Naisille myös kysymys. Niille naisille jotka ovat kosineet miestä: Miten mies suhtautui ja suostuiko hän?
Entä ne naiset joita mies on kosinut: JOS mies ei olisi kosinut, olisitteko odottaneet että mies kosii ja kuinka kauan? Vai olisitteko kosineet itse?
Ja kun utelias olen niin vielä yksi: Ne naiset joita mies on kosinut: Kosiko mies ns. oma-aloitteisesti eli ettei tarvinnut vihjailla, painostaa tai millään tavalla ottaa asiaa puheeksi?
Entä ne naiset joita mies on kosinut: JOS mies ei olisi kosinut, olisitteko odottaneet että mies kosii ja kuinka kauan? Vai olisitteko kosineet itse?
Ja kun utelias olen niin vielä yksi: Ne naiset joita mies on kosinut: Kosiko mies ns. oma-aloitteisesti eli ettei tarvinnut vihjailla, painostaa tai millään tavalla ottaa asiaa puheeksi?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kosin ensimmäisen kerran tammikuussa 2003. Mies ei kieltäytynyt, eikä suostunut, vaan vastasi: "Katsotaan syksyllä tilannetta."
Joulukuussa 2003 muistutin kosinnasta. Mies: "Oletko sinä kosinut häntä, ei hän vain muista?" Hänellä oli sellainen työtilanne, että lupasi että tilanne selkiytyy syksyllä 2004.
Joulukuussa 2004 muistutin kolmannen kerran kosinnasta. Mies sanoi, että voidaanhan me mennä kihloihin kesällä 2005. Vastasin, että en ala niin kauan enää odottamaan. Sanoin, että juoksen varmaan maratonin ennen kuin päästään kihlausasteelle. Mies otti tämän lupauksena juosta maraton. Kihloja odottelen edelleen.
Mikä sellainen työtilanne on, että ei voi vastata kosintaan?! Jos työtilanne ei salli häiden järjestämistä niin häitähän voidaan siirtää. Sen ymmärtäisin.(vaikka harva työ estää sitäkään) Mutta kyllä kosintaan voi vastata kyllä tai ei?
Vaikuttaako työt jotenkin siihen, että haluaako hän naimisiin vai ei? Tai se jokin tilanne jonka pitäisi selkiintyä? Senkö perusteella hän sitten vastaa, että mihin se "tilanne" päätyy?
Outoa?
Ja sama kai se mennä heti kihloihin eikä vasta kesällä 2005? Tuntuu, että miehesi ei jostain syystä ole valmis ja keksii tekosyitä ja venkoilee. Miksi hän ei ole rehellinen sinulle! Kosinta vaati sinulta rohkeutta joten olisi reilua vastata kunnolla...
En ole varma, mutta tuntuu siltä että työ ei ole syy.
En ihmettele, jos olet ymmälläsi!
Mieshän vastasi muuten tavallaan myöntävästi, jos sanoi että voitte mennä kihloihin kesällä 2005! Tai kertoi että vastaa silloin myöntävästi, jos tarkkoja ollaan! Tai lupautuu menemään naimisiin. (siis kihlaus = avioliittolupaus)
Vaikka kummaa siis vastata, että joo lupaan ens kesänä mennä sun kanssa naimisiin sitten joskus.
Niin kuin kerroin tässä tai toisessa viestissä, mies on savolainen, joten ilmeisesti tuollainen jatkuva mielen vaihtaminen on yleistä siellä päin?
Naimisiin meno ja yhteenmuutto eivät ole nimittäin ainoita asioita, joissa hän on vetkutellut ja muuttanut viime hetkellä mieltään. Hänen on pitänyt jo monta vuotta vuotta juosta maraton, ja aina on tullut viime hetkellä joku "este". Yleensä terveydentilaan liittyvä. Niin, ymmärrän kyllä että Helsinki City Maratonia ei juosta, jos viikkoa ennen sitä on pahoja jalkavaivoja, mutta onhan niitä muitakin maratoneja kuin tuo Helsingissä tapahtuva. Sitä paitsi maratoneille pitää yleensä ilmottautua ja maksaa osallistuminen kuukausia etukäteen.
Tämän vuoden alussa olimme sopineet, että jos minä osallistun elämäni ensimmäiseen puolimaratoniin, mies juoksee sitten sen maratonin. No, itse juoksin tänä vuonna kaksi puolimaratonia, mies ei yhtään maratonia, mutta yhden puolimaratonin. Hänen mielestään se riitti.
Ehkä meidän kihloihin menossakin käy niin, että päädymme lopulta yhteen asumaan. Ja se on miehen mielestä sitten sama kuin naimisissa olo.
Piristit kyllä päivääni kirjoituksellasi! Kiitos siitä. Vihdoinkin vähän hymyilytti! Vaikka ymmärrän, että sua ei niin kauheasti naurata (vaikka pilke silmäkulmassa ehkä olikin).
On tosiaan velmu savolainen!
Mun avomies on hämäläinen, ehkä se että kosinta kestää johtuu siitä. Tiedättehän hitaat hämäläiset!
Mutta ehkä lopetan mietinnät tältä päivältä, ettei aihe ala liikaa vaivaamaan ja tule painajaisia! Viime yö tuli jo nukuttua huonosti.
Ystävänpäivä lähestyy. Jospa mies kosisi silloin...
Toivotaan, että savolaisesikin ryhdistäytyisi pian!
Kuten kerroin aiemmin, kosin miestä viimeksi nyt joulukuussa. Ja hän ehdotti ensi kesää kihlautumiseen, jonka sanoin olevan liian myöhä.
Mitä en kertonut kirjoituksessani, oli se, että koska ensi kesä ei kelvannut minulle hän ehdotti kihloihin menoa uutena vuotena. En ottanut asiaa hirveän vakavasti, koska savolaisen miehen aukaistessa suunsa, ei voi tietää tuleeko sieltä totuus vai vitsi. Ajattelin katsoa, mitä tapahtuu.
Joulun aikoihin hän oli viikon kotiseudullaan, joten näimme vasta uuden vuoden aattona. Täytyy myöntää, että ajankohdasta johtuen ja myöskin näistä kirjoituksista johtuen olin hieman alamaissa. No, hän arvasi syyn masentuneisuuteeni ja sanoi, että älä huoli, kyllä sinä sen sormuksen saat, en ole vain ehtinyt ostaa sitä.
Mainittakoon, että asian suhteen ei ole vielä tapahtunut mitään, eli minua ei ole kosittu. Jos taas vetoisin kirjoittajan sanoihin, jonka mukaan OLEMME jo kihloissa, koska mies on ehdottanut kihloja kesällä 2005, vaikka ei ole kosinutkaan, niin enpä oikein tiedä mitä hän siitä tuumisi. Ajattelisi varmaan, että hyvä juttu, ollaan "suullisesti" kihloissa. Sitten kun alettaisiin puhua mahdollisesta avioliitosta, niin varmaan tulisi sieltä, että "Mitä, en minä ole koskaan luvannut mennä sinun kanssasi naimisiin!"
Joten savolaisen miehen kanssa pitää valitettavasti olla tarkempi kuin muun paikkakuntalaisen kanssa. :)
Kuulostaa aivan samalta kun meillä.
Olen kosinut miestäni aika monta kertaa mitä erikoisemmissa paikoissa, mutta hän ottaa sen aina vitsauksena joka kyllä minusta itestä tuntuu pahalta ja loukkaavalta. Jos ei kerta halua niin ei väkisin, tuntuu jo itselläkin ettei enää innosta koko kihla homma, ollaan sitten näin , mitä tuota odottelemaan ja pettymään...
Kerran yksi tutuista kysyi että milloin me mennään kihloihin, minä sanoin että kysy minun ukolta ja ukko sano saman tien että kun ei ole kosittu...
Oma tilanne on nyt se, että odotusta on ilmassa, ehkä vajaan 2 kuukauden päästä se "h-hetki" tapahtuu. Mutta palaan sitten kertomaan, mitä tapahtui, en haluaisi taas pettyä.
"Ei varmaan ikinä", tiesitkö, että miesystäväni sanoi minulle suoraan, että minä en ole kosinut häntä aiemmin, kun hänen mielestään se, että minä sanoin: "Haluaisin mennä kihloihin" ei ollut hänen mielestään kosinta.
Ehkä sinun miehesi vaatii suoraa toimintaa, joka saisi ainakin loppumaan puheet, että "minua ei ole kosittu". Eli kosaiset häntä ihan polvillaan tyyliin "Haluatko mennä minun kanssani kihloihin?". Sen jälkeen hän ei ainakaan voi väittää, ettei häntä ole kosittu.
Minähän siis en noin tehnyt, enkä ole miehen mielestä häntä kosinut. Syy itselläni on siinä, että haluan edelleen, että hän kosii, ja ilmeisesti hänkin haluaa olla se kosiva osapuoli.
Meillä seurustelun alkuvaiheessa selvitettiin molempien näkökulma avioliittoon ja arvot olivat samanlaiset. Ensin yhdessä asuminen sitten kosiminen, avioliitto ja sitten lapset. Ja nyt ollaaan vaiheessa avioliittoon astuminen ensi kesänä.
Periaatteessa kihlauduimme jo kesäkuussa -04, kun mies itse avioliitto- sekä tulevaisuuskeskustelujen jälkeen halusi naimisiin kanssani, ja vuodenkin jo "lupasi", vaikka halusi kuitenkin "suorittaa virallisen kosinnan" romanttisemmassa hetkessä.. Hänelle oli erityisen tärkeää, se että sai tehdä sen tyyliin kysymällä "Tuletko vaimokseni?" Kosinnan viipyminen kesti sen takia, että hän oletti minun haluavan kaiken sen yltiöromanttisen hetken.. kuten ruusun terälehdet ja viulunsoittajat, shampanjat, kermavaahdot ja mansikat yms. muut jutut ;)
Vastaus kysymykseesi siis on..lyhyesti.. Puhuimme asiasta yhdessä, mutta ei kosinut ilman vihjailuja..
Kaikki jotka ovat päätyneet naimisiin tai kihloihin ei ilmeisesti ole kosineet tai heitä ole kosittu? Siis sillä tavalla perinteisesti miten nyt yleensä kositaan.
Luin aikaisempia kirjoituksia ja siellä moni kirjoitteli, että "olemme päättäneet mennä kihloihin silloin ja silloin". Tai muuten asiasta on ollut yhdessä puhe ja sitten päädytty siihen, että mennään naimisiin parin vuoden päästä.
Voisiko joku kuvailla tarkemmin, että miten päädyitte kihloihin/naimisiin, jos varsinaista perinteistä kosintaa ei ollut? Että mies on pyytänyt naista vaimokseen tai toisinpäin. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan...
Ei kosittu, ei menty kihloihin, suoraan naimisiin. (jep jep tiedän, että virallisesti se aika päätöksestä itse naimisiinmenoon on kihloissa olemista)
Kerran puhuimme porukassa kosinnoista, itse olin sitä mieltä, etten välitä kosinnoista, enkä oikeastaan avioliitostakaan, mutta parasta olisi jos jonain yhteisenä aamuna heittää fiiliksellä, että hitto, mennään naimisiin.. No sitten joskus paljon myöhemmin sovittiin yhtenä iloisena iltana, että mennäänpä naimisiin. (N: mietin tässä miksi ei olla naimisissa.. M: no mennään naimisiin..)
Seurustelun alkuvaiheessa puhuimme selväksi arvomme, tavoitteemme ja haavemme tulevaisuudesta. Olimme molemmat samaa mieltä siitä, että ensin avoliitto, sitten kihlaus, häät ja vasta niiden jälkeen perheen perustaminen.
Karkauspäivänä kosin puoliksi tosissani kesken hellän hetken. Rukkaset tuli mutta hamekangastakaan ei ole näkynyt. Mies sanoi silloin, että voithan kysyä neljän vuoden päästä uudestaan johon minä totesin, että jos niin kauan menee niin kosin sitten varmaan jotain toista (kun ei tässä enää mitään teinejä olla). Tämän enempää ei asiasta keskusteltu.
Syksyllä mies sitten oma-aloitteisesti ja täysin yllättäen kosi. Itse odotin kosintaa aikaisintaan joulun aikohin.
Häitä suunniteltiin ensin kesälle 2006 mutta päätettiin sittenkin pamauttaa naimisiin jo ensi syksynä. Mies lupasi ostaa kankaan hääpukuun :)
Nyt menee vähän aiheen pielestä... mutta kuitenkin.. Meilläkin oli häät suunnitteilla vasta kesäksi 2006. Nyt sitten tässä eilen tehtiin lopullinen päätös, että mitäs turhaan sinne asti vetkuttelemaan, häät onkin jo elokuussa.. :)
Mutta siis joo. :) minua kosittiin. Tiesin että se tulee joskus, mutta en odottanut sen tapahtuvan NIIN pian.. :) ihanaa kuitenkin.
Heippa. Meillä kihlaus oli ihan perinteinen elikkä mies kosi : ) en osannut odottaa asiaa ollenkaan, juttu tuli täysin yllätyksenä. kihloihin menosta ei oltu yhdessä puhuttu enkä minä ollut oikeastaan edes vielä miettinytkään asiaa. myöntävästi kuitenkin vastasin pienen harkinnan jälkeen. aluksi epäilytti koska olimme seurustelleet vakituisesti vasta n.3 kuukautta, mutta nyt en lainkaan kadu päätöstäni. naimisissa on oltu kohta 5 vuotta. : )
Aloitimme seurustelun 18-vuotiaina ja menimme kihloihin 7 vuoden ja 8 kuukauden seurustelun jälkeen. Avoliitossa olimme siihen mennessä asuneet yli neljä vuotta. Häät ovat ensi kesänä, vajaan vuoden kuluttua kosinnasta ja yli kahdeksan ja puolen vuoden seurustelun jälkeen... :)
Emme pitkään aikaan edes ajatelleet naimisiinmenoa, sillä asuimme välillä eri paikkakunnillakin, mutta iän karttuessa, suhteen syvetessä ja ulkomaille muuton myötä asia tuli ajankohtaisemmaksi ja keskustelimme siitä paljonkin ennen avopuolisoni kukkakimpun kera suorittamaa kosintaa.
Keskusteluissa oli lähinnä kyse avioitumisen ajankohdasta, minulle kun kihlaus on aina tarkoittanut lupausta avioliitosta ilman vuosien kihlausaikaa, kun taas avopuolisoni olisi tykännyt olla pitkään kihloissa. Näin pitkän yhdessäolon jälkeen olisimme tietysti voineet mennä ihan yhteisellä sopimuksellakin kihloihin, mutta halusin kuitenkin avopuolisoni kosivan minua, minkä hän tekikin yllättäen ihan arkipäivänä.
Eli vastauksena kysymykseesi: aikani kosintaa odottaneena otin asian esille ja keskustelujen jälkeen mies sai tarpeeksi rohkeutta kosia. ;)