Olin enne sellainen joka näki kaikissa paljon hyvää, sellainen joka näki vaikeudet mahdollisuutena ja oli unelmia täynnä. Jatkuvat pettymykset on nakertanu ja optimismi kääntyy pessimismiin. En enää osaa oikein iloita hyvistäkään asioista ja unelmat ovat karsiutuneet, mielessä vain selviäminen. Jäänköhän tällaiseksi? Pelkään että en kohta osaa antaa arvoa sille että joku välittää, pelkään että kadotan itseni
pysyvästi katkera?
fjljccjfj
1970
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei, mulla on vähän samanmoisia fiiliksiä. Erilaiset pettymykset kuuluu elämään. Siinä vaiheessa, kun niitä tulee liikaa, tai sanotaanko kohtuuttomasti, niin alkaa se oma asenne muuttua. Välillä tuntuu niin epäreilulta kaikki...Vaikka ei sitä omaa elämää kannata muiden elämiin verrata, vain siihen voi verrata millainen itse on ollut/mitä itsellä on ollut jne. Ja mitä on nyt. Olen ainakin itse huomannut, että auttaa, kun miettii kuinka paljosta elämässä on selvinnyt. ja se saa tuntemaan vahvuutta ja uskomaan, että vielä kerran se positiivinen asenne sieltä palaa. Se mihin uskot, toteutuu. Enkä tarkoita uskonnollisessa mielessä. Anna itsellesi aikaa käsitellä myös sitä surua/vihaa/turhautumista/katkeruuttakin. Itse olen ollut niin väsynyt olemaan vihainen, pettynyt jne.. Että tilasin Sami Minkkisen valmennuksen Sateentekijä muutama viikko sitten. Siinä oli muutamia herättäviä ajatuksia ja ehkä ihan aavistuksen alkaa helpottaa tämä koko syksyn kestänyt jäytävä tunne. Mikä tosin toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella.. Toivotan tsemppiä oikein paljon!