Kirjoitustaito vai kirjan sisältö?

IhanKuinKirjailija

Mistähän se johtuu, että annettuasi käsikirjoituksesi jonkun luettavaksi, hän luultavammin kommentoi sen kirjoituksen laatua kuin esittämäsiäsi ajatuksia siinä? Minäkin olen saanut kuulla useilta, miten kirjoitan hyvin ja että olen ihan oikea kirjailija. Hah. Tarkoittaa vain, että eivät tuttuina viitsi sanoa muutakaan. Se, että he eivät sanallakaan mainitse aihetta eikä ajatuksiani aiheestani, merkitsee minusta välinpitämättömyyttä, jos ei jopa vihamielisyyttä. Tai sääliä. Näytin työttömien työnhakijoiden kohtelusta Suomessa kertovan kirjani käsikirjoitusta eräälle mielestäni keskivertoiselle kansalaiselle; keski-ikäinen, naimisissa, kaksi lasta, hoitsu, keskituloinen. Hän ei lukenut tekstiäni toisen samanarvoisen kansalaisen ajatuksina, vaan työttömän ininänä hänenlaisiaan parempia ihmisiä vastaan. Eli antoi esimerkin juuri siitä ongelmasta, joka Suomessa nykyään on. No, ehkä sitten, kun hänenkin leveä leipänsä kapenee tai katkeaa, hän muuttaa näkökulmaansa.

"Ihan hyvä" on hyödytön arvio.

Voi tietysti olla, etten vaan osannut kirjoittaa tarpeeksi sytyttävästi. Mikä sekin on hyvä tietää. Mutta on hyvä muistaa sekin, ettei keskinkertainen kansalainen aina ole oikeassa. Enemmistö ei aina ole oikeassa. Enemmistö ei edes osaa kirjoittaa kirjaa, ei edes sellaista 'ihan hyvää'.

13

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aloittelevakirjailija

      Kirjoitustaito on itsestäänselvä välttämättömyys, jotta saa tarinansa kerrottua lukijoille ja vieläpä niin, että lukija ymmärtää lukemansa kutakuinkin kirjailijan tarkoittamalla tavalla. Ja ettei lukeminen tunnu siltä kuin kiskoisi kivirekeä ylämäkeen. Eli siinä mielessä kielen ja sanankäytön kommentointikin on ainakin omalla kohdallani aina tervetullutta.

      Toisaalta, jos tarinan juoni ja sisältö mättävät niin paljon, että suunnilleen puolet tekstistä menee leikkuriin, on pilkun paikan kommentointi siinä vaiheessa täysin turhaa. Ilmaisun saaminen paikoilleen on (ainakin minun kohdallani) helpompi homma kuin tarinarungon muokkaaminen toivomaani muotoon.

      Se, että palautteen antaja puhuu vain "helpoista" kielioppiasioista ja kommentoi ainoastaan käytettyä kieltä, kertoo lähinnä palautteen antajan laiskuudesta tai uskalluksen puutteesta. AINA pitäisi sanoa kirjoittajalle jokunen sana myös siitä, mitä mieltä on itse tarinasta ja sen sisältämistä ajatuksista. Oma mielipide lukukokemuksesta, lyhyesti perustellen. Kieliopin kirjoittaja voi tarkistaa kirjallisuutta ja nettiä hyväksi käyttäen omin päinkin, mutta juonen toimivuutta, idean kantavuutta ja ajatusten ajankohtaisuutta sekä kiehtovuutta ei. Niistä voi antaa palautetta ainoastaan lukija, toinen ihminen.

      Oman kokemukseni mukaan esim. antologioiden toimittajat ottavat ensin kantaa siihen, mitä mieltä ovat tekstin juonesta ja sen sisältämistä ajatuksista, sekä tekevät tarvittaessa kehitysehdotuksia. Kielen yksityiskohtainen hiominen aloitetaan yleensä vasta siinä vaiheessa, kun juoni ja rakenne ovat kutakuinkin lopullisessa muodossaan.

    • merkelli

      Hyvä kirjailija ei saarnaa. Hän vie lukijan tilanteisiin, jotka sisältävät niitä viestejä, joita kirjoittaja haluaa tuoda esiin. Sanoma on kirjoitettu tekstin sisään ja väleihin, huomaamattomiin nyansseihin. Lukija samaistuu tapahtumiin ja henkilöhahmoihin, tuntee heidän tuskansa ja ilonsa ja pyrkii ymmärtämään henkilön motiiveja ja pyrkimyksiä, vaikka ne eroaisivatkin hänen omasta elämänkatsomuksestaan tai tilanteestaan. Hyvä kirjoitustaito on tietenkin edellytys. On vaikiea tehdä musiikkia, jos ei osaa soittaa.

    • patulukeehuulilta

      Mielestäni hyvä kirja vie mennessään,
      lukiessa ei huomaa mitä ympärillä tapahtuu.

    • helmiä.sijoille

      Mielestäni palaute muilta kuin kirjoittavilta ihmisiltä on useimmiten yhtä tyhjän kanssa. Eivät he osaa eritellä tekstiä. Ahkera lukija tosin voi sanoa, kulkeeko teksti, viekö se mennessään. Tai jos jokin tökkii. Eipä paljoa muuta.

    • Muutajotain

      Jos tarkoituksesi oli saada lukija samaistumaan työttömän ajatuksiin ja elämään mutta lukija ei tehnyt niin eikö se ollut sulle tärkeää tietoa. Jos kirjoitustaitoa on niin sanoma menee perille joten ota palaute vastaan.

      • IhanKuinKirjailija

        Totta. Julkaisinkin tekstini blogissani ilmaiseksi ladattavana pdf-kirjana. Jos suuren enemmistön tavislukija olisi sen luettuaan kokenut ahaa-elämyksen: "Tämä on meidän yhteinen (joskin jo itsenäisyytensä menettänyt) maamme, mihin oikein olemme menossa?" - olisin ottanut sen kannusteena lähettää käsikirjoitukseni kaupallisille kustantajille. Nyt arvelin, että työttömyys, työttömien kohtelu ja lain puutteet kiinnostavat vain meitä puolta miljoonaa työtöntä. Ja työttömillä ei ole varaa ostaa kirjoja.


    • mitenvalitsit

      Miksi annoit juuri kyseiselle ihmiselle luonnoksesi? Oletko käynyt hänen kanssaan lukuisia kirjallisuuskeskusteluja? Tiedätkö millaista kirjaa hän arvostaa ja tiedätkö miten tarkkaan hän osaa eritellä syitä, jotka nostavat kirjan hänen lempilukemistoonsa?

      Jos et osaa vastata edellä oleviin kysymyksiin, olet valinnut arvion antajan ihan muista syistä kuin hänen kyvystään arvioida kirjallisuutta.

      Miten paljon olet itse opiskellut kirjoittamista? Yleensä kirjoittamisen kursseilta löytyy myös hyviä vertaisarvion antajia.

      • IhanKuinKirjailija

        Piirtää olen osannut aina, kirjoittamaan omalla äänelläni opin 11-vuotiaana löydettyäni oman alani, poliittisen propagandan. Fiktiotakin olen väsäillyt, mutta köyhin tuloksin. Olen lukenut kaikki divareista ja kirjakirpputoreilta löytämäni kirjoitusoppaat. Suomeksi olen löytänyt vain yhden hyvän, sen Waltarin klassikon, tiedätte varmaan. Netistä löytyy valtavasti hyviä puhujia aiheesta. Tom Bird yksi parhaista.

        Miksi valitsin juuri sen taviksen? Hän oli ainoita, jonka tunsin. Hän on kuitenkin lukutaitoinen. En nimenomaan odottanut hänen edes yrittävän arvioida tyyliäni, saati sitten etsivän kielioppivirheitä, vaan vilkaisevan sisältöä ja kertovan minulle, oliko se hänestä kiinnostavaa. No, tavallaan sain häneltä vastauksen, koska itse sitä ehkä huomaamattaankaan, hän asetti itsensä sinne työkkärin tiskin taakse aj puolusteli heitä. Hänen mielestään työttömien kohtelu Suomessa johtui työnhakijoista itsestään.

        Minä en ole tarinankeksijä. Fiktio ei tunnu sopivan minulle. Luenkin mieluummin faktoja (tai mielipiteitä) kuin keksittyjä tarinoita. Mielestäni olisi valtava tarve jonkun kirjoittaa koskettava kaunokirjallinen tarina työttömyydestä niin, että se koskettaisi kansan suuren enemmistön edustajien sydämiä. Minun kirjani kaltaisilla on niilläkin paikkansa, mutta ne eivät kata koko tarvetta. Ajatelkaapa, miten paljon joku Setä Tuomon tupa aikoinaan muutti valkoisten ihmisten asenteita mustia kohtaan ja orjuutta kohtaan. Suomessa orjuus rehottaa taas, ja suurta osaa kansaa se ei kiinnosta lainkaan. Monet ovat jopa vahingoniloisia. Muistamatta, että he eivät itsekään ole immuuneja sille.


    • tavallinenkyllästyttää

      Minä luulen ettei se itse aihe jaksa vain kiinnostaa kaikkia. Työttömyyttä ja työttömien väärinkohteluahan vatvotaan ees taas jo miljoonatta kertaa. Ihmiset ovat ehtineet miettiä, kokea ja kuulla vastaavasta jo todella paljon ja joitakin meitä Suomen kansalaisista se alkaa jo oikeasti kyllästyttää siitä kuuleminenkin. Minuakin, nuorta 20-vuotiasta jolta työkkäri veti maton alta juuri kun karanteeni loppui. Asiasta valitin ja en ole saanut edes vastausta valituksen lähetettyäni

    • Sitä.samaa

      Tavislukija ei osaa eritellä tekstejä, vaikka hän olisikin ahkera lukija. Hän nielaisee tekstit kokonaan, jos teksti kulkee, muutoin hän saattaa sanoa että tökkii tai ei etene. Mutta kovin pitkälle siitä eteenpäin ei tavislukija osaa eritellä ja sellaista ei voi edellyttääkään.

      Jos kirjoittaa työttömyydestä, siinä pitää olla jotain todella omaperäistä. Tai vaikka humoristinen näkökulma. Aihe on supertylsä ja puhkikulunut, median jauhannalle siitä kiitos. Aivan samoin en viitsisi lukea mamuista ainuttakaan kaunokirjallista teosta.

      • IhanKuinKirjailija

        Kirjani ei ollut kaunokirjallinen, vaan faktaa, omasta näkökulmasta tietysti. Työttömyys pahenee koko ajan ja tulee varmaan koskettamaan jokaista jollakin tavalla. Meidän verovarojamme käytetään yritystukiin firmoille, jotka rakentavat automaatiolinjoja ja potkivat siinä samalla työvoimaa pois. Eli me tahtomattamme maksamme siitä, että meiltä vedetään työpaikat alta. Toivon, että tästä aiheesta kirjoittaisi jokainen, jolla on mielestään jotain uutta ja hyödyllistä sanottavaa asiasta. Tämä ongelma ei vaikenemalla parane.


      • Työttömyyttä ja syrjäytymistä on kai käsitelty aika paljon suomalaisessa kaunokirjallisuudessa? Ongelma lienee siinä, että niin kuluneesta aiheesta on vaikea keksiä mitään oikeasti uutta ja merkittävää sanottavaa.


    • Niin-on

      Sama juttu monessa muussakin asiassa. Kun näytän jollekin piirustuksiani, saan aina kuulla "onpa hieno" tai "hyvin piirretty" tai vastaavaa. Kukaan ei huomaa piirustusten sanomaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      149
      13178
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9621
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      95
      9113
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      7746
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6724
    6. 148
      6148
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      15
      3124
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      391
      1199
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1154
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      84
      990
    Aihe