Mitä tämmöisessä tilanteessa pitäisi tehdä?
Yksi isännöitsijä yritys pääkaupunkiseudulta tarjosi ja lupasi että saisin asunnon jos pidän siitä. Kävin katsomassa, ja pidin asunnosta. Joten ilmoitin että otan sen mielelläni.
Yrityksen edustaja sanoi, että jos pidän siitä "se on sinun"!
Sitten edustaja kehotti irtisanomaan nykyisen HEKA:n asuntoni, minkä tein niin, että Joulukuu jää irtisanomiskuukaudeksi, ja pääsisin siis muuttamaan uuteen paikkaan 29.12...
Kaikki oli ok. Ostin jopa edelliseltä vuokralaiselta asuntoon jääneen astianpesukoneenkin. Muutto oli jo tilattu.
Kun tuli aika solmia uusi vuokrasopimus (tänään 01.12.), niin edustaja pyysi yhtiön tiloissa minulta syntymäaikaani - minkä luulin olevan vuokrasopimusta varten, joten annoin sen. Sitten pyysikin henkilötunnuksen loppuosaa - vieläkin ajattelin, että se menee vain vuokrasopimukseen.
Mutta yhtäkkiä edustaja sanookin sitten, että sinullahan on maksuhäiriömerkintöjä. Emme voi vuokrata sinulle asuntoa!
Eli tyhjin käsin toimistolta pois. Vanha asunto irtisanottu. Nopea soitto vielä jotta voisin perua irtisanomisen, mutta se on jo mennyt seuraavalle jonottajalle!!!
Eli kodittomaksi uudenvuoden päiväksi!!!
Eikö tuolla yhtiöllä ole mitään velvollisuuksia minua kohtaan tämmöisessä tilanteessa?
Jos tuota hetu:a olisi pyydetty jo heti alkuun, niin olisivat voineet sanoa, että en voi saada asuntoa heiltä! Lisäksi, en tuossa tilanteessa myöskään sanonut/antanut lupaani, että he saisivat luottotietojani katsoa - oletin asiassa, että hetu tarvitaan itse vuokrasopimukseen kirjoitettavaksi. Tuo edustaja ei siis sanonut että tarvitsee tietoni tarkistusta varten. Eli mielestäni luottotietojeni tarkistus tehtiin ilman lupaani.
Lisäksi pitkän aikaa tätä asiaa asunnosta keskusteltiin sähköpostitse, eikä tuo yhtiö missään vaiheessa kertonut, että he aikovat vaatia, että olisi täysin puhtaat luottotiedot!
Sitten vielä kehtaavat sanoa, että asia on oma syyni!
Nyt sitten joulun odotus ja uusi vuosi viimeistä kuukautta asunnossa, sitten kutsuukin katu.
Mitä tässä voi nyt tehdä???
PS. VAIN ASIALLISET VASTAUKSET - EI KIITOS MITÄÄN "OLISIT TARKISTANUT ENSIN ASIAA"-VIESTEJÄ!!! OTTAA TÄSSÄ JO TARPEEKSI PÄÄHÄN, JA AHDISTAA, MASENTAA, JA KOKO USKO IHMISIIN ON JO MENNYTTÄ!
Uusi vuokran-antaja ei otakaan vuokralle!!!
13
229
Vastaukset
- Ei_taida_suksi_luistaa
Mitäpä tuossa muuta voi kuin etsiä asunnon jostain muualta. Luottotietojen selvittäminen on nykyisin rutiinia, kun kaltaisiasi huonoja maksajia on joka paikka täynnään. Vuokraisänniltä on jo kauan sitten mennyt usko sellaisiin. Yksityispuolelta voit ehkä löytää jonkun mummon, joka ei tarkista tietoja.
Äläkä seuraavalla kerralla irtisano sopimusta ennen kuin uusi on allekirjoitettu.- Koditon
Olen kyllä AINA maksanut vuokrani ajoissa! Ei löydy yhtäkään vuokranantajaa joka voisi sanoa, että ei olisi saanut vuokriaan minulta ajoissa!
- oma_moka
Koditon kirjoitti:
Olen kyllä AINA maksanut vuokrani ajoissa! Ei löydy yhtäkään vuokranantajaa joka voisi sanoa, että ei olisi saanut vuokriaan minulta ajoissa!
Pimitit vuokranantajalta oleellista tieto. Maksuhäiriömerkintä on aikalailla nou nou.
Vuorkanantaja olisi ehkä voinut katsoa asian läpi sormien, jos olisit tuonut tämän esiin jo etukäteen. Nyt sinut on, ihan aiheesta, luokiteltu kusettajaksi, joka luotti/toivoi, ettei luottotietoja tarkasteta.
- Puhtaat-tiedot
Ikävä tilanne, mutta kyllähän vastuu tapahtuneesta on suurelti sinulla. Eihän sinulle ole voinut tulla yllätyksenä että luottotiedot tarkistetaan lähes aina kun ollaan uutta vuokrasopimusta tekemässä. Ei myöskään voi olla sinulle yllätys että sinulla niitä merkintöjä on. Joten kyllähän se olisi ollut sinun asiasi ottaa merkinnät puheeksi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Ja myöskin selvittää mistä ne ovat tulleet, ja milloin. Ja varsinkin se että mikään merkinnöistä ei ole vuokrarästeistä.
Jos merkinnät ovat vähäisiä ja niistä on kulunut suht. kauan aikaa niin asiassa olisi varmasti voitu joustaa. - tarkkanapitääolla
Yksi perusvirhe minkä teit johtuu varmaan iästäsi ja kokemattomuudesta. Eli vanhaa sopimusta ei koskaan pureta ennen kuin uusi on tehty. Koske asuntoja, työpaikkoja ja monia muitakin asioita. Kuten eräälle tuttavalleni kävi. Möi vaimonsa kanssa yhteisomistuksessa velkaisen hienon rivitalonsa kun saivat päähänsä vaihtaa saman kaltaiseen/hintaiseen toiseen asuin alueeseen. Fiksuina möivät ensin omansa ja vanha laina kuitattiin pois ja kun oikea asunto löytyi niin menivät pankkiin neuvottelemaan uutta lainaa uuteen asuntoon. Eivät saanet koska vaimo kaverini tietämättä ylivelkaantunut vuosien varrella himoshoppailulla ja lukuisilla luotoilla josta jokin maksuhäiriömerkintäkin. Joutuivat asumaan sitten kolme vuotta kalliisti vuokralla ennen kuin asunnon osto onnistui.....
- jos.siis.lista.kunnossa
Jos olet maksanut verkkopankissa, saisitko tulostettua listan, jossa on maksetut vuokrat koko ajalta, kun asuit edellisessä paikassa? Joistain pankkiohjelmista saa asetuksilla tehtyä listan, jossa ei ole muita tapahtumia.
Sen näytät seuraavassa paikassa tai toimistossa.- asiat.haltuun
Minä maksoin tunnollisesti VVO-vuokrat ja sain vuokranmaksuosastolta maksuraportin koko asumaltani ajalta. Jos olisin vuokranantaja ja saisin sellaisen, en välittäisi jostain luottohäiriöstä.
Mustaa valkoisella todistaa ja ratkaisee. - BauHerr
asiat.haltuun kirjoitti:
Minä maksoin tunnollisesti VVO-vuokrat ja sain vuokranmaksuosastolta maksuraportin koko asumaltani ajalta. Jos olisin vuokranantaja ja saisin sellaisen, en välittäisi jostain luottohäiriöstä.
Mustaa valkoisella todistaa ja ratkaisee."Jos olisin vuokranantaja ja saisin sellaisen, en välittäisi jostain luottohäiriöstä."
EI, EI ja vielä kerran EI. Luottohäiriömerkintä tarkoittaa yksiselitteisesti sitä, ettei ole luotettava. Kukaan järkevä ei anna sellaiselle omaisuuttaan tärveltäväksi.
Luottotiedot ovat perusasia. Sen lisäksi tulee muita tarkotuksia kuten vakituinen työpaikka, jne.
Vuokralaisista ei ole pulaa, mutta hyvistä vuokralaisista on. Vain hyvä vuokralainen kelpaa.
Tuossa tapauksessa kannattaa kysyä Hekasta sitä, sattuisiko sieltä löytymään asuntoa. Vapailta vuokramarkkinoilta en usko luottotiedottoman asuntoa löytävän. - vapauskoittaakesällä2016
Minä oon velkajärjestelyssä, koska kaikki ei mennyt aikoinaan aivan suunnitellusti toimiessani yksityisenä elinkeinonharjoittajana. Minulla siis on merkintä luottotiedoissa, mutta koen silti olevani hyvin luotettava vuokralainen. Aika idiootti pitää olla, jos jättää maksuja pystyyn tällaisessa tilanteessa, kun kohta on kaikki velat kuittaantumassa pois.
- BauHerr
vapauskoittaakesällä2016 kirjoitti:
Minä oon velkajärjestelyssä, koska kaikki ei mennyt aikoinaan aivan suunnitellusti toimiessani yksityisenä elinkeinonharjoittajana. Minulla siis on merkintä luottotiedoissa, mutta koen silti olevani hyvin luotettava vuokralainen. Aika idiootti pitää olla, jos jättää maksuja pystyyn tällaisessa tilanteessa, kun kohta on kaikki velat kuittaantumassa pois.
Olen kuullut tuon ennenkin. Valitettavasti tuo lausuma ei johda ainakaan minun asunnoissani vuokrasuhteeseen. Periaate on se, että historia on paras tulevaisuuden ennuste.
Valitettavasti se on meillä näin. Vuokransa maksavienkin kanssa on ihan riittävästi riesaa. Joka kymmenes asiakas on ongelmallinen.
Ainakaan minä en ota tuollaista - ylimääräistä riskiä.
Pitäkää huolta luottotiedoistanne, kiitos.
- Kolistin
Joo kyllähän tämä näyttäisi oma moka olevan. Vanhaa sopimustahan ei pidä ikinä irtisanoa ennen kuin uudessa on nimet alla. Oli luottotiedot menneet tai ei.
Tsemppiä kuitenkin , eiköhän ne asiat jotenkin järjesty. - ne-vaan-asuu
Joo, näitä asunnohajottaja/vuokratmaksamatta vuokraajia löytyy pilvin pimein, niitä on kuntien vuokra-asunnot tupaten täynnä, ne ei ole koskaan omaa vuokraansa maksaneet.
- vcvcvcvnggh
ikävä juttu mutta eipä voi mitään kumpa et olisi irtisanonut asuntoa ennen kuin allekirjoitit uuden vuokrasopimuksen. luottotiedot tarkistetaan ennen vuokrasopimuksen tekoa.
joskus myös yksityinen vuokranataja lupaa sulle kämpän mutta vuokraakin jollekin muulle sitä tapahtuu usein. ei ole asuntoa ennekuin on vuokraspimus ja takuuvuokra hoidettuna.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3237678Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771866
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161402- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91261Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j581196Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029