Mulla on ollut vauvakuume noin puoli vuotta. Olen 28v ja ollaan oltu miehen(26v) kanssa yhdessä 4 vuotta. Kaikki asiat on järjestyksessä, oma asunto, vakituiset työpaikat jne.
Mun mielestä olisi oikea aika alkaa vauvan tekoon mutta mies epäröi todella...
Kaikenlisäksi mulla todettiin sairaus jota voidaan lääkitä, mutta en voi lääkitystä ennen aloittaa ennenkun lapset on hankittu.(Lääke vaikuttaa sikiöön).
Tämä on ollut todella vaikeaa. Ymmärrän toisaalta miestä, mutta toisaalta tuo hänen epäröintinsä aiheuttaa ajatuksia, että eikö hän olekaan valmis mun kanssa loppuelämäänsä viettämään. Mies sanoo että "kai sitä vauva asiaa pitää alkaa miettiä"..
Enää en vaan jaksaisi odottaa, ja koska olen nyt tietoinen sairaudestani, niin haluaisin sitäkin alkaa hoitamaan ennenkun tilani huononee, joten PIAN pitäisi vauvan tekoon päästä..
onkohan kellään samantapaista tilannetta??
Mun mielestä olisi oikea aika alkaa vauvan tekoon mutta mies epäröi todella...
Kaikenlisäksi mulla todettiin sairaus jota voidaan lääkitä, mutta en voi lääkitystä ennen aloittaa ennenkun lapset on hankittu.(Lääke vaikuttaa sikiöön).
Tämä on ollut todella vaikeaa. Ymmärrän toisaalta miestä, mutta toisaalta tuo hänen epäröintinsä aiheuttaa ajatuksia, että eikö hän olekaan valmis mun kanssa loppuelämäänsä viettämään. Mies sanoo että "kai sitä vauva asiaa pitää alkaa miettiä"..
Enää en vaan jaksaisi odottaa, ja koska olen nyt tietoinen sairaudestani, niin haluaisin sitäkin alkaa hoitamaan ennenkun tilani huononee, joten PIAN pitäisi vauvan tekoon päästä..
onkohan kellään samantapaista tilannetta??
Vastaukset 14
Vanhimmat
kiristystä,uhkailua ja lahjontaa...
Puhut ja jankutat asiasta.Meillä ei ainakaan muu auttanut.
Mieheni kanssa oli että kai niitä joskus jne.
Minulla tuli myös pillereistä johtuvaa vaivaa ja minulle suositeltiin paussia pillereissä ja siinäpä oli ensimmäinen tilaisuuteni,ja sain tahtoni läpi.
Toisen kohdalla oli myös sama taivuttelu edessä mutta ajallaan sain homman hoidettua.
Kolmas olikin jo sitten työn takana,mutta nyt taivutksen tulos on jo 2-vuotias.
Ja ketään ei miehenikään pois antaisi jos nyt saisi päättää,näin raa´asti mietittynä.Kaikki ovat elämämme ilo ja tarkoitus,myös mieheni.
Mutta en tiedä mitä ne toiset miehet tässä asiassa pelkäävät.Aika moni tuntuu tarvitsevan tuon töytäisyn.
Näin ollen toisaalta ymmärän naisia ketkä tekevät tahallisen vahingon.
Toivotan onnea yrityksellesi!
ja muistathan muistuttaa että ei se aina onnistu ensi yrityksellä,että siihenkin hommaan voi mennä vaikkapa vuosi/a.
En pysty ymmärtämään naisia, jotka jankuttavat/marisevat/nalkuttavat tai kiristävät/uhkaavat/lahjovat miehensä vastoin hänen omaa tahtoaan hankkimaan lapsia! Eikö parisuhteessa tällaiset asiat tulisi päättää yhdessä, ihan sen tulevan lapsenkin hyvinvoinnin vuoksi? Miksi juuri naisen raksuttava kello on se, jota lasten hankinnassa tulisi vain ja ainoastaan kuunnella ja miehen tehtäväksi jää väen vängällä siittää tämä wannabee-äippä?! Olemmenko me naiset nykyään niin itsekkäitä, että meidän tulee yksin saada tahtomme läpi näinkin perustavanlaatuisessa asiassa kuin perheen perustaminen?
Usein tällaiset naiset vielä vetoavat johonkin sairauteen tai iän tuomaan hedelmättömyyteen. Eikö alkuperäinenkin voisi aloittaa lääkitystään nyt heti ja keskeyttää sen sitten, kun olette miehesi kanssa tulleet yhteisymmärrykseen tässä lapsiasiassa? Tuskin tämä lääke nyt niin myrkkyä on, että se tuhoaa kaikki mahdolliset sikiöt tulevaisuudessakin.
Käsittämätöntä itsekkyyttä!
No, joo ehkä tässä asiassa on vähän itsekkyyttä pelissä, mutta ei missään nimessä kannata jäädä suhteeseen, jossa mies ei koskaan halua lasta jos itse tosissaan haluaa!!! On parempi välttää sitten myöhemmät katkeruuden aiheuttamat riidat. Suhde ei mielestäni voi millään toimia jos kaksi osapuolta ovat näin eri mieltä tästä asiasta.
Olen keskustellut psykologin kanssa tästä itsekkyys asiasta ja hän sanoi, että tätä asiaa ei voi käsitetellä noin yksioikoisesti, että joku ihminen on itsekäs jos haluaa lapsen. Se lapsenteko kun on niin luonnollinen juttu meille monelle ja kai se suvun jatkamisvietti on vaan toisilla niin pirun voimakas, että vauvoja on tehtävä.
Ei muuta kuin mies vaihtoon jos ei lämpene lapsen teolle. Myöhemmin on myöhäistä katua.....
Mistä moinen raivostuminen?? Anteeksi nyt vaan. Saan kuitenkin kai korjata omaa viestiäni sen verran, että kyseessä oleva lääkitys on juuri sellainen, mikä säilyy elimistössä lopun ikää (sitoutuu luustoon), eli päätös vauvan hankinnasta on tehtävä nyt tai ei koskaan. Jos "marinani" sinua ärsytti, olen pahoillani.
olikin se että omassa tapauksessani ainakin mieheni halusi lapsen/lapsia,mutta se päätös että milloin se tehtäisiin (kun se kuitenkin oli ihan sama että milloin)tarvitsi sysäyksen.
Leikillisesti ajateltuna ihan samalla tavalla meillä käy jonkun roskapussin kanssa joka odottaa hänen vientiään,että voitko nyt hitossa viedä tuon roskapussin tuosta nurkasta.
Silloin tietenkin jos mies on ilmoi´ttanut että hän ei halua lapsia ollenkaan niin asia on toinen.Mikä on myös mieheltä itsekästä jos ei ole tätä suhteen alussa kertonut.Näitäkin tapauksia tiedetään.
Mikähän miehelläsi kanittaa? Ehkäisy pois vaan - kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa.
Miehet pelkää aina tällaisia juttuja koska eivät tiedä miten suhtautua siihen. Olette tottuneet hallitsemaan kaikkea ja kaikki on teillä hallinnassa. Mutta elämä ei ole aina sellaista. Sinä sen saatat ymmärtää, mutta miehellesi se on vieras ajatus. Hän haluaa lapsen, mutta pelkää vastuunottoa siitä. Hyvin inhimillistä miehelle. Kaikkea ei voi selittää ja valmistella etukäteen kun lapsi tulee perheeseen.
Parisuhteenne on se mittari joka kertoo suhteenne sitoutumisen asteesta silloin. Muuta teidän ei tässä vaiheessa tarvitse tietääkään.
Älä kuuntele edellistä kirjoittajaa, Dr tinaa! Raskaaksi hankkiutuminen vastoin miehen tahtoa varmasti ajaa suhteen kriisiin. Dr. tinan kirjoitus ei todellakaan pidä paikkaansa kaikkien miesten kohdalla. Jotkut ihmiset eivät yksinkertaisesti voi sietää lapsia. Silloin ei kysymys ole siitä, että pelkää ottaa vastuuta. Sinun miehesi ei varmaankaan ole "näitä miehiä", koska hän kuitenkin on kertonut haluavansa lapsia. Mutta mielestäni ketään ihmistä ei saa "pakottaa" vanhemmaksi ennen kuin itse tuntee olevansa siihen valmis ja tuntee itsensä tarpeeksi kypsäksi. Vaikka odottaminen on varmasti inhottavaa, niin salaa ei kyllä kannata lasta ruveta hankkimaan. Itse en tietenkään voi ymmärtää tuntemuksiasi, kun en ole koskaan minkäänlaista vauvakuumetta potenut. Olen kuitenkin keskustellut näistä asioista mieheni kanssa ja sen pohjalta kirjoitan. Tietenkin jokainen mieskin on erilainen (toisin kuin joku kirjoituksessaan sanoi).
Taitaa kaikki miehet olla samanlaisia...
