Koska ay-liikkeen arkku on naulattu

Keparin mielipide palstalla
Juntti-> Simo Nikula SEINÄJOKI

AKT:n lakko on taas järkyttävä näyttö ammattiyhdistysliikkeen vanhoillisimman osan vastuuttomuudesta ja röyhkeydestä.

zzzzzzzzzzzzzzz väsyttävää tyhmyyttä aika muuttuu, mutta suomalaisen juntin mielipide ei zzzzzzzzzzzzzzzz

Suurin osa ihmisistä eivät näytä tajuavan, että EK- konnineen on se joka ei halua antaa mitään vaan ottaisi kaiken senkin mikä kansalle kuuluu.

Mikäli AY- liikkeet loppuisivat ja jäisi vain työantajajärjestöjä niin kenenkä luulisitte hoitavan työntekijöiden edunvalvontaa?

"Voidaan kysyä miten tähän on tultu. Meillä on ollut porvarillinen johto Suomessa vuodesta 2003. Viisi porvarillista pääministeriä ennen Juha Sipilää. Tänä aikana kilpailukykymme on menetetty. Tämä tapahtui nimenomaan Vanhasen toisen hallituksen aikana, jolloin puututtiin työmarkkinoihin tavalla, joka johti palkankorotuskierteeseen."
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ihmetyttää mistä noita aivopestyjä juntteja oikein tulee.

Juntteja on niin taajamissa kuin myös taajamien ulkopuolella.

Media suoltaa EK:n propagandaa ja kun aivot ovat alttiina, niin sinne menee mikä vain.

Äänestä

Sipilä ja Stubb ovat EK:n ja FK:n etäispäätteitä ja Soini tekee mitä isot pojat sanoo kun on ministeriautoon päässyt. Ei mitään vaalilupausta tainnut jäädä SSS- miehiltä rikkomatta.

Suomessa on 1970 asti ollut oikeistoenemmistö ja 2003 asti oikeistopääministeri. Kyllä ne tuosta joukosta löytyy syylliset Suomen saattamisesta tähän taloudelliseen jamaan.

Nyt olisi äkkiä saatava vaalit että päästäisiin tekemään kansalle parempaa politiikkaa nykyisen rikkaiden ja isojen firmojen hyysäämisen sijaan.

Äänestä

SSS ja EK ovat syöpäpesäkkeitä joista syöpäsolut lähtevät liikkeelle, koko porukalle pitäisi antaa niin paljon kemoterapiaa, että paha suomentauti loppuisi.

Subilla on joku suomenmalli, mutta kuten kaikki tietävät siinä on 90% virhe.
Sipilä ei ole saanut ylhäältä apua eikä Soini paavilta ehdottaisin, että menisivät Lappiin sillä on asiantuntevia joikaajia, jotka saisivat suomen nousuun.

Suomesta löytyisi rahaa, mutta niistäkin suurimmat osa on piilotettu ihan "laillisesti" kuka ties minne.
Ulkomaiset rahastajat ovat hiipineet suomeen, koska ovet ovat olleet selkosenselällään auki.

SOTE :ssa häärii ja käärii ulkomaiset yhtiöt vieden tuet ja edut palatessaan paratiiseihin.

Äänestä

Sepä se ja ihmiset eivät enää uskalla ottaa kantaa mihinkään vaan odottelevat mitä tuleman pitää.

No onhan tälläkin palstalla noita paska avauksia joissa ihmiset viihtyvät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikeus-ja-kohtuus kirjoitti:

Keparin mielipide palstalla
Juntti-> Simo Nikula SEINÄJOKI

AKT:n lakko on taas järkyttävä näyttö ammattiyhdistysliikkeen vanhoillisimman osan vastuuttomuudesta ja röyhkeydestä.

zzzzzzzzzzzzzzz väsyttävää tyhmyyttä aika muuttuu, mutta suomalaisen juntin mielipide ei zzzzzzzzzzzzzzzz

Suurin osa ihmisistä eivät näytä tajuavan, että EK- konnineen on se joka ei halua antaa mitään vaan ottaisi kaiken senkin mikä kansalle kuuluu.

Mikäli AY- liikkeet loppuisivat ja jäisi vain työantajajärjestöjä niin kenenkä luulisitte hoitavan työntekijöiden edunvalvontaa?

"Voidaan kysyä miten tähän on tultu. Meillä on ollut porvarillinen johto Suomessa vuodesta 2003. Viisi porvarillista pääministeriä ennen Juha Sipilää. Tänä aikana kilpailukykymme on menetetty. Tämä tapahtui nimenomaan Vanhasen toisen hallituksen aikana, jolloin puututtiin työmarkkinoihin tavalla, joka johti palkankorotuskierteeseen."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu