikenteenohjauskeskusten rakentaminen on alkanut.

        Taas ollaan vuosia jäljessä, kuten kauppakeskusten rakentamisenkin kanssa. Mustat savet on jo housussa ja vasta nyt kaupungintalolla on kiinnitetty asiaan huomiota. Tämä kertonee paljon mihinkä työpäivän aika siellä käytetään. Kahvin juontiin ja joutavan juoruamiseen! Selvästi kaupungin johtobunkkerissa ei olla ajantasalla siitä mitä maailmassa tapahtuu. Ilmeisesti aikamerkkikin tulee sinne kirjeellä?

        Kyllähän kaupungin johdossa kaikki tietävät että tämä viime hetken vetoomus on vain teatteria jolla ei ole mitään käytännön vaikutusta asiaan.
        Näin pitää tehdä jotta kansan suuntaan edes näytetään tekevän jotakin. Samalla sillä peitellään sitä tekemättömyyttä joka on vallinnut jo vuosia kun asia on ollut tiedossa.

      • Tremendous_Work
        Saatanan-Tunarit- kirjoitti:

        Kyllähän kaupungin johdossa kaikki tietävät että tämä viime hetken vetoomus on vain teatteria jolla ei ole mitään käytännön vaikutusta asiaan.
        Näin pitää tehdä jotta kansan suuntaan edes näytetään tekevän jotakin. Samalla sillä peitellään sitä tekemättömyyttä joka on vallinnut jo vuosia kun asia on ollut tiedossa.

        Ninpä niin. Miksi vaivata päätänsä kun ollaan julkisella puolella töissä. Palkka tulee tasaisesti verotuloista, tulipa sitten tehtyä tulosta tai ei.
        Illuusion ylläpitäminen kansalaisten suuntaan työn tekemisestä on tärkeämpää kuin todelliset saavutukset.

    • ankeetasujat

      pmäellä vaan ei ole YHTÄÄN MITÄÄN vetovoimaista, koko pmäki on luontaantyöntävä, asukkaat varsinkin. Pmäkeläiset vaan eivät muuta MIHINKÄÄN työn perässä, töitä vältteleviä pummeja, alkoholi- ja nuppiongelmaisia luusereita koko surkea sakki.

    • Vahinko-on-logaritmi

      Monien perheiden huoltajan siirtyminen on isompi asia Pieksämäellä kuin ymmärretään. Talot ja asuminen on paalutettu Pieksämäellä. Hyvinpalkattu ja vuoron vaihdot mahdollistuva osallitumisen nuorisotoimintaan talkoilla loppuu. Näin ne urheiluseurat pyörii. Useiden eläköityneet vanhemmat (myös VR) auttavat rahallisesti, työpaikan haussa, lastenhoidossa, harrastuksissa ja vaikka missä.
      Tämä työntekijä ryhmä on aina vireyttänyt Pieksämäen elävyyttä. Siitä kun Ratahallintokeskus/Liikennevirasto perustettiin on ahneilla isännöisijöilla työnä hävittää Pieksämäeltä kaikki VR toiminta. Ei näistä Pieksämäen senaattoreissa ole uudeksi Hietalaksi. Pala menee kurkkuun Helsingin junassa viimeistää Kouvolan kohdalla.

    • kissanpissaa

      Miten hampaattomat muorit ja vaarit Pieksämäkeä kehittäisivät? Toinen joukko näitä ikunuoria ankeuttajia, jotka haaveilee messiasta hakemaan pois. Kolmasjoukio näitä puistopuihin kietoutujia ja homerakennuksien suojelijoita. Dingon autiotalon hurmoksessa eläviä vaihdevuosi rouvia panetuttaa, kun näkevät rötiskötalon.

    • ropelilortot

      Kaavoittaja arkkitehtitekele ehdottaa haapojen istuttamista liito-oraville kaupunkiin hiekanpään kaavehdotuksessa? Lääkkeet ovat jääneet ottamatta tältäkin kaupungin kehittäjältä. Pieksämäen keskustasta on joka suuntaan 50 kilometriä liito-oraville metsiä ja asuntoja. Pieksämäki on keskellä erämaata, johon taas toiset ympäristö vouhakkeet ovat pystyttämässä 250 m korkeita meluavia tuulimyllyjä liito-oraville? Mistä näitä tajunnanlaajentajia oikein saa, kun aivoissa alkaa surraamaan noin pajasti. Pilleripyörittäjien kylästä pitäisi tehdä teatteriesitys televisioon, niin pääsisi koko Suomi nauramaan sydämensä kyllyydestä.

      • 20-12

        Tämä on taas yksi esimerkki siitä kuinka kaupungin rahoja tuhlataan kohteisiin jotka eivät tuota lisäarvoa vaan sen sijaan kuluttavat niitä.

      • Mittee_hävettävvee

        Pandan ravintoa on bambunversot. Liito-orava puolestansa syö ravinnoksensa mieluiten haavan- ja lepänlehtiä (myös koivua) Ei siis mitenkään huono ajatus haapojen istustus. Haapa kasvaa nopsaan. Ihan järkeen käypää ajattelua. Kuusta kasvavassa umpikorvessa ei liito-orava kovinkaan kaksisesti pärjää. Mitäs nauramista siinä ajatuksessa on ? Enemmänkin naurattaa ja itkettää synkistävä taantumus. Jos asuu umpikorven keskellä niin silloin on hyvä tehdä kaupungista se virvoittava keidas. Ajattelepa turistia joka ajaa "tuntitolkulla" savolaista korpitietä ja sitten ykskaks pamahtaa ihmisten ilmoille viihtyisään kaupunkiin. Tajunta suorastansa räjähtää. Sitä voi jopa pysähtyä virvokkeelle ja katsella kaupungin nähtävävyyksiä ja käydä ostoksilla (shopping) kaupungin putiikeissa. Matkamies ottaa kiikkarin käteensä ja näkee miten isosilmäisen liito-oravan veikeä pää pilkistää uteliaana haapapuun kolosta. Mikäs sen mukavempoo.

      • KehittyväKaupunkiMyAss
        Mittee_hävettävvee kirjoitti:

        Kun saadan pesiytymään kaupunkialueelle liito-oravia niin voidaankin jarruttaa taas kaavaa ja kehityssuunnitelmia oikein lain voimalla.

        Näin se kaupunki saadaan museoitua ja pysähtymään täysin.

    • Kohtuukokoinen

      No, itsellä kuitenkin hakusessa nainen, olikos halukkaita edes mahdollista nähdä, mutta ronkeli en oo joten se siitä.

      • Ratakadun_vänrikki

        Oikein semmoinen rehevä savolaisnainen. Lanteva, isot silmät ja kosteat pusuhuulet. Kannat sen sitten kesäkeleillä haapapöhheikön suojaan, kun palailette yömyöhään paalupaikan tantsuloista. Viltti oltava ehottomasti mukana sellaisella saattomatkalla. Sen verta pitää tokkiinsa olla aikuisella miehellä pelisilmää. Haavan lehdet kahisoo kesätuulessa ja peittää ylimääräiset lemmenäänet sivullisilta. On siinä liito-oravilla tirkisteltävää ja ihmeteltävää kerrakseen. Näin saadaan kaupungin väkiluku kasvamaan eksponentiaalisesti. Kiitos haapapuiden.

    • ropelilotrot

      Hiekanpäähän on istutettu kasveja vuosikymmeniä oppilaiden toimesta. Kaikki ovat lähes hävinneet pusikoitumisen johdosta. Idealistien pitää tuoda luonto kaupungin oloikkunoihin kuin televisio ruutuun. Nämä elämysidealistit eivät uskalla yöpyä edes metsässä., koska pelkäävät.

      Kaupunki ei ole turvallinen elinympäristö eläimille ja linnuille. Yhtenä vuonna laskimme yhden biologin kanssa kaupungin lintukuolemat sellaiselta paikalta,, johon oli istutettu lintuja houkuttelevia pensaita ja puita. Lintuparven pyrähdettyä lentoon moni kuoli lentäessään auton eteen. Samoin kävi siilien ja rusakon poikasten. Pieksämäellä on useille sadoille liito-oraville paikkoja metsissä asustella. Varislinnut kaupungeissa ovat myös liito-oraville vaaraksi. Ne ovat oppineet käymään joukolla myös pesästä lähteneiden oravan poikasten kimppuun nokkimalla niitä päästä.

      Omatoimi luontomatailu ei juurikaan tuo rahaa, koska kaikki lintutornitkin rapistuu ja natura-alueet ovat hoitamatta ja ylläpitämättä. Talousmetsien osalta kaupunki voisi tarjota niitä vuotuista puiden kasvua vastaan pysytettäväksi halukkaille. Metsäyhtiöt ja metsähallitus ovat jo vuosia tehneet sopimuksia halukkaiden kanssa.

      Liito-orava valitsee itse haavat ja pesät metsässä, eikä arkkitehtitekele voi syöttää niitä kuin marsuja häkkiin. Olen seurannut vuosikymmeniä liito-oravia ja ne valitsee metsän puista parhaimmat ruokailupuiksi aisteillaan. Niiden reviilillä voi olla useita haapoja, leppiä ja koivuja joihin liito-orava ei edes koske. Liito-orava myös vaihtaa ruuan mukaan elin aluettaan. Haapojen istutus hiekanpäähän on käytännössä tuhoon tuomittu ajatus.

      • Kunhan_ajattelin_

        Ja ei ole taloudellisesti muutenkaan tuottava projekti.

        Tämän kaupungin pitäisi jo viimeinkin alkaa tajuamaan että sijoittamalla tuottavaan yritystoimintaan saadaan aikaan talouskasvua, työpaikkoja, asukasmäärän kasvua ja kaupungin kassaan verotuloja.
        Yritysten edellytykset toimia ja sijoittua paikkakunnalle on tässä erityisen tärkeässä asemassa.
        Nykyaikaiset tuotantotilat, varastot, toimistot ja kaavoituksella varmistettu riittävä tonttien saatavuus pitää ehdottomasti olla ykkössijalla, haapojen istutuksen sijaan.
        Ja kaupunki EI SAA asettaa mitään keinotekoisia rajoitteita yritysten sijoittumisen ja rakentamisen tielle.
        Rakennusten sijainti, käyttötarkoitus, koko, korkeus, muoto, väri jne.. EI SAA OLLA mikään politikoinnin aihe ja este sijoittua Pieksämäelle.
        Tällä kaupungilla ei tässä taloudellisessa tilanteessa ole kertakaikkiaan mahdollisuutta alkaa poimimaan rusinoita pullasta.

    • metsäsuomalaiset

      Metsästä elinvoimaa Pieksämäelle. Mikäpä olisi parempaa kerrottavva Pieksämäestä, että se julistautuu Suomen ensimmäiseksi metsäpuutarha kaupungiksi Suomessa.

      Metsäpuutarhan perustaminen aloitetaan vesakoiden raivauksella. Heinäkuu on parasta aikaa, sillä alkukesän kasvu on nyt helposti poistettavissa esimerkiksi raivaussahalla tai puutarhaleikkureilla. Metsänhoito käy myös sopivasta kuntoilusta ja irrottaa tehokkaasti ajatukset arjesta.

      Myös puustoa on hyvä karsia ja harventaa, sillä miellyttävän metsäpuutarhan ajatuksena on se, että valoa siivilöityy riittävästi puiden latvusten lomasta maahan asti, jolloin aluskasvillisuus monipuolistuu. . Puita karsitaan ja harvennetaan niin, että kasvillisuus on vaihtelevaa iän ja lajien puolesta. Samalla uusille kasveille syntyy riittävästi elintilaa.

    • Comedy_Or_Bust

      Sami Hedberg & Niko Kivelä, Wings of Comedy

      Stand upin superkaksikko, Sami Hedberg ja Niko Kivelä, yhdistää jälleen voimansa. Wings of Comedy -stand up -kiertueellaan Sami ja Niko esiintyvät sekä yksin että yhdessä.

      Aiemmin U.G.M.T.M.S.U.S.W.N.K.A.S.H-show’ssaan lavan jakaneet koomikot ovat timantinkovia ammattilaisia, joiden eläytyminen ja tilannetaju ovat omaa luokkaansa. Samin ja Nikon stand upia yhdistää hyväntuulisuus, hetkessä eläminen ja rakkaus lajia kohtaan.

