Se iskee joskus yhtäkkiä ja ennalta-arvaamatta. Tietoisuus siitä että on yksin. Eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa, ainakaan enää.
Viimeksi tämä kokemus tuli taas ihan yllättäen, pyörä seisoi jalalla kallellaan ja istuin kannonnokassa jonkun unohdetun traktorinuran varrella. Suhteellisen nuorta koivikkoa alamäkeen päin, polku edessä täysin umpeen kasvanut ja tie päättyi aukealle jolla istuin.
Kyseinen kela taisi lähteä jostain vanhasta kauhuleffasta, mietin niitä aina ajoittain yksin metsässä. Joku ohikiitävä ajatus siitä jos yhtäkkiä näkisin ihmisen täällä metsässä, mitä ajatuksia heräisi ensimmäisenä, jotain tähän suuntaan.
Yksinäisyys on omituinen ilmiö, demonisoitu asia josta puhutaan usein pelottavana ja surullisena tilana. Tilana joka pitäisi välttää kaikin keinoin, tilana johon kukaan ei halua ja josta on kuulemma vaikea päästä pois. Tajusin joskus tämän näkökulman mutta silloin asiaan liittyi suurella todennäköisyydellä hoitamaton depis ja jatkuvan dokaamisen kasvattamat miestissit. En oikeastaan ymmärrä enää, vietän suuren osan ajasta täysin vapaaehtoisesti yksin ja senkin takia pitää jatkuvasti taistella, kun sisäinen hyvinvointi paranee se alkaa näkyä kai ulospäin (monellakin tavalla...) ja jokainen haluaa palan tästä onnesta. Tuo mies hymyilee sisällään, miksi? Pakko päästä hänen lähelleen ja saada tietää mikä on salaisuus tuohon. Jotain tällaista varmaan.
Viimeksi tämä kokemus tuli taas ihan yllättäen, pyörä seisoi jalalla kallellaan ja istuin kannonnokassa jonkun unohdetun traktorinuran varrella. Suhteellisen nuorta koivikkoa alamäkeen päin, polku edessä täysin umpeen kasvanut ja tie päättyi aukealle jolla istuin.
Kyseinen kela taisi lähteä jostain vanhasta kauhuleffasta, mietin niitä aina ajoittain yksin metsässä. Joku ohikiitävä ajatus siitä jos yhtäkkiä näkisin ihmisen täällä metsässä, mitä ajatuksia heräisi ensimmäisenä, jotain tähän suuntaan.
Yksinäisyys on omituinen ilmiö, demonisoitu asia josta puhutaan usein pelottavana ja surullisena tilana. Tilana joka pitäisi välttää kaikin keinoin, tilana johon kukaan ei halua ja josta on kuulemma vaikea päästä pois. Tajusin joskus tämän näkökulman mutta silloin asiaan liittyi suurella todennäköisyydellä hoitamaton depis ja jatkuvan dokaamisen kasvattamat miestissit. En oikeastaan ymmärrä enää, vietän suuren osan ajasta täysin vapaaehtoisesti yksin ja senkin takia pitää jatkuvasti taistella, kun sisäinen hyvinvointi paranee se alkaa näkyä kai ulospäin (monellakin tavalla...) ja jokainen haluaa palan tästä onnesta. Tuo mies hymyilee sisällään, miksi? Pakko päästä hänen lähelleen ja saada tietää mikä on salaisuus tuohon. Jotain tällaista varmaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.