Olen hylkiö, jolla ei ole seuraa niin kavereista kuin sukulaisistakaan. Koko sukuni vihaa minua, enkä ole ollut minkäänlaisessa yhteydessä kenenkään sukulaiseni kanssa vuosikausiin. Olen sukuni "musta lammas".
Sukuni omistaa pienen olutpanimon, joka on kulkenut isältä pojalle sukupolvien ajan. Kun olin pikkupoika, sai isäni sen omalta isältään. Pidettiin itsestään selvänä, että vuorostaan minä perisin sen isältäni joku päivä, olinhan perheen ainoa poika.
Mua itseäni kuitenkin ahdisti tilanne. Panimon mukana nimittäin kulki kirous. Panimon omistajana kun näet joutuu maistelemaan ja arvioimaan oluita, mikä aiheuttaa miestissit. Miestissit taas johtavat yksinäisyyteen. Isälleni kävi juuri näin; hän sai miestissit pian panimon saatuaan, ja tuli heti vaimonsa ja kavereidensa hylkäämiksi. Olin kuullut tarinoita kuinka samoin oli käynyt myös isoisälleni, hänen isälleen, isoisoisoisälleni ja niin edelleen...
Kun olin parikymppinen, oli mun pakko kertoa asiasta muille; mä en aio jatkaa panimossa. Tuntui kamalalta tuottaa tuollainen pettymys kaikille, mutta mä vaan en kestänyt ajatusta että saisin miestissit ja olisin tuomittu ikuiseen yksinäisyyteen. Isäni sen otti kaikista raskaiten. Mutta muukin suku oli raivoissaan. Mulle kerrottiin, etteivät he sietäneet mua silmissään ja käskivät mun häipyä. Eikä takaisin ole tulemista.
Tässä sitä sitten ollaan yksin. Vähän kaduttaa, kun mulle nimittäin tuli miestissit ihan näin muutenkin hormonihäiriön takia.
Sukuni omistaa pienen olutpanimon, joka on kulkenut isältä pojalle sukupolvien ajan. Kun olin pikkupoika, sai isäni sen omalta isältään. Pidettiin itsestään selvänä, että vuorostaan minä perisin sen isältäni joku päivä, olinhan perheen ainoa poika.
Mua itseäni kuitenkin ahdisti tilanne. Panimon mukana nimittäin kulki kirous. Panimon omistajana kun näet joutuu maistelemaan ja arvioimaan oluita, mikä aiheuttaa miestissit. Miestissit taas johtavat yksinäisyyteen. Isälleni kävi juuri näin; hän sai miestissit pian panimon saatuaan, ja tuli heti vaimonsa ja kavereidensa hylkäämiksi. Olin kuullut tarinoita kuinka samoin oli käynyt myös isoisälleni, hänen isälleen, isoisoisoisälleni ja niin edelleen...
Kun olin parikymppinen, oli mun pakko kertoa asiasta muille; mä en aio jatkaa panimossa. Tuntui kamalalta tuottaa tuollainen pettymys kaikille, mutta mä vaan en kestänyt ajatusta että saisin miestissit ja olisin tuomittu ikuiseen yksinäisyyteen. Isäni sen otti kaikista raskaiten. Mutta muukin suku oli raivoissaan. Mulle kerrottiin, etteivät he sietäneet mua silmissään ja käskivät mun häipyä. Eikä takaisin ole tulemista.
Tässä sitä sitten ollaan yksin. Vähän kaduttaa, kun mulle nimittäin tuli miestissit ihan näin muutenkin hormonihäiriön takia.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei mutta olihan esiililäsi kuitenkin naisia eihän suakaan muuten olisi vaikka heillä ne manutareet olisi ollutkin?
Taitaa olla sulla muukin häiriö kuin hormonihäiriö. Hae apua muualta kuin tänne kirjoittelemalla noista miestisseistäsi. Tai lähde vaikka Vegasiin ja luo ura kaksineuvoisena stripparina.
Nämä miestissi-viestit on selvästi saman aloittajan kirjoittamia, mutta aina eri tarina. Tämä olutpanimon perijä on uusi.
Hei tai entä jos laittaisit aina otsikon perään tunnuksen (mt), niin tietäisimme etukäteen, että aloitus on miestisseistä?
No mut nythän sä voit sitten mennä takas sinne olutpanimoon ja koko suku taas tykkää susta ja kaikki on ihan fine!