Onko täällä muita jotka ovat olleet koko nuoruutensa ihan varmoja että lähtisivät opiskelemaan jotain alaa ja aikuisina työskentelisivät sillä saralla (omalla kohdalla luonnontieteet), mutta opiskelujen jatkuessa (ja mahdollisesti alan töitä tehdessä) kiinnostus on täysin lopahtanut?
Varmasti tälläisiä ihmisiä löytyy paljonkin, mutta omalla kohdallani ongelma on, että mitään uutta "innostusta" ei ole tullut tilalle. Omasta tutkinnosta jäi puuttumaan lähinnä gradu ja lopputentit, mutta koko ala tuntuu nykyään niin "vastenmieliseltä", etten kykene suorittamaan tutkintoa loppuun tai tekemään sen alan töitä edes paremman puutteessa.
Nyt olen ollut 2-3 vuotta ihan tuuliajolla. Kolmekymppiä lähestyy kovaa vauhtia ja on ollut kauheaa tajuta, että kun nuo pitkään opiskelleeni alan hommat eivät kiinnosta, niin olen käytännössä "kouluttamaton". Tuo oma tutkintoni on vielä sellainen, ettei sillä tee mitään "yleisiä hommia" hakiessa, toisin kuin ehkä jollain humanistisilla/valtiotieteellisillä yms tutkinnoilla.
Vaikea selittää, mutta päässäni on siis kuva että olisin "oikeanlainen" ihminen johonkin luonnontiede/insinööri hommiin, mutta en halua tehdä niitä hommia. Ainoat muut alat mitkä kiinnostavat edes vähäsen, ovat sellaisia ettei niihin opiskelemaan pääsyyn riitä tuo vähäinen kiinnostus, vaan vaadittaisiin helkkaristi motivaatiota.
2-3 vuotta mennyt tässä hanttihommia tehdessä. Eikä siinä mitään, "tärkeää" työtähän nämäkin ovat, mutta oma mielenlaatuni on sellainen, että pelkään hajottavani itseni henkisesti, jos tekisin näitä hanttihommia oikeasti pitkään.
Mistä muut ovat löytäneet uutta intoa ja motivaatiota elämäänsä, jos se aikaisempi kuva itsestään ja toiveistaan on jotenkin täysin romuttunut?
Varmasti tälläisiä ihmisiä löytyy paljonkin, mutta omalla kohdallani ongelma on, että mitään uutta "innostusta" ei ole tullut tilalle. Omasta tutkinnosta jäi puuttumaan lähinnä gradu ja lopputentit, mutta koko ala tuntuu nykyään niin "vastenmieliseltä", etten kykene suorittamaan tutkintoa loppuun tai tekemään sen alan töitä edes paremman puutteessa.
Nyt olen ollut 2-3 vuotta ihan tuuliajolla. Kolmekymppiä lähestyy kovaa vauhtia ja on ollut kauheaa tajuta, että kun nuo pitkään opiskelleeni alan hommat eivät kiinnosta, niin olen käytännössä "kouluttamaton". Tuo oma tutkintoni on vielä sellainen, ettei sillä tee mitään "yleisiä hommia" hakiessa, toisin kuin ehkä jollain humanistisilla/valtiotieteellisillä yms tutkinnoilla.
Vaikea selittää, mutta päässäni on siis kuva että olisin "oikeanlainen" ihminen johonkin luonnontiede/insinööri hommiin, mutta en halua tehdä niitä hommia. Ainoat muut alat mitkä kiinnostavat edes vähäsen, ovat sellaisia ettei niihin opiskelemaan pääsyyn riitä tuo vähäinen kiinnostus, vaan vaadittaisiin helkkaristi motivaatiota.
2-3 vuotta mennyt tässä hanttihommia tehdessä. Eikä siinä mitään, "tärkeää" työtähän nämäkin ovat, mutta oma mielenlaatuni on sellainen, että pelkään hajottavani itseni henkisesti, jos tekisin näitä hanttihommia oikeasti pitkään.
Mistä muut ovat löytäneet uutta intoa ja motivaatiota elämäänsä, jos se aikaisempi kuva itsestään ja toiveistaan on jotenkin täysin romuttunut?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitäpä jos ottaisit opiskelun opiskeluna ja työn ihan vain työnä. Työstä saat palkan, jolla sitten teet niitä mukavampia asioita. Ei ihmisen tarvitse koko sydäntään opiskelulle ja työlle omistaa. Useimmat ihmiset käyvät töissä palkan, ei minkään muun takia. Palkka on paras palkinto työstä. Varsinaiset mielenkiinnon kohteet voivat olla muualla.
näinvaik:
No mutta työnantaja pitää saada haastatteluvaiheessa vakuuttumaan siitä, että on ''oikeasti kiinnostunut'' alasta, vaikka todellisuudessa firmassa pyörisi ei-motivoituneitakin työntekijöitä. Niin minä olen ainakin saanut kokea, että pitää haastattelussa puhua parastaan ja sitten kun pääsee ko. paikkaan töihin siellä pyöriikin jengiä, jota ei työt huvita.
Itse olen vähän samanlaisessa tilanteessa kuin keskustelun aloittaja, jätin kesken tutkinnon, kun ei kiinnostanut ja opettajat olivat huonoja motivoimaan. Koetan löytää motivaation harrastusten kautta kuten esim. liikunta.
Vaihda alaa. Kolmekymppisenä se vielä onnistuu. Itse vaihdoin alaa ja ainakin omalla kohdallani se kannatti - vaikka olikin kovan työn takana. On loppujen lopuksi onnellinen ja helpottunut olo, kun ei enää tarvitse samassa määrin stressata työllistymistä, mahdollisuudet ovat monipuoliset ja palkkatasokin kohdillaan (toisin kuin aiemmin opiskelemallani naisvaltaisella (urgh!) alalla).