huoran puhetta

Olen tavannut ja viettänytkin aikaa paljon maksullisten naisten kanssa. Koskaan en ole kuullut heidän puhuvan rivouksia ja kaksimielisyyksiä.
En koskaan ole kuullut heidän kiroavan tai tekevän pahaa kenellekään. He ovat olleet hyvin ystävällisiä hymyileviä ihmisiä jotka vähät välittää muiden mielipiteistä tai heidän asioistaan. Hyvin itsensä kanssa sinut olevia tasapainoisia ihmisiä.
Sitten kun katson tuntemiani siveellisinä ja itseään muita parempina pitäviä ihmisiä, eritoten tämä koskee uskovaisia, näen katalia vahingoniloisia kateellisia ja katkeria ihmisiä jotka haluavat vain toiselle vahinkoa. Varsinkin jos ei kuulu näiden ryhmien lajityyppiin vaan pysyttelee heistä erossa.
Olen tullut siihen tulokseen että haen seurani ja ystäväni jostain muualta kuin näistä itseään normaaleina pitävistä tavispelleistä.
Heidän aivokapasiteettinsä eikä rohkeutensa riitä muuhun kuin massatyperyydellä elimimoimaan toisten mahdollisuuksia jotka ovat heitä etevämpiä ja saavat heidät tuntemaan alemmuutta ja häpeää.
Klassinen esimerkki tyhmyydestä.
13151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Eivät aivan kaikki huorat ole tasapainoisia ihmisiä, mutta muuten kirjoituksessa paljon perää.

Äänestä
  • Verraten suomen normikansaan he ovat parempaa seuraa.

    Äänestä

Onko chatin aloittaja käynyt meidän talon maksullista kanssa torin vieressä olevassa talossa kiksauttamassa

Äänestä
  • Missä torin vieressä on semmonen talo, että pimpsiä saa?

    Äänestä

  • Köönikkä kirjoitti:

    Missä torin vieressä on semmonen talo, että pimpsiä saa?

    Rojohoppen talosta saa ainakin kaikki linnaruunat,narkkarit ja muut hampparit yhdeltä kälättäjä-läskikasablondilta.Normaalit ei kyllä siihen koskis edes 6 metriä pitkällä heinäseipäälläkään.

    Äänestä

Ennen ei maksanut mitään ja nykysin saa ilmaseksi.ainakin pohjoisporin puumahoitajallta, saa painaa niinpaljon, kun kalu ja kuntö kestää.

Äänestä

Vanha sanonta:"HUORALLA ON HYVÄ SYDÄN".

Äänestä

Ja villi pylly

Äänestä

Nyt sitten on köykänen olotila,vietin puumannaisen luona yön kutsui jo keskiviikoksi yökylään

Äänestä
  • Olet siis miespuolinen huora.

    Äänestä

  • Ei kun olen evankelista.

    Äänestä

Sinun äitisi ja tätisi eivät varmaankaan kehdanneet kirota sinun kuultesi.

Äänestä

"aivokapasiteettinsä"
"elimimoimaan"

"Klassinen esimerkki tyhmyydestä"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viisausonkaikenajao kirjoitti:

Olen tavannut ja viettänytkin aikaa paljon maksullisten naisten kanssa. Koskaan en ole kuullut heidän puhuvan rivouksia ja kaksimielisyyksiä.
En koskaan ole kuullut heidän kiroavan tai tekevän pahaa kenellekään. He ovat olleet hyvin ystävällisiä hymyileviä ihmisiä jotka vähät välittää muiden mielipiteistä tai heidän asioistaan. Hyvin itsensä kanssa sinut olevia tasapainoisia ihmisiä.
Sitten kun katson tuntemiani siveellisinä ja itseään muita parempina pitäviä ihmisiä, eritoten tämä koskee uskovaisia, näen katalia vahingoniloisia kateellisia ja katkeria ihmisiä jotka haluavat vain toiselle vahinkoa. Varsinkin jos ei kuulu näiden ryhmien lajityyppiin vaan pysyttelee heistä erossa.
Olen tullut siihen tulokseen että haen seurani ja ystäväni jostain muualta kuin näistä itseään normaaleina pitävistä tavispelleistä.
Heidän aivokapasiteettinsä eikä rohkeutensa riitä muuhun kuin massatyperyydellä elimimoimaan toisten mahdollisuuksia jotka ovat heitä etevämpiä ja saavat heidät tuntemaan alemmuutta ja häpeää.
Klassinen esimerkki tyhmyydestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu