Laitteita käytetty jo ihmisissä ja meitä käytetään hyödyksi salakavalasti?
Näen sähköisyyttä ja "sähköisiä" kuvia - silmiä painaessa kuoppiinsa (kokeilkaa) ja
Kuulen sähkölaitteiden ääntä tietyin väliajoin (ja korvat tukkiessa ääni tuntuisi olevan kirkkaampi).
Kuviakin ilmestyy mieleen ilman ponnisteluja - sellaisiakin joissa pilkataan sitä etten ole
saanut kiinni tekijää.
Lisäksi koen voimattomuuspuuskia tietyin väliajoin, ja on tiettyjä muita ongelmia.
Asiaa on kuitenkin vaikea tutkia ja todistaa - lääkäreitä on vaikea löytää rankkoihin toimenpiteisiin
ja aineisto on melko epätarkkaa (kuten ruumiinkuvaus). Parasta kun ei anna tulla hyväksikäytetyksi.
Ja pitää puolensa edes hengenvoimin. Ja on parasta kun ei
tee yksin rankkoja toimia selvittääkseen asiaa, onhan leimautumisen vaaraa.
Voisikohan yhteydenottoja mielen tasolla saavuttaa naapureista?
Ainakin on vaikuttanut että naapurit puhuisivat asioista joita on mieleen saapunut tai
käyttäytyisivät kuten olisivat voineet vaikuttaa mielen tasolla toisiin ihmisiin.
Vai lieneekö lopulta noituutta?
Armeija voisi pyrkiä hyödyntämään asiaa ja pyrkiä tekemään alokkaista ja sotilaista "nukkeja" - joita kuljettaa mitä kovimpiin paikkoihin.
Laitteita asetettu ihmisiin?
ihmisetjalaitteet
0
122
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1152403Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371453Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha641995- 106983
- 71962
- 97878
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686