Kiinnostus alaan lopahti

jalanvaihtaja

Onko täällä muita jotka ovat olleet koko nuoruutensa ihan varmoja että lähtisivät opiskelemaan jotain alaa ja aikuisina työskentelisivät sillä saralla (omalla kohdalla luonnontieteet), mutta opiskelujen jatkuessa (ja mahdollisesti alan töitä tehdessä) kiinnostus on täysin lopahtanut?

Varmasti tälläisiä ihmisiä löytyy paljonkin, mutta omalla kohdallani ongelma on, että mitään uutta "innostusta" ei ole tullut tilalle. Omasta tutkinnosta jäi puuttumaan lähinnä gradu ja lopputentit, mutta koko ala tuntuu nykyään niin "vastenmieliseltä", etten kykene suorittamaan tutkintoa loppuun tai tekemään sen alan töitä edes paremman puutteessa.

Nyt olen ollut 2-3 vuotta ihan tuuliajolla. Kolmekymppiä lähestyy kovaa vauhtia ja on ollut kauheaa tajuta, että kun nuo pitkään opiskelleeni alan hommat eivät kiinnosta, niin olen käytännössä "kouluttamaton". Tuo oma tutkintoni on vielä sellainen, ettei sillä tee mitään "yleisiä hommia" hakiessa, toisin kuin ehkä jollain humanistisilla/valtiotieteellisillä yms tutkinnoilla.

Vaikea selittää, mutta päässäni on siis kuva että olisin "oikeanlainen" ihminen johonkin luonnontiede/insinööri hommiin, mutta en halua tehdä niitä hommia. Ainoat muut alat mitkä kiinnostavat edes vähäsen, ovat sellaisia ettei niihin opiskelemaan pääsyyn riitä tuo vähäinen kiinnostus, vaan vaadittaisiin helkkaristi motivaatiota.

2-3 vuotta mennyt tässä hanttihommia tehdessä. Eikä siinä mitään, "tärkeää" työtähän nämäkin ovat, mutta oma mielenlaatuni on sellainen, että pelkään hajottavani itseni henkisesti, jos tekisin näitä hanttihommia oikeasti pitkään.

Mistä muut ovat löytäneet uutta intoa ja motivaatiota elämäänsä, jos se aikaisempi kuva itsestään ja toiveistaan on jotenkin täysin romuttunut?

3

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinvaik

      Mitäpä jos ottaisit opiskelun opiskeluna ja työn ihan vain työnä. Työstä saat palkan, jolla sitten teet niitä mukavampia asioita. Ei ihmisen tarvitse koko sydäntään opiskelulle ja työlle omistaa. Useimmat ihmiset käyvät töissä palkan, ei minkään muun takia. Palkka on paras palkinto työstä. Varsinaiset mielenkiinnon kohteet voivat olla muualla.

    • intox

      näinvaik:
      No mutta työnantaja pitää saada haastatteluvaiheessa vakuuttumaan siitä, että on ''oikeasti kiinnostunut'' alasta, vaikka todellisuudessa firmassa pyörisi ei-motivoituneitakin työntekijöitä. Niin minä olen ainakin saanut kokea, että pitää haastattelussa puhua parastaan ja sitten kun pääsee ko. paikkaan töihin siellä pyöriikin jengiä, jota ei työt huvita.
      Itse olen vähän samanlaisessa tilanteessa kuin keskustelun aloittaja, jätin kesken tutkinnon, kun ei kiinnostanut ja opettajat olivat huonoja motivoimaan. Koetan löytää motivaation harrastusten kautta kuten esim. liikunta.

    • Ei_oppi_ojaan_kaada

      Vaihda alaa. Kolmekymppisenä se vielä onnistuu. Itse vaihdoin alaa ja ainakin omalla kohdallani se kannatti - vaikka olikin kovan työn takana. On loppujen lopuksi onnellinen ja helpottunut olo, kun ei enää tarvitse samassa määrin stressata työllistymistä, mahdollisuudet ovat monipuoliset ja palkkatasokin kohdillaan (toisin kuin aiemmin opiskelemallani naisvaltaisella (urgh!) alalla).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      93
      9022
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      49
      4790
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4481
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      49
      2765
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1546
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1326
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1266
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1222
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      40
      1187
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      168
      1140
    Aihe