Olen sairastanut reilut kolme vuotta niin ortorexiaa kuin bulimiaakin. Tällä hetkellä kontrolli pettänyt ja bulimiavaihe ilman oksentelua päällä. Ahmin ja paastoan...Käyn 10km lenkeillä, 30km pyörällä, uin...Olen hakenut hoitoa..Kävin reilut puoli vuotta psykologilla, mutta käynnit loppuivat kun hän vaihtoi työpaikkaa. Tällä hetkellä olen tyhjän päällä ja haluaisin vain parantua. Mulla ei ole enää vaan keinoja jäljellä. Useimmat kaverini tietävät, mutteivat halua puhua asiasta. Välillä menee paremmin, mutta sitten putoan aina vain korkeammalta ja aina vain syvemmälle. Sadat juhlat ja tilaisuudet olen joutunut jättämään väliin tämän hulluuden takia...olen tyytymätön itseeni. Mistä ihmeestä voin saada enää tukea??
Is there any hope?
cat without a rat
5481
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
niin, taidan olla samassa liemessä, en vain ole varma, olenko avun tarpeessa, vai saisinko vaan itseni psyykattua tästä tilanteesta ulos...
ehditkö sää käydä kauan psykologilla? menikö paremmin, kun kuljit vielä sillä? ite kuljin muutama vuos sitte, olin sillon jonkuasteinen anorektikko. luulin että paranin, tuli hyvä kausi, mut sen jälkeen on noita ahmimis- inho kohtauksia tullu millon minkäki asteisena... samalta kuulostaa, elämä lipuu ohi, kun täytyy yhen ruokailun takia virua normaalin elämän ulkopuolella...
onko sun elämäntilantees muuten millanen? opiskeletko, ootko parisuhtees tai asutko vanhempien luona? ite alotin opinnot syksyllä, ne on onneksi vähän tuonu helpotusta ongelman käsittelyyn, koska en oo voinu paljon jättää koulupviä väliin vain sen takia, että leikin ruuan kanssa... mulla ongelman tekee vaan isommaksi se, etten koskaan oo oppinu oksentamaan( no joo, yvähän se toisaalta on) joten syömiskohtaukseni näkyvät todella päällepäin. oi sitä häpeää ja tuskaa, kun täytyy uskaltautua ulos ihmisten pariin...
voimia sulle!! toivon, että saat ongelmasi järjetykseen ja elämäsi tasapainoon! et ole yksin ongelmainen, muista se, kun epätoivo meinaa ottaa vallan. iloa ja onnea!!8)
Tällä hetkellä käyn töissä, mutta keväällä pitäisi hakea opiskelemaan, mutta pelottaa kauheesti jos en jaksakaan hakea/lukea tai en pääse minnekään. Töistä on nyt lomaa ollut kolme viikkoa ja tilanne pahentunut. Jotenkin tarvitsisi niitä rutiineja, mutta harrastuksista ja työstä saa raavittua aika kehnon paketin kokoon.
Psykologilla käynnin ajan (8kk) oli hyviä ja huonoja kausia. Oli kauheaa myös mennä sinne ja kertoa, että taas on epäonnistunut yrityksessään. Se oli kauheaa. Toisaalta taas oli hyviäkin hetkiä, mutta ne kesti liian vähän aikaa, että niistä olisi tahdon voimalla halunnut pitää kiinni pidempään eikä luovuttaa.
Joo, mäkään en oksenna. en ole koskaan oppinut kunnolla siihen hommaan. ja se todellakin näkyy, jos paha ahmimiskausi ja hullu urheilu ei pysty peittämään sitä syötyä määrää. Tänään oli hyvä päivä, huomisesta ei voi tietää. Mutta kiitos piristämisestä ja voimia myös sullekin!:))
Hei! Minkälainen on teidän mielestä hyvä päivä? Siis tietysti sillon on hyvä fiilis, eikä ahmimiskohtauksia, mutta miten se noin niinku muuten kulkee? Mitä teette ja mitä syötte ja minkä verran ja milloin? Yritättekö muuten laihduttaa?
Olen itse sairastanut ensiksi anoreksiaa ja sitten bulimiaa yhteensä 14 vuotta.Nyt olen kohta kolmekymppinen( mitä kaikkea onkaan jäänyt tämän taudin takia kokematta)=(.Oletko käynyt pelkästään psykologin juttusilla?En tiedä millaiset mahdollisuudet kotipaikkakunnallasi on mutta itselleni oli todella tärkeää, että hoito oli kokonaisvaltaista.Eli lääkkeet (aluksi...auttoi katkaisemaan ahmiskierrettä), ravitsemusterapeutin kanssa käydyt keskustelut (olen joutunut todella muuttamaan omia asenteita ns. kielletyt ja sallitut ruuat)ja sitten myös tuo muu psykologinen puoli.Toipuminen on vienyt nyt puolitoista vuotta...kaikkein vaikeinta mutta paranemisen kannalta ehdotonta on oman itsensä hyväksyminen ja laihdutksen lopettaminen.En edelleenkään hyväksy itseäni täysin mutta edistystä on tullut.Yritä hakea uudelleen apua ja älä luovuta...kolmen vuoden sairastamisesta ei toivu kahdeksassa kuukaudessa.Itse joudun edelleen tsemppaamaan...onneksi heikkoja hetkiä on koko ajan harvemmin.Nyt vasta huomaan hieman katkerana, yli kymmenen vuotta elämästäni on valunut noin turhan asian ympärillä...olisin voinut käyttää energiaa johonkin mukavaan.=(Toivon sulle tsemppiä...
Kuka rakastaa minua?
Rakastanko itse itseäni?
Mitä rakastettavaa minussa on?
Mitä voin tehdä itseni hyväksi?
Nautinko omasta seurastani?
Olenko itselleni armelias?
Voiko tämän kaiken saada jostain ulkopuolelta vai
löydänkö tämän itsestäni?