Hei arvoisat kukkahatut.Minulla ja vaimollani on 5 vuotias poika.Teimme tänään päivällistä ja söimme kolmestaan.Minä join ruoan kanssa vain yhden 0,33 oluen ja vaimoni joi 16 cl punaviiniä.Ruoan jälkeen otimme rennosti perheen kesken ja katsoimme telkkaria.Katsoimme sitten hyvän piirretty elokuvan ( ice ace) ja joimme limpparia ja lapsi joi mehua.Oli meillä tietenkin vähän makeisiakin.
Kuinka moni teistä tekisi lastensuojelu ilmoituksen? Ensinnäkin,mistä tekisitte?
Kukkahatuille asiaa
5
165
Vastaukset 5
- KukkahatutPois
Kerrankin teksti joka sai kukkahatut hiljaiseksi :)
- jkuio
Ap:n kirjoitus on ihan ok. On vain yksi asia ja se on että tuo kaljatölkki ja viinilasia eivät kuulu jokaiseen päivään.
Kun ne alkavat kuulua jokaiseen päivään, ei enää pian riitä se yksi lasillinen tai tölkki.
Olen nähnyt kuinka työstä tultua ensimmäinen asia oli kaljatölkki no ruuan kanssa viimeistään toinen, ja siinä illan kuluessa muutama lisää, tai sitten ainakin viinipullo päivässä ja aina vain lisääntyi.
Alkoi valtava ärtymys, lapset alistettiin, vanhempiin ei enää pidetty yhteyttä. Lapset olivat alle kouluikäiset naapureissa leikkimässä tuntitolkulla, kotona askareiden lomassa vieressä oli aina tuo kaljatölkki tai viinilasi.
Aikansa tätä meni, sitten alkoivat suuremmaat ongelmat, vaikka hyvät työt ja palkat, niin rahat vain eivät tahtoneet riittää, alettiin hakea lohtua yksin menemällä ulos tai työpaikan jälkeen kavereiden kanssa kaljalle ja kotiin tultiin, kun lapset jo nukkumassa.
Voinette arvat mihin johti, pettämiseen ja eroon. Ja uusiin suhteisiin.
Toiselle lapset muuttuivat täysin yhdentekeviksi, joten muutti kauas ja mieluimmin nyt sitten hoitaa uuden kumppaninsa lapsia kuin omiaan ja lapset odottavat häntä jatkuvasti.
Tosin kaljamukien oli jäätävä tai olisi koittanut kuolema, sitä ei enää tarvitse nähdä, kireys ei ole helpottanut uusien suhteiden kanssakaan, lapsiin puretaan ärtymystä, huutamalla heille hirveästi ja vaatimalla melkein mahdottomia.
Eli kaljoissa ja viineissä piilee suuri vaara. - Sossu
Miksi ja mistä tekisin ilmoituksen ? Tyhmä kysymys.
- kukkahatutonpaskaa
ei ole.Yhden oluen saa juoda ruoan kanssa lapsi seurana.Mikään ei sitä voi kieltää,ei edes laki.Aika jännä juttu,että kun olin kakara menin isän kanssa pubiin ja isä otti yhden oluen ja minä sain limsan,EI kukaan siitä valittanut.
- ghjhjhjhg
me taas harjoitellaan ottamaan saunaolut ennen kuin lapset menee nukkumaan että näkee normaalia ottamista.. aiemmin odotettiin että lapset nukkuu mutta mun mielestä ihan voi samallalailla kun omat vanhemmat eli isä otti yhen oluen ja äiti lonkeron.. tosin itte tykkään oluesta joten otan yhen alkoholittoman kaljan saunasta tullessa nyt kun odotan vauvaa niin ei tietenkään kolmosta.. tervaoluesta kans tykkään mutta mies ei ja se on niin iso pullo ettei yksin viitti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va782011Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661239Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu251052- 1411028
- 91729
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa118722- 45697
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63662- 59655
- 59608