jota köyhä ja nurkkaan ajettu kansa tuijottaa televisiosta hurmoksen vallassa. Maa vararikon partaalla. Enemmän köyhiä kuin koskaan. Pakolaistilanne täysin kestämätön. Ihmettelen että edes kehtaavat juhlia! Olisivat vain toimittaneet kakkukahvit sekä mitalit sotiemme veteraaneille. Myös lotille.
Vastaukset 5
- VGDEGV
Kyllä.Rikkaille Suomi on hyvä maa.Mutta ei työttömälle,jonka asunto on pakkohuutokaupattu .Ja sikaniskoille jaetaan miljoonaoptioita.Hyvä juhlia,varsinkin kun kovanpaikan tullen eivät joudu etulinjan monttuihin taistelemaan.
- kansalainenX
Linnan juhlat on muuttunut hyväveli-järjestön juhliksi.
- Tiukkasimää
Äänestäkää kellä linnan misulla parhaat tissit(isoimmat,esillä).
Kikellä hyvin esillä,eikovin isot tissit. - köyhä_vähemmistö
Köyhillä ei ole itsenäisyyspäivää, koska köyhillä ei ole valtaakaan.
Kukaan, ainakaan valtapuolue, ei ole edustanut suomen köyhiä vuosikymmeniin eduskunnassa, moni puolue kyllä lyöttäytyy köyhien kaveriksi ennen vaaleja. Niin myös taas kevään eduskuntavaaleissa. - Vuodesta.toiseen.samaa
Juhla menettänyt muutenkin täysin merkityksensä.Siitä on tullut, vain eliitin pukukisa.Siellä näkee nykyään hyvin vähän ihmisiä, joiden tarkoitus ei ole tulla esille juhlalookillaan.Vaan tulla ainoastaan juhlimaan itsenäisyyttä.
Eli, nauttimaan tarjoilusta, tanssimaan ja tapaamaan muita juhlavieraita.
Mediakin lisää vettä myllyyn, järjestämällä iltapäivälehdissä äänestyksen.
Kuka on tänä vuonna, juhlien kuningatar ja parhaiten pukeutunut mies.
Tämän lisäksi, juhlapukeutumista kommentoimassa tv-lähetyksessä on aina myös asiantuntijoita. Parhaiten pukeutuneen titteliä himoiten, tietyt tyypit alkavat panostaa asuvalintaansa, heti kutsun saatuaan.Etenkin ns."tavikset" jotka ovat kerrankin saaneet yllättäin kutsun linnanjuhliin.Mutta samaan sortuu vuosittain, eräät vakituiset linnassa nähdyt kutsuvieraatkin.Sitten kun juhlakostyymin valinnassa oikein innostutaan.Nähdään juhlapukeutumisessa todella mauttomia ylilyöntejä ns."floppeja"
Tässä juhlassa on muotinäytös on vienyt huomion juhlan tarkoitukselta, itsenäisyysaatteelta.Kotikatsomoissakaan ei odoteta juuri mitään muuta juhlalta, kuin nähdä.Millaisessa asussa linnaan tullaan.Kättelyjono pitäisikin jatkossa järjestää, jonkinlaiselle catwalkille, jotta vieraat pääsisivät, käteltyään vielä tekemään muutaman ylimääräisen kierroksen.Esittelemässä lisää korostettua juhlaglamouriaan.Sillä sitähän he selvästi haluavat itsenäisyyspäivänä tehdä tv-kameroiden edessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 741216
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821127Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241085Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129955Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6908- 60854
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73714Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132672Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50652Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48537
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90530- 25512
- 36495
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11480- 109480
- 43467
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää40438- 19436
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397