RAISKAAJA LIIKKUU VAPAANA KESKUUDESSAMME

Poliisi päästi vapaaksi jatkamaan tekojaan eikä ihmisillä ole tietoa ketä pitäisi varoa.

Raiskaaja tietää, että Suomessa rangaistus ei kovene, vaikka se toistetaan, päinvastoin täällä annetaan paljousalennusta siitä mitä enemmän rikoksia tekee.

Kenellä on teinityttöjä, pitäkää tytöistänne huolta.
23261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Satakunnan Kansa sensuroi kommenttini, jossa kysyn, että miten Liinaharjan ohi kulkevien koulutyttöjen turvallisuus on varmistettu?

Vokkien turvallisuutta rasisteja vastaan takaamaan riittää kyllä poliiseja ja vartijoita, mutta pienet koulutytöt saavat pärjätä noitten hirviöitten kanssa miten parhaiten taitavat.

Äänestä

Porissa ja muuallakin on raiskaajia vapaana sekä mamuja että kantiksia.
Muut eivät ole syyllisiä kuin tekijät. Pelon lietsominen ei johda mihinkään ja on jopa vahingollista. Terve järki on parasta.

Äänestä
  • Lakkaa sinä suvitrolli trollaamasta.

    Päätöstentekijöiden on kannettava vastuu päätöksistää, jotka tehtiin vastoin kansalaisten tahtoa. Nämä raiskaustapaukset osattiin arvata etukäteen, mutta päättäjät eivät ylimielisyydessään välitä asukkaitten turvallisuudesta.

    Nyt pitää asukkaitten nousta barrikaadeille vaatimaan päättäjiltä vastuuta, kun eivät itse ymmärrä.

    Äänestä

  • no jos noin on niin käytä sitä järkees vai onko äo kenkäsi numeron tasoa?

    Äänestä

  • Hei kommari.
    Pelkoa ei tarvitse erityisesti lietsoa, vaan pelkoa aiheuttavat nämä turvikset jotka tekevät rikoksia.

    Ongelmista ja rikollisista puhuminen ei ole lietsontaa.Kysyminen ei ole lietsontaa.

    Oletko kenties se rillipäinen,läski kommari vaimonhakkaaja siellä joka iniset jatkuvasti tälläkin palstalla?

    Äänestä

Raiskaukset ovat harkittua, organisoitua strategiaa, jonka mukaan eurooppa vallataan. "Pakolaiset" siittävät Euroopan islamilaiseksi parissa vuosikymmenessä ja polkevat eurooppalaiset jalkoihinsa.

Top Imam: Muslim Migrants Should Breed With Europeans to “Conquer Their Countries”
https://www.youtube.com/watch?v=A0F5GzjCZ6M

Äänestä
  • Tässä on varsinainen puhe. Katsokaa ja ihmetelkää. Englanninkielinen tekstitys

    Top Imam: Muslim Migrants Should Breed With Europeans To "Conquer Their Countries"
    https://www.youtube.com/watch?v=5e8PCKVVxcE

    Äänestä

Iltasanomat kertoo, että IS:n tietojen mukaan turvapaikanhakijoiden epäillään tehneen seksuaalirikoksia huomattavasti enemmän kuin tähän asti on kerrottu.

IS:n tietojen mukaan pelkästään marraskuussa tuli ilmi noin sata seksuaalista ahdistelutapausta, joista epäillään turvapaikanhakijoita. Epäillään, että nuoria tyttöjä on esimerkiksi suudeltu väkisin, ahdisteltu sanallisesti, minkä lisäksi heitä on kähmitty ja kourittu.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1448947996036.html

Viranomaiset valehtelee meille päin naamaa eivätkä uskalla enää mennä vastaanottokeskuksiin selvittelemään rikoksia.

On tämä yhtä helvettiä.

Äänestä
  • Ei nyt kovin huomattavasti eli tänä yhteensä kymmenen epäilyä.
    Joka tapahtunut rikos tietysti liikaa.
    Poliisi ei ole voimaton.

    Äänestä

  • Ei ole voimaton mikäli kyseessä on mopo poikien sakotus ja kyttääminen

    Äänestä

Lakatkaa räyhäämästä! Yhdenkään raiskauksen uhrin traumat ei parane sillä että käytätte heihin kohdistunutta tekoa lyömäaseena.

Ulkomaalainen mies raiskaa yhtä suurella todennäköisyydellä kuin kotimainenkin jos suhteutetaan tekojen määrä homogeeniseen vertailupohjaan, eli verrata samanikäisiä miesjoukkioita keskenään.
Suurin osa, yli 99% sekä kanta, eikä maahanmuuttajaväestöstä ei syyllisty koskaan mihinkään rikokseen!

Äänestä
  • VMP Vittu Mitä Paskaa

    Äänestä

  • Oletko tosissasi?? Ulkomaalaisten prosentti rupee hiomaan 50:ntä% ja koska olet lukenut raiskauksesta porissa viimeksi?? Kaipaisit tapolaa omaan putkeen ja kantasuomalaista ei voi verrata millään taulukolla noihin kiittämättömiin apinoihin.

    Äänestä

  • Haloja kirjoitti:

    Oletko tosissasi?? Ulkomaalaisten prosentti rupee hiomaan 50:ntä% ja koska olet lukenut raiskauksesta porissa viimeksi?? Kaipaisit tapolaa omaan putkeen ja kantasuomalaista ei voi verrata millään taulukolla noihin kiittämättömiin apinoihin.

    En muista lukeneeni, vaikka poliisin tilaston mukaan porissa on raiskattu tätä tapausta ennen jo kymmeniä naisia!
    Se ettei niistä uutisoida, ei tarkoita ettei niitä ole tapahtunut.
    Uutisoiduissa raiskauksissa ulkomaalaiset on yliedustettuina. Suomalaisten tekosista kun ei saa niin paljon klikkauksia, eikä kuhinaa nettipalstoille.

    Äänestä

  • 020220 kirjoitti:

    En muista lukeneeni, vaikka poliisin tilaston mukaan porissa on raiskattu tätä tapausta ennen jo kymmeniä naisia!
    Se ettei niistä uutisoida, ei tarkoita ettei niitä ole tapahtunut.
    Uutisoiduissa raiskauksissa ulkomaalaiset on yliedustettuina. Suomalaisten tekosista kun ei saa niin paljon klikkauksia, eikä kuhinaa nettipalstoille.

    On niin pieni kylä ettei siihen tarvita uutista sen enempää kun kirjoitustakaan. Täällä jos nuorimies raiskaa se tulee taatusti julki ! Ja aivan turha puolustaa yhtäkään sotakuntoista mamua..

    Äänestä

Tämä raiskausepäily on usein käynyt tapaus myös kantisten kesken eli he ovat menneet ravintolaillan jälkeen jatkoille enemmän tai vähemmän alkoholia nauttittuaan ja nainen on joskus jälkeen päin tullut siihen ajatukseen, että hänet on raiskattu.
Ilmoitus olisi pitänyt tehdä tuoreeltaan, niin olisi löytynyt todisteita, jos raiskaus tapahtui.
Tämä on kylläkin hevosmiesten tietotoimiston uutisia. Luin tämän joltain toiselta palstalta.
Aseellinen hyökkäys turvapaikan hakijoita kohtaan, jotka ei tapahtuma-aikana vielä olleet edes Suomessa, on lievästi sanoen liioittelua.
Ikävä juttu, mutta ei yleistä turvallisuutta uhkaava. Kohellus joka on syntynyt voi olla turvallisuutta uhkaava.

Äänestä

Suvakkinaudat joukolla tänä iltana Liinaharjaan ja ilmoitatte että nyt on tussua jaossa. Annatte pakoloisten panna surutta ykköseen ja kakkoseen niin että lähtee lampaanköyrijöiltä isompi kiima hetkeksi. Tuo pakoloisten "jeesaaminen" saattaa estää jonkun pikkutytön raiskauksen, ainakin tänäviikonloppuna.

Äänestä

Näille mamuille/matuille on nyt näytettävä että me emme naisten ahdisteluja hyväksy.Jos sen ymmärtäminen on vaikeaa niin lähtekööt Suomesta sinne mistä ovat tulleetkin.

Äänestä

Missä päin Poria marraskuinen raiskaus tapahtui. Onko poliisit siirtänyt mappi ö.

Äänestä

Ei tule koskaan selviämään. Ei myöskään kuukkarin pahoinpitely eikä viikkarin ahdistelu. Rajalinen määrä epäiltyjä, mutta ei löydy.

Jos löytyisi syttäjä tekisi syyttämättäjättämispäätöksen, koska raiskaajat sanoo, että tyttö antoi suosista. Näin kävi säynätsalossa. Vihdissä poliisi syytti ahdisteltuja teinityttöjä valehtelijoiksi.

Äänestä
  • Vihti ei tietääkseni ole Porissa.
    Kun teinitytöt valehtelivat siellä, niin he valehtelivat. Mikä siinä on vaikeaa ymmärtää?
    Jos täysi-ikäinen antaa suosiolla, niin hän antaa suosiolla. Yhtä helppo ymmärtää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ahmedabdullah kirjoitti:

Poliisi päästi vapaaksi jatkamaan tekojaan eikä ihmisillä ole tietoa ketä pitäisi varoa.

Raiskaaja tietää, että Suomessa rangaistus ei kovene, vaikka se toistetaan, päinvastoin täällä annetaan paljousalennusta siitä mitä enemmän rikoksia tekee.

Kenellä on teinityttöjä, pitäkää tytöistänne huolta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu