Onko täällä muita yksinäisiä joilla ongelmana sos tilanteiden pelko ja ahdistus?
Itse olen nuorehko nainen ja minulla on vaihdellen enemmän tai vähemmän voimakkaampaa ahdistusta ja jännitystä etenkin sosiaalisissa tilanteissa, mutta myös vähän sosiaalisten tilanteiden ulkopuolellakin.
Lääkärissä tai terapeutilla en ole vielä ongelman takia käynyt, mutta tiedän että tarvitsisin ammattiapua ongelmaan että pääsisin joskus elämässäni eteenpäin yksinäisyydestäni ja rakentamalla sosiaalisia suhteita. Syy miksi en ole vielä hakenut apua on se että asun vielä kotona ja en halua perheenjäsenteni huomaavan mitään. Kenelläkään läheiselläni ei siis ole aavistustakaan mitä tuskaa pidän sisälläni.
Yksinäisyys on alkanut myös toisinaan masentamaan ja olen välillä hyvinkin alakuloinen. On turhauttavaa vaikka olisin koko päivän ihmisten joukossa töissä ja kotona niin sisälläni tunnen vain yksinäisyyttä ja lopulta tulen vain väsyneeksi. Minua myös usein hävettävää olla minä muiden ihmisten joukossa. Mietin aina mitä muut minusta ajattelevat ja omassa päässäni en ajattele kuin negatiivisia asioita.
Haluaisin kovasti olla enemmän sosiaalisempi, avoimempi ja tutustua uusiin ihmisiin ja viettää ihmisten kanssa aikaa mutta en vain kykene siihen! Olen alkanut inhoamaan itseäni sen takia kun jännitän niin paljon ja ahdistun enkä osaa puhua kellekään mitään vaikka haluaisin. Ihmisiä on tullut juttusille kunnes huomaavat että olen niin jännittynyt ja ahdistunut jolloin vaikutan välinpitämättömältä ja ylpeältä ämmältä eikä siksi kukaan halua ikinä oikeasti edes yrittää tutustua minuun sen enempää. Myönnän kyllä että olen joskus tosi kyyninen mutta en halua kenenkään ikinä loukkaantuvan tai ajattelevan minusta mitään pahaa sen takia koska se on usein vain ohimenevä tunnetila.
Okei, loppua kohden kirjoitukseni meni vähän itseinhon puolelle, mutta tosiasia on että en oikein näe itsessäni mitään hyvää varsinkaan henkisellä puolella.
En tiedä miksi edes kirjoitin tänne ja mitä yritän hakea. ..Kohtalotovereita?
Itse olen nuorehko nainen ja minulla on vaihdellen enemmän tai vähemmän voimakkaampaa ahdistusta ja jännitystä etenkin sosiaalisissa tilanteissa, mutta myös vähän sosiaalisten tilanteiden ulkopuolellakin.
Lääkärissä tai terapeutilla en ole vielä ongelman takia käynyt, mutta tiedän että tarvitsisin ammattiapua ongelmaan että pääsisin joskus elämässäni eteenpäin yksinäisyydestäni ja rakentamalla sosiaalisia suhteita. Syy miksi en ole vielä hakenut apua on se että asun vielä kotona ja en halua perheenjäsenteni huomaavan mitään. Kenelläkään läheiselläni ei siis ole aavistustakaan mitä tuskaa pidän sisälläni.
Yksinäisyys on alkanut myös toisinaan masentamaan ja olen välillä hyvinkin alakuloinen. On turhauttavaa vaikka olisin koko päivän ihmisten joukossa töissä ja kotona niin sisälläni tunnen vain yksinäisyyttä ja lopulta tulen vain väsyneeksi. Minua myös usein hävettävää olla minä muiden ihmisten joukossa. Mietin aina mitä muut minusta ajattelevat ja omassa päässäni en ajattele kuin negatiivisia asioita.
Haluaisin kovasti olla enemmän sosiaalisempi, avoimempi ja tutustua uusiin ihmisiin ja viettää ihmisten kanssa aikaa mutta en vain kykene siihen! Olen alkanut inhoamaan itseäni sen takia kun jännitän niin paljon ja ahdistun enkä osaa puhua kellekään mitään vaikka haluaisin. Ihmisiä on tullut juttusille kunnes huomaavat että olen niin jännittynyt ja ahdistunut jolloin vaikutan välinpitämättömältä ja ylpeältä ämmältä eikä siksi kukaan halua ikinä oikeasti edes yrittää tutustua minuun sen enempää. Myönnän kyllä että olen joskus tosi kyyninen mutta en halua kenenkään ikinä loukkaantuvan tai ajattelevan minusta mitään pahaa sen takia koska se on usein vain ohimenevä tunnetila.
Okei, loppua kohden kirjoitukseni meni vähän itseinhon puolelle, mutta tosiasia on että en oikein näe itsessäni mitään hyvää varsinkaan henkisellä puolella.
En tiedä miksi edes kirjoitin tänne ja mitä yritän hakea. ..Kohtalotovereita?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Itse olen nuori mies ja minäkin olen ollut yksinäinen lähes koko elämäni. Minullakin on negatiivisia ajatuksia päässäni silloin tällöin, etenkin silloin jos olen tehnyt jonkin pienen virheen. Sosiaalinen elämäni on myös jäänyt lähestulkoon nollaan.
Terapeutilla tai vastaavalla en halua käydä koska pelkään kyseistä statusta. Lisäksi en halua kotiväkeni tietävän että minulla on tällaisia ongelmia itseni kanssa. He kuitenkin tuntuvat luottavan minuun ja en halua heidän tietävän moisesta asiasta.
Koulu ja työ mennyt ihan hyvin minulla ja tulen toimeen mutta tämä todella pitkään jatkunut yksinäinen elämä ei ole muuttunut mihinkään.
Olen aina yrittänyt vastata muille ihmisille niin etten loukkaisi mitenkään muita. Lapsuuteni oli vakava ja pelottava mutta olen kuitenkin luvannut ettei minusta itse koskaan tule mitään vastaavaa. En pelkää enää ehkä ihan yhtä paljon näinä päivinä mutta yksinäisyyteni ei ole muuttunut miksikään.
Tuskinpa itseinhoa se sinulla on, vain epävarmuutta. Minulla se on pelkoa mutta haluaisin yrittää olla vähän varmempi.
Kirjoitukseesi on kuitenkin helppo samaistua ja haluaisin mielelläni kuulla sinusta enemmänkin. Jos vastaat viestiini, sinun kanssasi olisi mukavaa jutella ja vaihtaa ajatuksia laajemmin.
Tällä saattaa olla tänään:
http://www.metropoli.net/wp-content/uploads/2015/03/stubb-räsänen.jpg
Pahin virhe mitä voitte tehdä on mennä hakemaan "ammattiapua". Siitä ei hyvää seuraa. Bentsot auttaisivat, mutta nämä kusipäät eivät juuri siksi niitä anna. Juokaa pää täyteen, se auttaa eikä tarvitse käydä kerjäämässä puoskareilta armopaloja.
Olen huomannut saman, kaikkia paskalääkkeitä määrätään jotka eivät auta. Rauhoittavia ja unilääkkeitä ei haluta antaa.
Nämä psykoterroristit pitäisi pumpata zyprexaa täyteen niin rauhoittuisivat kummasti eivätkä sais enää tuhoa aikaan.
Mua ahdistaa kaikki sosiaalisuus ihan hirveesti koska aina kun joku huomaa mun miestissit niin se tahtoo puristella niitä.
Jnitf, katsopa tätä ! :
http://www.jannittaa.com/foorumi/
Minä ehdotan että perustat Facebookiin tapaamisryhmän sosiaalisista peloista ja sosiaalisten kontaktien puutteesta kärsiville. Jos asut hyvin pienellä paikkakunnalla olisi varmaan viisasta järjestää ryhmän tapaamiset lähimpään kaupunkiin, näin saisit enemmän porukkaa mukaan.
Et ole ainut joka kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta. Myös monet edesmenneet kuuluisuudet ovat siitä kärsineet, jotkut hyvinkin paljon ! Usko tai älä, yksi heistä oli itse Sigmund Freud.
Kukapa meistä haluaisi munata itsensä muiden silmissä ? Ei kukaan !
Jos et oikein usko ideaani niin katsopa tätä !:
http://nyt.fi/a1448854189798?ref=tw-share
Siis rohkaise mielesi ja ryhdy tuumasta toimeen !
Ei se ota jos se ei annakaan ja onni suosii rohkeaa !
Jnitf
Infopaketti sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiville:
http://www.jannittaa.com/infopaketti/
Ammattiesiintyjätkin voivat kärsiä esiintymispelosta, jotkut hyvinkin paljon:
http://www.theatlantic.com/magazine/archive/2014/01/what-hugh-grant-gandhi-and-thomas-jefferson-have-common/355853/
Silti eri asia.
Mä näen sun kirjoituksessa tosi paljon poikaani joka on yksinäinen ja arka lähestymään muita, varsinkin naispuolisia. Ihmissuhteen kariutuminen ja luottamuksen menetys vaan lisäsi pelkoa. Miks mä kirjoitan tätä, no hän yrittää pärjätä ja kätkeä yksinäisyyttään ettei tulisi aina uusia pettymyksiä. Olen kuitenkin sitä mieltä että hänelle olis tärkeää jutella ihmisen kanssa jonka uskoisin ymmärtävän tuntemuksiaan. Taidan ehdottaa että katsoisi näitä viestejä.
>> Silti eri asia. <<
Minun mielestäni niitä voi verrata koska sekä esiintymispelossa että sosiaalisten tilanteiden pelossa on kyse siitä että pelkää munaavansa itsensä.
>> ei voi verrata <<
Sosiaalisia tilanteita pelkäävän ihmisen itseluottamuus rakoilee ja niin rakoilee myös esiintymispelosta kärsivän itseluottamus. Vaikka nuo kaksi pelkoa eivät olekaan täysin sama asia niin lähisukulaisia ne kuitenkin ovat.
Myös sellaiset ihmiset joita me pidämme hyvinkin itsevarmoina voivat tietyissä tilanteissa tuntea suurta epävarmuutta.
Jnitf
Sosiaalisten tilanteiden pelko on yleismaailmallinen ilmiö ! Siis et ole missään tapauksessa yksin ! Minusta on todella hienoa että tuosta ongelmasta kärsivät perustavat tapaamisryhmiä. Tässä joitakin sellaisia ryhmiä Lontoossa:
http://shy.meetup.com/cities/gb/17/london/
Ihmiset jotka ovat täydellisiä renttuja eivät yleensä kärsi sosiaalisten tilanteiden pelosta. Eivätkä myöskään koulu - tai työpaikkakiusaajat. Ainakin minulla on tuollainen käsitys. Jos joku on eri mieltä niin olisi mielenkiintoista lukea eriäviä mielipiteitä.