Ollaan myös puhuttu kauheesti lastenhankinnasta. Itse haluaisin mutta mieheni ei. Söin pillereitä pitkään, mutta jouduin lopettamaan sairauden vuoksi reilu vuosi sitten. Siitä asti olen puhunut, haaveillut ja ajatellut lasta. Mieheni kokee tämän painostavaksi ja myönnänkin painostaneeni. Mieheni sanoo haluavansa lapsia, mutta ettei vielä ole valmis. Kysymys kuuluu, onko kukaan koskaan valmis? Miten voisi olla valmis vanhempi?
Nyt on siis tilanne se, että joko aloitan pillerit uudestaan niinkuin mieheni haluaa ja saatan mahdollisesti sairastua uudestaan mutta ainakin ehkäisy on kunnossa. Tai sitten en aloita, saatan tulla raskaaksi ja mieheni katkeroituu koska "pakotan" hänet johonkin mihin hän ei luultavasti ikinä koe olevansa valmis.
Koska mieheni on kuitenkin tärkeä, aloitan ne helvetin pillerit vastoin tahtoani ja katkeroidun itse. Samalla luovun unelmastani saada lapsi koska sen unelman vaalimisen hinta on liian kova jos se ei ikinä toteudukaan.
Ihan kuin olisin saanut keskenmenon tai jotain, niin tyhjä ja surullinen olo. Ehkä en ikinä tule raskaaksi. Ehkä rahan säästäminen lasta varten on turhaa, koska lasta ei ehkä ikinä tule.
:´(
Samassa jamassa ollaan, olisi mukava vaihtaa enemmänkin ajatuksia.. jos haluat, kirjoittele mulle osoitteeseen [email protected]
Älä ihmeessä jää suhteeseen, jos miehesi sanoo totaalisen ei:n lapsille. Itse tein niin, että sanoin lapsivastaiselle miehelleni, että nyt asia on niin, että vaikka rakastan sinua ihan älyttömästi, haluan myös lapsen ja haluan kokea mitä on olla äiti, muutoin otan ja lähden yhteisestä kodistamme ja yritän löytää itselleni sellaisen ihmisen, joka lapsen haluaa kanssani. En voinut taata, että sellaisen koskaan löydän, mutta en voinut kuvitellakaan jäädä surullisena ja katkeranan sellaiseen suhteeseen. Tämä minun puheenvuoroni sitten tepsi mieheeni ja meilä on nyt pieni tyttö. Ja toisenkin lapsen haluaisin vielä, mutta sen saamiseksi on vielä pehmiteltävää....
kun minä sanon miehelleni nostavani kytkintä ja etsiväni jonkun toisen, joka haluaa nyt samoja asioita mun kanssa, niin mieheni vastaa ihan tosissaan, että SEN KUN LÄHDET VAAN! Mitäpä mun tuosta pitäis ajatella! On hän jopa miettinyt itsekin lähtemistä jos painostan häntä liikaa tässä vauva-asiassa.
?!? =(
Kumpikaan ei siis ole tyytyväinen tilanteeseen, mutta ei halua erotakaan.
En minä ainakaan pidä tuota "pakottamista" kovin järkevänä, vaikka täälläkin vauvakuume vaivaa kovasti (ja on muuten kestänyt pitkään). Itselle ainakin tulee sellainen tunne, että mies ei ole niin vastuussa lapsesta kun nainen on hankkinut sen yksin. Ja miten helppo miehen olisi myöhemmin sanoa että sinähän tätä halusit, en minä.
Jos toinen ei oikeasti ole valmis niin kannattaako siinä "tahallista" vahinkoa tehdä? Kun siinä ei välttämättä kovin hyvin käy..
Eihän tässä alkuperäisen mies ole kieltänyt haluavansa lapsia ikinä. Minusta se on jo ihan positiivista että mies sanoo haluavansa lapsia joskus; on siis jo kuitenkin sitä perheen perustamista jollakin tasolla ajatellut.
Anna aikaa molemmille, niin täällä tehdään =) Kerkee itsekin kypsytellä ajatusta enemmän ja ottaa kaikessa rauhassa asioista selvää.
Mulla just sama tilanne...masentavaa.Molemmat aikuisia ja elämä hyvin hallinnassa mutta tuntuu välillä että halutaan eri asioita elämältä.Oon ihan riekaleina,tuntuu että hukkaan aikaani.Ero sattuu ja siksikin ehkä vaikea tehdä se päätös erosta.Tosi tukala tilanne!