mennyttä elämäänne ja näin joulunaikaan joulujanne? Kerrotteko toisille ihmisille lapsuus- ja nuoruusmuistojanne onnellisina muistellen?
Vanhempien ihmisten kanssa suositellaan keskusteltavan menneistä, kun se on niin mieluista. Onko se niin? Ovatko muistelmat aina niin onnellisia tai yleensä kertomisen arvoisia tai voiko niistä yleensä edes puhua?
Minä en menneistä välitä puhua tai edes sanoa, että ovat "kasvattavia". En ole kasvanut mitenkään!
Vanhempien ihmisten kanssa suositellaan keskusteltavan menneistä, kun se on niin mieluista. Onko se niin? Ovatko muistelmat aina niin onnellisia tai yleensä kertomisen arvoisia tai voiko niistä yleensä edes puhua?
Minä en menneistä välitä puhua tai edes sanoa, että ovat "kasvattavia". En ole kasvanut mitenkään!
Vastaukset 4
Vanhimmat
No joo...meillä on nyt menossa terapia-aamiaiset, kun Paloma kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan Lutuselle ja Lapselle. :)) Jouluakin olemme käsitelleet.
Sehän kuuluu ehdottomasti jouluumme, kun porukalla lepäilemme joulupäivällisen jälkeen ison suklaakonvehtirasian ympärillä. Lapset ovat aina tahtoneet kuulla meidän joulumuistojamme, samoin kun me olemme halunneet kuulla omien vanhempiemme. Tulevanakin jouluna saa nuorin sukupolvi taas kuulla neljän eri sukupolven muistoja.
Kerron mielellään lapsille heidän ja minun jouluista, ja kuuntelen mielellään miten ne ennen järjestettiin.
Ite olen kasvanut, mut on kasvatettu ja olen kasvattanut itseäni tietoisesti. Olen monesti ajatellut että tämä ei vie mihinkään, tee jotain. Ja olen tehnyt & se on kannattanut. Mä en usko pelkkään hengailuun. Se ei olisi mun juttu.
Aikoinaan kun joku kriisi on ollut niskan päällä, ja olen kironnut niitä. Mutta kun ajattelen asiaa näin jälkikäteen, olen kiitollinen niistä. Minulle henkilökohtaisesti olisi sietämätöntä ajatella etten olisi kasvanut yhtään vuosien aikana. Tietty asian voi nähdä monelta kannalta, joku toinen taas on onnellinen siitä ettei tuollaisia pahoja kriisejä ole ollut. Jollekin kriisit on voinut olla sitä luokkaa että hyvä kun on hengissä selvinnyt. Ei silloin varmaan myöskään ajatella kovin paljon kasvua.
Lapsuudenkodissani meille kerrottiin paljon asioita, Suomen historiaa, sekä suvun ja perheen historiaa, yksittäisiä tapauksia sukulaisten elämässä, niin hyviä kuin huonojakin muistoja. Asiaan on kuulunut toistaa sanatarkasti joitain esim. omia, aikuisten mielestä hauskoja lausumiani pikkulapsena.
Meillä on myös otettu paljon valokuvia. Lapsuusmuistot jäivät mieleeni valokuvien kautta, sillä muistot olivat aina katsottavissa, eivätkä ne päässeet unohtumaan.
Itselläni on ollut hyvä muisti ja muistan menneitä asioita, ne ovatkin aina paljon mielessä, sillä ajattelen, että elämä on tämä kokonaisuus, mennyt, nykyisyys ja tuleva. Menneisyys ei ole kadonnut, vaan olen oman menneisyyteni tulos, menneisyyteni ja historiani elää minussa. Ei mennyt mihinkään katoa, se on minussa aina.
Mitä "kasvamiseen" tulee, minun on vaikea käsittää, että yhtäkkiä olen jo yli 60-vuotias. Peilikuvani ei ole ihan sitä, mitä toivoisin. Olisin nuorena tyttönä saanut sätkyn, jos olisin päässyt kurkistamaan tähän päivään. Olen kyllä aina ollut hyvin tietoinen, että ainakin maanpäällinen elämäni jonain hetkenä päättyy ja olenkin tässä tietoisuudessani aina pyrkinyt pitämään edes kohtuullisen hyvät suhteet Yläkertaan. Olen lapsesta asti sairastellut sitä ja tätä, joten sairaudet ja raihnaisuudet eivät kovin järkytä ja osaan ennakoida erilaisia, sairaanhoidollisia ongelmia ja varautua niihin.
Mitä joulumuistoihin tulee, vahvimmin ja tunnelmallisimpina ovat jääneet mieleen 1960-luvun joulumme.