Can i kill myself?

Moi, mä oon Ida.
Et halua. Vaikka haluaisitkin, elämästä luopuminen ei ole millään tasolla kannattavaa.
En ees yritä väittää ymmärtäväni koska en sua tunne, tai mitään sun elämästä.
Mutta tiiän kyllä miltä se tuntuu kun pää ja elämä on niin sekasin, että on ihan varma siitä et kukaan ei tiiä miltä susta tuntuu eikä kukaan voi auttaa. Eikä tää _koskaan_ muutu paremmaks.
Ja noin muuten aattelee 10miljoonaa muutakin ihmistä tällä hetkellä. Noin on aatellu ties kuinka monet sadattuhannet ihmiset jotka on jo seisonu sillankaiteella valmiina hyppäämään, kunnes joku on tullut kiskomaan ne pois, ja muutaman vuoden päästä se samainen ihminen on löytänyt itsensä onnellisena elämässä täyttä elämää mitä se ei koskaan kuvitellu saavansa.
Joten ei, älä tapa itteäs. Aina on joku joka välittää. Sulla on mahdollisuudet kaikkeen mihin kellä tahansa muulla, ja mä tiedän kyllä että sä et sitä tällähetkellä kykene uskomaan mut se ei tarkota ettetkö sä voi olla väärässä.
Apua löytyy kyllä. <3

Hei

Sait jo tosi hyvän vastauksen. Olen täysin samaa mieltä Dontgiveupin kanssa! Olet ainutlaatuinen ja arvokas nuori ihminen ja olet ansainnut elämän, jota on helpompi elää. Yksin sinun ei tarvitse jaksaa tämän kaiken kanssa. Apua on saatavilla kunhan otat ensimmäisen askeleen ja haet sitä itsellesi. Käytkö siis koulua? Jos, niin käänny heti huomenissa kouluterkkarin puoleen. Hän osaa johdattaa sinua eteenpäin. Jollet ole koulussa, mene vaikkapa terveyskeskukseen niin asiat lähtevät etenemään.

On tosi raskasta tuntea jatkuvasti itsensä energiattomaksi ja elämänhaluttomaksi. Tämä ei kuitenkaan ole pysyvä olotila, vaan siitä on mahdollista parantua.

Tsemppiä avun hakemiseen ja lämpimiä ajatuksia!

Pappi Elisabet

Mitä vittuu sä ootat tapa ny vaan ittes

Vedä sinä homo käteen saatana

kyllähän ne uskovatkin osaa auttaa mutta suosittelen psykiatria siellä minäkin ollut, vuoden kävin kunnes lopetin kun ei ollut enää tarvetta kun paranin, mutta suosittelen.

Auttaisko seura?

Yritin itsemurhaa nuorempana, ja kun äitini halasi minua itkien sairaalassa ja syytti itseään omasta pahasta olostani. Lupasin, etten enää tekisi sitä hänelle. En ikinä enää satuttaisi minulle rakasta ihmistä noin pahasti.
Lupasin että äitini näkee kun pääsen ripille ja valmistun ylä-asteelta. Ajattelin kuinka ylpeä hän olisi kun saan ylioppilas lakin päähäni, joten se ajatus mielessäni kestin muutaman vuoden lisää.
Nykyään se on ainoa asia joka saa minut nousemaan aamuisin sängystä. En saa itkettää äitiäni, en saa luovuttaa, en saa tuottaa pettymystä. Mutta ei tämä ole elämää. En halua päästää ketään lähelleni, sillä en halua enempää ihmisiä elämääni joita heikkouteni voisi satuttaa, kun en enää jaksa.
Elämässä ei ole mitään hyvää, ei ole mitään, valoa tunnelin päässä. Ei kaikille. Jotkut löytävät uskon, tai ilon tai rakkauden ja pelastuvat omalta heikkoudeltaan, mutta eivät kaikki. Joskus voimat loppuvat ja on vain päästävä pois.
Elän nyt yhden ihmisen vuoksi jota rakasta, päivästä päivään, ilman mitään suuntaa elämässäni, olen vain olemassa... Joka päivä töihin ja kotiin ja sama uudelleen viikosta toiseen, vuodesta toiseen.