      Niko Kivelä on tarinankerronnan mestari. Hän on yleisön edessä avoin, rehellinen ja sydäntä lämmittävän hauska. Lavalla Niko kertoo vangitsevaan tyyliinsä oman elämänsä tapahtumista – ja niitähän riittää.

      Sami Hedbergin ei tarvitse sanoa sanakaan, kun yleisöä naurattaa jo. Hahmokomiikan rakastettu kuningas saa juttujensa ahmat, Pasit ja lentokapteenit heräämään eloon. Samin oikean aivolohkon vuoksi jutut saattavat lähteä oudoille teille, mutta juurikin siksi Sami on niin maagisen hauska.

      Lennokkaiden juttujen siivittämät illat isännöi räiskyvästä tyylistään tuttu Zaani.

      Valtakunnallinen 30 kaupungin kiertue 8.3.-13.5.2017.
      Kesto väliaikoineen noin 1 h 50 min.

      Järjestäjä: Hedberg Entertainment Oy

      la 29.04.2017 18:00 Pieksämäen Veturitallit / Veturitori

      Liput ennakkoon alk. 27 €. Liput ovelta alk. 30 €, ellei tapahtuma ole ennakkoon loppuunmyyty. Lipun hinta ei sisällä mahdollista eteispalvelumaksua.
      http://www.pieksamaki.fi/tapahtumat/sami-hedberg-niko-kivela-wings-of-comedy/

    • Paalulla

      Eiköhän olisi aika yhdistyä vaikka Mikkelin kanssa? Ei tämä käpykylä yksin pärjää.

      • etäsuhde

        Mikkeli on tunnin ajomatkan päässä. Mikä hyöty sellaisesta etäsuhteesta. Eiköhän se paras kaveri löydy ihan naapurista idänpuolelta, jos seurustella pitää. Sote maakunnat tulevat. Se on se iso juttu lähivuosina. Pärjääminen ei voi olla tavoite vaan menestyminen. Pärjääjät käpertyvät. Menestyjät tekevät uutta.

    • Yes_wecan

      Mikkeli on yhtä lailla taantuva kylä. Ei sinnepäin kannata haikailla.

    • Kyytipoikaa

      Mikkeliin liittyminen on sama asia kuin nukkumasta noustessa joisi kylmää kahvia krapulaan.

    • kenellekelpaa

      pmäki saa lla tyytyväinen mikäli kelpaa yhteistyökumppaniksi jollekin kaupungille. Eli jos joku oikea kaupunki huolii onnettoman, ankean tuppukylän yhteistyökumppanikseen. Riitaisuudestaan, junttiudestaan, ankeudestaan ja typeristä päätöksistään kuuluisan hölmöläisten kylän.

      • huikopalat

        Mikkelissä omahyväisyys on ilmaakin sakeampaa. Viikon aurinkopaisteessa mädätettyjen kalojen hajuakaan ei erota Mikkelin ominaishajun seasta.

        Pieksämäkeläisillä on hallussaan Savon ennätys kalajutuissa. Kuopion torilla kerrottiin, että muikuilta oli puhkottu silmät valmiiksi heti verkosta otettaessa ja muikut oli laitettu suolaan ja Pieksämäkeläinen kauppias oli myynyt tönkkösuolatut kalat Mikkelin torilla neulamuikkuina Mikkelin rouville käsityötarvikkeiksi.

        Yhteistyöstä voidaan olla samaa miltä , että Pieksämäkeläisistä ei ole vaippojen vaihtajiksi Mikkeliläisille.

    • mielensäpahoittajapäivää

      Ei ole missään rekisterissä tällaista Paalupaikka Areenaa. Sitä paitsi ihan karmeasti vastoin kielioppisääntöjä kirjoitettu Kari Tapion ruumiin häpäisystä puhumattakaan.

      Paikan nimi on Veturitori ja se sijaitsee vanhoilla veturitalleilla.

      • sepalusauki

        Veturitori oli herrojen kullin luikautushanke. Hurmiossa meni miljoonia euroja kaupungin rahoja.

    • TurunVeturiareena

      Turkuun suunnitellaan vanhojen veturitallien paikalle Suomen suurinta elämys- ja tapahtumakeskittymää.

      http://www.tamperelainen.fi/sites/default/files/styles/article/public/neo/files/2125671.jpg?itok=NBC5igmE

      Kuulostaako tutulta...? Turku haluaa ratapihalle monitoimiareenan – Tällainen olisi Turun "Kansi ja Areena"
      http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/527503-kuulostaako-tutulta-turku-haluaa-ratapihalle-monitoimiareenan-tallainen-olisi-turun

      Turun ratapihalle tulossa Suomen suurin elämys- ja tapahtumakeskus – mukana myös Saku Koivu ja Supercell-miehet
      http://www.turkulainen.fi/artikkeli/527457-turun-ratapihalle-tulossa-suomen-suurin-elamys-ja-tapahtumakeskus-mukana-myos-saku

      • keväthurmosta

      • 17-18

        Onhan tuo huomattavasti suurempi ja kunnianhimoisempi projekti kuin P-Mäen hiljainen tanhuliiteri.

        Viereen olisi tulossa korkea moderni tornihotelli.
        https://goo.gl/EKPtes

      • Mr_Happening
        17-18 kirjoitti:

        Onhan tuo huomattavasti suurempi ja kunnianhimoisempi projekti kuin P-Mäen hiljainen tanhuliiteri.

        Viereen olisi tulossa korkea moderni tornihotelli.
        https://goo.gl/EKPtes

        Pieksämäellekin on ehdotettu korkeaa tornihotellia.
        http://i349.photobucket.com/albums/q391/shopper14/Hotel2_zpsxyx4ukzo.jpg

        Mutta tässä kaupungissahan on omatekoinen kielto kaikelle korkealle rakentamiselle, joten sellainen ei toteudu vaikka rakentaja ja sijoittaja löytyisikin.
        Nämä omatekoiset kiellot ja säännöt ovat yksi merkittävä syy miksi kaupunki ei menesty. Tällaisia ei pitäisi olla jos kaupunkia aivan tosissaan haluttaisiin kehittää!
        Mutta täällähän kaupungin kehittäminen tai pikemminkin kehityksen torppaaminen on lähinnä pienen eläkeläiskerhon (valtuusto) sivuharrastus.

      • Eituleonnistumaan

        Pilpoa huimaa liian korkeat paikat.

      • Kunhan_ajattelin

        Aivan samoin kuin Tampereella on jo tehty vanhan varikon viereen.
        https://goo.gl/Cej6rF
        https://goo.gl/6JAHrn

        Ja Turussa tullaan tekemään.
        https://goo.gl/EKPtes

      • SopiiMainiosti

      • Ei-tunne
        Eituleonnistumaan kirjoitti:

        Pilpoa huimaa liian korkeat paikat.

        Kuka on tämä Pilpo?

      • Aiheena_Tornihotelli
        SopiiMainiosti kirjoitti:

        Tuo hotelli olisi juurikin viljasiilojen korkuinen ja yhtä leveä rakennus, eli ei mitenkään poikkeuksellisen suuri tai korkea Pieksämäen keskustaan.
        http://i349.photobucket.com/albums/q391/shopper14/Hotel2_zpsxyx4ukzo.jpg

        Tampereen korkea Torni Hotelli.
        http://pingviinimatkat.pallontallaajat.net/wp-content/uploads/sites/18/Solo-Torni-Tampere-6.jpg
        https://pbs.twimg.com/media/C24QuTgXEAEZg-h.jpg

        Harri Lindellin haastattelussa Mikko Kankaanpää, aiheena Tornihotelli Tampere
        https://www.youtube.com/watch?v=RY3fEU6L1xo

    • varattomat

      Täällä haaveilee sellaiset tyypit suuria, joilla oma talous näyttää luottotietojen osalta heikolta.

      • summer_has_arrived

        Sulla on outo kiinnostus toisten luottotietoja kohtaan.

        Ettei olis vaan omat tiedot kuralla?

        Sitäpaitsi tämän keskustelun aihe ei ole kaupunkilaisten luottotiedot.

      • kerjäläiset
        summer_has_arrived kirjoitti:

        Sulla on outo kiinnostus toisten luottotietoja kohtaan.

        Ettei olis vaan omat tiedot kuralla?

        Sitäpaitsi tämän keskustelun aihe ei ole kaupunkilaisten luottotiedot.

        Ihminen älää siinä uskossa , kuin itse petaa omassa elämässä. Suuria haaveileivilla on luottotiedot heikot, koska heillä ei ole millä toteuttaa haaveita. Yhteiskunnan pitäisi silloin hoitaa haaveet ja yrittää saada tällä tavalla sulkia hattuun. Näitä tuhnutahvoja kyllä riittää, jotka maksattaisivat pilvilinnojen maksut muiden keräämillä veroeuroilla.

      • Got_News_For_You
        kerjäläiset kirjoitti:

        Onhan se hirveää että joku jossakin tekee jopa jotakin, eikä vain istu happamana metsäpirtissään ja vuodata pahaa oloaan nettiin.

      • kerjäläiset
        Got_News_For_You kirjoitti:

        Onhan se hirveää että joku jossakin tekee jopa jotakin, eikä vain istu happamana metsäpirtissään ja vuodata pahaa oloaan nettiin.

        Kyllä sen paikallisesta lehdestä , netissä haaveilijoista ja puhelin kaupustelijoista näkee , että fyrkat pitää yrittää ruikuttamalla hankkia. Kyvyttömät ja lahjattomat olemattomista saavutuksista kirjaa pitää. Missä onni silloin luuraa, kun namut ovat loppuneet. Silloin syyllinen on metsäpirtin pitkän elämän elänyt mummo. Mistähän johtuu, että Pieksämäelläkin saa 4- vanhaa omakotitaloa yhden uuden omakotitalon hinnalla keskustassa?

      • Yesssssssss

        Ja sinulla ne onkin suuret saavutukset....

      • kerjäläiset
        Yesssssssss kirjoitti:

        Ja sinulla ne onkin suuret saavutukset....

        Kansalainen ,joka tulee toimeen oman itsensä kanssa, on elämänsä herra, Silloin ei kierrä, eikä hierrä ja on helppo pierrä. Elämäänsä tyytymättömät luuserit ja peräkammarin kynsiä viilailevat limaviiva matamit elää saavuttamattomien haaveiden harhassa. Harha omista tulevista saavutuksista johtaa ennemmin tai myöhemmin henkilökohtaiseen ahdinkoon. Seurauksena on, että harhaa yritetään jatkaa muiden piikkiin elämällä.

      • OmanKodinPierijä

        Kyllähän noilla opeilla kaupunki kehittyy.

      • kerjäläiset
        OmanKodinPierijä kirjoitti:

        Kyllähän noilla opeilla kaupunki kehittyy.

        Loputonta välivuotta viettävät polkee mopoa käyntiin vuodesta toiseen. Tikapuut ovat heillä pötköllään ja naamat taivasta kohti.

    • Hyvin-Menee

      Tällä viikolla Veturiareenalla iso pelitapahtuma!

      BaseLanParty
      https://www.baselanparty.net/

      BaseLanParty'17 - "Isompana kuin koskaan" | BaseLanParty | torstai, 14. syyskuu 2017
      BaseLanParty tulee taas ja isompana kuin koskaan!

      Tapahtumaan konepaikkoja yhteensä 318kpl ja 15kpl konsoleille varattuja paikkoja.

      Paikanvaraus:

      Konepaikka 35€/kpl (5 tai enemmän paikkaa 30€/kpl)
      Konsolipaikka 15€/kpl
      Kävijälippu 5€/kpl (vain ovelta)

      Tapahtumapaikkana on Pieksämäen Veturitori, joka sijaitsee aivan Pieksämäen juna-aseman läheisyydessä. Junasta on noin 200 metrin matka tapahtumaan.
      https://eventbu.com/pieksamaki/baselanparty-17-isompana-kuin-koskaan/5107198

      BaseLanParty tulee taas ja isompana kuin koskaan!

      Tapahtumaan konepaikkoja yhteensä 318kpl ja 15kpl konsoleille varattuja paikkoja.
      https://fi-fi.facebook.com/baselanparty/

      • pinimg

        Tuohan kestää aina sunnuntaihin 17.syskuuta asti.

      • JaKasvaaJatkuvasti

      • BULLSHIT_DETECTOR

      • Bastards

        Ihmeellistä kuinka näin iso tapahtuma ei saanut minkäänlaista huomiota paikallisessa mediassa. Tai missään mediassa yleensäkään.
        Luulisi että ainakin Pieksämäen lehti olisi tehnyt tapahtumasta jutun? Heillä kun tuntuu olevan puutetta jutunaiheesta jatkuvasti ja vaikeuksia täyttää sivujaan muullakin kuin kirpputorimainoksilla.
        Samoin alueellinen Länsi-Savo ei maininnut tapahtumasta sanallakaan, kuten ei Savon-Sanomatkaan.

      • Disappointed
        Bastards kirjoitti:

        Tämän vuoden BaseLanParty olikin sitten taas ammattiopiston ahtaissa ja epäkäytännöllisissä tiloissa koska Veturiareenan vuokrat oli kaupungin toimesta nostettu pilviin ja tapahtuma ei voinut sellaisia maksaa.
        Hieno tapahtuma otti takapakkia kaupungin ahneuden vuoksi!

      • Sculder
        Disappointed kirjoitti:

        Tämän vuoden BaseLanParty olikin sitten taas ammattiopiston ahtaissa ja epäkäytännöllisissä tiloissa koska Veturiareenan vuokrat oli kaupungin toimesta nostettu pilviin ja tapahtuma ei voinut sellaisia maksaa.
        Hieno tapahtuma otti takapakkia kaupungin ahneuden vuoksi!

        Voi olla myös että tällainen monipäiväinen tapahtuma ei oikein sovi nykyisen S-ryhmän ravintolan kanssa samaan rakennukseen. Ravintola kun varmasti haluaisi että myös areenan puoleinen ovi olisi asiakkaiden käytössä. Muutaman tunnin konsertit ovat eri asia, mutta useamman päivän ajan käynti vain takapihan ovesta voi verottaa ravintolan asikkaita.

      • polemiikkia
        Sculder kirjoitti:

        Aika noloa jos areenan suunnittelussa ei ole otettu huomioon pitkäkestoisia tapahtumia ja niiden vaikutusta areenan veturipilttuissa sijaitseviin yrityksiin.

    • Tanssiinkutsua
      • Syviskutsuukutemaan

        Syviksen syystanssit jatkuu mukavan rennolla menolla - kahden orkan voimin.
        La 23.9.2017 20:30--01:30
        Omega & Eija Kantola, Fernet & Tomi Markkola

        Tervetuloa tanssimaan ja viettämään romanttista syyskuun iltaa Syvikseen !
        Lämmintä sääkin suosii lavatansseja ......
        Syvinhän on sinkkujen paratiisi ;)
        Yleisö Kaikenikäisiä, 80% välillä 20--50 v

        Kunnon miehiä lavalle kaivataan :)))
        https://www.youtube.com/watch?v=KTsRsRoTtO4
        https://www.youtube.com/watch?v=owKuAxyImuI

        Nähdään Syviksessä ;)

      • Nähdäänkösiellä
        Syviskutsuukutemaan kirjoitti:

        Syvis jo sulkeutui, mutta nyt aukeaa talvitanssipaikka -
        Vetovoimainen
        Kari Tapio Paalupaikka Areena
        http://tanssi.net/fi/p/5498.html
        AVAAJAISET
        La 7.10.2017 20:00--00:30, 15 euroa
        Antti Huovila, Jani Helenius, Roulette
        https://www.youtube.com/watch?v=NYCjQhz9CL8

      • Kunnonmiees

      • Hulikupperi

        Ketä ne sieltä paalupaikasta hakivat kun lääkärihelikopteri laskeutui sinne veturitallien taakse tänään lauantaina iltapäivällä?

        Joku nyrjäyttänyt nilkkansa liian vauhdikkaassa tanssissa?

        Ja sitten alkuillasta lensi sama kopteri uudestaan P-mäellä.

      • Ei-muuta-ihmeempää
        Hulikupperi kirjoitti:

        Ketä ne sieltä paalupaikasta hakivat kun lääkärihelikopteri laskeutui sinne veturitallien taakse tänään lauantaina iltapäivällä?

        Joku nyrjäyttänyt nilkkansa liian vauhdikkaassa tanssissa?

        Ja sitten alkuillasta lensi sama kopteri uudestaan P-mäellä.

        Kangaskadulla oli joki pieni onnettomuus ilmeisesti polkupyörällä. Illalla oli taas sairaskohtaus jossa kopteri pörräsi.

    • tollont

      En ymmärrä miten tämä kunnonpaikka vaikuttaa kauppakeskuksen rakentamiseen. Nythän kun Paalupaikkakin on saatu pois, niin voisi tämä jumppasali laajentaa. Olisi sitten makkarat ja jumpat samalla paikalla.

      • Mix_vaikuttais

        Kuka näin on väittänyt?

        Nythän S-ryhmä suunnittelee lounasravintolan perustamista palupaikan tilalle.

    • karvalakit

      S-ryhmä ei rakenna vielä mitään. Kaupungininsinööri siellä veturitallien takana putsaa pilaamtunutta maata ja sadevesiviemäreitä suunnittelee. Muutama miljoona meni taas joutavaan. Länsiväylälle alkaa K-ryhmä rakentamaan leskittymää. Tontti on jo siivottu puista ja kannoista.

      • MItätuotamiettimään

        Länsiväylällä taitaa touhuta ihan muu taho kuin K-ryhmä. :D

    • Anonyymi

      Oisko mies-miehelle pareja.? Ps. Myös jatkot kiinnosta

      • Anonyymi

        Juuuuuuu.

      • Anonyymi

        Montako tuumaa jatkoa ajattelit tarvita.

      • Anonyymi

        Itse päätät ketä haet jos pokkasi riittää
        tanssiin hakea miestä 🥸
        https://youtu.be/axMli1YQwVU
        Ukkoja notkuu siinä läheisellä grillillä
        aina tanssien jälkeen vink,vink 🙄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse päätät ketä haet jos pokkasi riittää
        tanssiin hakea miestä 🥸
        https://youtu.be/axMli1YQwVU
        Ukkoja notkuu siinä läheisellä grillillä
        aina tanssien jälkeen vink,vink 🙄

        Höpöhöpö... Se on painia!

        Kokeile sinäkin kerran, ei siitä vielä homoksi muutu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö... Se on painia!

        Kokeile sinäkin kerran, ei siitä vielä homoksi muutu.

        Ajat on jo muuttuneet...
        https://youtu.be/2Gqcnvg9cRg
        Tanssipaikan parkissa on tullut huomattua miten moni mies viekin illan päätteeksi kotiinsa miehen eikä näin naiset kelpaa jatkoillekaan 🤭
        Homppelit on jo tansseissa 🙄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse päätät ketä haet jos pokkasi riittää
        tanssiin hakea miestä 🥸
        https://youtu.be/axMli1YQwVU
        Ukkoja notkuu siinä läheisellä grillillä
        aina tanssien jälkeen vink,vink 🙄

        Paikallinen hinaaja yrittää itseään tyrkyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paikallinen hinaaja yrittää itseään tyrkyttää.

        Kumisaapashomoja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumisaapashomoja

        Onko tässä kylässä yhtään täysjärkistä ihmistä. Jutut on aivan hourulasta.

      • Anonyymi

        Juu 27.11 kanttihousuja talleilla, VARMASTI!

      • Anonyymi

        Täällä Suomi24:llä ei saa mainostaa.

      • Anonyymi

        Etkösaatanan tajua ettei täällä saa mainostaa!

    • Anonyymi

      uusi baari tapahtumien ajaksi ukossa pieksämäen kallein ja huonoin kahvi.eikö demokratia pelaa.

      • Anonyymi

        Viinaa siellä tarvitaan eikä kahvia. Ilo ilman viinaa on teeskentelyä. Kuka viitsii esimerkiksi selvinpäin tanssia vanhojen akkojen kanssa.

    Ketjusta on poistettu 33 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      356
      3175
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      129
      1197
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      61
      1167
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      133
      953
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      115
      816
    6. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      762
    7. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      159
      737
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      727
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      113
      717
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      689
    Aihe