Pelkään että

että mä oon sun mielestä jo ihan rupsahtanut :( Nää vaikeet ajat kun on tehnyt tehtävänsä ja tottakai kuleneet vuodetkin
10169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kolmas nainenkin jo sen totesi; ei vuodet kulu ne kuluttaa, puree palan sitä mutustaa..Se minkä koitat jättää taa muistaa muistuttaa.
Paljonko vuosia on sitten kulunut kun viimeksi?

Äänestä

Tiedän yhden josta sanoisin vaikka niin että,
et niinkään ole rupsahtanut, mutta ikä näkyy meissä kaikkissa
niin se vain iän myötä menee.
Eikä IKÄ kuitenkaan rumenna ihmistä.

Äänestä

Sinäkö rupsahtanut? Mitä sinä semmosia mietit nuori ihminen. Vaikka vähän olisitkin, niin mitä se haittaa. Se kuuluu ikääntymiseen. Me miehetkin ikkääntyessämme harmaannumme. Minusta nainen on kauneimmillaan hieman ikääntyneenä. Herkkyys ei nimittäin katoa iän myötä. Tunnepuoli se vain voimistuu. Ole oma itsesi. Se on tärkeintä sinussa. Pääasia on, että olet virkeä ja temperamenttinen. Hieman urheilullinenkin. Liikunta on meille ikääntyneille se a ja o.

Äänestä

Ei se mitään vaikka olet ruma. Maailma on kaltaisiasi pullollaan.

Äänestä
  • Jepulis, niin minäkin pelkään.

    Äänestä

Ei haittaa.

Äänestä

No oothan sä rupsahtanut, mutta et sä ruma mun mielestä ole.

Äänestä
  • Johtuu lääkkeistä :(

    Äänestä

Minua ei ikääntyminen haittaa. Se saa ja sen kuuluukin näkyä, mutta mielestäni olen ihan ok näköinen ja kunnostanikin huolehdin. Itselleni kelpaan ja kumppaniksi haluan sellaisen, jolle kelpaan. Aina löytyy paremman näköisiä ja aina löytyy huonomman näköisiä. Onnea vaan sille, joka kokoajan haluaa parempaa metsästää. Itse olen liian herkkä ja tunteellinen sellaiseen touhuun. Mutta jotakin siinä aina on ihmisessä itselle spesiaalia, kun kolahtaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olenruma kirjoitti:

että mä oon sun mielestä jo ihan rupsahtanut :( Nää vaikeet ajat kun on tehnyt tehtävänsä ja tottakai kuleneet vuodetkin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu