Onko Pudasjärvellä ankeaa?

Onko palstalla keksijätyyppejä?
T_Yyppi
6.12.2015 8:16
Meillä on vielä paljon uudelleenkeksimättä

uudelleenkeksijä

6.12.2015 8:09

Wikin_sivuilla

6.12.2015 8:07

sanottiin, että nämä Vissarionin oppia tunnustavat eivät syö lihaa eivätkä maitotuotteita.

Ohjelmassa ei ruokapuoleen paljon puututtu. Näytettiin kyllä eräänlainen blintsikki, pannukakku. Varmaan he sitten syövät perunoita ja kasviksia. Ohjelmassa lapset kyllä kinusivat kaupunkiin saadakseen jäätelöä. Jäätelöhän lienee maitotuote.

Ketjussa on jo sanottu, että vissarionistit eivät käytä alkoholia eivätkä polta tupakkaa. Alkoholihan on Venäjällä ongelma. Miesten keski-ikä siellä on 50 vuotta.

Ympristö eli se siperialainen taiga ojelmassa oli yhtä ankea kuin koillismaalainen talvimaisena Karpon ohjelmassa "Syntisin silmin".

Mitä taas tulee ketjun "liikkuva kuva" -kommenttiin (huumoriahan se toki oli), niin tämä farisealainen oppihan oli Heikki Saaren masinoima ja me kaikki maailman ainoat oikeat Jumalalle kelpaavat uskovaiset uskoimme siihen, olimmepa lääkäreitä tai tuomareita tai muun korkean koulutuksen saaneita tai vaikka kaupan kassoja tai AKT-laisia rekkakuskeja ja ahtaajia. Oikeastaan tämä Heikki Saari, johon on nyt viitattu toisessa, melperin aloittamassa etusivun Tapaninen-ketjussa, oli vielä paljon hassumpi ja farisealaisempi kuin Siperian Vissarion.

Heikki Saari oli sikäli(kin) hyvin ymmärtämätön, että hän katsoi kaiken uuden ja ennenkokemattoman ja -näkemättömän synniksi. Heikki-riepu ei siis lainkaan muistanut, että eihän maailmassa Raamatun mukaan koskaan tulekaan mitään uutta, vaan kaikki mikä tulee, on ollut joskus ennenkin. Etelä-Amerikan inka-kulttuurissa nykyiset älypuhelimet olivat arkipäivää. Taas muinaisessa Egyptissä tunnettiin henkien käsittelyn taito eli pystyttiin valjastaan henget saatananmoisten kivenmurikoiden nostamiseen pyramidien huipulle. Tätä taitoa ei meidän aikanamme vielä ole uudelleen keksitty, mutta se on siis tulevaisuutta, jos maailma seisoo. Taas muinaiset esi-isämme, nuo meidän tyhmmännäkäisiksi ja yksinkertaisiksi luulemamme ja kuvittelemamme tyypit pystyivät pelkän ajatuksen voimalla siirtymään maainmankaikkeudesta toiseen, jolloin ei siis ollut ajan ja paikan ja välimatkojen rajoitteita, vaan voitiin tuosta noin vain puolessa silmänräpäyksessä suihkaista sinne 1.400 valovuoden päähän NASAn löytämälle maamaiselle planeetalle viljelemään ja varjelemaan sitäkin kaikkeuden kolkkaa. Tämäkin taito meidän ajassamme nyt vain odottaa uudelleenkeksimistään.

Ei mulla tässä vaiheessa muuta.
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

A_N_Kea kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu