Huono jama...

Huonossajamassa
28.11.2015 3:44
UUSI
Tuo kaikki on totta, että lapsia ja hädänalaisia pitää auttaa. Tuo Syyrian tilanne olisi pitänyt hoitaa kuntoon jo 2009-2012, jolloin se olisi tapahtunut samalla rahalla mikä nyt menee vuosittain suuren pakolaismäärän, pelkästään elättämiseen Suomessa.

Se harmittaa itseäni, että maahan saapuneistä 80-85% ovat hyvässä fyysisessä ja henkisessä kunnossa ja tulevat vain siksi että heille on luvattu Suomesta liikoja. Tulevat vain hyvän ja helpon toimeentulon perässä, eikä heillä ole mitään ongelmaa

matkustaa turvapaikan saamisen jälkeen takaisin kotimaahansa tai sen lähialueelle.

Suomessa on jo nyt tuhansia pakolaisiksi tulleita, jotka ovat entisessä kotimaassaan tai muualla kyseisen maan kesä-ajat 4-6kk, nauttien samalla suomen maksamia tukia.

Yksi hyvä esimerkki on Turkki. Alanyassa lomailevat törmäävät joka kesä siellä paikallisiin ihmisiin, jotka kertovat että he ovat suomalaisia ja asuvat Suomessa.

Osa on tullut Suomeen naisen perässä, osa turvapaikan ja kansalaisuuden saatuaan viettävät lähes puoli vuotta Turkissa työskennellen pimeänä ravintoloissa, hotelleissa safarifirmoissa yms, missä kielitaidosta on hyötyä. Samaan aikaan tulevat tuet tilille, joka kuukausi.

Ne jotka oikeasti tarvitsevat turvapaikkaa ja ovat hätää kärsiviä, heitä pitää auttaa.

He eivät reissaa läpi euroopan hyväkuntoisena ja hymyile pääministerin vieraillessa

turvapaikan hakijoiden luona, he ovat nujerrettuja ihmisiä, joilla on mennyt usko ja luottamus ihmisiin.

Suomella on valtava haaste edessä jo pelkästään näiden muutaman sadan tai tuhannen oikeasti turvapaikkaa tarvitsevat kanssa. Sairaaloissamme ei ole kielitaitoa.

Psyykkisesti oireilevat tarvitsevat paljon hoitoa ja kaikkeen hoitoon liittyvään tarvitaan tulkki. Psykiatristen oireiden hoito on puhumista ja ymmärtämistä, siihen ei ole resursseja ja kaikki tulkit ovat pitkäksi aikaa kiinni turvapaikan hakijoiden haastatteluissa.

Kanada otti oikean mallin. Yksinään saapuva mieshenkilö on turvallisuusriski. Niin myös Suomelle, kaikilta osin. Riski suomalaisille naisille ja tytöille, samoin kuin koko maalle mahdollisena soluttautuneena terroristina.

Tosiaankin velkainen maa velkaantuu lisää turhien turvapaikanhakijoiden vuoksi, eikä

myöskään pysty huolehtimaan oikeasti niistä turvapaikan hakijoista jotka sitä apua oikeasti tarvitsevat. Heille kuuluisi järjestää se tulkkaus apu ihan ensimmäiseksi ja samantien laittaa takaisin ne jotka tänne ilman todellista hätää tulevat.

Maahantulon yhteydessä tv:stä näkemäni mukaan kysytään syytä miksi ollaan tulossa.

Kaikki sanovat saman taroinan. Henkeäni uhataan, serkkuni, enoni tms on kateissa tai tapettu. Tämä kirjataan ylös, mutta ei kysytä mikä on tämän kadonneen tai tapetun henkilön nimi ja selvitetä asian todenperäisyyttä. Uskoisin että seuraavalla kuulustelulla myös kadonneeksi tai tapetuksi ilmoitetun nimi olisi jo vaihtunut.

No paskat on housussa, mainonta toimi. Suomi viestitti haluavansa maahan pakolaisia

ja toive toteutui. Tästä eteenpäin ei ole edessä kuin velkaa velan perään ja kohti tukipaketteja. Siinä on sitten euro poliitikoillamme briiffaamista, se kun tuntui EU niin hienolta noin 10 vuotta sitten.
2172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mihinhän se kaikki Suomesta lähtevä raha oikein katoaakaan? Kreikka ei tule maksamaan velkojaan takaisin. Nyt on kaikki jo unohtunut.

Äänestä

syyria tulee kuntoon pommittamalla maan tasalle

Äänestä

Kommentoi aloitusta

H_Uonojama kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu