Häät ja mitä sitten tapahtui

En koskaan pikkutyttönä haaveillut häistä, en ikinä. Eikä minulla ollut hirveää halua avioitua aikuistuttuani. Siksi kun tapasin tulevan mieheni, halusin vain työntää hänet pois. Hän ei antanut periksi vaan piiritti minua. Tiesin että hän oli nk kunnon mies. Vilpitön hän myös tuntui olevan.
No häissä olin maailman onnellisin nainen. Ei minulla ollut ihania kuvitelmia, mutta ihmettelin että mies oli osoittautunut siksi mieheksi mitä hän näytti alussa olevan. Seurusteluaika, kaksi vuotta, oli sen osoittanut että hän todellakin oli viltiön kunnon mies. Luurankojakaan ei löytynyt kaapista. Tämä linja jatkui avioliiton ajan.
Kunnes yhdeksän avioliittovuoden jälkeen sain puhelinsoiton jossa sanottiin miehelläni olevan toisen naisen. Mies tunnusti, ei vain ollut saanut sanotuksi. Hän oli hyvin pahoillaan, pyyteli anteeksi. Tiesin ettei hän ollut naistenmies, hurmuri. Näin vain oli käynyt.
No erohan siinä tuli. Kuitenkin ilman dramatiikkaa. Ihmettelen vieläkin sitä miksi kävi näin.En kuitenkaan haikaile menneitä, mutten ole suuresti katkerakaan. Mies elää yksin nykyään niinkuin minäkin. Jostain ihmeen syistä en mieti että tuleekohan minulle vielä häitä! Kun käyn sukulaisten häissä, näen ympärillä ihailevia katseita kun he katsovat hääparia. Ymmärrän heitä, sillä he toivovat että ''kaikki käy hyvin''. Heille uusi hääpari on merkki toivosta. Niinhän me katsomme keväällä nousevia kukantaimiakin,emme me mieti ja sure sitä että ne joskus lakastuvat.
Mitä te mietitte häissä? Ja miten teidän avioliiton kävi lopulta? Millaiset häät ja miten sitten kävikään? Olisi kiva kuulla kertomuksia monen vuoden avioliiton jälkeen.