Kun äitini elämä tänään päättyi, samalla lähden viimein minäkin.

Joskus elämä vain on liikaa, ja joidenkin on vain päästävä uneen josta ei tarvitse herätä. Jos vielä haluat kuolla, tule tänään minun kanssani. Lähden keskiyöllä, mennään yhdessä.

Lol älä yritä. Kuka nyt äidin vuoks eläis? Äläkä yritä saada ketään muuta kuoleen, jos ei ne oo valmiita siihen. Ne lähtee ku ne on valmiita. Sen sijaan, jos sä lähet tänään niin pian nähdään. Ja aloittajalle yks neuvo, kokeile "aloittaa" ittelles cotard syndrooma, ja heitä koko homma paskaks, se on kivaa oikeesti.

Varmasti kiinnostaa, vaikka siltä ei tuntuisi. Se ja tuo, että vuoden olet kokenut noin jäi kaivamaan. Ystävä teki itsemurhan 16-vuotiaana ja olisi nyt 30-vuotias jos ei sitä olisi tehnyt. Hänellä oli todella rankkaa tuolloin, masentunut ja päätyi sitten siihen ratkaisuun. Useaan kertaan miettinyt, että jos olisi saanut tähän aikaan elää, niin mitäköhän olisi ajatellut nyt. Hän olisi parin vuoden päästä päässyt pois niistä kuvioista, rakentamaan elämää. Ehkä olisi perhettä, ehkä ei. Itse uskon, että ne silloiset murheet ja ahdistus ei kuitenkaan tässä hetkessä olisi enää tuntunut hänelle elämän menettämisen arvoisena.

Mutta jossitteluahan tuo on, koska sillä 16-vuotiaan ratkaisulla vietiin mahdollisuus tietää. Samalla vietiin ne kaikki ihmiset, jotka vuosikymmenien aikana olisi tullut hänen elämään ja välittänyt. Vietiin mahdollisuus siihen, että olisi nyt itseensä ja eläämänsä pääasiassa tyytyväinen aikuinen.

Mutta esimerkiksi mä välitän vieläkin. Ja jotenkin kaikki paha, ahdistus, uupumus tuntuu siltä, että jos en osaa 100 % vannoa, että 20 vuoden päästä olisin yhtä onneton, niin yrittää täytyy ja olen sen velkaa tulevaisuuden itselleni.

Musta säkin olet saman velkaa omalle tulevaisuudellesi. Sen, että käännät jokaisen kiven ja kannon, keskustelet asiasta - täällä JA muualla. Selvität onko kyseessä esim. fyysiset tekijät (uupumus, väsymys, masennus on puhdasta ihmisen fysiikkaa, johon on parannuskeinoja kehitelty vrt. murtunut käsi). Ja mietit, että oletko niin varma ja tietäväinen, että yksi vuosi painaa vaakakupissa enemmän kuin esim. 60 vuotta, jotka sulla voisi olla edessä? Mitenkään vähättelemättä, sillä itsekään en koe vielä olevani niin tietäväinen että 30 vuoden onnen ja surun hetkien perusteella voisin riistää itseltäni tulevat vuodet.

Ilmoittelethan ketjuun tunnoistasi, koska minua kiinnostaa.

yes u can

Ihan oikeesti, kirjotat tekstin mis pyydät apuu ja sit alat kommentoimaa tollee "eli et tiiä must mitää" "kuka oot kommentoimaa" yms.
MUUT HALUU AUTTAA SUA NII ÄLÄ TYÖNNÄ NIIT POIS!

Ihmiset jotka haluu kuolla ei ole huomio huoraamas asiasta suomi24, istu alas

Kyllä voit tappaa ittes ei kukaan sua estä tosin se on todella itsekästä mutta ei sitä voi jäädä katumaankaan.
Hei hei ja hauskaa kuolemista :3

Ei kannata. Vähän kuin kaataisi nuoren puun.
Sulla voi olla tällä hetkellä tyhjyyden tunne ja voit kokea ittes merkityksettömäksi. Mutta tilanne voi muuttua.

Jo ihan pienikin uusi asia elämässä voi sysätä liikkeelle monta hyvää asiaa. Kannattaa olla ennakkoluuloton ja kokeilla erilaista tekemistä mitä ei ole aiemmin tehnyt. Eihän sitä koskaan voi tietää mistä tykkää ennen kuin on kokeillu. Voi olla että sun nykyiset tekemiset ja eläminen ei riitä sulle ja koet siksi pahaa oloa ja halua lähteä.

Nyt sulla ja muillakin voi olla tyhjä tunne ja merkityksettömyys voi vaivata mieltä. Mutta kohta voi tilanne olla eri, kun elämä menee eteenpäin. Mutta se ei myöskään mene eteenpäin jos pysyt vanhoissa tavoissas tekemättä mitään.
Jos et itse koe pystyväsi muuttamaan elämääsi niin etsi apua.

Myös uusien ihmisten kohtaaminen on mahtava tapa päästä elämään ja etenkin omaan itseensä käsiks. Ja jos tykkäät harrastaa jotain niin maailmassa on monta samankaltaista nuorta jotka miettii samoja asioita. Mutta jokasella on kumminki tarjota aivan uskomattoman paljon uusia asioita itselle. Eli ota rohkeesti ittelles aikaa, jonka varaat uusille ihmisille, harrasteille ja kaikelle sille mikä sua on vaikka joskus kiinnostanut.

Itse olen huomannu ton edelisen käytännössä. Aiemmin koin että mun elämäs ei oikeen oo sisältöö vaikka sainkin osakseni menestystä, rakkautta ja läheisiä ihmissuhteita. Mut sit tapasin pari tyyppiä ja niiden avulla löysin itsestäni enemmän kuin koskaan ennen.

Toivon kaikkea hyvää alottajalle ja kaikille niille jotka pohtii samoja asioita.

Ei millää pahalla, mut sä oot aika hankala täs asias. Sulle on annettu monta hyväää syytä elää. Jos viittisit AIDOSTI kuunnella, ja HARKITA asiaa, etkä vaan keskittyis keksimää syitä sille miks se ei kävis vaan sun pitää kuolla, ja haukkumaan kommentteja jotka antaa sulle syitä elää.

Nyt sä haluat haukkua mut maahan sanomalla että mä oon tyhmä (tms), enkä tiedä miltä ihmisestä voi tuntua. Sä oot väärässä. Oon käyny saman läpi. Oon ajatellu asiaa ennen, sen aikana ja jälkeen. Tiedän et ihmisellä on tapana haudata ittensä piiloon avulta ja tunkee korviinsa nii iso kasa omia väitteitä ja vastustaa kaikkia muita mielipiteitä. Apua tulee pyytäneeks jollain tavalla, mutta potkii avuntarjoojat jokeen. Se on luonnollista. Älä silti tee sitä. Kuuntele niitä jotka ei haluu sun kuolevan. Sä et oo välttämättä kovin arvokas muiden SILMISSÄ. Mut ihmiselämällä on nimeämätön, suuri arvonsa. Sen tunteminen ympärillään ja toisissa on vähä niinku rikkaus: sitä ei arvosta ennenku sitä menettää.

Eli älä nyt tapa itseäsi, se menee ohi muutamassa vuodessa, jos ei nii hanki sitä apua joltain, äläkä kieltäydy tarjouksista ja kannustuksesta.

Onnea peliin!



PS. Jos kuitenkin päädyt tappamaan itses, mikä on tosi surullista, jos se tapahtuu, niin:
1. Tapa ittes tavalla, josta mahollisimman harva muu joutuu kärsimään. Kukaan ulkopuoline (esim. junan tai bussin kuljettaja) ei saa kärsiä.
2. Tee se niin kivuttomasti ku voit, ja varmista et kuolet nopeesti ilman kitumista, ja pidä huoli siitä ettet selvii, koska jos se yritys jättää vielä muutaki isoa ku henkiset jäljet, sun elämäs on varmasti helvettiä sen jälkeen.