Oon jo varmaan yli vuoden välillä mietiinyt, että onko yksi tuttu mies ihastunut muhun. Olen siis parisuhteessa toisen miehen kanssa..
Syy miksi mietin sitä on, että haluaisin saada jonkinlaisen selvyyden, en vain tiedä uskaltaisinko kysyä suoraan? Neuvoja? Tämä kyseinen mies on yleensä jotenkin korostetun ystävällinen, huomaavainenkin ja aina hymyilee silmilläänkin (olisiko sellanen lempeä katse).. Välillä tuntuu, että tekee tikusta asiaa ja ei haluaisi ikään kuin lähteä tilanteesta pois tai sellainen tunne tulee. Lisäksi hän on muutamaan otteeseen kiusoitellut jostain asiasta, ei ole väliä vaikka muitakin olisi paikalla siis että emme ole välttämättä kahden. Aika usein myös huomaan, että hän katselee minua, mutta kääntää katseen pois, jos itse katson suoraan silmiin.
Siis itse ainakin olen jonkin verran ihastunut häneen, yleensä mua alkaa aina hymyilyttää ja vatsassa tuntuu perhosia kun näen tän miehen.
Vai johtuisiko miehen käytös vain siitä, että olemme tunteet useamman vuoden ja hän on käynyt tutuksi, siis ts. että on vain ystävällinen? Sen asian oon huomannut että ikään kuin kuitenkin välttää sitä tosi tarkasti, että ei vahingossakaan koskisi muhun siis jos esim on ahdasta jossain tilanteessa. Vaikea selittää.. Jotenkin kuitenkin itselle tulee sellanen tunne, että haluais koskea, mutta ei voi/saa.
Mitään ei ole takoitus tapahtua, pitäisi vain saada tämä asia vaikka jotenkin selvitettyä edes oman pään sisällä tai jopa tän miehen kanssa. Ite ainakin oon sellainen, että tälläset asiat vaivaa.. Itse taisin ihastua, kun huomasin miehen käytöksen ja tarkemmin ajateltuna jo kauan sitten hän oli jollain tavalla suojelunhaluinen mua kohtaan ja aina ollu vähintään tosi ystävällinen.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Sehän ei ihme ole jos ihmisiin ihastuu. Olet kuitenkin parisuhteessa joten unohda koko juttu. Pitemmälle ei yhden tai useammankaan ihastumisen tunteen takia ole aihetta mennä.
Näin miehenä voin sanoa että tuo kuulostaa kyllä ihan perus ystävällisyydeltä. Itse ihastuneena välttelen sitä kohdetta mahdollisimman paljon, tuijotella saatan mutta jutustelut jäävät kyllä pois ja äkkiä.
Mutta meitä miehiäkin on moneen lähtöön, toinen osoittaa mielenkiintoaan toisella tavalla ja toinen taas toisella, ainoa keino saada varmuus on vain kysyä suoraan että miten on.
Joo olisikin helppo vain unohtaa. En ihastu helposti tai ainakaan en ole kunnolla ihastunut yli 10 vuoteen - paitsi ehkä nyt. Muuta kuin mieheeni.. Millään en kehtaisi suoraan kysyä. Arvioisin minäkin, että kyse on ystävällisyydestä. Ainoastaan mitä olen seurannut miten hän käyttäytyy kahden muun naisen seurassa, jotka pyörivät samoissa porukoissa niin mielestäni suhtautuu jotenkin eri tavalla, ei ainakaan hymyile yhtä paljon. Myös, jos ollaan kahdestaan niin on jotenkin "ujompi" ja saattaa punastella. Mutta vaikea varmaan selvyyttää saada, jos ei kysy
Ihanalla vihreäpaita ja alta pilkisti pinkit topin olkaimet ;)
Tuo sinun kannattaa varmistaa jollain lailla, vaikka juttelemalla hänelle. Ei ole pakko mennä suoraan asiaan, vaan puhua ens alkuun jostain ihan muusta aiheesta. Tunnustella maaperää. Voi hyvinkin olla, että hän haluaisi tutustua syvemmin sinuun, mutta on esim ujo, eikä siksi halua tungetella. Vielä jos hän tietää, että olet varattu, saattaa estää lähentymisen hänen puolelta. Sinun kuuluu se aloite tehdä, koska olet varattu. Älä odota sitä häneltä.
Mikä neuvo tuo on. Ap on itse varattu, hänen ei kuulu tehdä mitään aloitetta!!
Kyllä kuuluu tehdä aloite.
Ihastunut se on,minä käyttäydyn noin.
Miksi ei koske,siksi kun olet varattu ja ei tiedä sinun reaktioita samalla pelkää pervon mainetta jos tilaisuuden tullen hiplaa.
Koskettaa. Odotan sitä :)
Tuo kuulostaa TÄYDELLISESTI minulta ja mä olen häneen täysin rakastunut.
Me ei olla tosin tunnettu, kuin reilu vuosi, mutta muuten joka kohta natsaa niin täydellisesti, että mä veikkaisin hänen olevan vähintään ihastunut.
Ok, kiitos vastauksista. Pitää koittaa selvitellä asiaa. Tosiaan taitaa olla niin, että ihmiset käyttäytyy niin eri tavalla ihastuessaan. Tuo tikusta asiaa -juttu on kyllä häiritsevin... Siis että sitä on ollut paljon nyt
Ootko asiakaspalvelussa töissä? Söde Nainen!