Mistä tämä voisi kertoa?

Omaisille jää joskus huono omatunto, että he olisivat voineet tehdä enemmän sairaan hyväksi, vaikka he todellisuudessa tekivät voitavansa. Arvelen keittiön olevan symbolisesti itsellesi keskeinen kysymys "missä tein eniten väärin". Saan sen kuvan, että yht'äkkiä olet hädissäsi ja siihen haluaisit saada apua ja lievennystä, unen sanoin valoa ja lääkettä. Tuo viimeinen lause, että laitoit valot päälle...jne. Oliko niin, ettet ehtinyt saada vaimoltasi vastausta ennenkuin oli myöhäistä? Tai että kun tajusit, tunsit tai luulit tehneesi liian vähän tai väärin, oli myöhäistä. Toivottavasti saat tästä ajatuksia.

Melko yllättävä ajatus on tullut tuosta unesta mieleen. Se on yhä vahvistunut päivien kuluessa.
Emme koskaan puhuneet vaimoni kanssa kuolemanjälkeisestä tuhkausmahdollisuudesta.
Nyt olosuhteista johtuen valitsin tämän vaihtoehdon. Puhuin papin kanssa kotonani vainajan siunaukseen liittyvistä käytännöntoimista.

Kerroin papille tuntevani että vaimoni sielu on "väsynyt" pitkästä sairausajasta puoliksi halvautuneena.
Ajatus siitä ettei keskuudestamme poistuneiden sielut jäisivät joksikin aikaa keskuuteemme ei suinkaan ole uusi - n ä i s t ä e i v a i n p u h u t a.

Uni sattui aikana, jolloin vaimoni ei päässyt äitinsä viereen teknisistä syistä. Seurakunnasta informoitiin, ettei vaimon hauta ole sukuhauta.
Se on rivihauta, joihin ei enää ole uusia haudattu vuosikymmeniin.

Niin valitsin uurnalehtopaikan taajamamme läheiseltä hautausmaalta. Hänen maallinen kehonsa oli siirretty odottamaan tuhkausta ehkä sairaalan kylmätilaan.
Hain vaimon tuhkauurnan itse krematorion toimistosta. Kun olin lyönyt auton oven kiinni, sanoin; nyt me lähdemme kotiin.

Tunsin intuitiivisesti, että vaimoni henki sai nyt rauhan. Hän oli koko matkan ajan henkisesti läsnä. Tuli hyvin vahva hyvä olo.
Uurna oli kotonani, hänen mielipaikassaan hautaustoimitukseen asti. Se toimitettiin suntion kanssa hienoisessa sateessa hämärän jo alkaessa.

Tunnen, että kertoessani tämän, olen tehnyt oikein sekä edesmennyttä, vaimoani että itseäni kohtaan.

Toivo Lång
Inkeroinen